Lue keskustelun säännöt.
Kuolemansairas, mites lapset?
02.05.2025 |
Sain muutama kuukausi sitten tietää, että minulla on noin vuosi elinaikaa. Minulla on kaksi teiniä, toinen täyttää kesällä 18 ja toinen 16v. Olemme todella läheisiä ja he tietävät tilanteen, mutta koitan kuitenkin suojella heitä pahimmalta ja voinniltani, en halua oma-aloitteisesti tuoda tilannetta heidän arkeensa vaan saavat omassa tahdissa puhua ja käsitellä. Heidän isä lähti toisen naisen matkaamme äkillisesti 8v sitten ja on lasten kanssa vain kahvitteluväleissä. Nyt ovat omissa menoissaan ja voin vihdoin itkeä hetken pidäteltyjä kipuja ja ottaa vahvat kipulääkkeet.
Vinkkejä kaipailen sille, miten saada heidät muistamaan tämä pieni aika hyväksikäyttäen koko elämänsä, että olen heistä ylpeä ja rakastan heitä? Mitä itse olisit toivonut tai toivoisit heidän tilanteessa?
Kommentit (61)
Keskittyä yhteisten kivojen muistojen tekemiseen. Ottaisin paljon valokuvia yhdessä ja tehdä ne kaikki kivat muistot yhdessä mitä olisi ehkä tullut pidemmän ajan kuluessa ja selvittää kaikki heidän mieltä omaa mieltä painavat asiat heidän kanssa.
Yksi asia päivä esim viikonloppuina, jotta siihen voi keskittyä ei monta asiaa yhtenä päivänä.
Ne kivat muistot ja yhteiset tapaamiset tai juhlat, nyt on toukokuu ja kohta virallinen kesän alku toukokuun loppu ja juhannus tulossa, myös tavallisina viikonloppuina voi juhlistaa jotain päivää yhdessä.
Nyt on hyvä aika aloittaa, toukokuun pitäisi olla hyvää aikaa ja kesällä ei kannata lukea liikaa uutisia, maailmassa voi olla epävakaista, syksyllä helpottaa. Keskittykää siihen oman perheen elämään ja sen tärkeisiin asioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuoleman jälkeen lapsilla ei ole ihmistä jolta kysyä omasta lapsuudestaan, kasvustaan, suvun vaiheista, kuinka vanhemmat tapasivat toisensa jne.
Mihin se isä katoaa?
Vierailija kirjoitti:
Kuoleman jälkeen lapsilla ei ole ihmistä jolta kysyä omasta lapsuudestaan, kasvustaan, suvun vaiheista, kuinka vanhemmat tapasivat toisensa jne.
Tämä on hyvä pointti. Minulla on valokuvakansio esim heidän isänsä ja minun yhteisvuosista kun oltiin nuoria, voisin ihan itseänikin viihdyttää ja kirjoitella sinne väliin muistoja kuvista ja ympäröivistä hetkistä. Kiitos!
-Ap
Älä jätä mitään aikarajoitettuja velvoitekirjeitä rasitteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Onko myös vanhemman pojan asiat kunnossa. Ei kai hän joudu yllättäen pärjäämään yksin. Nuori on hänkin.
Lapsille jää jonkin verran perintöä, ei paljoa mutta pieni pesämuna. Heidän kummitätinsä on nimetty taloudelliseksi edunvalvojaksi ja testamentin toimeenpanijaksi. Hänellä on tarkat ohjeet miten toimia ja käyttää omaisuus vanhimmankin puolesta siten, että hän pärjää. Tietysti myös olla siinä muutenkin tukena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni on noista kirjeistä kirjoittanut positiivisesti, joten aloin uudelleen niitä vielä miettimään. Kompromissina ajattelin ne kirjoittaa, mutta annan ne lapsille läheiselle ystävälle joka voi katsoa tilanteen sitten kun se on ajankohtaista ja antaa jos kokee oikeaksi ja vaan hyväksi lapsille. Koska itseä harmittaa myös nimenomaan tuo merkittävistä hetkistä pois jääminen, niin tämä voisi olla ihan terapeuttista itsellekin.
Joku otti esille ammattilaiselle puhumisen ja tämä on hoidossa. Kun hoitosuunnitelma on pääosin palliatiivinen, niin keskusteluapu ei ole kamalan vapaaehtoista.. sitä tuputetaan aivan jokaisella hoitokäynnillä ja parempi on vaan ottaa vastaan.
Kiitos vielä vastaajille!
- Ap, kuten myös edellinen.
Vierailija kirjoitti:
Ap- hakee huomiota. Turha esittää kuolemansairasta. Turha provo 0/5
Minun tutulle kävi noin oikeassa elämässä, vanhempi lapsista oli just täysikäinen. Kyllä lasten vanhemmille tulee myös sellaisia tauteja joihin kuolee. No tuttuni meni alle puolessa vuodessa kun syöpä löytyi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos samassa veneessä oleville vastaajille. Oletteko miettinyt samoja ajatuksia? Mietin yksi yö jotain kirjeitäkin lapsille, mutta ensinnäkin tämä tuntui vähän liian imelältä ja toisekseen haluaisin keskittyä tähän hetkeen ja luoda tästä heille muistoja ja turvaa. Jos kirjoitan kirjeitä heille luettavaksi merkkipäivinä, niin varmaan pilaan ne merkkipäivät ja luon heille käsityksen, että olen vain miettinyt ja surrut omaa kuolemaani. Mikä nyt ajoittain on totta, mutta heille en sitä taakkaa halua.
