Oletteko huomanneet, että muunsukupuolisilla on hyvin ahtaat käsitykset sukupuolirooleista?

Vierailija kirjoitti:

Joku kommentoi että on loukkaavaa tytötellä aikuista naista. No ei ole, en ainakaan itse koe niin jos se tehdään mukavalla tavalla. Mulle yksi mies pari viikkoa sitten yhdessä tilaisuudessa että "sinähän olet pirtsakka mimmi", ja minä olen kohta kuuskymppinen  :D  Piristi päivää ja osasin ottaa huumorilla.

Mutta juu, tämä nyt ei liity muunsukupuolisuuteen mitenkään.

Lähes kaikessa verbaalisessa häirinnässä kyse on kontekstista ja sävystä. Kieli on sillä lailla joustava, ettei sillä ole aina yhtä ja samaa merkitystä.

60-luvulla syntyneenä minua on kiusannut se, että nykyään tunnutaan menevän taaksepäin asenteissa. On taas tyttöjen ja poikien lelut ja värit, naisten ja miesten työt. Epäilen, että jos olisin nuori nykyaikana, niin saattaisin määritellä itseni muunsukupuoliseksi päästäkseni eroon liian tiukasta roolijaosta.

Olen huomannut, ja mielestäni se on hyvin huolestuttavaa feminiinisten poikien ja maskuliinisten tyttöjen kannalta. Monet homoseksuaalit ja lesbot eivät käyttäydy lapsena aivan sillä tavoin kuin heidän sukupuoleltaan odotetaan. Pelkään, että heitä painostetaan kyseenalaistamaan sukupuolensa. Trans-ajattelu on hyvin vahingollista seksuaalivähemmistöjen kannalta.

Hauska tuo kommentti etusivulla "no miltä sitten tuntuu olla sitä omaa sukupuolta???" 

Ei miltään? Tai siis tämä ei ole mitenkään asia mitä olisin ikinä joutunut ajattelemaan. Se on ominaisuus minussa samalla tavalla kuin joku muukin ominaisuus. Koko kysymys on kummallinen. Tätä ajatusta on vaikea lähteä selittämään, koska asia tuntuu luonnolliselta samalla tavalla kuin että aurinko nousee. Aurinko nousee enkä kyseenalaista sitä, koska miksi? Olen tätä sukupuolta koska olen, miksi kyseenalaistaisin asiaa?

Siksi kiinnostaa, millainen on tämä kokemus sukupuoleen kuulumattomuudesta. 

Vierailija kirjoitti:

Sinulla on hyvin ahtaat käsitykset muunsukupuolisista.

HOMOILLA NE VASTA AHTAAT SUVAITSEVUUDET ONKIN ja joka paikkaan tunkemassa

-hyppää homo voltti

Olen jo 40+ vuotias, ja lapsuudessani varsinkin isäni piti huolta että pitää 'ajatella omilla aivoilla', ja monessa asiassa (olen ymmärtänyt vasta jälkeenpäin) piti huolen ettei ole tyttöjen ja poikien värejä, ammatteja sun muita. 

Minua ei kuitenkaan kasvatettu mitenkään "sukupuolineutraalisti" vaan niin että kaikki on tasa-arvoisia ihmisiä keskenään, sukupuolesta riippumatta.

Tuo on jotenkin nyt, allekirjoitan aloittajan huomion, kääntynyt siihen ettei enää 'saa' olla 'oma itsensä'sellaisena kun on, vaan pitääjuuriin määritellä ja lokeroisa itsensä.

Kärjistän, mutta juuri noin että pinkkiä rakastava barbeilla leikkivä poika =ei voi olla mies. Tai lätkää pelaava lyhyt rukkainen nainen joka rassaa autoja =ei voi olla nainen.

Moni teini on varmasti hukassa (aiempaan verrattuna,missä korostettiin että saat olla Juuri Tuollainen ja kelpaat) kun pitää liki lapsesta saakka määritellä onko itsensä noin miljoonaanaan lokeroroon, ei edes hetero/homo/bi (millä ei mielestäni edes ole mitään merkitystä) vaan onko pan- vai aseksuaali, kiinnostunut ehkä polyamoriasta, ja kenties vielä muunsukupuolinen...?

"Ennen vanhaan" sitä oltiin mitä oltiin, ehkä oli erilaisia seksuaalisia kokemuksia ja kokeiluja eri ihmisten kanssa, mitkä osa oli oma juttu, osa ei. Nykyään ei poika voi olla äitinsä vanhassa mekossa Vanhojen tansseissa, ilman että pitää mediaa myöten rummuttaa hänen 'identiteettiään'. Ennen olisi ollut vain, että "Heikillä oli äitnsä vanhamekko Vanhijen tansseissa", siinä kaikki,eikä minusta muuta tarvitakkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota minäkin olen miettinyt. Minä en ollut ikinä stereotyyppinen tyttö lapsena, mutta ei olisi ikinä tullut mieleen, että olisin ollut poika.Miten joku tuntee olevansa eri sukupuolta?

