Lue keskustelun säännöt.
20 vuotta työelämässä (mitä olen oppinut, mitä olen nähnyt ja mihin lopputulokseen olen päätynyt)
01.05.2025 |
Näiden vuosien aikana olen työskennellyt kahdeksassa eri työpaikassa monella eri alalla. Pohjana ammattitutkinto ja erinäisiä täydennyskoulutuksia. Kirjoitin myös ammattikoulupohjalta ylioppilaaksi, jos sen voi koulutuksena mainita. En tiedä, mutta ainakin kuulostaa hyvältä ja antaa itsestäni älykkäämmän vaikutelman.
Heti kättelyssä pitää todeta, että en ole nauttinut kovinkaan monesta hetkestä työelämästä. Jonkinlainen pieni perusvitutus on ollut aina tykyttämässä ohimolohkossa. Olen tavannut matkani varrella helvetin mukavia ihmisiä, mutta myös niitä kolikon toisia puolia on tullut yhtä paljon vastaan. Työ itsessään antaa elämälle paljon, mutta aika usein suomalaiset työilmapiirit ovat aika ummehtuneita. Työn sisällöllä ei itselleni juuri mitään väliä, kunhan sinne on kiva mennä ja siellä viihtyy. Yhdestäkään työpaikasta en ole saanut potkuja, olen lähtenyt itse paremman palkan perässä tai silkasta mielenkiinnosta toiseen työpaikkaan. Nykypäivänä tämä ei luultavasti onnistuisi enää.
Omasta mielestäni suomalainen työelämä ei eroa juurikaan peruskoulusta. Kaikki samat ilmiöt ovat hyvin similaareja ja helposti havaittavissa. Osa ihmisistä myös henkisesti jumissa tässä peruskoulumentaliteetissa ja ehkä eivät edes itse tiedosta sitä. Työpaikoilla vallitsee aivan samanlainen draama, laumakulttuuri, juoruilukulttuuri ja kuppikunnat. Kiusaamista unohtamatta. Välitunteja ei ole, mutta tupakkatauot/kahvitauot ovat ehkä korvanneet tämän. Ehkä kiusaamisesta on myös muodostunut jollain tasolla työelämässä monelle jonkinlainen ase, jolla turvataan oma tai kaverin työpaikka. Moni purkaa työstressiä tai onnetonta elämäänsä muihin kiusaamalla heitä ja hakemalla tätä kautta jotain täyttämystä sisäiselle tyhjiölle. Joku saattaa kadehtia jotain tai loukkaantua jostain, ja tästä alkaa pahimmassa tapauksessa vuosien piina.
Mielestäni suomalaisessa työelämässä annetaan aivan liikaa painoarvoa sosiaaliselle luovimiselle ja erinäisille suhteille. Moni saa työpaikan vaikka ei omaa minkäänlaista koulutusta, kokemusta tai edes orastavaa lupaavaa potentiaalia tehtäviinsä. Koska sattuu olemaan jonkun kaveri, sukulainen tai vaikka parisuhteessa oikean henkilön kanssa. Yksityisessä firmassa ymmärrän tämän käytöksen. Mutta kun puhutaan yhtiöistä, jonne "ei omistajat" alkavat luovimaan ystäviään, sukulaisiaan, ties ketä niin ne työt vaan kasaantuvat ennen pitkää muiden tehtäväksi. Se työkuorman jakautuminen muodostuu täysin vääräksi. Lisäksi se dynamiikka on ihan vinksahtanut. Alkaa muodostumaan jonkinlainen asetelma, että toiset tulevat työpaikalle viettämään keskenään aikaa ja tapaamaan kavereita. Ja toiset raatamaan orjina peräsuoli pitkänä.
