Lue keskustelun säännöt.
Miksi elämäsi meni pilalle?
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Jos tähän astinen elämä on mennyt pilalle, niin miten voisit parantaa tämän hetkistä ja tulevaa elämää?
En enää mitenkään enkä ole ihan varma, etteikö tämä menisi vielä enemmän pilalle syistä x ja y joten siinä on jo tarpeeksi kun yritän pitää tämän edes tällaisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla syynä on 25-vuotiaana alkanut syömishäiriö; tämä on muuten ensimmäinen kerta, kun edes anonyymisti tuon myönnän itselleni tai muille. Fyysinen ja henkinen terveyteni on todennäköisesti korjauskelvottomaksi rikkoutunut: murtumia tulee jatkuvasti, kipuja, univaikeuksia, sietämätöntä itseinhoa ja kaiken kukkuraksi järjenvastaista painonnousua, vaikka vihaan syömistä. Minkäänlaista tuki- tai ystäväverkkoa ei ole. Tutkimustyössäni pysyttelen hädin tuskin tehtävieni tasalla. Olen 32-vuotias enkä näe jäljellä olevassa elämässäni mitään hyvää. Viimeisen kirjani haluan saada valmiiksi, muulla ei enää ole väliä.
Syyllinen löytyy ihan peilistä. Käyppä kurkkaamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla syynä on 25-vuotiaana alkanut syömishäiriö; tämä on muuten ensimmäinen kerta, kun edes anonyymisti tuon myönnän itselleni tai muille. Fyysinen ja henkinen terveyteni on todennäköisesti korjauskelvottomaksi rikkoutunut: murtumia tulee jatkuvasti, kipuja, univaikeuksia, sietämätöntä itseinhoa ja kaiken kukkuraksi järjenvastaista painonnousua, vaikka vihaan syömistä. Minkäänlaista tuki- tai ystäväverkkoa ei ole. Tutkimustyössäni pysyttelen hädin tuskin tehtävieni tasalla. Olen 32-vuotias enkä näe jäljellä olevassa elämässäni mitään hyvää. Viimeisen kirjani haluan saada valmiiksi, muulla ei enää ole väliä.
Syyllinen löytyy ihan peilistä. Käyppä kurkkaamassa.
Olen siitä hyvin tietoinen. Enhän muuta väittänytkään.
Elämä on jatkuvaa Evoluutiota.
Se ei ole lineaarinen suora jana
täynnä huikeita onnistumisia
joka pysäkillä. Välillä on pidempiä
introspektiivisiä jaksoja, jolloin puurretaan
harmaassa ikimaanantaissa ilman aplodeja.
Yhä otan jokaisen aamuruskon kajon
vastaan kiitollisuudella;
oppiläksynä elämäni kronikassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
*25 Ainoa minulta.👋
Et ole kirjautunut, eikä sinulla ole mitään tunnistetta tässäkään viestissä, niin pitäisikö meidän tietää jostain kuka olet?
Sairastuminen ja siitä seurannut työkyvyttömyys. Sairaus ei ole oma valinta. Ikävä kyllä sairastuin vielä kaiken huipuksi harvinaislaatuiseen sairauteen ja lääkeyhtiöillä ei ole motivaatiota kehittää uusia lääkkeitä harvinaislaatuisiin sairauksiin, koska potentiaalinen ostajakuntakin on pieni. Siispä syön samanlaisia lääkkeitä kuin minua 25 aikaisemmin sairastunut ja olen sairauseläkkeellä.
Monesti mietin sitä, kuinka erilaista elämäni olisi ollut jos olisin säilyttänyt työkykyni. Nyt olen toisten armoilla ja oma elämäni on kapeutunut merkittävästi verrattuna viimeisiin terveisiin vuosiini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla syynä on 25-vuotiaana alkanut syömishäiriö; tämä on muuten ensimmäinen kerta, kun edes anonyymisti tuon myönnän itselleni tai muille. Fyysinen ja henkinen terveyteni on todennäköisesti korjauskelvottomaksi rikkoutunut: murtumia tulee jatkuvasti, kipuja, univaikeuksia, sietämätöntä itseinhoa ja kaiken kukkuraksi järjenvastaista painonnousua, vaikka vihaan syömistä. Minkäänlaista tuki- tai ystäväverkkoa ei ole. Tutkimustyössäni pysyttelen hädin tuskin tehtävieni tasalla. Olen 32-vuotias enkä näe jäljellä olevassa elämässäni mitään hyvää. Viimeisen kirjani haluan saada valmiiksi, muulla ei enää ole väliä.
Jos oot kirjoja kirjoittanut ja tehnyt tutkimusta, voit kumminkin panna pillit pussiin ajatellen, että jotain on saatu aikaiseksi. On sekin jotain.
