Kummilapsen vanhemmilta tuli pyyntö ostaa rippiristi
Tuli viesti, että sylikummina mä varmaan ostan rippiristin. Lapsi toivoo tiettyä Kalevala Korun ristiä. Ajattelin ensin, että ok, helppo ostaa lahja, kun on toive. Se risti maksaa 175 euroa!
Olen keskituloinen ihminen, kolmen lapsen äiti. Ei minulla ole tuollaisia rahoja ja vaikka olisikin, en ikinä ostaisi kenellekään noin kalliita lahjoja. En edes omille lapsilleni!
Ahdistaa. Risti on kummilapsen oma toive. Ajattelin käyttää lahjaan 40-50 euroa ruusuineen. Mitä teen?
Kommentit (324)
"Mielestäni lahjan antaja päättää mitä lahjaksi antaa. Ei pyytäjä. Eikä siinä ole mitään hävettävää minkä summan käyttää lahjaan , lahjan pyytäjällä on peiliin katsomisen paikka ja hän voi hävetä mutta ei he sitä tee. Olen skipannut aika monta "härskiä" lahjapyyntöä tähän asti, ja tulen tekemään näin jatkossakin. Emme itse ole ikinä pyytäneet tai esittäneet toiveita lahjaan,emmekä tee sitä tulevaisuudessakaan."
Olen täysin eri mieltä. Me ollaan aina kysytty lahjojen saajalta (tai lapsen vanhemmilta), mitä hän haluaisi tai tarvitsisi. En halua ostaa jotain oman mieleni mukaista asiaa, joka onkin saajan mielestä epämieluinen tai turha. Täysin hukkaan heitetty lahja.
Vierailija kirjoitti:
"Mielestäni lahjan antaja päättää mitä lahjaksi antaa. Ei pyytäjä. Eikä siinä ole mitään hävettävää minkä summan käyttää lahjaan , lahjan pyytäjällä on peiliin katsomisen paikka ja hän voi hävetä mutta ei he sitä tee. Olen skipannut aika monta "härskiä" lahjapyyntöä tähän asti, ja tulen tekemään näin jatkossakin. Emme itse ole ikinä pyytäneet tai esittäneet toiveita lahjaan,emmekä tee sitä tulevaisuudessakaan."
Olen täysin eri mieltä. Me ollaan aina kysytty lahjojen saajalta (tai lapsen vanhemmilta), mitä hän haluaisi tai tarvitsisi. En halua ostaa jotain oman mieleni mukaista asiaa, joka onkin saajan mielestä epämieluinen tai turha. Täysin hukkaan heitetty lahja.
Juuri näin, lahja tarpeeseen eikä omien varojen/halujen mukaan.
Meille tuli ihan vaan ilmoitusluontoisena asiana viesti kummilapsen vanhemmilta: kultaliikkeessä odottaa maksua kummilapsen itsensä valitsema rippiristi. Mitään ei oltu sovittu etukäteen..
Vierailija kirjoitti:
Ostat halvan hopearistin. Ei noita ikinä käytetä.
Kyllä muuten käytetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä käytän rippiristiä mm. hautajaisissa. Niihin ei oikein muita koruja voi laittaa.
Ja kuinka usein hautajaisissa ramppaat?
Jos on yhtään omaa ja puolison sukua, niin jossain vaiheessa hautajaisia voi olla useat vuosittain. Huomaat sen kun vanhenet.
Tämä ei ole nyt aiheena, mutta aika usein on uutisia, että nuori henkilö menehtyi liikenneonnettomuudessa. Tai nuorikin ihminen on sairastunut vakavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helpointa on, kun ilmoittaa kaikille, että lahojen maksimiarvo on 10 e. Kukaan ei suutu. Lapsi laitetaan esittämään kiitollista.
Kuka haluaa kympin roinaa rippilahjaksi? Parempi ettei sitten tuo mitään tai laittaa sen kympin sijoitustilille
Nykyisin tärkeintä on se, että kukaan vieraista ei suutu ja että heidän ei tarvitse nähdä vaivaa. Siihen tuo lahjan hinta sopii. Eihän juhlakalulla ole niin väliä. Päinvastoin, juhlat lähinnä sekoittavat arkea. Luulen, että jossain vaiheessa vieraille pitää maksaa osallistumisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostat halvan hopearistin. Ei noita ikinä käytetä.
Kyllä muuten käytetään.
Henkilölle, joka ei ole nimenomaan toivonut halpaa hopearistiä, ei kannata ostaa sellaista. Tässäkin lapsi toivoo Kalevala Korua.
Vierailija kirjoitti:
Olen pöyristynyt tästä ketjusta, miten kaikki jankkaavat, että on niin ja niin paljon yo-juhlia ja rippijuhlia ym., eikä siitä mitään tulisi, jos laittaisi kaikkeen yli viisikymppiä. Kummilapsen rippijuhlia ei voi mielestäni verrata näihin. Rippijuhla on ristiäisten ohella se ns. The Päivä, joka liittyy kummiuteen, ja kummilla on roolinsa kirkon seremoniassakin. Rippiristi on tosiaan perinteisen etiketin mukaan kuulunut kummin hankittavaksi, tosin ei mitenkään itsestäänselvästi juuri sylikummin. Jos toiveena on kallis risti, niin kulujen jakaminen kaikkien kummien kesken on hyvä ajatus. Sitten lapsi saa kummeilta pelkästään haluamansa ristin ja ruusuja, sen sijaan, että saisi halvemman ristin ja muilta kummeilta esim. rahaa.
