Lue keskustelun säännöt.
Muita 45-vuotiaita jotka ovat hiljalleen päästämässä elämästä irti?
27.04.2025 |
Mulla lapset jo aikuisia, omat vanhemmat ja sisarus kuolleet. Terveys alkaa reistailla itselläkin. En ole kiinnostunut enää kovinkaan paljon ulkomaailman asioista eikä tavoitteita tai unelmia enää ole. En ole ollut enää vuosiin ihmisten tapaamisesta saati keneenkään tutustumisesta. Elän päivän kerrallaan ja teen hissukseen omia juttujani. En ole masentunut, mutta mietin kuolemaa jo paljon ja olen suuntautunut siihen että kuolen pian. Ihan hyvä elämä ollut kuitenkin.
Kommentit (148)
On kyllä tosi oudon kuuloista. Olen 50v, kolme aikuista lasta, ihan kiva työ, ystäviä, puoliso ja haaveitakin vaikka muille jakaa. Teen asioita mistä tykkään. Nautin elämästä. En oikein ymmärrä tuollaista luopumista ennen aikojaan. Työssäni näen liki sata vuotiaita lähes päivittäin, pirteitä, elämäniloisia ihmisiä . Toki huonompi kuntoisiakin on, mutta näitä teräskantojakin löytyy. Siksi on kyllä vaikea ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole normaaleja 45-vuotiaan tuntemuksia, jos siis sitä mietit. Mä täytän kohta 45 ja haluan opetella uusia juttuja, kehittää itseäni harrastuksessani ja koen jatkuvasti hienoja elämyksiä ihmisten (perhe, ystävät, sukulaiset, uudemmatkin tuttavuudet) kanssa. En kirjoita näitä asioita siksi, että haluaisin hieroa sinun onnetonta tilannetta naamaasi, vaan siksi, että aloituksesta tulee mieleen, että jotenkin ajattelisit tuon olevan normaalia 45-vuotiaan elämää. En tiedä, mistä ajattelumallisi johtuu, mutta usein auttaa se, ettei ainakaan käänny sisäänpäin.
Kakarat haluaa kuolla,sinnitelkää nyt aluksi sinne eläkeikään ja katsokaa se tilanne sitten uudestaan josko olisi mieli muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Esivaihdevuodet? Käyppä gynellä ja/tai pyydä terveysasemalta lähete verikokeeseen estrogeenitasojen mittaamiseen. Estrogeenikorvaushoito tarvittaessa niin voi elämä jopa taas hymyillä.
Samoissa tummissa vesissä ollut juurikin tuon ikäisenä ja syy oli esivaihdevuosioireissa.
Onko Ap siis nainen? Miehilläkin on tuollaista. Kun testot tippuu niin elämänhalu helposti häviää.😞 Apua on saatavilla.
Vierailija kirjoitti:
Jos elämä ei kiinnosta, sitä kutsutaan masennukseksi.
Jos elämä ei kiinnosta, sitä kutsutaan viisaudeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos elämä ei kiinnosta, sitä kutsutaan masennukseksi.
Jos tuo on masennuksen määritelmä niin olen ollut masentunut koko elämäni
Kun olin Ap:n ikäinen, kaikki kolme lastani olivat jo aikuisia ja omillaan. Sain ekan lapsenlapsen 45-vuotiaana ja tunsin itseni todella nuoreksi kaikin puolin.
Kummallista, että nykyään 3-kymppisille syötetään, että ootte jo vanhoja. En ymmärrä.
T. Oikeasti vanha, mutta onnellinen.🥰
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mukava nähdä taas kerran että lapset eivät tee onnelliseksi, lapsettomuusvakaumukseni vahvistui tästä.
No ei todellakaan tee. Toivon, että olisin jättänyt tekemättä. Loputonta stressiä vielä aikuisenakin niistä.
Mitä ihmettä?? Musta tuntuu, että olen vasta alkanut tajuamaan mistä tässä elämässä oikein on kyse.
N43
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihme pätemistä monilta väitää, että ap olisi masentunut. Se nyt on vain niin, ettei ne elämän pelikortit (on se sitten perimästä, kasvupympäristöstä tai molemmista johtuvia) ole monelle kovin kaksiset, kun asioita keski-iässä tarkastelee.
Osalle toki elämä on mahdollisuuksia ja huvituksia täynnä loppuun asti, mutta kautta historian monen taviksien elämä on ollut ja tulee olemaan jatkossakin lähinnä tylsää. Ei sen tiedostaminen tarkoita masennusdiagnoosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 70+ mummo, pirteä kuin peipponen. Matkustelen paljon ja opin joka päivä uutta. Viime vuonna päätin opiskella uuden kielen (espanja) ja nyt osaan puhua sitä jo jonkin verran.
Aina ei minullakaan ole mennyt näin hyvin. Noin 50-vuoden kieppeillä elin useita vuosia keskivaikeassa, jopa syvässä masennuksessa ja olin sairauslomilla. Hyvä terapeutti auttoi saamaan elämänhaluni takaisin.
