Miten hyvä resilienssi määritellään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymiset tekee vahvemman ja resilienssin tietää siitä. Menetin vanhempani lapsena ja hyvin olen selvinnyt. Moni jolla on paljon pienempiä ongelmia ei ole selvinnyt yhtä hyvin ja lähinnä ärsyttää ihmiset jotka ei ole kokeneet pikaista vastoinkäymisiä ja silti valittaa että heillä on vaikeaa.

Et siis ole käsitellyt vanhempiesi menestystä edes sen vertaa että kestäisit sitä että muilla on erilaisia vaikeuksia kuin sinulla. Tuo ei ole resilienssiä, vaan jotain sen vastakohtaa.

Vanhempien meneStys on tosiaan vaikea kantaa. Mutta olisi täysi luuseriuskin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Resilienssi voidaan tulkita sietokyvyksi. Esim. itänaapureisssa se on korkealla tasolla, on totuttu siihen, että välillä on parempia aikoja, ja sitten taas kärsitään.

Epävarmuutta ei kukaan haluaisi sietää, mutta kun on pakko. Ei se siltikään ole sitä jaloa ja ylevää resilienssiä, vaikka sitä oppii sietämään epävarmuutta. 

Epävarmuuksien sietäminen on (myös) resilienssiä. Ei sen tarvi olla jotain järkähtämätöntä teflonia. Se riittää, että ei mene palasiksi, vaan pystyy ja jaksaa toimia arjessa.  👍🏼

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymiset tekee vahvemman ja resilienssin tietää siitä. Menetin vanhempani lapsena ja hyvin olen selvinnyt. Moni jolla on paljon pienempiä ongelmia ei ole selvinnyt yhtä hyvin ja lähinnä ärsyttää ihmiset jotka ei ole kokeneet pikaista vastoinkäymisiä ja silti valittaa että heillä on vaikeaa.

Et siis ole käsitellyt vanhempiesi menestystä edes sen vertaa että kestäisit sitä että muilla on erilaisia vaikeuksia kuin sinulla. Tuo ei ole resilienssiä, vaan jotain sen vastakohtaa.

Nyt oli virheellistä tulkintaa. Kirjoittaja ihmettelee, miten jotkut eivät kestä kynnen katkeamista. Ihan aiheellinen kysymys. Monet iältään aikuiset ihmiset ovat lapsen kengissä mitä tulee epämukavien tai itselle hankalien asioiden sietämiseen. Se voi jopa ärsyttää, ihan syystä. Suhteellisuudentaju puuttuu.

Kirjoittaja selvästi yritti vähätellä muiden ihmisten vastoinkäymisiä ja nostaa omat vastoinkäymisensä niiden yläpuolelle. Sellainen omien vastoinkäymisten suurempana pitäminen nimenomaan ei ole sitä resilienssiä, vaan ymmärtämättömyyttä ja ilmeisesti johtuu siitä ettei omia asioita olekaan vielä käsitelty. Tuossahan ei kynsistä kirjoitettu mitään, vaan kirjoittaja halusi yrittää vähätellä muiden vastoinkäymisiä kutsumalla niitä pieniksi tai ei oikeiksi vastoinkäymisiksi ja verrata omien vanhempiensa menettämiseen.

Ei orvoksi jäänyt joka kiukkuaa asiaa vielä aikuisenakin ole mikään resilientti.

Suomen kielelle se on "sisu".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymiset tekee vahvemman ja resilienssin tietää siitä. Menetin vanhempani lapsena ja hyvin olen selvinnyt. Moni jolla on paljon pienempiä ongelmia ei ole selvinnyt yhtä hyvin ja lähinnä ärsyttää ihmiset jotka ei ole kokeneet pikaista vastoinkäymisiä ja silti valittaa että heillä on vaikeaa.

