Miten hyvä resilienssi määritellään?

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymiset tekee vahvemman ja resilienssin tietää siitä. Menetin vanhempani lapsena ja hyvin olen selvinnyt. Moni jolla on paljon pienempiä ongelmia ei ole selvinnyt yhtä hyvin ja lähinnä ärsyttää ihmiset jotka ei ole kokeneet pikaista vastoinkäymisiä ja silti valittaa että heillä on vaikeaa.

Toisten näkökulmasta sinun ongelmasi ovat pieniä.

Mun mielestä se meinaa sitä, että vaikka sua potkitaan päähän jo siitä asti ku synnyt, nii edelleen näytät keskisormee. Et anna kenenkään etkä minkää murtaa sua. Välii pitää itkee tottakai ja osata näyttää tunteita. Mut aina ku kaadut, nii nouset ylös. Entistä vahvempana. Etkä päästä niitä tekijöitä, jotka yrittää sua satuttaa nii sun pään sisään. Ne on kuollutta painolastia. Jos näkee jonkun joka on vaikka raiskannut tai hakannut, nii hymyilee vaa, koska on antanut anteeksi. Paras kosto on näyttää, et miten hyvin menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymiset tekee vahvemman ja resilienssin tietää siitä. Menetin vanhempani lapsena ja hyvin olen selvinnyt. Moni jolla on paljon pienempiä ongelmia ei ole selvinnyt yhtä hyvin ja lähinnä ärsyttää ihmiset jotka ei ole kokeneet pikaista vastoinkäymisiä ja silti valittaa että heillä on vaikeaa.

Toisten näkökulmasta sinun ongelmasi ovat pieniä.

Vai pieniä jos on jäänyt orvoksi lapsena? Et taida tietää oikeista vaikeuksista mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymiset tekee vahvemman ja resilienssin tietää siitä. Menetin vanhempani lapsena ja hyvin olen selvinnyt. Moni jolla on paljon pienempiä ongelmia ei ole selvinnyt yhtä hyvin ja lähinnä ärsyttää ihmiset jotka ei ole kokeneet pikaista vastoinkäymisiä ja silti valittaa että heillä on vaikeaa.

Toisten näkökulmasta sinun ongelmasi ovat pieniä.

Vai pieniä jos on jäänyt orvoksi lapsena? Et taida tietää oikeista vaikeuksista mitään.

Tuskin sinäkään. Ei orvoksi jääminen tee kenestäkään sen kokeneempaa.

Vierailija kirjoitti:

Itse työterveyshuollossa työskentelevänä olen huomannut, että varsinkin nuorilta naisilta tällainen resilienssi puuttuu usein kyllä lähes kokonaan, ainakin mitä työelämään tulee.. tyypillinen esimerkki on noin 23-30 vuotias nainen, usein jotain kevyttä toimistotyötä tekevä, joka ei kestä esim. mitään kritiikkiä työantajalta, kaikki on heti "työpaikkakiusaamista". Jos töitä on liikaa-> ahdistutaan ja halutaan sairauslomalle. Jos työ ei vastaakaan odotuksia-> ahdistutaan ja halutaan sairauslomalle. "Työuupumusta" tullaan valittamaan kun valmistumisesta ja kokopäivätöiden aloittamisesta on max. 2-3 vuotta aikaa. 

Onpas hämmentävän sinisilmäinen kommentti. Hyvin suurella todennäköisyydellä hoitajan kommentti, joten en anna siksi kovin suurta painoarvoa. 

Vierailija kirjoitti:

Itse työterveyshuollossa työskentelevänä olen huomannut, että varsinkin nuorilta naisilta tällainen resilienssi puuttuu usein kyllä lähes kokonaan, ainakin mitä työelämään tulee.. tyypillinen esimerkki on noin 23-30 vuotias nainen, usein jotain kevyttä toimistotyötä tekevä, joka ei kestä esim. mitään kritiikkiä työantajalta, kaikki on heti "työpaikkakiusaamista". Jos töitä on liikaa-> ahdistutaan ja halutaan sairauslomalle. Jos työ ei vastaakaan odotuksia-> ahdistutaan ja halutaan sairauslomalle. "Työuupumusta" tullaan valittamaan kun valmistumisesta ja kokopäivätöiden aloittamisesta on max. 2-3 vuotta aikaa. 

