Tabu, josta Suomessa ei haluta puhua: koiria on aivan liikaa ja todella useat niistä vieläpä huonosti koulutettuja räksyttäjiä.
Siis ihan oikeasti: 3-4 koiraa kerrostaloasunnossa ei ole normaalia. Ei myöskään se, että koira saa hepulin kun kävelyllä kohdataan vastaantulija.
Kommentit (421)
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut koirien suuren määrän. Koirien kakat eivät mahdu mihinkään. Kaikkia kakkoja ei kerätä pois. Riski tautien leviämiseen on lisääntynyt.
Pahinta on se, että kivijalka liikkeiden portaat ja oven pielet ovat umpi virtsassa. Koirat eivät tästä syystä sovi kanta kaupunkiin ollenkaan. Koirat eivät saisi olla koiria. Se on väärin koiriakin kohtaan.
Veikkaan, että asenne koiranpitämistä kohtaan muuttuu kertaheitolla, kun alkaa jokin epidemia noiden kakkojen mukana tulleesta taudista.
Kyllä koirasta on iloa ja seuraa mutta kyllä säännöllinen lenkkeily on taattava, ei riitä että käyttää pikapissalla nurkalla.
Helsinkiin pitäisi laittaa koiravero. 500€ / koira. Lisäksi rangaistus siitä, että kusettaa tai paskantaa koiraa sallittujen alueiden ulopuolella. Näitä ovat koirapuistot ja rsteyksissä 5m ennen suojatietä, johon ei saa pysäköidä. Nämä voidaan merkitä koira-alueksi ja laittaa sekä roskis, että pusseja joka risteykseen. Jos kusettaa koiran muualle, ilmiantaja saa puolet sakosta. Jotta homma olisi helppoa, kaikilla koirilla (ja kissoilla) on pakollinen RFID panta, jonka voi skannata ja ottaa kuvan. Jää kusettajat kiinni.
Koirat on kivoja, kyllä ihmiset räksyttää enemmän. Katso nyt tätäkin palstaa 😉
Vierailija kirjoitti:
Pitbullit usein korreloi elämänkoululaisuuden kanssa. Tiedän kaksi pitbullin omistajaa joista molempiin tämä täsmää. Pelkäsin asuinalueella ollutta pitbullia jonka omistaja ei tosiaankaan näyttänyt olevan sen kanssa kartalla. Miksi pitbull kun rotuja on pilvin pimein? Amerikassahan tuo on suosittu. Säälin niitä bulleja joita siellä paikalliset elämänkoululaiset roudaa eläinsuojiin tapettaviksi ja niitä näkee suojien tekemillä somevideoilla paljon. Tuntuu että tuommoinen koira voi olla pommi jos sen pelastaa kun ei tiedä millainen elämänkoululainen sitä on pitänyt.
Kerran vein koirani pentukurssille ja taistelukoirasukuinen pentu roikkui siinä kiinni niin että veri vuosi. En ole koskaan minkään koiran nähnyt tekevän niin. Kiersin kaupunginosan pitbullin omistajan koiransa kanssa asuessa samassa kaupunginosassa oman koirani kanssa mahdollisimman kaukaa. Ja ei kaikki pitbullit varmaan ole tuollaisia mutta joku siinä vetää ihmisi
Montakos pitbullia olet muuten oikeasti nähnyt? Niitä oikeita pitbulleja kun ei täällä ole edes kovin montaa.
Kiva, että nykypäivänä ihmiset saavat purkaa pahaa oloaan ja maailmantuskaansa netissä. Tyhjää puhkumistahan tämänkin ketju on.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä koirasta on iloa ja seuraa mutta kyllä säännöllinen lenkkeily on taattava, ei riitä että käyttää pikapissalla nurkalla.