Nuorin ei onneksi mene isälleen vaan isovanhemmilleen. Isä ei halua ja lastensuojelu tähän puuttuisi nopeasti. Kaikki testamentit ja lasten taloudellinen edunvalvonta on hoidossa. En kaipaa sääliä enkä ole provo, kaipaan vaan ajatuksia siitä mikä olisi toiminut teille lapsina vastaavassa tilanteessa, jotta voin itse saada uusia ajatuksia.
Kun sairastuu vakavasti alle 40 vuotiaana niin sääliä ja huomiota saa muualtakin ku
Anteeksi, mutta et voi päättää, että lapsi menee isovanhemmilleen. Lastensuojelu selvittää asian ja jos he suostuvat, lapsi voi asua siellä.
Itse olen melkein 60-vuotias, enkä tiedä miten selviytyisin, jos äitini kuolisi.
Uskon, että selviytyminen ei ole iästä kiinni. Joillakin se napanuora äitiin ei katkea koskaan.
Olen puhunut paljon äitini kanssa hänen kuolemastaan. Hän on ohjeistanut minua, että suru kestää 2 vuotta, ja sitten unohdan hänet pikku hiljaa. Äitini on siis melkein 90-vuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nro 30 vastaus.
Sitä on vain selvittävä, kun äiti kuolee yks'kaks keskellä elämää. Ikää äidilläni oli 76v ja olin itse 42v. Tänä keväänä tuli 3 vuotta äidin kuolemasta ja kyllä minä ikävöin häntä edelleen. Surussa on toki auttanut se, kun isäni löysi uuden naisystävän ja hänestä on tullut minulle vara - äiti. Vaikkei hän tietysti voi koskaan olla samanlainen, mitä äitini oli.
Kirjoita kirjeisiin heille mistä olet heissä ylpeä ja mitkä ovat sinun ihanimmat muistot juuri hänestä.
Katsoin juuri eräänä päivänä kaupassa täytettävää kirjaa nimeltään "Olet rakas" ja mietin ostaisinko lapsilleni sellaiset ja täyttäisin heille, mutta ehkä kuitenkin mieluiten henkilökohtaisempana kirjoittaisin tilanteessasi kirjeen ja täysin omin sanoin kertoisin kuinka tärkeitä ovat.
Jaksamista ja voimia teille koko perheelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin olet asioita miettinyt ja hoitanut, ap. Kaikkea en ihan ehtinyt lukea, mutta kannattaa opettaa nuorille arkielämän taitoja ja rahankäyttöä.
Mukavien muistojen ja kirjeiden kirjoittamisen sijaan käytä viimeiset voimasi asioiden järjestämiseen. Niitä on paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoita "muistelmat". Siinä kerrot kaiken sen varalta, että lapset ei enää voi kysyä sinulta.
Ja tuo 18 vuotta on ihmisten keksimä keinotekoinen raja. Ei sitä aikuistuta yhdessä päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Nro 30 vastaus.
Sitä on vain selvittävä, kun äiti kuolee yks'kaks keskellä elämää. Ikää äidilläni oli 76v ja olin itse 42v. Tänä keväänä tuli 3 vuotta äidin kuolemasta ja kyllä minä ikävöin häntä edelleen. Surussa on toki auttanut se, kun isäni löysi uuden naisystävän ja hänestä on tullut minulle vara - äiti. Vaikkei hän tietysti voi koskaan olla samanlainen, mitä äitini oli.
Joskus taas se uusi on vain ongelma. Haluaa hävittää kaiken entisestä muistuttavan.
Mielestäni kirjeet pitää antaa jo ennen kuolemista. Lapsilla on mahdollisuus vielä kysyä, jos jokin kysymys tulee mieleen.
Kammottavaa saada kirje vailla mahdollisuutta kommunikointiin.
Niitä muistoja voi myös puhua tallenteeksi. Voisi olla tärkeää kuulla ääntäsi myöhemmin.
Kerro ja kirjoita asioita talteen lastesi lapsuudesta, omasta lapsuudestasi ja suvun historiasta. Ne kiinnostavat todennäköisesti heitä vasta myöhemmin kunnolla.
Kuule, jos kertoisit mikä sairaus sinulla on, voisit saada vinkkejä miten saada hyvää elinaikaa lisää. Lääkärin antama kuolemantuomio ei ole aina sitä, jos ei anna periksi.
Surullista, mutta itse järjestäisin lasten muuton jo ennen kun kuolisin. Siten, että lapsilla olisi jo nyt 2 kotia. He voisivat asua siellä alkuun joka toinen viikonloppu (saisit kerättyä voimia ja he pääsisivät asettumaan uuteen paikkaan).
Mutta kipulääkitystä kannattaa pitää koko ajan yllä, ei niin, että otat vahvan kipulääkkeen kun he ovat poissa. Koska kipulääkitys toimii niin, että ylläpitävänä lääkityksenä riittää lievempi, mutta kivut leikkaavan lääkityksen tulee olla kovempi.
Miksi kirjeen kirjoittaminen tuntuisi lapsista siltä, että "ajattelit vain kuolemaa"? Kirjoitat tietenkin sellaiset kirjeet, missä keskityt elämään ja yhdessä koettuihin iloihin. Itse kyllä muuttaisin tuossa tilanteessa pienempään ja tekisin ja kokisin lasten kanssa asioita.