Tunnetteko ihmisiä kenellä on ollut helppo elämä, mutta kuitenkin itse kokevat toisin?

Vierailija kirjoitti:

Mikä sinä olet arvostelemaan kenenkään toisen elämän helppoutta tai vaikeutta? Ei kenenkään tarvi läpäistä mitään just sun standardia kuitenkaan vaan meillä jokaisella on OMA yksilöllinen ja ainutkertainen elämämme. Sun elämä ei ole mun eikä mun elämä ole sun.

Samaa mieltä. Ylipäänsäkin on pelottavaa, että jotkut ihmiset kuvittelevat esim. somen, kuulo- ja huhupuheiden perusteella olevansa kykeneviä arvioimaan jonkun elämän helppoutta tai vaikeutta. Uskomatonta typeryyttä. 

Tunsin, onneksi pääsin eroon.

Opiskelukaveri oli syntynyt kultalusikka suussa. Rikkaan perheen ainut lapsi. Sai kaiken mitä halusi: tietokoneen, mopon, auton, talon ja työpaikan. Kaikki oli hyvin muutenkin. Oli kavereita ym. Paitsi alkoi kaveritkin kyllästyä ja häipyivät parempaan seuraan. Tää aina valitti kaikesta, vaikkei ollut aihetta. Mulle lähetteli viiltelykuvia kun oltiin viestitelty 2 min... hitto mikä pelle. Taisi olla kultalusikka poikittain p€rs€€ssä. 

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin jaksavat valittaa 3000 palkaalla, ettei oikeesti elä kovin leveästi.

Mun palkka on 4000€ eikä se todellakaan ole kummoinen raha mitä käteen jää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sellainen.

Ulkoiset puitteet ovat aina olleet kunnossa, mutta kärsin sosiaalisesta ahdistuksesta. Se saa kaiken tuntumaan vaikealta.

Höpö Höpö! Meillä kaikilla on joskus vaikeaa! Älä sinä käytä tuota ahdistus-sanaa väärin, ihan sama kuka rahaa halunnut huuhaaterapeutti sen sinulle on myynyt! Sosiaaliset tilanteet ovat sinulle vaikeita? No herranjestas, monelle muullekin ovat! Ota itseäsi niskasta kiinni ja toimi! 

 

Höpö höpö sanoo sellainen, jolla ei itsellään ole minkäänlaista kosketuspintaa ahdistumishäiriöön, tuskin muihinkaan psyykepuolen sairauksiin. 

Vierailija kirjoitti:

Tunsin, onneksi pääsin eroon.

Opiskelukaveri oli syntynyt kultalusikka suussa. Rikkaan perheen ainut lapsi. Sai kaiken mitä halusi: tietokoneen, mopon, auton, talon ja työpaikan. Kaikki oli hyvin muutenkin. Oli kavereita ym. Paitsi alkoi kaveritkin kyllästyä ja häipyivät parempaan seuraan. Tää aina valitti kaikesta, vaikkei ollut aihetta. Mulle lähetteli viiltelykuvia kun oltiin viestitelty 2 min... hitto mikä pelle. Taisi olla kultalusikka poikittain p€rs€€ssä. 

Opiskelukaveri, tapasitte siis noin parikymppisinä? Mitä tiedät hänen todellisesta elämästään ennen sitä? Hän on kertonut jotain, ja on voinut jättää paljon kertomatta. Itsensä viiltely jo kertoo vakavammanpuoleisista henkisistä ongelmista. 

Mistä te tiedätte mitä vastoinkäymisiä ihmisillä on ollut? Ei kaikki välttämättä puhu niistä pahimmista edes. Ja esim. varakkuus ei pelasta vastoinkäymisiltä.

