Tunnetteko ihmisiä kenellä on ollut helppo elämä, mutta kuitenkin itse kokevat toisin?

Vertailu pitäisi lopettaa ja keskittyä sen oman elämän rakentamiseen. Voi voivotella tai sitten voi aktiiviaesti pyrkiä pisteeseen, että voivottelulle ei ole tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan toinen ei tiedä mitä muiden elämässä neljän seinän sisällä tapahtuu, vaikka ulospäin näyttäisi auvoiselta.

 

Eroa.

Ei sitä kukaan tiedä, että onko toisella ollut helppo vai vaikea elämä. Esim. päällepäin yltäkylläinen lapsuus ns. hyvässä perheessä, mutta vanhemmat on voineet tapella rajustikin, ja ollut jopa väkivaltaa, mikä ei koskaan näkynyt kodin ulkopuolelle. Muut sanoo, että sillä oli helppo lapsuus, vaikka olisi ollut aika hirveääkin.

Monet sairaudet ei näy päälle päin, eivätkä monet koskaan puhu sairauksistaan (tätä on varmaan vaikea niiden käsittää, ketkä ei muusta jauhakaan kuin omista vaivoistaan).

Hyvistä tuloista huolimatta voi olla velkoja tms., ja suuria taloudellisia ongelmia. Toisille näkyy, että on hyväpalkkaisessa työssä, eivätkä tiedä mitään esim. velkaantumisesta.

Jne. En siis menisi sanomaan kenenkään elämää helpoksi. En minä voi tietää, mitä kaikkea toisen elämässä on meneillään. 

Olen keski-ikäinen mies. Minua ei kukaan koskaan auttanut kun tulin koulukiusatuksi, mutta yhdellä kaverilla oli isoveljeä ja kaveria jotka kävivät hak...aamassa hänen kiusaajansa kun he olivat ensin h...anneet häntä jne. Yläasteella myös muistan kun siskoni kaverit olivat poissaollessani käyneet huoneessani ja ryöstäneet rahaa minulta. Sisko myös lainasi muutamat kerrat korvakuulokkeita minulta ja palautti ne aina rikkinäisinä takaisin. Tämän lisäksi en oikeasti ole valtiolta saanut koskaan apua mihinkään. Esim. poliisi ei ole tutkinut yhtäkään tekemääni rikosilmoitusta. No sentään julkinen terveyshuolto on ollut ok, mutta näin on varmaan myös "ok" jossain pienemmänkin verotuksen maassa. Koskaan en ole sosiaalitukia saanut. Kaikki omaisuus on pitänyt nuoresta lähtien tehdä töillä, säästämällä ja sijoittamalla. Ensimmäisessä työpaikassa minua oli nimitelty selkäni takana. Syrjimistä olen kokenut koko ikäni enemmän tai vähemmän, varsinkin kouluissa. No, on pari kaveria jotka ovat periaatteessa sosio-ekonomisessa asemassa huonompia, mutta kumpikin heistä sai nuorena rahaa ns. tyhjästä vanhemmilta tms., perinnöstä yms. ihan "kunnon summia". Ja kumpikin onnistui tuhlaamaan hirveät summat rahaa. Tavalla tai toisella kumpikin uhriutunut osittain. Mutta v..ttaa jos vähänkin kehtaavat valittaa raha-asioistaan! Sit yksi kaveri vahingoitti erästä omaisuuttani merkittävällä tavalla ja uhriutui siitä kun häntä siitä perustavanlaatuisesti haukuin, vaikkei hän koskaan edes korvannut tuosta yhtikäs mitään. Tästäkin kaikesta jouduin ottamaan henkisen kuorman itselleni. Minulla on oikeastaan ainoastaan yksi hyvä ja järkevä ystävä ainoastaan, joka ei jatkuvasti valita elämästään ja joka ei k...sut asioitaan, no ehkä 2 max. Tai jotka ei ole muuten tietyllä tapaa negatiivisia tai vihamielisiä minua kohtaan. Aika paljon on kuitenkin sellaisia ihmisiä nähnyt, jotka ovat itse olleet hemmetin tyhmiä ja sit uhriutuvat kaikesta. Heillä on kuitenkin sit saattanut olla paljon henkistä tukea, jonka vuoksi ovat voineet "oikeutetusti" olla uhriutuneita. No tarpeeksi kova paikka kun tuollaisille ihmisille tulee, niin he murtuvat. Minua on jo yritetty murtaa niin monta kertaa, ettei se enää kovin helposti onnistu...

Tunnen useita. Elämä on ollut aika helppoa syntymästä lähtien. No raha liittyy sillä tavalla että ovat eläneet "suojattua" elämää ja perheet on olleet varakkaita. Saavat mittavat perinnöt.

No se on toisen vaikeuksia joskus hankala ymmärtää, niin voi erehtyä kuvittelemaan että sillä on helppoa vaikka ei välttämättä olekaan.