Et siis ole käsitellyt vanhempiesi menestystä edes sen vertaa että kestäisit sitä että muilla on erilaisia vaikeuksia kuin sinulla. Tuo ei ole resilienssiä, vaan jotain sen vastakohtaa.

Nyt oli virheellistä tulkintaa. Kirjoittaja ihmettelee, miten jotkut eivät kestä kynnen katkeamista. Ihan aiheellinen kysymys. Monet iältään aikuiset ihmiset ovat lapsen kengissä mitä tulee epämukavien tai itselle hankalien asioiden sietämiseen. Se voi jopa ärsyttää, ihan syystä. Suhteellisuudentaju puuttuu.

Hän vaikuttaa olevan ennen kaikkea katkera siitä että vanhempansa on kuolleet, eikä kestä sitä että toisilla ihmisillä on toisenlaisia vastoinkäymisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymiset tekee vahvemman ja resilienssin tietää siitä. Menetin vanhempani lapsena ja hyvin olen selvinnyt. Moni jolla on paljon pienempiä ongelmia ei ole selvinnyt yhtä hyvin ja lähinnä ärsyttää ihmiset jotka ei ole kokeneet pikaista vastoinkäymisiä ja silti valittaa että heillä on vaikeaa.

Et siis ole käsitellyt vanhempiesi menestystä edes sen vertaa että kestäisit sitä että muilla on erilaisia vaikeuksia kuin sinulla. Tuo ei ole resilienssiä, vaan jotain sen vastakohtaa.

Nyt oli virheellistä tulkintaa. Kirjoittaja ihmettelee, miten jotkut eivät kestä kynnen katkeamista. Ihan aiheellinen kysymys. Monet iältään aikuiset ihmiset ovat lapsen kengissä mitä tulee epämukavien tai itselle hankalien asioiden sietämiseen. Se voi jopa ärsyttää, ihan syystä. Suhteellisuudentaju puuttuu.

Minäkin olen menettänyt vanhempani nuorena, mutta en tiedä miten vanhemman menettäminen liittyisi siihen että joku ei kestä kynnen katkeamista. Tiedostan ihan senkin, että jos joku ei kestä jotain niin siellä voi olla taustalla jotain muutakin kuin pelkkä kynsi, esimerkiksi rankka elämänvaihe tai läheisten menetyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymiset tekee vahvemman ja resilienssin tietää siitä. Menetin vanhempani lapsena ja hyvin olen selvinnyt. Moni jolla on paljon pienempiä ongelmia ei ole selvinnyt yhtä hyvin ja lähinnä ärsyttää ihmiset jotka ei ole kokeneet pikaista vastoinkäymisiä ja silti valittaa että heillä on vaikeaa.

Mikä siinä niin ärsyttää? Ennemmin kannattaisi miettiä sitä, miten pääsisit tuosta ärsytyksestä. Sehän on sinun on pieni tunteesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymiset tekee vahvemman ja resilienssin tietää siitä. Menetin vanhempani lapsena ja hyvin olen selvinnyt. Moni jolla on paljon pienempiä ongelmia ei ole selvinnyt yhtä hyvin ja lähinnä ärsyttää ihmiset jotka ei ole kokeneet pikaista vastoinkäymisiä ja silti valittaa että heillä on vaikeaa.

Et siis ole käsitellyt vanhempiesi menestystä edes sen vertaa että kestäisit sitä että muilla on erilaisia vaikeuksia kuin sinulla. Tuo ei ole resilienssiä, vaan jotain sen vastakohtaa.

Nyt oli virheellistä tulkintaa. Kirjoittaja ihmettelee, miten jotkut eivät kestä kynnen katkeamista. Ihan aiheellinen kysymys. Monet iältään aikuiset ihmiset ovat lapsen kengissä mitä tulee epämukavien tai itselle hankalien asioiden sietämiseen. Se voi jopa ärsyttää, ihan syystä. Suhteellisuudentaju puuttuu.

