Lue keskustelun säännöt.
Kuolemansairas, mites lapset?
02.05.2025 |
Sain muutama kuukausi sitten tietää, että minulla on noin vuosi elinaikaa. Minulla on kaksi teiniä, toinen täyttää kesällä 18 ja toinen 16v. Olemme todella läheisiä ja he tietävät tilanteen, mutta koitan kuitenkin suojella heitä pahimmalta ja voinniltani, en halua oma-aloitteisesti tuoda tilannetta heidän arkeensa vaan saavat omassa tahdissa puhua ja käsitellä. Heidän isä lähti toisen naisen matkaamme äkillisesti 8v sitten ja on lasten kanssa vain kahvitteluväleissä. Nyt ovat omissa menoissaan ja voin vihdoin itkeä hetken pidäteltyjä kipuja ja ottaa vahvat kipulääkkeet.
Vinkkejä kaipailen sille, miten saada heidät muistamaan tämä pieni aika hyväksikäyttäen koko elämänsä, että olen heistä ylpeä ja rakastan heitä? Mitä itse olisit toivonut tai toivoisit heidän tilanteessa?
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Niitä muistoja voi myös puhua tallenteeksi. Voisi olla tärkeää kuulla ääntäsi myöhemmin.
Oi tämä on ihana idea, ei tullut mieleenkään! Täten saisin myös ajallisesti mahdollisimman monia ihania ideoita toteutettua. Kiitos teille! Mikäköhän olisi varmin teknologinen tallennustapa, niin että niitä pääsee kuuntelemaan myöhemminkin kun kahden vuoden päästä 😅 Koitan vastailla mahdollisimman monelle lainailematta erikseen.
Kirjeiden antaminen kun vielä elän on sinällään ihan hyvä pointti, mutta vie taas ajatukset vahvemmin siihen kuolemaan kun itse toivon ja lapset selkeesti tarvitsevat keskittymistä tähän hetkeen ja elämiseen. Vaikka puhutaan ja pyritään elää mahdollisimman normaalisti, niin silti huomaan, että he vaivihkaa olevat extra huomaavaisia tai muuten vaan hakeutuvat enemmän lähelle. Haluan toimia heidän tahdissa ja heidän ehdoilla, minä en kuoltuani mitään sure ja haluan tehdä heidän olonsa nyt ja tulevaisuudessa mahdollisimman helpoksi. En usko, että keskustelu mistään kirjeistäni tulisi heille nyt luontevasti.
En tietenkään voi päättää juridisesti mihin nuorin menee asumaan mutta minulla on huoltotestamentti, lapsen koulu on isovanhempien lähellä, he ottavat heti tilanteesta koppia ja lapsi haluaa siellä asua. Lisäksi vaikka en nyt heidän isästään varsinaisesti pahaa ajattele, niin ei hän ole kykenevä (tuskin edes halukas) ottaa lasta sinne asumaan.
Minulla on syöpä joka on todella pitkälle edennyt kun se huomattiin. Vuosi on noin arvio, ei kukaan tietenkään päivälleen voi tietää. En todellakaan ole luovuttanut ja koska olen nuori niin saan vielä hoidon vaikka tilanne onkin lääketieteellisesti käytännössä "mahdoton". Google on laulanut ja juuri olen keräämässä epätoivoisesti rahaa siihen, että pääsisin vielä yksityiselle saamaan toisen mielipiteen, se miten maksaisin kymmenientuhansien hoidot sitten jos jotain olisikin, on seuraava ongelma. Pakko kuitenkin olla myös realistinen, vaikka mitenkään en tosiaan ole valmis jättämään lapsiani, tai elämääni ylipäätään.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen todella pahoillani.
Kerro lapsillesi, mitä tunnet heitä kohtaan.
Toivotan sinulle mahdollisimman kivutonta elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla myös teini-ikäiset lapset, eikä tietoa kauanko enää elän. Onneksi isä on vahvasti kuvioissa ja tukena. Toivottavasti nuorimmainen ehtii täyttää 18v, ennen kun lähdet.