Traumoja, yksinäisyyttä ja diagnosoimattomia neurokirjon ongelmia. Parikymppisestä asti nettiaddiktiota ja ilman älypuhelinta ei nyt pärjää, mikä tarkoittaa kädet koukussa istumista päivät pitkät :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä on jatkuvaa Evoluutiota.
Se ei ole lineaarinen suora jana
täynnä huikeita onnistumisia
joka pysäkillä. Välillä on pidempiä
introspektiivisiä jaksoja, jolloin puurretaan
harmaassa ikimaanantaissa ilman aplodeja.
Yhä otan jokaisen aamuruskon kajon
vastaan kiitollisuudella;
oppiläksynä elämäni kronikassa.
😍🥰
Jouduin vakavan kouluväkivallan uhriksi ylä-asteella ja vammauduin fyysisesti. Sain myös stressihäiriön. Tämä on aika lailla pilannut elämäni ja rajoittanut sitä. Teen mitä voin, mutta vaikea tästä on unelmiaan saavuttaa, vaikka unelmat ovat vuosien saatossa muuttuneet. Nyt jo ikääkin, niin vaikeuskerroin lisääntyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairastuin vakavasti nuorena kesken opintojen. En koskaan päässyt kunnolla kiinni työelämään. Nyt saan minipientä osatyökyvyttömyyseläkettä ja teen satunnaisia pätkiä osa-aikatyötä.
Sairauden oireiden ja uupumuksen takia en jaksa tehdä paljon mitään kotona enkä töissä. Kyllähän tämä aika syvältä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Köyhyys...s-tanan köyhyys..muut kyllä vetää perintöjä ja lottovoittoja ..kyllä v i t u t t a a..
Minun elämäni on pyörinyt aina liikaa muiden ihmisten elämän ympärillä. En ole koskaan osannut tai uskaltanut tehdä valintoja sen mukaan, mikä olisi minun itseni kannalta parasta. Ei ole oikein ollut kiinnostustakaan keskittyä omaan elämään ja sen parantamiseen, vaan sitä kohtaan minulla on ollut aina vähän sellainen "hällä väliä" tai "sitten joskus" asenne. Taisin elää nuorena siinä uskossa, että kaikki muuttuu sitten aikuisena ihan toisenlaiseksi ja paremmaksi, koska silloin yhtäkkiä rohkeutta löytyy, ja sitä muka alkaa kuin automaattisesti tekemään itsensä kannalta järkevämpiä valintoja ihan vain sen iän takia. Ja höpöhöpö, yhtä huonoja valintoja teen edelleen yli 30v.
Halusin lapsena omakotitalon ja perheen. Sain kaiken ja enemmän, elämä on mennyt loistavasti vaikka vaikeitakin vuosia oli. Vielä on toivottavasti 30-40 vuotta jäljellä
Vierailija kirjoitti:
Jos tähän astinen elämä on mennyt pilalle, niin miten voisit parantaa tämän hetkistä ja tulevaa elämää?
Olen elänyt itselleni vääränlaista elämää viimeiset 20 vuotta. Avioliitto ja lapset täysin väärän puolison kanssa. Olisi pitänyt perua häät siinä vaiheessa, kun pappi kysyi mitä teemme yhdessä. Pää löi aivan tyhjää siinä vaiheessa, sain pinnistelyä jonkun vastauksen. Mies aina töissä ja minä kotona. Silti tein lapsia hänen kanssaan, kai uskottelin itselleni että tilanne muuttuisi lasten myötä. Elämä aiheutti vakavan uupumuksen ja masennuksen, joita kannan mukanani vieläkin. Mies ei ole tukenut koskaan kun omat menot on olleet tärkeämpiä. Parannan tulevaisuuttani eroamalla, Mies muuttaa pois yhteisestä kodistamme kesäkuussa. Suunnittelen ihan vakavasti eläväni loppuelämäni ilman puolisoa. Niin pahat traumat on mies minuun jättänyt.
Syitä on kaksi: minä ja hyvinvointiyhteiskunta.
Tein typeriä valintoja, luovutin kaikessa ja tästä minua ei rangaista mitenkään vaan yhteiskuntamme antaa tämän tapahtua. Toisenlaisessa yhteiskunnassa minut olisi joko pakotettu hommiin tai sitten olisin joutunut kadulle kuolemaan. Kumpikin olisi ollut parempi kuin tämä nykytilanne, jossa vain olen, mutta en ole olemassa. Ihminen vailla tarkoitusta, vailla päämäärää, vailla halua. Turha ihminen.
Elämä pilalla!
Niinkö oikeasti ajattelet?
Elämä. Koko elämä?
Aika rohkeaa ajattelua. Itse en pysyisi. Psyyke ei kestäisi.
Tsemppiä sulle🌹