Tuohon et koskaan etkä ikinä tule saamaan minkäänlaista järkevää vastausta. Mä olen jo vuosia kysellyt asiallisesti että miltä se tuntuu olla eri sukupuolta, mutta kukaan ei ole selittänyt.

Osaatko sinä vastata kysymykseen, että miltä tuntuu olla sitä sukupuolta jota olet? 

 

Miltäkö se tuntuu. No ihan tavalliselta, minulta. En tiedä muusta. Ei minulla oikeastaan edes ole mitään erityistä "naistunnetta", kunhan vain olen minä. 

Tiedän olevani nainen, koska minulla on naisen keho. En ikinä voi ymmärtää, miten mieskroppainen ja peniksellinen henkilö voi väittää tuntevansa itsensä naiseksi. 

- ap

Kääntäen, en voi naisena väittää tuntevani olevani mies. Koska en mitenkään voi tietää millaista on olla biologinen mies. Stereotyypit ja kulttuuriset tekijät eivät anna tähän oikeasti vastausta.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Olen viiskymmpinen ja tunnen monia viiskymppisiä, jotka ovat vasta parin viime vuoden aikana tajunneet olevansa muunsukupuolisia. He ovat biologisesti naisia joille jo koko sana "nainen" on ollut vieras ja vaivaannuttava koko heidän elämäänsä ajan. He eivät yleensä puhu asiasta töissä tai sukulaisille.

Suurin osa heistä on kiinnostunut naisista ja heille on täysin ok, että heidän kumppaneillaan on helppo ja ongelmaton suhde kategoriaan "nainen" ja siihen liitettyihin odotuksiin ja oletuksiin.

Ei se fyysinen todellisuus muutu yhtään miksikään vaikka kuinka kokisi sanoja tai kategorioita vaivaannuttavina. Ei ne stereotyypit ketään ihmistä määritä eikä "naiseus" ole mikään kliseinen performanssi.

Terveempää olisi ottaa tilanne haltuun ja olla vaan reilusti ja ylpeästi lesbonainen. Miten voi edes olla kiinnostunut naisista, jos perusasennoituminen naisia kohtaan on näin vähättelevä ja alentuva?

Vierailija kirjoitti:

Mä taas olen omasta mielestäni ihan tavallinen nainen, mutta cis-heterot ovat kovin kärkkäitä kyseenalaistamaan mun sukupuolta ja jopa seksuaalista suuntautumista, koska olen voimailua harrastava asentaja, enkä erityisemmin välitä ulkonäköni puunaamisesta 

Ehkä kannattaisi hakeutua vähän muihin kaveriporukoihin. Ei tavalliset naiset oikeasti edellytä keneltäkään mitään korostunutta ulkonäkökeskeisyyttä, se on ihan somekupla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän liittyy myös usein hyvin ahdas käsitys siitä, mitä itse kestää ympäristöltään, minkä vuoksi ympäristön tulee muuttaa toimintatapojaan.

Uskomattomin mitä vähään aikaan kuulin, oli se että muunsukupuolinen ei voi kätellä ja katsoa silmiin kun vastaanottaa koulussa ylioppilastodistuksen, koska se lisää vähemmistön sukupuoliahdistusta. Niinpä tästä tavasta pitäisi luopua.

Ennen ehdotus olisi suoraan sivuutettu, nykyään diplomaattisesti nyökytellään ja yritetään tosissaan keksiä jotain ratkaisua. Kaikki mielessään miettivät, että lanttuhoitoon, mars, lapsiparka.

Sinua siis ahdistaa se, miten joku haluaa vastaanottaa yo-todistuksen? Ok.

On se luetun ymmärtäminen vaikeaa. Kun aiempi kommentoija kirjoitti, että MUUNSUKUPUOLINEN KOKEE AHDISTUSTA, niin miten tämä vääntyy kommentoijan ahdistukseksi?

Muunsukupuolilogikkaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähde?

Luetun ymmärtäminen?

Aloituksessa ei siteerata mitään tutkimusta.

Ei niin. Myönnät, että kyse on aloittajan omasta mutusta?

No tottakai aloituksessa oli kyse aloittajan omasta kokemuksesta.

Niin, muistetaan nyt se, että vain vähemmistöllä on oikea kokemus, muiden kokemukset voi sivuuttaa väkivaltana tai syrjintänä.

Eiku...

