Tunnetko ihmisen, joka tekee itse elämästään kauhean vaikeaa?

Naiset ovat yleensä tuollaisia.

Kyllä,lähes jokainen tuntemani vasemman laidan intersektionaalinen feministi on tällainen jonka elämä tuntuu olevan jotenkin tuhat kertaa vaikeampaa kuin meidän  muiden.

Vierailija kirjoitti:

Adhd -ystäväni on tuon tyyppinen, yleensä näissä on nepsyys takana. 

Mä en allekirjoita tätä. Olrn itse ADHD nainen ja lähipiirissäni on ADHD miehiä. Meillä on itseasiassa jokaisella aika poikkeuksellisen onnistunut ja onnellinen elämä.  Ei todellakaan narista turhista ja syytellä muita. Kyllä se on luonne joka sen ratkaisee, ei mikään nepsy piirre.

Toisin kuin joku arveli, en osallistunut tähän ketjuun parantaakseni huonoa itsetuntoani rikkinäisten ihmisten kustannuksella, kokeakseni ylemmyyttä tai itseni muita älykkäämmäksi. 

Syy, miksi osallistuin eivät ole nämä rikkinäiset ihmiset, vaan ne ihmiset, jotka joutuvat heidän kanssaan tekemisiin esim. parisuhteessa. Viestini oli suunnattu heille.

Minulla on tästä kokemusta, olen tehnyt virheitä ja oppinut niistä.

Olen oppinut hyväksymään sen, että ihmiset ovat erilaisia, heidän lapsuutensa, perintötekijänsä, itsetuntonsa, terveydentilansa ja elämänkokemuksensa vaikuttavat siihen, että jotkut heistä toimivat tavalla, jota itse en hyväksy.

Heillä on täysi oikeus tehdä niin ja olla sellaisia kuin ovat. Minun ei  kannata mennä vaatimaan heidän muuttumistaan, vaan jättää heidät rauhaan ja etsiä seurani muualta.

Ap kysyi nimenomaan, voiko näitä ihmisiä auttaa näkemään oman osuutensa ongelmiin. Mielestäni ei voi.

Toista ihmistä ei voi muuttaa. Jos hän ei itse oivalla asioita, hänellä ei ole siihen kykyä. Hän toimii juuri kuten ap kertoi ja kuten aiempaan vastaukseeni kommentoinut teki: suuttuu ja torjuu.

Siksi halusin tuoda esiin syitä, mitkä oman kokemukseni perusteella löytyvät näiden ihmisten taustalta. Näitä syitä ei kuitenkaan kannata jäädä vatkaamaan, vaan mennä eteenpäin ja etsiä sopivampaa seuraa muualta. 

Tunnen kaksi, molemmilla talous ja terveys suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta molemmat surevat ja paisuttelevat talouden ja terveyden ongelmiansa. Eivät osaa nauttia elämästä ja siitä mitä heillä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkään jaksoin yrittää auttaa, mutta tuollainen ihminen on ihan sokea toiminnalleen. Hän kokee vain itsellään olevan huono tuuri, kaikki on vain epäonnea tai jonkun muun vika. Ei jotenkin yhtään hahmota asioiden seurauksia. Ei, vaikka toiminta ja seuraukset toistuvat hyvin samanlaisina kerta toisensa jälkeen. 

Tämä menee hiukan ohi aiheen, mutta mistä se mahtaa johtua, että tyypillisesti miehet jäävät vellomaan omaan kurjuuteensa, kun taas naiset pyrkivät aktiivisesti parantamaan tilannettaan?

Monesti esimerkiksi työtön mies komeroituu neljän seinän sisälle voivottelemaan epäonneaan, kun taas nainen saattaa nähdä työttömyyden mahdollisuutena muille projekteilleen.

Yhteiskunta tarjoaa naisille enemmän rooleja ja tarpeellisuuden tunnetta. Omaisten hoito, lastenlasten hoito, Martat yms. naisten kerhot. Miehiä kiinnostavia asioita on vähemmän.

Nuo kaikesta katkerat persut ja muutkin lahkolaiset. Esim. vanhoillislestadiolaiset ym. hihhulit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan maailmassa paljon ihmisiä, jotka tekevät elämässään "vääriä" valintoja kerta toisensa jälkeen. Opiskelevat jotain, millä ei työllisty, elävät yli varojensa, pilaavat parisuhteensa ja terveytensä omilla valinnoillaan.