Minä saatan olla sellainen, josta muut ajattelee, että on helppo elämä ja silti valitan. Olen ylemmän keskiluokan lapsuuden elänyt, mikä hämää monia. Kuitenkin meillä oli useita läheisten ihmisten kuolemia minun ollessa lapsi ja nuori. Nämä sinällään ovat normaaleja asioita, mutta ne myös horjuttivat molempien vanhempieni mielenterveyttä, joka taas vaikutti meidän kaikkien lasten mielenterveyteen. Olemme kaikki vasta aikuisena hakeneet ja saaneet apua. Varmasti on herättänyt ajatuksia, että turhaa nuokin valittaa, kun on ollut helppo elämä.

Ihan vaan muistutuksena, että tuskin tiedätte kaikkea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haastavammaksi koen heidät, jotka ajattelevat että juuri heillä on ollut vaikeampaa kuin kenelläkään muulla elämässään. 

Lähes poikkeuksetta he jotka valittavat miten heillä on ollut vaikea lapsuus ja on vaikea elämä, ovat itse tehneet siitä sellaisen.

Ihmeelinen toteamus. Itse olen pienestä asti joutunut kaitsemaan humalassa tappelevia vanhempia ja toimittamaan putkaankin. Lisäksi ollut perheen ja lähipiirin vakavia sairauksia ja itsemurhia ja rikoksia.

Siihen päälle vielä sitten ne ihan omat ongelmat ja sairaudet, joita ei ole oikeastaan ehtinyt edes kunnolla käsitellä ja hoitaa.

Ei tämä elämä mikään kärsimyskilpailu ole, mutta kyllä on joskus hiukan ärsyttänyt, kun joku itkenyt "vain" vanhempien eroa tai jotain lapsettomuushoitoa, nekin siis itsekin kokenut. (sivusta)

Vierailija kirjoitti:

Yksi kaveri kertoo, että hänellä on ptds. Minä kerran kysyin, että mistä se trauma oikein on tullut. Hän siihen vihaisesti kivhti, että lapsuuden perheestä. 

Joo voi olla näin. Mutta olen tavannut äitinsä ja veljensä, jotka olivat ihan ok ja heidän kotinsa myös. Ystäväni sen sijaan itse on jatkuvasti elämässään hankaluuksissa muiden ihmisten kanssa. Välillä tuntuu että lapsuuden perhe on kätevä syntipukki.

Minunkin äiti on ihana ja herttainen muille. Me perheenjäsenet sitten taas kävellään munankuorilla hänen kanssaan.

Edes 1980-luvulla ei kävelty sisään työpaikkaan. Minut valittiin kesätöihin isosta hakijalaumasta. Kerran olin sellaisessa ryhmähaastattelussa, mihin mentiin jonottamalla, ilmoitus oli vain että ryhmähaastattelu pidetään klo se ja se, olkaa paikalla. Sitten vaan otettiin jonosta aina neljä kerrallaan. Jonossa oli kymmeniä nuoria, lähetin paikka ja 3-vuorotyötä, ajokorttikin oli vaatimus. Tätä paikkaa en saanut. Pääsin kyllä pian sen jälkeen toisaalle. 

Se, että perhe on rikas, ei kerro paljon taustoista. Esimerkiksi Seinäjoen teinitapauksella todettiin olevan psyykkisiä ongelmia, sitä ei ole kerrottu mistä johtuu. Rahaa tuntui olevan mihin vaan. Eikä ollut tottunut sietämään pettymyksiä. 

Jonkun pullamössösankarin perustama ketju, pistäkää poistoon

Tunnen ihmisen, jolla ei ole ollut helppoa, mutta joka siitä huolimatta on pärjännyt. Jostain syystä nyt, kun asioiden pitäisi kaiken järjen mukaan olla hyvin ja kuorman keventyneen, niin hänellä on alkanut sellainen, kaikesta keventäminen "oman itsensä hyväksi". Ennen oli äiti neljälle, aviovaino ja yrittäjä. Nyt on eronnut, nuorin enää kotona ja kuulemma kuormitusta on liikaa ja asioita pitää karsia ja keskittyä omaan hyvinvointiin. Vai onko se vaan ikääntyminen, joka vie voimat?