Onneksi on isä .. hyvänen aika! Vähän empaattisuutta ap:lle. Hänellä ei ole lasten isästä tukea eikä apua ;(
Tsemppiä sulle tottakai mutta tuo oman "hyvän" olosuhteen korostus ei ole sopivaa. Ei isoissa muttei pienissäkään murheissa.
Kiitos puolustuksesta, mutta en ottanut yhtään pahalla. Se, että jollain on paremmin asiat ei ole mitenkään minulta pois ja ymmärrän hyvin kirjoittajan primitiivisen helpotuksen.
Kukaan ei kysynyt mutta kerron silti, että itse en ainakaan ole mitään enkelten laulua ja suurempaa käsitystä elämästä ole kokenut vaikka niin sanotusti joutuukin kohdata oman kuolevaisuutensa. Mutta todella vähän jaksaa mietityttää enää muiden mielipiteet minusta tai loukkaantua oikeen mistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niitä muistoja voi myös puhua tallenteeksi. Voisi olla tärkeää kuulla ääntäsi myöhemmin.
Oi tämä on ihana idea, ei tullut mieleenkään! Täten saisin myös ajallisesti mahdollisimman monia ihania ideoita toteutettua. Kiitos teille! Mikäköhän olisi varmin teknologinen tallennustapa, niin että niitä pääsee kuuntelemaan myöhemminkin kun kahden vuoden päästä 😅 Koitan vastailla mahdollisimman monelle lainailematta erikseen.
Kirjeiden antaminen kun vielä elän on sinällään ihan hyvä pointti, mutta vie taas ajatukset vahvemmin siihen kuolemaan kun itse toivon ja lapset selkeesti tarvitsevat keskittymistä tähän hetkeen ja elämiseen. Vaikka puhutaan ja pyritään elää mahdollisimman normaalisti, niin silti huomaan, että he vaivihkaa olevat extra huomaavaisia tai muuten vaan hakeutuvat enemmän lähelle. Haluan toimia heidän tahdissa ja heidän ehdoilla, mi
Chris beat cancer sivulla on monta tarinaa kuinka syöpä on taltutettu.
Ketogeeninen ruokavalio.
Jim gordon herbalist weebly googlaamalla löytyy protokolla, jonka avulla moni on parantunut. Kaikki ei parane, mutta kannattaa yrittää.
Musta tuo kirje kuulostaa tosi lohdulliselta ajatukselta. Molemmille oma kirje jossa kerrot kuinka paljon heitä raksatat ja kaikki äidilliset neuvot mitä pystyt elämästä antamaan olivat ne kuinka korneja tahansa. Ei sen tarvitse olla mihinkään juhlapäivään sidottu vaan ennemminkin jäähyväiskirje. Lapset voi sitten lukea sitä aina vuosin varrella halutessaan ja saa siitä jonkun konkreettisen käsin kosketeltavan muiston sinusta. Uskon että olisi lapsille tosi tärkeä. Onko lapsilla isovanhempia, kummeja, tätejä, enoja jotain läheistä aikuista joka voisi olla tukena lapsen elämässä sinun jälkeesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niitä muistoja voi myös puhua tallenteeksi. Voisi olla tärkeää kuulla ääntäsi myöhemmin.
Oi tämä on ihana idea, ei tullut mieleenkään! Täten saisin myös ajallisesti mahdollisimman monia ihania ideoita toteutettua. Kiitos teille! Mikäköhän olisi varmin teknologinen tallennustapa, niin että niitä pääsee kuuntelemaan myöhemminkin kun kahden vuoden päästä 😅 Koitan vastailla mahdollisimman monelle lainailematta erikseen.
Kirjeiden antaminen kun vielä elän on sinällään ihan hyvä pointti, mutta vie taas ajatukset vahvemmin siihen kuolemaan kun itse toivon ja lapset selkeesti tarvitsevat keskittymistä tähän hetkeen ja elämiseen. Vaikka puhutaan ja pyritään elää mahdollisimman normaalisti, niin silti huomaan, että he vaivihkaa olevat extra huomaavaisia tai muuten vaan hakeutuvat enemmän lähelle. Ha
En ole Ap, mutta ihan uskomattoman härskiä jaella tällaisia huuhaa neuvoja ihmiselle joka on ihan oikeesti sairas. Ihme kun et kerro jumalan kyllä parantavan jos rukoilee riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niitä muistoja voi myös puhua tallenteeksi. Voisi olla tärkeää kuulla ääntäsi myöhemmin.