Vika on sittenkin ärsyyntyjässä

Luulen että resilienssi on kombinaatio synnynnäistä temperamenttia, ympäristöstä elämän mittaan opittua asennetta, ja kykyä introspektioon ja itsekritiikkiin sekä ehkä halua kehittyä. 

Kovien elämäntilanteiden myötä vain käy niin, että menettää empatiakyvyn vähäisempien ongelmien kanssa painiviin ihmisiin. Se on luonnollista. Tällaiset ihmiset myös viihtyvät toistensa seurassa juuri tästä syystä, koska tavisten "ongelmat" (jotka eivät edes ole oikeita ongelmia) ovat heille niin triviaaleja ja joskus jopa absurdeja.

Vierailija kirjoitti:

Luulen että resilienssi on kombinaatio synnynnäistä temperamenttia, ympäristöstä elämän mittaan opittua asennetta, ja kykyä introspektioon ja itsekritiikkiin sekä ehkä halua kehittyä. 

Kovien elämäntilanteiden myötä vain käy niin, että menettää empatiakyvyn vähäisempien ongelmien kanssa painiviin ihmisiin. Se on luonnollista. Tällaiset ihmiset myös viihtyvät toistensa seurassa juuri tästä syystä, koska tavisten "ongelmat" (jotka eivät edes ole oikeita ongelmia) ovat heille niin triviaaleja ja joskus jopa absurdeja.

Miksi ne kovat elämäntilanteet vähentäisi empatiaa? Joidenkin kohdalla ehkä noin käy, mutta ei tosiaan kaikilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymiset tekee vahvemman ja resilienssin tietää siitä. Menetin vanhempani lapsena ja hyvin olen selvinnyt. Moni jolla on paljon pienempiä ongelmia ei ole selvinnyt yhtä hyvin ja lähinnä ärsyttää ihmiset jotka ei ole kokeneet pikaista vastoinkäymisiä ja silti valittaa että heillä on vaikeaa.

Et siis ole käsitellyt vanhempiesi menestystä edes sen vertaa että kestäisit sitä että muilla on erilaisia vaikeuksia kuin sinulla. Tuo ei ole resilienssiä, vaan jotain sen vastakohtaa.

Nyt oli virheellistä tulkintaa. Kirjoittaja ihmettelee, miten jotkut eivät kestä kynnen katkeamista. Ihan aiheellinen kysymys. Monet iältään aikuiset ihmiset ovat lapsen kengissä mitä tulee epämukavien tai itselle hankalien asioiden sietämiseen. Se voi jopa ärsyttää, iha

Minäkin olen menettänyt vanhempani nuorena, mutta en tiedä miten vanhemman menettäminen liittyisi siihen että joku ei kestä kynnen katkeamista. Tiedostan ihan senkin, että jos joku ei kestä jotain niin siellä voi olla taustalla jotain muutakin kuin pelkkä kynsi, esimerkiksi rankka elämänvaihe tai läheisten menetyksiä.

Se on totta, että niistä ns isommista jutuista puhuminen muille voi olla vaikeampaa kuin esimerkiksi tuollaisten juttujen harmittelu. Oli paljon helpompaa valittaa siitä miten rankkaa koulu on, läksyjä on paljon ja hiukset ei ole hyvin ja vaateongelmista kuin siitä että perheenjäsen kuoli ja isä on masentunut ja itsetuhoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että resilienssi on kombinaatio synnynnäistä temperamenttia, ympäristöstä elämän mittaan opittua asennetta, ja kykyä introspektioon ja itsekritiikkiin sekä ehkä halua kehittyä. 

Kovien elämäntilanteiden myötä vain käy niin, että menettää empatiakyvyn vähäisempien ongelmien kanssa painiviin ihmisiin. Se on luonnollista. Tällaiset ihmiset myös viihtyvät toistensa seurassa juuri tästä syystä, koska tavisten "ongelmat" (jotka eivät edes ole oikeita ongelmia) ovat heille niin triviaaleja ja joskus jopa absurdeja.