Vaikea uskoa, kun yleensä toimistotöihin kuuluu jatkuva arviointi, palauteprosessi ja vuosikatsaukset kaikille. Niistä tulee rutiini. 

Vierailija kirjoitti:

Eipä tuohon ole mitään yhtä oikeaa määritelmää. Tosin se mitä jotkut väittää että vastoinkäymiset lisäisi resilienssiä ei oikein pidä paikkaansa.

Niinhän se taitaakin olla, että lapset joita rakastettiin kotona omaavat aikuisena korkean resilienssin. Mutta entäs vastoinkäymiset aikuisuudessa? Onko niistä haittaa kuten lapsena?

Usein tekee koska orvoksi jäänyt joutuu yleensä kokemaan asioita mitä muut samanikäiset eivät, mm. muuton pois kodista, yksinäisyys, oikeuslapsena oleminen ja joutuu itsenäistymään nopeammin kuin muut. Siksi orvoksi jäänyt on yleensä ikätovereitaan kypsempi.

Kuinka omaa ja muiden resilienssiä voi vahvistaa? 

Pyydä ja tarjoa apua. Resilienssiä koettelevat arjen haasteet, muutokset ja stressi. Elämän isommat ja pienemmät kriisit kapeuttavat käytössä olevia voimavarojamme ja muiden apu on näissä tilanteissa tärkeää. Avunpyytäminen, sen antaminen ja vastaanottaminen ovat olennaisia resilienssitaitoja. 

Luota yksilöiden ja yhteisöjen joustavuuteen ja selviytymiskykyyn Huolehdi arjen toimivuudesta muutoksissa. Haastavissa elämäntilanteissa on taitoa osata miettiä, millainen on riittävän hyvä arki, mistä kaikesta voi päästää irti ja missä voi säästää voimavaroja. Arjessa voi pärjätä vaikeuksista huolimatta ja resilienssi kehittyy vaikeuksien kautta. 

Huolehdi mielenterveyttä suojaavista tekijöistä. Palautuminen, uni ja ravinto, arjen ihmissuhteet ja tunteet, vapaa-aika ja luovuus sekä liikkuminen ovat kaikki asioita, joihin voit itse vaikuttaa ja pyytää apua. 

Muista selviämisen paikat. Muista että sinä ja yhteisöt, joissa elät, olette pärjänneet aiemminkin. Olette aiemminkin kohdanneet muutoksia ja haasteita ja ehkä osanneet pyytää apua. Vaikeissa tilanteissa mielemme poimii menneisyydestä helposti epäonnistumisia ja sitä pitää erityisesti muistuttaa kaikesta muusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse työterveyshuollossa työskentelevänä olen huomannut, että varsinkin nuorilta naisilta tällainen resilienssi puuttuu usein kyllä lähes kokonaan, ainakin mitä työelämään tulee.. tyypillinen esimerkki on noin 23-30 vuotias nainen, usein jotain kevyttä toimistotyötä tekevä, joka ei kestä esim. mitään kritiikkiä työantajalta, kaikki on heti "työpaikkakiusaamista". Jos töitä on liikaa-> ahdistutaan ja halutaan sairauslomalle. Jos työ ei vastaakaan odotuksia-> ahdistutaan ja halutaan sairauslomalle. "Työuupumusta" tullaan valittamaan kun valmistumisesta ja kokopäivätöiden aloittamisesta on max. 2-3 vuotta aikaa. 