Oi tämä on ihana idea, ei tullut mieleenkään! Täten saisin myös ajallisesti mahdollisimman monia ihania ideoita toteutettua. Kiitos teille! Mikäköhän olisi varmin teknologinen tallennustapa, niin että niitä pääsee kuuntelemaan myöhemminkin kun kahden vuoden päästä 😅 Koitan vastailla mahdollisimman monelle lainailematta erikseen.
Kirjeiden antaminen kun vielä elän on sinällään ihan hyvä pointti, mutta vie taas ajatukset vahvemmin siihen kuolemaan kun itse toivon ja lapset selkeesti tarvitsevat keskittymistä tähän hetkeen ja elämiseen. Vaikka puhutaan ja pyritään elää mahdollisimman normaalisti, niin silti huomaan, että he vaivihkaa olevat extra huomaavaisia tai muuten vaan hakeutuvat enemmän lähelle. Haluan toimia heidän tahdissa ja heidän ehdoilla, mi
Otan osaa. Valitettavasti jos syöpä on pitkälle edennyt, sitä ei voi parantaa. Minun tapauksessa julkinen terveydenhuolto tuomitsi minut kuolemaan vaikka etäpesäkkeitä ei ole. Yksityisellä hoidot ovat niin kalliita, ettei siihen pidä ryhtyä ellei oikeasti ole toivoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niitä muistoja voi myös puhua tallenteeksi. Voisi olla tärkeää kuulla ääntäsi myöhemmin.
Oi tämä on ihana idea, ei tullut mieleenkään! Täten saisin myös ajallisesti mahdollisimman monia ihania ideoita toteutettua. Kiitos teille! Mikäköhän olisi varmin teknologinen tallennustapa, niin että niitä pääsee kuuntelemaan myöhemminkin kun kahden vuoden päästä 😅 Koitan vastailla mahdollisimman monelle lainailematta erikseen.
Kirjeiden antaminen kun vielä elän on sinällään ihan hyvä pointti, mutta vie taas ajatukset vahvemmin siihen kuolemaan kun itse toivon ja lapset selkeesti tarvitsevat keskittymistä tähän hetkeen ja elämiseen. Vaikka puhutaan ja pyritään elää mahdollisimman normaalisti, niin silti huomaan, että he vaivihkaa olevat extra huomaavaisia tai muuten vaan hakeutuvat enemmän lähelle. Haluan toimia heidän tahdissa ja heidän ehdoilla, mi
En ole tekniikan asiantuntija, mutta eiköhän tavallisimmat äänitiedostot, vaikka mp3 ole kuunneltavissa, ja tarvittaessa jotenkin muunneltavissa myöhemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Niitä muistoja voi myös puhua tallenteeksi. Voisi olla tärkeää kuulla ääntäsi myöhemmin.
Ja kannattaa ottaa yhteisiä videoita, niitä on lohduttavaa katsoa jälkeenpäin ja muistella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niitä muistoja voi myös puhua tallenteeksi. Voisi olla tärkeää kuulla ääntäsi myöhemmin.
Oi tämä on ihana idea, ei tullut mieleenkään! Täten saisin myös ajallisesti mahdollisimman monia ihania ideoita toteutettua. Kiitos teille! Mikäköhän olisi varmin teknologinen tallennustapa, niin että niitä pääsee kuuntelemaan myöhemminkin kun kahden vuoden päästä 😅 Koitan vastailla mahdollisimman monelle lainailematta erikseen.