Usein vielä löytävät syyn epäonneen muista ihmisistä tai yhteiskunnaasta peilin sijaan.

Tällaisella ihmisellä voi olla takanaan liuta traumoja, joista sinä ja minä emme tiedä mitään. Joista harva selviäisi hengissä.

Voi toki. Tai sitten takana voi olla kunnon curling-meininki lapsuudesta asti, missä mistään ei ole koskaan tarvinnut itse ottaa vastuuta tai selvitä. 



Jos rehellisiä ollaan, niin suurin osa oikeasti kovia kokeneista ihmisistä on sellaisia, jotka ei pikkuasioista märise ja romahtele. Eri asia tietysti sitten esim. vaikeasti päihdeongelmaiset, jotka ovat päätyneet kierteeseen jo lapsena/nuorena vaikeiden kotiolojen tms. takia. Mutta käsittääkseni tässä ei nyt puhuta sellaisista ihmisistä.

viher serkku tyttö aina häntä ahistaa muiden syytä kaikki. saanut potkut monista töistä ottanut pika vippejä poikakaverit ex vankila kesseleitä..  kohta vanhempien testamentti kun luetaan alkaa tosi puhelimien soiminen . hän on jo saanut perinnön ennakkona jonka on hyväksynyt. HÄN TODELLINEN MINÄ MINÄ KUSIPÄÄ.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos pitäisit huolta vain omista asioistasi?

Eli läheisestä ei saa olla huolissaan eikä missään nimessä yrittää auttaa?

ap

Kyllä saa olla huolissaan ja auttaa, jos läheinen sitä haluaa. Väkisin ei pidä mennä kenenkään asioihin puuttumaan eikä se toimisikaan.

Luulen, etteivät ap:n kuvaamat ihmiset halua mitään apua. He kokevat sen hyökkäykseksi ja torjuvat sen. 

Pitääkin kysyä, onko auttamisen motiivi jokin muu kuin  inhimillinen auttamishalu. Haluaako auttaja ehkä parantaa huonoa parisuhdettaan sillä, että saa pakotettua vastapuolen tajuamaan asiat hänen haluamallaan tavalla? 

On oikein, että pyrkii pois huonosta parisuhteesta, mutta pitää myös olla realisti.

Ketään ei voi pakolla muuttaa. Yksi vaihtoehto, jollei kykene lähtemään huonosta suhteesta, on hakea itselleen apua.

Kyse voi olla läheisriippuvuudesta, jonka juuret nekin ovat lapsuudessa. Kannattaa olla terveen itsekäs ja kääntää katse omaan tilanteeseen ja keskittyä omiin ongelmiin.

Näin voi oppia tunnistamaan itsessään ne tekijät, miksi suostuu sietämään vastapuolelta jatkuvasti vääriä asioita eikä lähde.

Tavallaan näille tekijöille voi olla yhtä sokea kuin vastapuoli on omille ongelmilleen.Tämä auttaa jatkossakin, ettei hakeudu uudelleen samantyyppisten ihmisten kumppaniksi. Muutos lähtee siitä. 

Minä! Rakastun kroonisesti vääriin miehiin ja poltan näppini. Teen taloudellisesti typeriä ratkaisuja ja kärsin niistä. Otan liikaa töitä, esim tällä hetkellä yli 50 h työviikkoa ja väikkäri ja kolme lasta. Mielenterveys natisee liitoksissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan maailmassa paljon ihmisiä, jotka tekevät elämässään "vääriä" valintoja kerta toisensa jälkeen. Opiskelevat jotain, millä ei työllisty, elävät yli varojensa, pilaavat parisuhteensa ja terveytensä omilla valinnoillaan.

Usein vielä löytävät syyn epäonneen muista ihmisistä tai yhteiskunnaasta peilin sijaan.

Tällaisella ihmisellä voi olla takanaan liuta traumoja, joista sinä ja minä emme tiedä mitään. Joista harva selviäisi hengissä.

Voi toki. Tai sitten takana voi olla kunnon curling-meininki lapsuudesta asti, missä mistään ei ole koskaan tarvinnut itse ottaa vastuuta tai selvitä. 