Minusta 175 euron koru on rippilahjaksi kallis, mutta ap:n kaavailema 40-50 euron arvoinen lahja on minusta KUMMILAPSEN RIPPIPÄIVÄNÄ kyllä aika saiturimainen, jos kyse on aikuisesta, keskituloisesta ihmisestä. Sanoisin, ett
Niin, Suomessahan kaikki ovat hyvissä varoissa etenkin nykypäivänä ja rahaa jää joka kuukausi yli pakollisten menojen. Vai miten se menikään? uskomattoman ylimielisiä ihmisiä palstalla.
Lapsenlapseni (poika) sai rippilahjaksi Kalevalan Väinö ristin. Hän on pitänyt sitä kaulassaan siitä lähtien. Myös hänen kavereillaan on ristit. Uskovaisia he eivät ole. Minulla on käsitys, että nuoret pojat nimenomaan käyttävät ristikoruja.
Ymmärrän hyvin nuoren toiveen ja miten tärkeää on, että lahja on mieluinen.
Olen varakkahkosta taustasta ja itsekin keskituloinen ja olen silti sitä mieltä että aloitus on kummilapsen vanhemmilta tökerö. En ihan periaatteesta antaisi yksin noin kallista lahjaa vaan kuten AP kertoi tehneensä niin yhdessä muiden kanssa kimpassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet sinä aika pihi, kun keskituloisena ajattelit kukkineen päivineen käyttää kummilapsen rippilahjaan vain muutaman kympin.
Ihan riittävä panostus tuo on.
En ilkeäisi kummina antaa alle viisikymppistä. Itse olen sairauseläkkeellä ja siitä huolimatta annoin kummilapselle satasen, koska tiesin konfirmaation olevan tulossa ja säästin sitä varten kympin kuukaudessa. En käyttänyt euroakaan ostaakseni itselle uusia vaatteita edes kirpputorilta eli vanhoissa kirkkovaatteissa juhlin muiden mukana, eikä kukaan siitä valittanut.Kummini ovat äitini sisko ja veli ja en saanut heiltä erikseen mitään rippilahjaa, vaan antoivat kimpassa ( 5 äitin sisarusta) yht. 50 eur, sama lahja
Olen ostanut heille väh. 50e lahjan itse (en kimppana 5 perheen kesken), en ikinä ilkeäisi antaa 10e lahjaa. Olisin toivonut rippiristiä, mutta en sitä koskaan saanut rippilahjaksi, on ihan eri asia jälkikäteen sitä lähteä ostamaan hikisellä 50 eurolla, kun oletin että kummit hankkivat sen. Veljeni saivat ristin (eri kummit)
Minä olen yksinasuva, kaksi lasta on jo aikuisia. Pieni eläke mutta ei budjettini kaadu 175 euron kummilapsen lahjaan ja mieluusti ostaisin toiveen mukaisen lahjan nuorelle. Minusta on aina hienoa ja helppoa kun saa toiveen ja konfirmaatioonhan päättyy kummin "velvollisuudet". En missään nimessä ostaisi ainakaan jotain eitoivottua lahjaa tilalle.
En kyllä käyttäisi kummilapsen lahjaan noin paljon rahaa, onpa tökeröt vanhemmat! Maksimissaan jonkun 70-80 euroa käyttäisin itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhien lasten kummeiksi ei kannata suostua.
Juuri köyhän perheen lapsi tarvitsee kummia ja lahjoja. Kuinka ihmiset oikein ajattelevat?
Lapselle ei myöskään kannata valita köyhää kummia. Olen saanut varattomana kummina paskaa niskaani ja vielä tälläisillä palstoilla. Lueteltiin mikä on ollut paskin lahja jonka on saanut ja itseni täysin löysin kummilapseni kirjoituksesta täältä palstalta. Joillakin on niin utopisen suure toiveet köyhältä ihmiseltä. Ajattelin itse kyllä syödäkkin jotain ja maksaa vuokrani.
Kummin velvollisuus on antaa konfirmoidulle kummilapselle rippiristi. Se on perinne ja osa suomalaista kulttuuria. Jos ei viitsi edes tätä pientä kummintehtävää tehdä, ei ehkä kannata ryhtyä kummiksi. Ikävää kyllä lapselle näin jälkikäteen kuulla, että kummia ei kummius kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Kummin velvollisuus on antaa konfirmoidulle kummilapselle rippiristi. Se on perinne ja osa suomalaista kulttuuria. Jos ei viitsi edes tätä pientä kummintehtävää tehdä, ei ehkä kannata ryhtyä kummiksi. Ikävää kyllä lapselle näin jälkikäteen kuulla, että kummia ei kummius kiinnosta.
Kummin velvollisuus ei ole ostaa rippiristiä kummilapselle vaan se on ollut aina vanhempien velvollisuus .
Ristiähän ei ole pakko hankkia Kalevalakorun omilta sivuilta, löytyy vrmasti muusta liikkeestä edullisemmin ja jaatte sitten kustannuksen kaikkien kummien kesken.
Risti kultainen, ei ne paljon maksa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostat halvan hopearistin. Ei noita ikinä käytetä.
Kyllä muuten käytetään.Henkilölle, joka ei ole nimenomaan toivonut halpaa hopearistiä, ei kannata ostaa sellaista. Tässäkin lapsi toivoo Kalevala Korua.
Eikö käy normaali ohut ketju ja risti kultainen????? Ei pidä määritellä, vaan se että toivoo ristikorua.
Minusta sen "kiittämättömän" perheen lapsen lahjomisen voi jättää pois heti rippijuhlien jälkeen. Jotain rajaa röyhkeydelle pitäisi olla.