Tietenkään raha tai varakkuus itsessään ei poista muita ongelmia, mutta kyllä taloudellisesti vakaa ja turvattu elämä helpottaa elämää yleisesti todella paljon. Esimerkiksi itse olen menettänyt toisen vanhempani teininä ja sitten parikymppisenä perin isovanhempani. Tämän jälkeen elämäni on ollut taloudellisesti turvattua jo pelkästään pääomatulojen ansiosta. Helpotti tosi paljon opiskeluaikaa ja tulee helpottamaan myös sitä jos joskus haluan lapsia ja hoitaa heitä kotona, ei siis ole taloudellisesti pakko mennä töihin heti vanhempainrahakauden loppuessa.

Tietenkään rahalla ei saa kaikkea, mutta kyllä se elämää tosi paljon helpottaa kun on mahdollisuus ostaa kaikki tarvittava, käyttää hyvinvointipalveluja sekä ostaa tarvittaessa yksityisiä terveyspalveluja. Ilman tätä tilannetta minulla ei todellakaan olisi ollut kolmekymppisenä mahdollisuutta ostaa omaa asuntoa. Tiedostan olevani etuoikeutettu monessa suhteessa, mutta valitettavasti kaikki samanlaisessa tilanteessa olevat eivät.

Vierailija kirjoitti:

Vasta kuulin itsestäni sanotun, että "sillä ei ole ollut ihan helppo elämä". Aijaa, omasta mielestäni on, jopa pelottavan helppo. Mutta voihan olla, että joku ulkopuolinen vaikkapa säälii toista asioista, joita tämä ihminen ei itse juuri edes ajattele.

Oletko varma ettei sinusta ole perättömiä juoruja liikkeellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin jaksavat valittaa 3000 palkaalla, ettei oikeesti elä kovin leveästi.

Mun palkka on 4000€ eikä se todellakaan ole kummoinen raha mitä käteen jää.

Joo mutta aika moni tulee toimeen kolmanneksella tuosta. Kokeile joskus mikä sun oikea kipuraja on. Ja valittaminen on typerää jos ei oikeasti ole mitään hätää.

Vierailija kirjoitti:

Se, että perhe on rikas, ei kerro paljon taustoista. Esimerkiksi Seinäjoen teinitapauksella todettiin olevan psyykkisiä ongelmia, sitä ei ole kerrottu mistä johtuu. Rahaa tuntui olevan mihin vaan. Eikä ollut tottunut sietämään pettymyksiä. 

Miksiköhän tähänkin on tullut alapeukkuja? Olen itse kaikkea muuta ķuin rikas, mutta tiedän sen, että pelkkä raha ei todellakaan takaa onnellista elämää. Tottakai se helpottaa asioita, mutta on olemassa niitäkin, joilla on rahaa kuin roskaa, mutta silti kaikki päin seiniä. Psyykkisiä ongelmiakin voi tosiaan tulla kenelle tahansa, sairastuminenhan ei ole kiinni pankkitilin saldosta.

Vierailija kirjoitti:

Jonkun pullamössösankarin perustama ketju, pistäkää poistoon

Poistapa sinä itsesi tästä ketjusta, näitähän ei ole pakko lukea, eikä kommentoida.

Täällä joku sanoi, että vanhan rahan perheessä kasvaneilla on auvoinen lapsuus. Tiedoksi, tuollaisissa vanhemmissa on paljon v*kivaltaisia, hyvin tosin osaavat ulkopuolelle olla ihmisiksi. 

Mulla on vähän päinvastoin, moni luulee mulla olleen helppo elämä. Eräs entinen kaveri jopa puhui selän takana, miten mulle kaikki on niin helppoa ja tullut hopealautasella. 