Jos rehellisiä ollaan, niin suurin osa oikeasti kovia kokeneista ihmisistä on sellaisia, jotka ei pikkuasioista märise ja romahtele. Eri asia tietysti sitten esim. vaikeasti päihdeonge

Olen eri, mutta minun tuntemani pahiten lapsena traumatisoituneet ihmiset ovat jossakin vaiheessa aikuisiällä romahtaneet, usein pienestä syystä tai ilman näkyvää ulkoista syytä. Jossain vaiheessa vaan jaksaminen loppuu. Saattaa mennä niinkin päin, että vaikeiden aikojen läpi mennään hampaat irvessä, ja romahdetaan vasta sitten kun kaikki on ns hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Minä! Rakastun kroonisesti vääriin miehiin ja poltan näppini. Teen taloudellisesti typeriä ratkaisuja ja kärsin niistä. Otan liikaa töitä, esim tällä hetkellä yli 50 h työviikkoa ja väikkäri ja kolme lasta. Mielenterveys natisee liitoksissaan.

Tuttua mullekin. Olin nuorena melkoisessa suoritusputkessa. Ikä tasoitti.

Vierailija kirjoitti:

Toisin kuin joku arveli, en osallistunut tähän ketjuun parantaakseni huonoa itsetuntoani rikkinäisten ihmisten kustannuksella, kokeakseni ylemmyyttä tai itseni muita älykkäämmäksi. 

Syy, miksi osallistuin eivät ole nämä rikkinäiset ihmiset, vaan ne ihmiset, jotka joutuvat heidän kanssaan tekemisiin esim. parisuhteessa. Viestini oli suunnattu heille.

Minulla on tästä kokemusta, olen tehnyt virheitä ja oppinut niistä.

Olen oppinut hyväksymään sen, että ihmiset ovat erilaisia, heidän lapsuutensa, perintötekijänsä, itsetuntonsa, terveydentilansa ja elämänkokemuksensa vaikuttavat siihen, että jotkut heistä toimivat tavalla, jota itse en hyväksy.

Heillä on täysi oikeus tehdä niin ja olla sellaisia kuin ovat. Minun ei  kannata mennä vaatimaan heidän muuttumistaan, vaan jättää heidät rauhaan ja etsiä seurani muualta.

Ap kysyi nimenomaan, voiko näitä ihmisiä auttaa näkemään oman osuutens

Joskus kyse on myös tavasta esittää asia. Voi olla, että se mitä ulkopuolinen kokee teräväksi huomioksi on henkilölle itselleen ilmeinen itsestäänselvyys, josta hän on jo tietoinen ja käsittelee kenties terapiassakin. Esimerkiksi itselle on tultu toistuvasti puhumaan mielenterveysjutuista vähän samaan sävyyn, kuin ylipainon kanssa taistelevalle sanottaisiin "oletko ajatellut syödä vähemmän". Asia saattaa myös olla hyvin kipeä, eikä henkilö ole valmis vielä tai ollenkaan puhumaan siitä asian esiin nostaneen henkilön kanssa. Kolmanneksi henkilö ei välttämättä ole päässyt prosessissaan niin pitkälle, että mieli olisi vielä valmis hyväksymään ne kaikkein kipeimmät asiat. Mieli suojelee itseään.

Siitä samaa mieltä, että jos tuntuu, että toinen syystä tai toisesta sitkeästi vastustaa niitä elämän totuuksia joita yrität hänen kurkkuunsa kaataa, niin anna olla.

Jos tekee elämästään helvetin, siihen on joku syy. Ottaa liian vakavasti ulkonäkövaatimukset, ilmastonmuutoksen, opiskelun jne. Uupuu taakan alla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan maailmassa paljon ihmisiä, jotka tekevät elämässään "vääriä" valintoja kerta toisensa jälkeen. Opiskelevat jotain, millä ei työllisty, elävät yli varojensa, pilaavat parisuhteensa ja terveytensä omilla valinnoillaan.

Usein vielä löytävät syyn epäonneen muista ihmisistä tai yhteiskunnaasta peilin sijaan.

Tällaisella ihmisellä voi olla takanaan liuta traumoja, joista sinä ja minä emme tiedä mitään. Joista harva selviäisi hengissä.

Voi toki. Tai sitten takana voi olla kunnon curling-meininki lapsuudesta asti, missä mistään ei ole koskaan tarvinnut itse ottaa vastuuta tai selvitä. 



Jos rehellisiä ollaan, niin suurin osa oikeasti kovia kokeneista ihmisistä on sellaisia, jotka ei pikkuasioista märise ja romahtele.