Tunnen kyllä. Lipuvat elämässä mukavasti eteenpäin ja asiat aina järjestyy. On tukiverkko lohduttamassa, kun kynsi katkeaa. Itse olen saanut sitten senkin edestä. Joskus oikein ihmettelen miten olen selvinnyt kaikesta. Olen halunnut välttää katkeroitumista, mutta kyllä se vaan puskee välillä niin pintaan. Jotkut saa vaan paremmat kortit.

Vierailija kirjoitti:

Vertailu pitäisi lopettaa ja keskittyä sen oman elämän rakentamiseen. Voi voivotella tai sitten voi aktiiviaesti pyrkiä pisteeseen, että voivottelulle ei ole tarvetta.

Minusta on ihan sama onko jollain helpompaa kuin toisilla kunnes tämä helpolla päässyt kansanosa alkaa itse vertailla itseään muihin, huonommat lähtökohdat saaneisiin ihmisiin ja olettaa että kun heillä on ollut helppo saada ammatti, työllistyä, ostaa oma asunto, löytää puoliso ja perustaa perhe, hankkia lapsia ja kasvattaa ne... niin kyllä kaikilla muillakin on samanlaiset mahdollisuudet ja lähtökohdat kuin heillä on. Että tuilla elävät ja työttömät, sairaseläkeläiset ja syrjäytyneet ovat vain valinneet olla sellaisia, ja että pitäisi vaan tsempata pikkasen enemmän.

Mä olen varmaan sellainen. Mulla kun on ulkoisten puitteiden mielestä ollut helppo elämä. Synnyin hyvään keskiluokkaiseen perheeseen jossa ei ollut ihmeempiä ongelmia, koulut meni hyvin, hankin akateemisen loppututkinnon, en ole valmistuttuani ollut päivääkään työttömänä ja alallani on hyvät palkat - nyt ikää 50. En ole edes sairastellut mitään flunssaa kummempaa ikiniä, joten siinäkin mielessä päässyt helpolla. 

Se miksi itse en koe elämääni helpoksi on se, että olen aina ollut hyljeksitty. Koulussa kiusattu, myöhemmin vältelty. Olen myös erittäin ruma, enkä sen takia esim. saanut koskaan miestä, minkä myötä lapset jäi saamatta. Minulla ei ole myöskään koskaan ollut kaveria eikä ystävää. Eli olen aika totaaliyksinäinen. Ja se vie ilon siitä hyvistä tuloista nauttimisestakin. Olen minä käynyt yksin hyvissä ravintoloissa ja matkoilla ja ties missä, mutta en vaan nauti niistä yksin. Ne päinvastoin korostaa yksinäisyyden surua, kun siellä näkee muita joilla on puoliso tai perhe tai kaveriporukka. Siksi en enää 10 vuoteen ole viitsinyt edes käydä. Elämäni on sitä, että käyn töissä, minkä jälkeen istun yksin kotona selaamassa kännykkää tai katsomassa telkkaria. En nyt enää akuutisti kärsi koko ajan yksinäisyydestä, mutta sellainen surumielinen elämän hukkaan menemisen taustasävy siinä aina yksin kotona olemisessa on. Merkityksettömyyden tunne, kun ei ole kellekään millään tapaa merkityksellinen. Tänne saisin kuolla ja mädäntyä rauhassa eikä kukaan kaipaisi.

Tunnen ihmisen joka menetti ainakin tosien vanhempansa onnettomuudessa, mutta on silti elänyt ihan tasaisen hyvää ja suojeltua elämää. On annettu paljon mahdollisuuksia, kannustettu, saanut perintöjä jne. Silti valittaa tuota vanhempansa kuolemaa aina vaan ja ilmeisesti itse kokee elämänsä hyvinkin rankaksi.

Tuntuu että tuo ihminen ei osaa olla kiitollinen oikeastaan mistään, eikä hän osaa nähdä sitä mikä hänellä on hyvin. Jotenkin todella ankeaa.

Joskus toisen elämä vaikuttaa helpolta. Yksi luokkakaveri joka oli elänyt lähes koko elämänsä sijaisperheessä oli vakaasti sitä mieltä että minulla oli helppo elämä enkä ole kokenut mitään vastoinkäymisiä. Todellisuudessa pelkäsin lapsena joutuvani perhesurman uhriksi isäpuolen arvaamattomasti ja uhkaavan käytöksen takia, jouduin kuuntelemaan syyttelyä, riehumista ja tämän itsariuhkailuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sellainen.

Ulkoiset puitteet ovat aina olleet kunnossa, mutta kärsin sosiaalisesta ahdistuksesta. Se saa kaiken tuntumaan vaikealta.

Höpö Höpö! Meillä kaikilla on joskus vaikeaa! Älä sinä käytä tuota ahdistus-sanaa väärin, ihan sama kuka rahaa halunnut huuhaaterapeutti sen sinulle on myynyt! Sosiaaliset tilanteet ovat sinulle vaikeita? No herranjestas, monelle muullekin ovat! Ota itseäsi niskasta kiinni ja toimi! 