1/2
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Myöskin 20 vuotta työuraa takana ja voin allekirjoittaa kaiken. Kunpa työn tekeminen hyvin ja hyvät käytöstavat riittäisivät, mutta ei. En ole koskaan halunnut osallistua kuppikuntiin tai lähteä muutenkaan pelailemaan, joten olen jäänyt usein ulkokehälle. Olen ollut kuitenkin pätevä ja tehokas tekemään työtäni ja auttanut kollegoita tarpeen mukaan, joten siitä olen saanut arvostusta, mutta myös lokaa niskaan joiltakin kollegoilta ahkeruuden takia ja ylennykset ja palkinnot ovat menneet paljon huonommin suoriutuneille suosikeille.
Oman kokemukseni mukaan hyviä käytöstapoja ja avuliaisuutta käytetään vain hyväksi. Olin työelämän alkutaipaleella avulias ja autoin muita, mutta kun nämäkin jutut alkavat kääntymän selän takana niin, että nämä autettavat ovat muka auttaneet sinua ym. Niin en viitsi enää vaivautua. Se on uskomatonta miten kovia jotkut aikuiset ihmiset ovat valehtelemaan ja kääntelemään asioita, jotkut jopa keksivät toisista juttuja, että näyttäisivät itse paremmalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
30 vuotta työelämässä on opettanut sen että opettele työsi hyvin, aseta rajat, älä kuuntele yhtään vittuilua keneltäkään.
Vierailija kirjoitti:
En olisi voinut paremmin kirjoittaa kuin aloittaja. Vaihtanut työpaikkaa monesti jonkin paremman perässä vain huomatakseni, että samaa jaskaa se on, vaan eri muodossa. En jaksa sosiaalisia pelejä, en kehityskeskusteluja ja turhia palavereja, mutta jotenkin ne laskut on maksettava. Asiakkaat vasta hanurista onkin ja jatkuvat muutokset, ne ketuttaa myös. Pitäisi vielä aika pitkään työelämässä olla, ellei pala loppuun ensin.
Unelmien täyttymys olisi pystyä työllistämään itsensä yrittäjänä, jossa pääsee mahdollisimman vähällä sosiaalisella kontaktilla muihin ihmisiin.
Minullakin 20 vuotta työelämää takana. Naisena suosittelen työllistymään alalle, jossa työskentelee myös miehiä. Useastakin syystä.
tämä on just kun kirjoittaja totesi,ruumiiinavaus suomalaisesta työelämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni suomalaisessa työelämässä unohtuu usein tulokset, ja sen sijaan moni keskittyy morkkaamaan parhaita tuloksentekijöitä milloin mistäkin. Tämä vähentää kilpailukykyä ja tehokkuutta. Amerikassa arvostetaan tuloksen tekemistä, mihin tietysti tarvitaan myös lahjakkuutta ja työn tekemistä. Ehkä siellä on siksi parempi elintaso.
Suomessa yleensä kukaan ei myöskään kehu, vaikka olisit tehnyt hommat hyvin. Esimieskään ei kehu. Kysyy vaan, miten voisit parantaa tulostasi ja kehittää työtäsi. Sitten vuosien päästä saa kuulla, että olit silloin niin hyvä ja pätevä siinä hommassa kymmenen vuotta sitten. Vaan ei kukaan silloin mitään sanonut...
Vähän niin kuin joku uskollinen hyvä liittymäasiakas, joka maksaa kiltisti laskut ajallaan. Sinun olemassaoloasi ei edes huomata tai tarjota parempaa diiliä, ennen kuin lähdet pois. Olen ottanut monesta duunista loparit ja sitten kyselty takaisin paremmalla palkalla. Joskus vuosienkin jälkeen. En ymmärrä ajatusta, että miksi joku haluaisi mennä takaisin työpaikkaan, josta itse lähti pois, vaikka saisi jonkun euron enemmän tunnille.
Vierailija kirjoitti:
Rohkenen argumentoida, että parhaiten nykypäivän työelämässä pärjäävät yksilöt, jotka eivät häpeä yhtään mitään. Mitä enemmän kehtaa, sen paremmin pärjää.