 

Oikeasti kotona oon saanut turpaani, henkisesti pahoinpidelty ihan pienestä pitäen, taloudellisesti kiristetty yms. Lähdin kotoa heti täytettyäni 18 ja kaikki mitä omistan on tullut omasta selkänahasta. Pakko oli pärjätä. En todellakaan voivottele kaikille miten mulla ollut ikävää ja rankkaa, kaipa se sitten nähdään että elämä on mulle tosi helppoa

Aika monikin kaveri on mielestäni tuollainen. Heillä  on kyllä ollut ongelmia vaan ne kaikki ovat niin itseaiheutettuja ja ei aina jaksaisi niitä itsesäälin ja valivalin määrää etuoikeutetun ihmisen asioista  

Kaveri numero 1 on kasvanut ulkomailla todella varakkaissa oloissa. Hän oli teininä vallaton ja hänet irtisanottiin neljästä eri yksityiskoulusta. Aina kuitenkin isä maksoi sisään uuteen yksityiskouluun, maksoi Jenkkeihin vaihto-oppilaaksi, maksoi kuusi vuotta opiskeluja yliopistossa kahdella pääaineella. Sitten kun meni hermot vanhempiin, kaveri muutti Suomeen. Täällä oli niin raskasta kun ei saanut kaikkia opintoja hyväksiluettua. Miehet on vaihtuneet kun välillä niistä on saatu tarpeekseen, aina on löytynyt uusi parempi tilalle. Avioeronsa pääsyinä kaveri listasi mm. rasittavat appivanhemmat. Hyvä tyyppi, mutta jatkuvaa myötähäpeää kun ei ymmärrä millaisessa taloudellisessa maailmassa muut elävät. Kertoo mielellään miten on kaiken itse maksanut ja odottelee miljoonaperintöä. 

 

Kaveri 2 on täynnä kaikenlaisia itseaiheutettuja ongelmia myös. Siis tekenättömiä asioita jotka tulevat vainoamaan.  Rankkaa oli myös kun yrityksensä joutui muuttamaan äitinsä omistamasta osakkeesta, oli muutto ja joutui vielä maksamaan vuokrankin. Tekee todella lyhyttä työviikkoa verkkaiseen tahtiin, missä ei muuta vikaa kuin se että tympäisee kuunnella kuinka hän kertoo että miten te muut laiskat olette aina lomilla ja vapailla. Toki myös komea talo rakennettiin ensisijaisesti omien vanhempien voimin ja vielä pariskunnan ollessa yli viisikymppisiä heillä käy omat vanhemmat hoitamassa isommat siivoukset. Pienemmät siivoukset sentään tekee joka viikko palkattu siivooja. 

 

Kolmannella kaverilla on aina ollut rankkaa. Hän opiskeli 25-vuotiaaksi asti, asui kotona, ei tehnyt yhtään töitä. Äiti pesi pyykitkin 25-vuotiaaksi asti ja maksoi pienistä tuloistaan ja suvun avustuksella lapselleen kaiken, baarireissut ja ravintolat mukaanlukien. Kaveri sanoi ettei koskaan lukenut yhtään tenttikirjaa loppuun ja että humanistina sai aina vähintään 2/3 arvosanaksi ihan vaan hyvillä selityksillä. 

toki oli tosi rankkaa opiskeluelämä, mutta kyllähän se työelämässä paheni. Toki on vakivirka ja kieltäytyy ottamasta yhtään ylimääräistä tuntia. Viikossa on siis noin 20 opetustuntia ja lisäksi viettää 40-60 minuuttia päivässä korjaten kokeita ja tunteja suunnitellen. Alle 25 tunnin työviikolla on aina kaamea burnout uhkaamassa, menee kesä- ja heinäkuu ihan palautumiseen. Yksi terve helppo lapsi on. Kotona syödään vain valmista ruokaa ja mies hoitaa lapsen kuskaamiset eikä kaveri ole esimerkiksi kertaakaan imuroinut liittonsa aikana. 

 

Hyviä ja rakkaita tyyppejä nämä kaikki. Joskus kyllä tekisi mieli sanoa että grow up.