Nykyajan työelämä on ihan järjetöntä. Yhtä pienempi määrä ihmisiä tekee suuremman määrän töitä, usein tämä kasaantuu nuorille, joilla ei ole vakipaikkoja koskaan ollutkaan. Kun joku jää eläkkeelle, ei virkaan palkata ketään uutta vaan teh

Nuoret lakoavat aivan kaikesta. Ennen, siis ei tarvitse mennä kuin 15-20 vuotta taaksepäin, nämäkin vaatimukset olivat itsestäänselvyyksiä. Ne tajuttiin itse, ei niitä edes tarvinnut vaatia. Tyyliin työt alkavat silloin kun työt alkavat ja työntekijää tarvitaan, ei sitä voi valita itse sen mukaan onko aamuihminen tai ei. Kännykkä ei kuulu työpäivään. Työpaikalta ei voi julkaista someen ilman työnantajan lupaa. Pitäisi uskaltaa soittaa puhelimella ventovieraille. Vapaapäiviä ei voi pitää aina silloin kun olisi joku oma halu saada vapaata(festarit, risteily, matka, laskettelureissu, heinäkuu), sitä anotaan ja se voidaan evätä jos työntekijää tarvitaan. Tämäkin ihan hämmästyttävä asia monelle nuorelle korkeakoulutetullekin. Sitten ahdistutaan ja uuvutaan kun on niin kohtuutonta kyykytystä.

Vierailija kirjoitti:

Usein tekee koska orvoksi jäänyt joutuu yleensä kokemaan asioita mitä muut samanikäiset eivät, mm. muuton pois kodista, yksinäisyys, oikeuslapsena oleminen ja joutuu itsenäistymään nopeammin kuin muut. Siksi orvoksi jäänyt on yleensä ikätovereitaan kypsempi.

Höpönpöpön. Joskus menee jopa ihan päinvastoin. Kun huoltaja elättää, sossulegioona pyörii ympärillä ja tukee ja kaiken lisäksi perintö on hallussa ja tulossa, niin ei siinäbkauheasti itsenäistymistä vaadita.

Ymmärtääkseni (psyykkisellä) resilienssillä tarkoitetaan vain sitä kykyä selviytyä vastoinkäymisistä toimintakykyisenä tai takaisin toimintakykyiseksi sinänsä. Se millä tavalla kukakin siinä onnistuu on yksilöllistä.

Vierailija kirjoitti:

Usein tekee koska orvoksi jäänyt joutuu yleensä kokemaan asioita mitä muut samanikäiset eivät, mm. muuton pois kodista, yksinäisyys, oikeuslapsena oleminen ja joutuu itsenäistymään nopeammin kuin muut. Siksi orvoksi jäänyt on yleensä ikätovereitaan kypsempi.

Mikä on oikeuslapsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä resilienssi on sitä, että tapahtui mitä tahansa, aina sieltä selviää pinnalle ja eiku uuteen alkuun.

Tällaiset ihmiset eivät takerru menneeseen ja haudo vanhoja asioita. Eteen päin on elävän mieli!

Terapeutit jäävät työttömiksi, jos ihmiset rupeavat resilienteiksi. Eli ottavat itse vastuun elämästään ja tulevaisuudestaan.

Taidat olla terapian tarpeessa, mutta et myönnä sitä itsellesi 🥸

Työtön terapeutti (🤭) siellä skitsoilee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymiset tekee vahvemman ja resilienssin tietää siitä. Menetin vanhempani lapsena ja hyvin olen selvinnyt. Moni jolla on paljon pienempiä ongelmia ei ole selvinnyt yhtä hyvin ja lähinnä ärsyttää ihmiset jotka ei ole kokeneet pikaista vastoinkäymisiä ja silti valittaa että heillä on vaikeaa.

Et siis ole käsitellyt vanhempiesi menestystä edes sen vertaa että kestäisit sitä että muilla on erilaisia vaikeuksia kuin sinulla. Tuo ei ole resilienssiä, vaan jotain sen vastakohtaa.

Nyt oli virheellistä tulkintaa. Kirjoittaja ihmettelee, miten jotkut eivät kestä kynnen katkeamista. Ihan aiheellinen kysymys. Monet iältään aikuiset ihmiset ovat lapsen kengissä mitä tulee epämukavien tai itselle hankalien asioiden sietämiseen. Se voi jopa ärsyttää, iha

Totta kai on turhauttavaa kuunnella elämänkoulun ala-asteen vinkumisia, kun itse on jo suorittanut diplomin.

