Tuntuu että olen masentuneen mieheni omaishoitaja
Tähän tämä on mennyt. Aina kun olen muualla, olo on ihan hyvä ja toiveikas, mietin mitä kivaa tekisin illalla kotona. Huomatakseni joka ilta että tuo olo haihtuu kun astun kotiovesta sisään. Kuvailisin miestäni ahdistuspalloksi. Hän on silminnähden huonovointinen ja tuskainen joka päivä. Tämä alkoi yli 2 vuotta sitten ja huonompaan vaan menee. Päivät hän pystyy tsempata ja käy töissä, mikä on tosi hyvä, mutta sitten kotona on ihan minun varassani. Hän on saanut minut uskomaan, että minun pitää joka päivä kuunnella hänen ikäviä tunteitaan ja kannatella ahdistuksen ja surun keskellä. En oikein usko että tällaista voi empaattisimmaltakaan puolisolta vaatia vuosi toisensa jälkeen. Hoitoon on pyynnöstäni hakeutunut mutta ei tähän mikään tunnu auttavan.
Kommentit (167)
Ikävöin aviomiestäni.
Oireistoa ja sairastavuutta 35 vuoden sisällä vaihdellen aaltomaisesti,
helppoja aikoja vuosia ja välillä vaikeampia vuosien jaksoja.
Puhuimme aina. Rakastin häntä. Annoimme tilaa toistemme olla sellaisia mitä olimme. Olimme valinneet toisemme. Paras ihmiseni, paras ystäväni, kumppani eli
rakastettuni. Häntä ei enää ole.
66 v
Mies tuolla nyyhkii ja säälii itseään. Ylös ja ulos, saatana!
Hyi helvetti! Meillä tuohon liittyi vielä alkoholismi ja työkyvyttömyys, luojan kiitos erosin.
Petin masentunutta miestäni. Ei edes kaduta.
Vierailija kirjoitti:
Petin masentunutta miestäni. Ei edes kaduta.
Hyvä. Oppiipahan olemaan.
Tarkkaileeko joku koko ajan red flageja?