Eikä se hiljaa korttelin ympäri kiertäminen.Mitä suurempi koiruli, niin sen enemmän nopeatempoista liikuntaa pari kertaa päivässä ainakin 2 tuntia kerralla
Ehanaa turren kanssa pusutella ja kielaria kun se on ensin on pihalla syönyt toisten koirien paskaa, lutkuttanut omaa anaaliaan ja pildee/k..yrpäänsä !
Tätä se teettää, kun ihmiset eivät osaa enää lisääntyä. Tämäkin ilmiö on hyvin pitkälti naisten syytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut koirien suuren määrän. Koirien kakat eivät mahdu mihinkään. Kaikkia kakkoja ei kerätä pois. Riski tautien leviämiseen on lisääntynyt.
Pahinta on se, että kivijalka liikkeiden portaat ja oven pielet ovat umpi virtsassa. Koirat eivät tästä syystä sovi kanta kaupunkiin ollenkaan. Koirat eivät saisi olla koiria. Se on väärin koiriakin kohtaan.Veikkaan, että asenne koiranpitämistä kohtaan muuttuu kertaheitolla, kun alkaa jokin epidemia noiden kakkojen mukana tulleesta taudista.
Kyllähän niitä on paikallisesti ollutkin. Valitettavan vähän uutisoidaan näistä. Mutta annas jos joltain on tipahtanut konvehti jonkun koiranlenkitysreitin varteen. Johan on maailmankirjat sekaisin!
Vierailija kirjoitti:
Täällä on oikein white trashin kokoontumisajot. Kerrostalojen tukielätit huutaa, miten koirat on kamalia. Samaan aikaan oma iso kakaralauma häiriköi muita ihmisiä ja koko perhe rassaa normaalin veronmaksajan taskuja. Kakarat kiljuu ja metelöi, mutta 'kun kyllähän kerrostalossa pitää elämisen ääniä kuulua.'
Kyllä se lika ja paska mikä leviää tulee niistä teidän kakaroista, jotka te nostatte kaupan kärryihin kenkineen. Ja samat kakarat räkä poskella yskii ja niistää ja levittää tauteja muihin. Samat kakarat myös jatkaa sitä nettosaajaelämää ja jatkaa aikanaan ap:n narinaa.
Jo aloitus on ihan helvetin typerä. Mikä tabu? :D:D:D Kyllä se oikea tabu on se, että täällä on hitosti hyödyttömiä ihmisiä, joita talous ei enää kestä, ja muut alkaa olla kyllästyneitä elättämään tätä sakkia. Ja niinkuin tästäkin ketjusta näkee, porukka on seinätyhmää. Tälä maalla ei ole mitään toivoa.
Minulla ei ole omasta päätöksestäni yhtään lasta ja olen oikein tyytyväinen.
Asuin pitkään hekan asunnossa ja voi herranjestas sitä ihmismäärää, jolla ei ollut mitään käsitystä koirien käytöksestä saati kasvatuksesta. Nyt omassa asunnossa kaikki taloyhtiön koirat ovat tottelevaisia ja hyvin käyttäytyviä. Niitä uskaltaa jopa silittää.
Kyllä se on yleensä wt:n koira joka käyttäytyy kuin wt:n koira... yllätys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitbullit usein korreloi elämänkoululaisuuden kanssa. Tiedän kaksi pitbullin omistajaa joista molempiin tämä täsmää. Pelkäsin asuinalueella ollutta pitbullia jonka omistaja ei tosiaankaan näyttänyt olevan sen kanssa kartalla. Miksi pitbull kun rotuja on pilvin pimein? Amerikassahan tuo on suosittu. Säälin niitä bulleja joita siellä paikalliset elämänkoululaiset roudaa eläinsuojiin tapettaviksi ja niitä näkee suojien tekemillä somevideoilla paljon. Tuntuu että tuommoinen koira voi olla pommi jos sen pelastaa kun ei tiedä millainen elämänkoululainen sitä on pitänyt.