Minä opin lukemaan ja laskemaan sujuvasti 4-vuotiaana, ja kyllä oli koulussa ekaluokalla ankeaa, kun toiset eivät osanneet edes kirjaimia ja numeroita, ja sitten takeltelivat alkeisssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymiset tekee vahvemman ja resilienssin tietää siitä. Menetin vanhempani lapsena ja hyvin olen selvinnyt. Moni jolla on paljon pienempiä ongelmia ei ole selvinnyt yhtä hyvin ja lähinnä ärsyttää ihmiset jotka ei ole kokeneet pikaista vastoinkäymisiä ja silti valittaa että heillä on vaikeaa.

Et siis ole käsitellyt vanhempiesi menestystä edes sen vertaa että kestäisit sitä että muilla on erilaisia vaikeuksia kuin sinulla. Tuo ei ole resilienssiä, vaan jotain sen vastakohtaa.

Nyt oli virheellistä tulkintaa. Kirjoittaja ihmettelee, miten jotkut eivät kestä kynnen katkeamista. Ihan aiheellinen kysymys. Monet iältään aikuiset ihmiset ovat lapsen kengissä mitä tulee epämukavien tai itselle hankalien

Totta kai on turhauttavaa kuunnella elämänkoulun ala-asteen vinkumisia, kun itse on jo suorittanut diplomin.

Vai että ihan elämänkoulun diplomin. Mistä sellaisen saa?

Kyse on siitä jääkö tuleen makaamaan vai kykeneekö tiukassakin paikassa tekemään järkiratkaisuja ja uuteen nousuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että resilienssi on kombinaatio synnynnäistä temperamenttia, ympäristöstä elämän mittaan opittua asennetta, ja kykyä introspektioon ja itsekritiikkiin sekä ehkä halua kehittyä. 

Kovien elämäntilanteiden myötä vain käy niin, että menettää empatiakyvyn vähäisempien ongelmien kanssa painiviin ihmisiin. Se on luonnollista. Tällaiset ihmiset myös viihtyvät toistensa seurassa juuri tästä syystä, koska tavisten "ongelmat" (jotka eivät edes ole oikeita ongelmia) ovat heille niin triviaaleja ja joskus jopa absurdeja.

Sehän olisi oikeastaan tosi kauheaa jos menettäisi empatiakykyä. Ei se ole kovin luonnollista eikä varsinkaan toivottavaa tai normaalia. Ehkä noilla ihmisillä ei olekaan niin hyvä resilienssi kuin ajattelevat koska jäävät jumiin siihen omaan vastoinkäymiseen ja tulevat katkeriksi, koska eivät osaakaan tai kykenekään ksittelemään sitä ka

Tuommoiset "ei kukaan" -väittämät ovat ylimielisiä heittoja, joilla pyritään nostamaan oma pieni mp yleiseksi totuudeksi. Voin hyvin uskoa, että lääkäri tuntee suurempaa empatiaa vaikeasti sairastunutta/loukkaantunutta kohtaan kuin sitä, jonka 'kynsi meni poikki'.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymiset tekee vahvemman ja resilienssin tietää siitä. Menetin vanhempani lapsena ja hyvin olen selvinnyt. Moni jolla on paljon pienempiä ongelmia ei ole selvinnyt yhtä hyvin ja lähinnä ärsyttää ihmiset jotka ei ole kokeneet pikaista vastoinkäymisiä ja silti valittaa että heillä on vaikeaa.

Et siis ole käsitellyt vanhempiesi menestystä edes sen vertaa että kestäisit sitä että muilla on erilaisia vaikeuksia kuin sinulla. Tuo ei ole resilienssiä, vaan jotain sen vastakohtaa.

Nyt oli virheellistä tulkintaa. Kirjoittaja ihmettelee, miten jotkut eivät kestä kynnen katkeamista. Ihan aiheellinen kysymys. Monet iältään aikuiset ihmiset ovat lapsen keng

>>Vai että ihan elämänkoulun diplomin. Mistä sellaisen saa?>>

Se on sieluun printattu.  Ei joka pojan/tytön heiniä.

Ehkä meidän tulisi ennemmin miettiä, miten tuemme resilienssiä kohtaamissamme ihmisissä?