Itse työ ja sen osaaminen on vähän niin kuin menettänyt monessa työpaikassa merkityksensä. Jonkun kuppikunnan jäsenyys on tärkeämpää. On melkein tärkeämpää olla pidetty ja osa jotain porukkaa, kuin on osata tehdä työnsä, johon sinut on alun perin palkattu. Loppupeleissä ahkeruudella ja osaamisella saavuttaa vain lisää töitä tehtäväksi. Tavallaan ahkeruudesta rangaistaan lisätöillä ja oletetaan että kykenet tekemään aina vain enemmän töitä (samalla rahalla luonnollisesti). Parhaimmat hommat jaetaan monessa paikassa palkintona ns. "yhtiön miehille" tai joillekin ns. oikean sosiaalisen suhteen omaaville henkilöille. Pätevin niitä harvoin saa, ei eroa juurikaan valtakunnan politiikasta.
Helvetinmoinen eriarvoisuus on ehkä silmiinpistävin seikka, johon
Agreed. Ei oikeastaan ole sellaista työtä, joka itsessään burnouttaisi. Ongelmat alkavat siitä, että kuormitusta lisätään työntekijän hymyn mukaan, ei sen, mikä on kohtuullista työtä. Ja valitettavasti sosiaaliset ongelmat ovat todellakin isompia ongelmia, kuin itse työhön liittyvät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo kyllä. Nimenomaan uupuu siihen sosiaaliseen paineeseen ja turhautuu niihin ihmeellisiin kahvipöytäkeskusteluihin joissa vain valitetaan ja juorukerhot erikseen. Niin helvetisti meni ylimääräistä energiaa kun olisi voinut tehdä työtä eikä valittaa "kiireestä". Itse haluan tehdä työni hyvin ja keskittyä nimenomaan työhön mutta tuntuu että se on mahdotonta koska pitää olla myös sosiaalinen ja myös "lunastaa" oma paikkansa. En vain jaksa. Lähihoitajan homma oli pahin juuri noiden kuppikuntien ja ainaisen valittamisen sekä juoruilun vuoksi.
Ravintolan puolen hommissa oli hauskaa koska oli niin helvetinmoinen kiire ja työtahti tosiaan kova. Työntekijät alkoivat arvostamaan toisiaan kun jokainen antoi osuutensa. Tietysti sielläkin ongelmansa mutta tulipahan tehtyä, uupumisiin asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän takia haluan työhön, jossa ei juurikaan ihmiskontaktia. En vain jaksaisi sinnitellä joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Tämän takia haluan työhön, jossa ei juurikaan ihmiskontaktia. En vain jaksaisi sinnitellä joka päivä.
Tuollaisia työpaikkoja vain harvoja nykypäivänä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä menen töihin lähinnä pup pailemaan! 🥳🥸😎
Se varmaan opitaan edellisisltä työsukupolvilta tuo hemmetin valittaminen ja kyräily vaikka siihen ei ole edes aihetta. Palka tulee tilille, tehkää ne vi tun työnne lehmät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on onneksi aidosti tulosta arvostava työpaikka, tässä on hyvää ja huonoa. Tavallista vähemmän on juoruilua, kuppikuntailua ja oikeiden ihmisten imartelulla etenemistä. Ihmiset lähtiessään usein kehuvat hyvää työilmapiiriä ja porukkaa, ja se on totta. Toisaalta henkilöstöllä on tiukat tavoitteet, ja jos erehtyy etsiytymään ylenemispolulle niin se se vasta rankka onkin.
Jos pystyy antamaan ns minimiparhaansa (= sen verran että tietää, ettei oma nimi ole valmiina listalla odottamassa kun seuraavat yt:t iskee), on oikein leppoisa ja rento paikka. Jos alkaa antaa enemmän niin kaikki otetaan eikä sillä juurikaan saa takaisin.
Monessa muussa paikassa olen kyllä havainnut tuota ap:n kuvailemaa elämää, lisänä se, että itsevarmat monesti ylennetään ja tässä ei ole niinkään väliä, onko asenne perusteltu ja johtopäätökset yleensä oikeita, vai onko henkilö vaan vähän jäärä ja/tai ylioptimistinen.