Miksi ne kovat elämäntilanteet vähentäisi empatiaa? Joidenkin kohdalla ehkä noin käy, mutta ei tosiaan kaikilla.

Kuvitteellinen skenaario: henkilöltä kuolee lapsi. Hänen ystävänsä valittaa, kun hänen lapsensa sotkee syödessä, henkilö on tästä stressaantunut ja kokee saaneensa suurenkin taakan kannettavakseen. Lapsensa menettänyt henkilö ei koe minkäänlaista empatiaa ystäväänsä kohtaan, koska kokee lapsen sotkemisen olevan normaali ikävaihe. Kokee pikkuasioista valittamisen myös epäkunnioittavana itseään kohtaan. Välit väljähtyvät.

Elämässä tosiaan ihmiset kantavat erilaisia taakkoja ja kyllä resilienssi myös harjaantuu, kun oppii että vaikeuksista selvitään. Mutta väitän kyllä että vaikeudet muuttavat ihmistä, esimerkiksi tuon empatiakyvyn osalta. 

Siitä puhuu ne, joilla ei ole ollut pahaa elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Luulen että resilienssi on kombinaatio synnynnäistä temperamenttia, ympäristöstä elämän mittaan opittua asennetta, ja kykyä introspektioon ja itsekritiikkiin sekä ehkä halua kehittyä. 

Kovien elämäntilanteiden myötä vain käy niin, että menettää empatiakyvyn vähäisempien ongelmien kanssa painiviin ihmisiin. Se on luonnollista. Tällaiset ihmiset myös viihtyvät toistensa seurassa juuri tästä syystä, koska tavisten "ongelmat" (jotka eivät edes ole oikeita ongelmia) ovat heille niin triviaaleja ja joskus jopa absurdeja.

Sehän olisi oikeastaan tosi kauheaa jos menettäisi empatiakykyä. Ei se ole kovin luonnollista eikä varsinkaan toivottavaa tai normaalia. Ehkä noilla ihmisillä ei olekaan niin hyvä resilienssi kuin ajattelevat koska jäävät jumiin siihen omaan vastoinkäymiseen ja tulevat katkeriksi, koska eivät osaakaan tai kykenekään ksittelemään sitä kaikkea, siitähän se empatiakyvyn menettäminen oikeastaan seuraa. Kukaan hyvinvoiva ja kokemustensa kanssa sinut oleva ihminen ei koe tarvetta vähätellä toisten ihmisten ongelmia tai vertailla omia ongelmiaan heidän ongelmiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että resilienssi on kombinaatio synnynnäistä temperamenttia, ympäristöstä elämän mittaan opittua asennetta, ja kykyä introspektioon ja itsekritiikkiin sekä ehkä halua kehittyä. 

Kovien elämäntilanteiden myötä vain käy niin, että menettää empatiakyvyn vähäisempien ongelmien kanssa painiviin ihmisiin. Se on luonnollista. Tällaiset ihmiset myös viihtyvät toistensa seurassa juuri tästä syystä, koska tavisten "ongelmat" (jotka eivät edes ole oikeita ongelmia) ovat heille niin triviaaleja ja joskus jopa absurdeja.

Miksi ne kovat elämäntilanteet vähentäisi empatiaa? Joidenkin kohdalla ehkä noin käy, mutta ei tosiaan kaikilla.

Kuvitteellinen skenaario: henkilöltä kuolee lapsi. Hänen ystävänsä valittaa, kun hänen lapsensa sotkee syödessä, henkilö on tästä stressaantunut ja

Eiköhän tuo ole yksilöllistä, toki noin voi käydä jollekin, mutta se sitten taas kertoo jostain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että resilienssi on kombinaatio synnynnäistä temperamenttia, ympäristöstä elämän mittaan opittua asennetta, ja kykyä introspektioon ja itsekritiikkiin sekä ehkä halua kehittyä. 