Olen eri, mutta minun tuntemani pahiten lapsena traumatisoituneet ihmiset ovat jossakin vaiheessa aikuisiällä romahtaneet, usein pienestä syystä tai ilman näkyvää ulkoista syytä. Jossain vaiheessa vaan jaksaminen loppuu. Saattaa mennä niinkin päin, että vaikeiden aikojen läpi mennään hampaat irvessä, ja romahdetaan vasta sitten kun kaikki on ns hyvin.

Itsellä juuri näin. En yksinkertaisesti kestä helppoa, tavallista, mukavaa arkea. Koska sellainen elämä kaikessa harmoniassaan pakottaa kohtaamaan totuuden ja kokemieni asioiden totaalisen epäreiluuden. Tunnetasolla en kestä sitä. Säädän mieluummin ihmissuhteissa, taloudellisten ongelmien, muiden haasteiden kanssa. En valita, en tuo kokemiani esille kuin parille ystävälle, jotka ymmärtävät minua. Muille olen vain se tyyppi, jonka elämä on sekavaa, joka on varmaan vähän tyhmä, joka ei vain ymmärrä ottaa opiksi.

En vain "ymmärrä ottaa opiksi" siitä, että turvalliseksi olettamani aikuinen käytti minua lapsena seksuaalisesti hyväksi.

Meitä ei aina korjaa edes terapia. Tämä on ikävä fakta, joka teidän muiden on vain hyväksyttävä. Jatkakaa omaa elämäänne, keskittykää siihen.

Juoppojen hyysääjät luulee olevansa suuria hyväntekijöitä, mutta oikeesti on pahoja takertujia, jotka mahdollistaa juomisen.

Tuttu ihmistyyppi. 

Eksä oli tälläinen, jatkuvasti sabotoi itseltään kaiken, jätti opinnot kesken ja jätti menemättä töihin, sitten valitti miten epäreilu maailma on ja häntä aina potkitaan päähän, vaikka tämän ihmisen hyvin tunteneena voin sanoa että syy oli ihan pelkästään oma laiskuus. Syy-seuraussuhteet täysin hukassa, ei tuntunut todella ymmärtävän että jos hän ei mene töihin kun pitäisi niin siitä tulee potkut ja se on ihan oma syy, eikä mikään että universumi on taas vaan häntä vastaan ja hän voimaton uhri. Kuvitteli, että hänelle kuuluu menestys työelämässä, rahallinen menestys, hyvä parisuhde, vaikka hän ei tehnyt mitään muuta kuin istui ruudun ääressä ja välillä kävi salilla. Terveysongelmiin kieltäytyi hakemasta apua ja yritti ties millä "luonnonlääkinnällä" parantaa vaivoja jotka olisi ollut helppo kuitata apteekista saatavilla tuotteilla, mutta kun ei, ja sitten ulisi niistä terveysongelmista. Kun ihmissuhde alkoi rakoilla, vetosin häneen että puhuttaisiin yms, mutta kieltäytyi täysin ja heittäytyi taas siihen uhrimentaliteettiin, että aina hänen suhteet päättyy näin. No, miksiköhän... Ja tämä siis täysin toimintakykyinen ja perusjärjissään oleva aikuinen mies.

Yksi ystäväni on myös vähän samanlainen, ja valitettavasti se on tehnyt vähän rakoa ystävyyteen. Mietin onko joillain ihmisillä vaan sellainen minäkuva, että heillä on aina vaikeaa, ja sitten sitä vaikeutta pitää vaikka keksimällä keksiä. Aina jos meneekin paremmin, osataan aloittaa riitoja ja välirikkoja vaikka jokaisen elämässään olevan ihmisen kanssa täysin mitättömistä asioista. Jotkut tosiaan seilaavat mystisellä tavalla aina vain ongelmista ongelmiin. Tylsistyykö tälläiset ihmiset tasaiseen elämään? Ollaanko jääty vähän johonkin yläastelaisen sielunelämään, jossa pitää koko ajan olla jotain draamaa meneillään, koska muuten tuntuu siltä, ettei tapahdu mitään.

Pienten lasten äidit usein. Lapsen jatkuvaa heijaamista ja tissittelyä, perhepetiä, taaperoimetystä, kestovaippaa ja ties mitä mikä milloinkin on muodissa. Vaikeaa on mutta minkäs teet. 

Itseaiheutetut vaivat esim tupakan seurauksena ovat rasittavaa kuunneltavaa.Kuka on käskenyt polttaa 40-vuotta?Se voi oloon vaikuttaa...Ei ole hyvä olo ei.