Itselläni vielä pidempi työhistoria. Olen korkeakoulutettu ja asiantuntitehtävässä. Olen ollut kahdesti huonossa työpaikassa, jossa on kyräilyä ja kiusaamista ja työilmapiirin vuoksi sitten vaihtanut työtä. 4 kertaa sen sijaan olen ollut todella kivassa työpaikassa, jossa puhalletaan yhteen hiileen ja tehdään työt. Nykyinen työ myös sellainen. Tuntuu ikävältä lukea, että noin monella on asiat huonosti. Siinä taitaa olla myös syy siihen, ettei Suomen talous nouse. Molemmat aikuiset lapseni ovat muualla kuin Suomessa töissä ja siitä olen lukemani jälkeen iloinen.
Vierailija kirjoitti:
Olen kateellinen aloittajalle koska olen ulkoistettu työntekijä, enkä ikään kuin kuulu joukkoon/taloon.
Jotenkin nöyryyttävää kun yhdellä ihmisellä on isossa talossa eri säännöt kuin muilla ja eri sosiaalitilat ja kaikki, eikä saa osallistua mihinkään yhteisiin tilaisuuksiin tai mitään.
Ruokalippujakaan alakerran ruokalaa ei saa kuten muut, eli juuri ne paremmin tienaavat saavat ruoan johonkin 50% hintaan ja minulle ei talon pienipalkkaisimpana ole tuonne ilman etulappuja mitenkään varaa, tämä nyt vain 1 esimerkki näistä eri säännöistä, näitä on vaikka kuinka paljon.
Minulla oli 90-luvun alussa sairaalan huoltomiehenä sama! Tämä on siis yhä totta. Olin täysipäiväinen, palkattu työllistetty, niin olin ainoa koko henkilökunnasta joka ei saanut ruokalippua eli en päässyt siis sinne syömään ollenkaan mihinkään hintaan. Jyrsin yksin eväitä muualla aina.
Moni on pitkäaikaistyötön siksi, ettei pärjää tuossa nykyisen työelämän koulunpiha-ilmapiirissä sosiaalisesti. Se on niin raakaa touhua usein. Koomisinta oli kun havaitsin tuon saman kulttuurin kerran myös kuntouttavassa työtoiminnassa, pomo savusti minut ulos kuntouttavasta työtoiminnasta. En jäänyt kaipaamaan. Ihan niin hyvin ei olisi työelämään kuntouttamisen tarvinnut simuloida oikeaa työelämää.
Vierailija kirjoitti:
Moni on pitkäaikaistyötön siksi, ettei pärjää tuossa nykyisen työelämän koulunpiha-ilmapiirissä sosiaalisesti. Se on niin raakaa touhua usein. Koomisinta oli kun havaitsin tuon saman kulttuurin kerran myös kuntouttavassa työtoiminnassa, pomo savusti minut ulos kuntouttavasta työtoiminnasta. En jäänyt kaipaamaan. Ihan niin hyvin ei olisi työelämään kuntouttamisen tarvinnut simuloida oikeaa työelämää.
Moni ei pärjää edes työttömänä kun työkkärin sedät ja tädit savustaa tilastoista intopinkeenä. Suomi on hyvin sairas maa.
Kyllä sen linkediniä selamaalla näkee millä pääsee hyviin hommiin ja johtajaksi. Yleensä jotain muuta täytyy olla takana kun monilla johtajilla on koulutus peruskoulu.
Itselle ei korkeakoulutus eikä hyvä alani osaaminen oel avannut mitään ovia ja nyt olen keski-ikäisenä auttamattoman vanha osallistumaan yhteiskunnassa mihinkään itselleni hyödylliseen. Nyt sitten saa lusia muutaman kymmenen vuotta eläkeikään ja vaihtuu se 590 euron korvauksen kerjääminen varmaan saman suuruiseen eläkkeeseen.
30 vuotta työelämässä, täyttä paskaa all of, kuusi vuotta irtisanoutumiseen ellei kenkää tule ennen sitä. 11 vuotta jää duunaamatta.