Kovien elämäntilanteiden myötä vain käy niin, että menettää empatiakyvyn vähäisempien ongelmien kanssa painiviin ihmisiin. Se on luonnollista. Tällaiset ihmiset myös viihtyvät toistensa seurassa juuri tästä syystä, koska tavisten "ongelmat" (jotka eivät edes ole oikeita ongelmia) ovat heille niin triviaaleja ja joskus jopa absurdeja.

Sehän olisi oikeastaan tosi kauheaa jos menettäisi empatiakykyä. Ei se ole kovin luonnollista eikä varsinkaan toivottavaa tai normaalia. Ehkä noilla ihmisillä ei olekaan niin hyvä resilienssi kuin ajattelevat koska jäävät jumiin siihen omaan vastoinkäymiseen ja tulevat katkeriksi, koska eivät osaakaan tai kykenekään ksittelemään sitä ka

Se on kyllä oikeastaan aika kauheaa ja myös vieraannuttaa ihmistä muista. Mutta se saattaa olla yksi mekanismi miten ihminen selviää suurista vastoinkäymisistä. Ei kuitenkaan ole välttämättä kyse katkeruudesta. Jos vastoinkäymiset kuvitellaan vaikka tornina, ne jotka ovat kiivenneet enemmän, näkevät erilaisen horisontin kuin alempana olevat.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä resilienssi on sitä, että tapahtui mitä tahansa, aina sieltä selviää pinnalle ja eiku uuteen alkuun.

Tällaiset ihmiset eivät takerru menneeseen ja haudo vanhoja asioita. Eteen päin on elävän mieli!

Terapeutit jäävät työttömiksi, jos ihmiset rupeavat resilienteiksi. Eli ottavat itse vastuun elämästään ja tulevaisuudestaan.

Taidat olla terapian tarpeessa, mutta et myönnä sitä itsellesi 🥸

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että resilienssi on kombinaatio synnynnäistä temperamenttia, ympäristöstä elämän mittaan opittua asennetta, ja kykyä introspektioon ja itsekritiikkiin sekä ehkä halua kehittyä. 

Kovien elämäntilanteiden myötä vain käy niin, että menettää empatiakyvyn vähäisempien ongelmien kanssa painiviin ihmisiin. Se on luonnollista. Tällaiset ihmiset myös viihtyvät toistensa seurassa juuri tästä syystä, koska tavisten "ongelmat" (jotka eivät edes ole oikeita ongelmia) ovat heille niin triviaaleja ja joskus jopa absurdeja.

Miksi ne kovat elämäntilanteet vähentäisi empatiaa? Joidenkin kohdalla ehkä noin käy, mutta ei tosiaan kaikilla.

Kuvitteellinen skenaario: henkilöltä kuolee lapsi. Hänen ystävänsä valittaa, kun hänen lapsensa sotkee syödessä, henkilö on tästä stressaantunut ja

Isältäni kuoli lapsi, enkä ole koskaan ajatellut että hän vertailisi oman lapsensa kuolemaa siihen että jollain toisella ihmisellä on haastavaa oman lapsensa kanssa. Eihän nuo asiat, se että toiselta on kuollut lapsi ja se että toisen lapsi sotkee syödessä, liity toisiinsa yhtään mitenkään. Jos se lapsen sotkeminen on stressaavaa niin se on, ei sitä auta mitenkään se, että jonkun toisen lapsi on kuollut tai että jossain päin maailmaa lapsia elää karmeissa oloissa.

Toki empatiakyky ja empatian tunteminen on aina yksilöllistä. En ole koskaan ajatellut että en voisi valittaa isälle tietyistä asioista siksi että hänen lapsensa kuoli. Oikeastaan jopa päinvastoin, isä itsekin toivoi, että kaikki jatkuisi mahdollisimman normaalina myös sen onnettomuuden jälkeen.

Hei! Sain idean! Tehtäisiinkö resilienssistä kilpailu?