No en nyt sanoisi olevani valmis vielä kuolemaan, mutta suunnilleen just 45-vuotiaana tuli sellainen fiilis kunnolla että elämässä ei enää ole hirveästi saavutettavaa ja etenkin se, että ne saavuttamatta jääneet asiat tulee olemaan saavuttamattomissa ikuisesti.
Aika isosti putosi elämältä pohja kun yhtäkkiä piti päästää niin paljosta irti. Samaan syssyyn osui vielä muitakin menetyksiä jonka jälkeen sekin jotenkin kirkastui, ettei tässä elämässä enää elämään tule uusia ihmisiä vaan suunta on päinvastoin se, että niistä olemassa olevistakin joutuu vain luopumaan kunnes heitä ei enää ole yhtään jäljellä.
Nyt sitten muutamaa vuotta myöhemmin alkaa jo oma fyysinen terveyskin reistata eli oman ikääntymisen alkaa jo tuntea ja melko säännöllisesti ja tiuhaan sitä saa sopeutua ja tottua aina uuteen oireeseen joista mikään ei enää mene ohi.
Surullista, että elämän parhaat vuodet on jo takanapäin.
N49
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikki ottaa tuon niin negatiivisesti. Ei ole huono asia elää hetkessä, päivä kerrallaan. Ei elämän tarvitse olla suorittamista vaan voi elää rauhallisesti ja tietoisesti nauttien pienistä asioista.
Kunpa olisikin vielä joskus aikaa ja voimia siihen, että voisi "nauttia pienistä asioista", mennä ulos kuuntelemaan lintujen laulua, sanoa vieraille ohikulkijoille "kaunis ilma tänään" tai istua kahvikupin kanssa pihalla ja ihan vain olla tekemättä mitään.
En tajua miksei jokainen voisi noita asioita vaan tehdä? Istun useinkin parvekkeellani kuuntelemassa lintujen laulua ja aamuisin juomassa kahvia tekemättä mitään.
Hymyilen vastaantulijoille, tervehdinkin ja voin tietysti vaihtaa muutaman sanan vaikka säästä, miksipä ei?
Sulla on vaihdevuodet, nyt hakemaan apua
Vierailija kirjoitti:
No en nyt sanoisi olevani valmis vielä kuolemaan, mutta suunnilleen just 45-vuotiaana tuli sellainen fiilis kunnolla että elämässä ei enää ole hirveästi saavutettavaa ja etenkin se, että ne saavuttamatta jääneet asiat tulee olemaan saavuttamattomissa ikuisesti.
Aika isosti putosi elämältä pohja kun yhtäkkiä piti päästää niin paljosta irti. Samaan syssyyn osui vielä muitakin menetyksiä jonka jälkeen sekin jotenkin kirkastui, ettei tässä elämässä enää elämään tule uusia ihmisiä vaan suunta on päinvastoin se, että niistä olemassa olevistakin joutuu vain luopumaan kunnes heitä ei enää ole yhtään jäljellä.
Nyt sitten muutamaa vuotta myöhemmin alkaa jo oma fyysinen terveyskin reistata eli oman ikääntymisen alkaa jo tuntea ja melko säännöllisesti ja tiuhaan sitä saa sopeutua ja tottua aina uuteen oireeseen joista mikään ei enää mene ohi.
Surullista, että elämän parhaat vuodet on jo takanapäin.
Ei terveys ala reistata alle viisikymppisenä, jos pitää itsestään huolta!
Vierailija kirjoitti:
Ihme pätemistä monilta väitää, että ap olisi masentunut. Se nyt on vain niin, ettei ne elämän pelikortit (on se sitten perimästä, kasvupympäristöstä tai molemmista johtuvia) ole monelle kovin kaksiset, kun asioita keski-iässä tarkastelee.
Osalle toki elämä on mahdollisuuksia ja huvituksia täynnä loppuun asti, mutta kautta historian monen taviksien elämä on ollut ja tulee olemaan jatkossakin lähinnä tylsää. Ei sen tiedostaminen tarkoita masennusdiagnoosia.
Kyllä se tarkoittaa. Terve ihminen näes jaksaa elää ja luoda itsensä uudelleen ja uudelleen. Masentunut ei jaksa vaan on turta ja lannistunut.
Onneksi olen itse saanut toimivia lääkkeitä, kun elämäntahto ja elinvoima ovat menneet.
Miten täällä ollaan niin kauhean tuomitsevia? Vai onko vain pakko korostaa omaa hyvää elämäänsä kun pelkää, että itsekin voi päätyä samaan tilanteeseen kuin ap?
Nyt katselemaan matkaa jonnekkin kauniiseen maahan, kauniisiin maisemiin, vaikka jonkun aikuisen lapsesi kanssa. Muistat taas miksi tämä maapallo on lopultakin ihana paikka hetkittäin. Ties vaikka löydät rakkauden;D
Kuulostaa masennukselta. Minäkin olin 20v sitten ja kevät oli kaikkein vaikeinta aikaa.
Paranin ja nykyään olen kiitollinen jokaisesta päivästå ja pyrin elämään niin terveellisesti kuin suinkin pystyn.
Ap, keskustele jonkun luotettavan ihmisen kanssa!