Kirjeiden antaminen kun vielä elän on sinällään ihan hyvä pointti, mutta vie taas ajatukset vahvemmin siihen kuolemaan kun itse toivon ja lapset selkeesti tarvitsevat keskittymistä tähän hetkeen ja elämiseen. Vaikka puhutaan ja pyritään elää mahdollisimman normaalisti, niin silti huomaan, että he vaivihkaa olevat extra huomaavaisia tai muuten vaan hakeutuvat enemmän lähelle. Ha
Kiitos vastauksesta ja ajatuksia sinne ihan samaa olen itsekin miettinyt, että mikä on se onnistumistodennäköisyyden raja, jolla muihin kun julkisen puolen hoitoihin menisi. Ei sillä että tosiaan tiedän mistä sen 100 000e repesin ylipäätään, mutta se kaikki olisi pois siitä pienestä pesämunasta minkä pystyisin lapsilleni jättämään.. toisaalta haluaa tehdä kaiken voitavan ja toisaalta olla myös järkevä.
Olen myös hieman tutustunut vaihtoehtohoitoihin ja toistaiseksi ne aiheuttavat vain ahdistusta, vaikka tietty sieltä vinkkejä nappaileekin. Koko ajan jyskyttää kuitenkin takaraivossa, että olenko jotenkin aiheuttanut tämän itselleni, vaikka lääkärikin on vakuuttanut ettei se toimi niin. Kuoleminenkin on yhtä morkkista 😂
Kuoleman jälkeen on paljon asioita mitä pitää hoitaa, laitat paperit yhteen paikkaan. Soita ja kysy ohjeita seurakunnasta ja sosiaalitoimesta ja kerrot myös huolen lapsista. Laita lapsille joku kirje, että rakastat heitä ja heidän olemassaolonsa on ollut sinulle suuri ilo. Kuvatkaa videoita yhdessä, niistä on myöhemmin lapsille apua toipumisessa. Olisko mitään sukulaisia lähipiirissä, uskottuja ihmisiä.
Käytännön asiat ja tunneasiat on kaksi eri asiaa. Käytännön asioihin saa apua. Tunteet pitää sitten jotenkin käsitellä. Juttele näistä lasten kanssa, mutta älä näytä itsesääliä. Heidän ei tarvisi sinua lohduttaa, vaan sinun heitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuoleman jälkeen on paljon asioita mitä pitää hoitaa, laitat paperit yhteen paikkaan. Soita ja kysy ohjeita seurakunnasta ja sosiaalitoimesta ja kerrot myös huolen lapsista. Laita lapsille joku kirje, että rakastat heitä ja heidän olemassaolonsa on ollut sinulle suuri ilo. Kuvatkaa videoita yhdessä, niistä on myöhemmin lapsille apua toipumisessa. Olisko mitään sukulaisia lähipiirissä, uskottuja ihmisiä.
Käytännön asiat ja tunneasiat on kaksi eri asiaa. Käytännön asioihin saa apua. Tunteet pitää sitten jotenkin käsitellä. Juttele näistä lasten kanssa, mutta älä näytä itsesääliä. Heidän ei tarvisi sinua lohduttaa, vaan sinun heitä.
Tämä oli ensimmäinen asia jonka tein heti kun tiedon tilanteesta sain. Se oli itselle varmaan sellaista shokkikäytöstä, mutta käytännön asiat ovat onneksi hoidossa, ettei kenenkään tarvitse niitä sitten miettiä. Saatujen vinkkien perusteella aion nauhoitella molemmille lapsille oman nauhoituksen, jossa kerron miten näen juuri heidät, muistoja synnytyksestä, elämästä ja miksi olen ylpeä ja rakastan juuri häntä. Kehittelen jonkun "aarteenmetsästyksen" näille ja ohjeista ystävän sen toteuttamaan.
Tämän lisäksi teen muutaman nauhoituksen yhdessä jonkun muistoesineen / lahjan kanssa, jonka he saavat kun menevät naimisiin, saavat lapsia ja mitä kaikkea nyt keksinkin. Nämä annan kuitenkin lapsille läheiselle ystävälle, jonka tiedän pysyvän heidän elämässä ja kenen harkintaan luotan. En halua, että lapset edes tietävät näistä ja saavat ne vain, jos tilanne on sellainen ettei niiden saaminen rasittaisi heitä turhaan tai surettaisi kohtuuttomasti.