Kerran vein koirani pentukurssille ja taistelukoirasukuinen pentu roikkui siinä kiinni niin että veri vuosi. En ole koskaan minkään koiran nähnyt tekevän niin. Kiersin kaupunginosan pitbullin omistajan koiransa kanssa asuessa samassa kaupunginosassa oman koirani kanssa mahdollisimman kaukaa. Ja ei kaikki pitbullit var
Kaikki näkemäni pitit ovat olleet jonkun pilleridiilerin tai narkkarin talutettavana...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä nykyinen koirabuumi edes johtuu? Ei lapsuudessa ollut tällaista määrää koiranulkoiluttajia kuin nykyisin.
No lapsettomuudestahan se johtuu. 70-luvulla oli kymmenesosa nykyisestä koirien määrästä.
Juu. Asun talossa jossa on 20 asuntoa. Talossa on yhteensä 2 lasta ja 12 koiraa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun vertaa koirien käytössä Suomessa ja Espanjassa niin ei voi kuin ihmetellä. Miten ihmeessä Suomessa ne on niin sekaisin tosi usein?
Koska monet koirat on idänjalostussuuntaa ja pentutehtaasta. Ja myös vauvoja eikä ne saa olla koiria. Espanjassa koirat ei myöskään ole niin paljon yksin erossa laumasta. Sellaiset on sielläkin ärhäköitä vahteja. Mutta pureva koira ei kauaa Espanjassa hengissä selviä.
Sanoisin etta on kiinni omistajista, ei koirista. Suomalainen ei ole rento ja itseluottamus puuttuu, sitten jannitetaan kaikkea ja koira reagoi olemalla agressiivinen. remmirahinalla.
En koskaan ole muualla kuin suomessa nahnyt tata etta nameja tyonnetaan kuonoon kun joku tulee vastaan. On erikoinen kulttuuri. Koirat varmaankin myos otetaan pois
Olen ihmetellyt myös tuota herkulla harhautusta. Jotenkin todella outo kasvatustapa.
Mitäpä noista. Samanlaisia ihmisiä on likkaa mutta se onkin varsinainen tabu.
Vierailija kirjoitti:
Siis että koiria on Suomessa liikaa, vai että niitä on jossain tietyssä kerrostaloasunnossa liikaa?
Meillä on kerrostalossa sellainen ongelma, että siellä ei uskalla enää mennä rappukäytävään ilman sydäntykutyksiä, koska taloon on tullut uusi koira. Vaan kun se koira ei ole mikä tahansa koira, vaan iso taistelukoira, joka rähisee verenhimoisesti ja tulee kohti hampaat irvessä, jos sattuu samaan aikaan rappuun. Joku mummo voi saada sydärin moisesta.
Omistaja väittää, ettei koira tee mitään, mutta mistä sen tietää? Hento nainen ei pysty koiraa pidättelemään, jos se tosiaan päälle päättää tulla. Kuulemma koira luulee koko taloa reviirikseen ja muita asukkaita tunkeilijoiksi. Kyllä siinä jo on riski tulla koiran pieksemäksi tai tappamaksi omassa rapussa.
Tiedättekö sen äänen, mikä isoista taistelukoiriate lähtee, kun haukkuvat ja murisevat uhkaavasti? Sellainen tulee yllättäen samaan rappuun, kun tulet hissistä tai kotiovesta tai menet portaita. Sydänkohtaus lähellä.
Koiran pitoon tulisi olla ajokortti.
Eli virallinen maksullinen tutkinto ja loppukoe, hinta esim 500 euroa.
Tämä siis omistajalle.
Lisäksi koiralle pakollinen käytöskoulutus ja sen päätteeksi maksullinen testi, esim 500 euroa / piski.
Kerrostaloihin täysi koirakielto.
Jostain koirista saadaan kauhea ongelma aikaan? On pienet murheet
Jos on oikea tarve koiralle, esim. juurikin avustajakoirat, niin silloin tehtäisiin poikkeus. Muut koirat eivät ole omistajilleen välttämättömiä.