 

Miten sitä ahdistus-sanaa käytetään oikein?

Pitäähän tällainen virhe korjata, kun kerran tilaisuus urkeni.

Kyllä tunnen. Ainakin tuo Arto Satonen on naaman venymisestä päätellen sorrettu ihmisrukka ja onhan Riikka Purrallakin psykootisen kireä ilme. Eivätkä nuo ole raskaita aikoja tietääkseni eläneet. Ellei hampurilaisen hinnoittelua sellaiseksi mielletä... 

Mulla oli ulospäin tosi hyvä lapsuus, oli kaikkea, kivat vanhemmat, ei ongelmia, onnellinen perhe.

Niin kauan kun joku näki.

Kulissien takana oli jotain muuta. Sinulle ap sanon, että kaikki ei näy ulospäin. Et voi oikeasti tietää kenenkään elämän helppoudesta tai vaikeudesta. Vaikeudetkin ovat erilaisia. Mitä sitten onkaan pahinta.

tunnen ihmisiä jotka perineet rahaa ja taloja. silti voi olla tyytymättömyyttä elämään. myös ihmissuhteet voi olla huonoja.monella köyhällä saattaa olla paljon kavereita ja hyvät perhesuhteet.

Vierailija kirjoitti:

tunnen ihmisiä jotka perineet rahaa ja taloja. silti voi olla tyytymättömyyttä elämään. myös ihmissuhteet voi olla huonoja.monella köyhällä saattaa olla paljon kavereita ja hyvät perhesuhteet.

Tuossahan on kyse lähinnä siitä omastakin asenteesta, osaako arvostaa niitä hyviä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen varmaan sellainen. Mulla kun on ulkoisten puitteiden mielestä ollut helppo elämä. Synnyin hyvään keskiluokkaiseen perheeseen jossa ei ollut ihmeempiä ongelmia, koulut meni hyvin, hankin akateemisen loppututkinnon, en ole valmistuttuani ollut päivääkään työttömänä ja alallani on hyvät palkat - nyt ikää 50. En ole edes sairastellut mitään flunssaa kummempaa ikiniä, joten siinäkin mielessä päässyt helpolla. 

Se miksi itse en koe elämääni helpoksi on se, että olen aina ollut hyljeksitty. Koulussa kiusattu, myöhemmin vältelty. Olen myös erittäin ruma, enkä sen takia esim. saanut koskaan miestä, minkä myötä lapset jäi saamatta. Minulla ei ole myöskään koskaan ollut kaveria eikä ystävää. Eli olen aika totaaliyksinäinen. Ja se vie ilon siitä hyvistä tuloista nauttimisestakin. Olen minä käynyt yksin hyvissä ravintoloissa ja matkoilla ja ties missä, mutta en vaan nauti niistä yksin. Ne päinvastoin korostaa yksinäi

Yksinäisyys on varmasti rankkaa, kun sitä on ollut noin kauan. Oletkohan koskaan tarjoutunut ystäväksi tai kanssakulkijaksi toiselle vapaaehtoistyön kautta? Olisit varmasti merkityksellinen jollekin ja saisit itsekin uusia ihmisiä elämääsi - ehkä myös niistä toisista vapaaehtoisista, jotka myös avuliaita ja ihmiskontakteja lisää toivovia. Hyvää vappua!

Yksinäisyys on varmasti rankkaa, kun sitä on ollut noin kauan. Oletkohan koskaan tarjoutunut ystäväksi tai kanssakulkijaksi toiselle vapaaehtoistyön kautta? Olisit varmasti merkityksellinen jollekin ja saisit itsekin uusia ihmisiä elämääsi - ehkä myös niistä toisista vapaaehtoisista, jotka myös avuliaita ja ihmiskontakteja lisää toivovia. Hyvää vappua!

En mä pystyisi tuommoiseen vapaaehtoistyöhön, nykyään suorastaan kammoan ja välttelen ihmisiä. 20 vuotta sitten olisi pitänyt, mutta silloin vain keskityin uraan. Nyt vain elän päivä kerrallaan erakkona ja odotan kuolemaa. Kiitos hyvän Vapun toivotuksesta

Broilereilla on helppo elämä. Sen kun syö ja kuolee.

Yksi kaveri kertoo, että hänellä on ptds. Minä kerran kysyin, että mistä se trauma oikein on tullut. Hän siihen vihaisesti kivhti, että lapsuuden perheestä. 

Joo voi olla näin. Mutta olen tavannut äitinsä ja veljensä, jotka olivat ihan ok ja heidän kotinsa myös. Ystäväni sen sijaan itse on jatkuvasti elämässään hankaluuksissa muiden ihmisten kanssa. Välillä tuntuu että lapsuuden perhe on kätevä syntipukki.