Sitten vaan aion elää heidän kanssa hetkessä. Eilen vanhemmalla oli puhetarve ja halipula, niin makoiltiin yhdessä ja puhuttiin ihan kaikesta ja ei mistään. Hän kertoi kaveripiirin ongelmista, minä annoin vinkkejä ja kerroin omasta nuoruudesta, puhuttiin vähän humoristisesti sairastumisesta ja yleisesti elämästä. Valvottiin liikaa, mutta haudassa kerkeää taas nukkumaan 😁
Vähän samaa tilannetta. Maksa kohta pamahtaa mutta viina on vain niin hyvää. Veikkaan että sama koituu lasten kohtaloksi myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskomattoman härskiä on tämä kuinka pitää vain voivotella ja saatella henkilö hautaan.
Totuus on, että osa niistä selviää, jotka eivät anna periksi. He ovat niitä, jotka väsymättä jakavat ilmaiseksi tietoa parantumisestaan ja käytetyistä keinoista, koska haluavat muidenkin selviävän.
Joko ap kuoli? Ei varmaan kirjoittanut lapsille mitään, aika luovuttaja.
Ei vain ääniä, vaan voisit tehdä pieniä videoita ja puhua lapsillesi kännykkääsi. Neuvoja heille elämäntielle.
Voimia rakas Ap:)
Onpa kauhea tilanne sulla.
Kysyit, mitä itse olisin halunnut vastaavassa tilanteessa "jäähyväislahjaksi"
Olisin halunnut videon (vaikka kaikille yhteisen), missä kerrot : tyhmiäkin tapahtumia, suvun historiaa, sinun ja lasten isän tarinan ja ihan mitä muuta vaan
Lisäksi haluaisin, että saisin äidiltä ihan oman, vaan mulle kirjoitetun kirjeen
Annoin omalle äidilleni jokunen vuosi sitten täytettävän kirjan (olisiko ollut Kerro minulle?). Siinä oli hyvin kattavasti kysyttynä kysymyksiä koko äitini elämänkaarelta, lapsuudesta tähän päivään. En malta odottaa että saan sen joskus takaisin luettavaksi.
Sen tyylisen kirjan haluaisin saada myös sinun kertomassasi tilanteessa äidiltäni, siinä olisi tallennettuna paljon muistoja. Mutta kirje olisi myös erittäin ihana tapa jättää muisto.
Vierailija kirjoitti:
Uskomattoman härskiä on tämä kuinka pitää vain voivotella ja saatella henkilö hautaan.
Totuus on, että osa niistä selviää, jotka eivät anna periksi. He ovat niitä, jotka väsymättä jakavat ilmaiseksi tietoa parantumisestaan ja käytetyistä keinoista, koska haluavat muidenkin selviävän.
Ap täällä, kunto ollut todella huono. Kiitos kaikille ajatuksista ja ideoista! Otan mielelläni vastaan lisää, erityisesti jos joku näkee kääntöpuolia noissa kirjeissa tai mitä ei ainakaan toivoisi. Ideoita on tullut ihania ja paljon!
Tähän haluan vielä kommentoida, että en koe, että minua mitenkään saatetaan hautaan tai itsekään ole sinne juoksemassa. Olen välillä täynnä pyhää raivoa siitä, että muka olisin kuolemassa, menettämässä oman elämäni ja osallisuuteni lasten elämään. En millään tavalla ole luovuttamassa tai antamassa periksi, revin itseäni liikkeelle, pakotan nauttimaan asioista tasaisin väliajoin ja pysyn kärryillä omasta ja vaihtoehtoisista hoitolinjoista. Pakko on kuitenkin olla myös realistinen. On kamalaa jos joku läheiseni luulisi, että kuolemani on kiinni siitä, että annoin periksi. Aion myös tuoda tämän esille kirjeissä lapsille, näin kävi, mutta ei tämä minustakaan kivaa ollut.
Onneksi on isä .. hyvänen aika! Vähän empaattisuutta ap:lle. Hänellä ei ole lasten isästä tukea eikä apua ;(
Tsemppiä sulle tottakai mutta tuo oman "hyvän" olosuhteen korostus ei ole sopivaa. Ei isoissa muttei pienissäkään murheissa.