Lehtijuttujen perusteella saa sen kuvan noista vähemmistöistä että heitä pitäisi olla koko ajan huomioimassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota minäkin olen miettinyt. Minä en ollut ikinä stereotyyppinen tyttö lapsena, mutta ei olisi ikinä tullut mieleen, että olisin ollut poika.Miten joku tuntee olevansa eri sukupuolta?

Tuohon et koskaan etkä ikinä tule saamaan minkäänlaista järkevää vastausta. Mä olen jo vuosia kysellyt asiallisesti että miltä se tuntuu olla eri sukupuolta, mutta kukaan ei ole selittänyt.

Osaatko sinä vastata kysymykseen, että miltä tuntuu olla sitä sukupuolta jota olet? 

 

Minä osaan. Kaverit olivat alle alakouluikäisestä aina lukioon sekä tyttöjä ja poikia. Perinteisesti tyttömäisiä harrastuksia ei ollut (käsityöt, hevoset, joku rytminen voimistelu, mitä näitä nyt on). Kaveritkaan ei erikoisen kiinnostuneita edellä mainituista, sukupuolesta riippumatta.

Mutta kuukautiset mulla oli, joka erotti poikakavereista kuin joku mystinen salaisuus. Keho muuttui. Tunsin hyvin voimakasta tietoisuutta jo pikkusiskon syntyessä ollessani 12v, että haluan olla äiti. Miehet alkoi kiinnostaa voimakkaina ja suoraviivaisina otuksina. Seksi ja orgasmi sisäsynnyttimissä syntyneine fyysisine tunteineen ja hormonien vaikutus, etummaisena oksitosiinin on tunne jonka vain nainen voi tavoittaa. Sama tunne joka seksin yhteydessä voimistaa läheisyyden tunnetta kumppania kohtaan on tavoitettavissa myös raskauden ja synnytyksen sekä imetyksen aikana. Syvä onnellisuus ja lämmön tunne ja halu pitää lähellä olevasta huolta.

Nyt kun nuo fysiologiset ilmiöt, jotka mahdollistaa äitiyden, on hiljaa hiipumassa, on tietoinen niiden antamasta elämänkokemuksesta ja viisaudesta.

Sellaiselta minusta tuntuu olla nainen. Uskon, että joku noista hormonaalisista /fysiologisista ominaisuuksista voi olla puutteellinen tai heikko ja silti kokemus on naisen, mutta en usko että kaikki voi puuttua. Sorry vaan.

Kyllä. Heillä on 1950-luvun käsitykset sukupuolesta. He ajattelevat epäonnistuvansa naisina/miehinä, jos eivät ole stereotyyppisiä naisia/miehiä. Unohtivat sen, että on olemassa erilaisia persoonallisuuksia. 

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuo tarkoita mitään. He vain kertovat hetkiä elämässä jossa ympäristö on pakottanut heitä johonkin sukupuolimuottiin ja se kaikki on tuntunut heistä väärältä. Se on tunne ettei kuulu siihen sukupuoleen mihin muut väittää kuuluvan.

Väitätkö muka ettei näitä muotteja ole? Sukupuolipakkomielteiset aina perustelee binäärejä sillä että tytöt biologisesti sitä ja pojat biologisesti tätä, mutta sitten se ei aina pädekään, mutta sukupuoli ei ole kuitenkaan yhtään kulttuurillinen vaan sidottu genitaaleihin tai jotain.

Että jospa annetaan ihmisten elää ja olla rauhassa. Säästäisitte tekin omaa muelenterveyttänne.

Eli kaikki palautuu kuitenkin lopulta stereotyyppeihin?

Sehän tässä onkin niin outoa, että sen sijaan, että vapauduttaisiin näistä sukupuoliroolien stereotyypeistä aletaankin väittämään, että kehollinen sukupuoli on väärä.

Vierailija kirjoitti:

Tuota minäkin olen miettinyt. Minä en ollut ikinä stereotyyppinen tyttö lapsena, mutta ei olisi ikinä tullut mieleen, että olisin ollut poika.Miten joku tuntee olevansa eri sukupuolta?

Miten joku ylipäätään tuntee olevansa mitään sukupuolta? Eilen mieheni kanssa just aiheesta juteltiin ja ihmeteltiin että ei meistä kumpikaan TUNNE sukupuoltaan mitenkään. Ehkä se ero on noissa tuntemuksien pyörittelyssä omassa pikku päässään? Menee jotenkin sekaisin kun luulee että sukupuolen pitäisi tuntua joltain? Ei sukupuolen tulekaan tuntua miltään. Se tuntuu sitten ja kovasti kun ihastuu johonkin tyyppiin, tai haluaa häntä, mutta ei silloinkaan tunnu se OMA sukupuoli miltään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jos et suunnittele parittelevasi kyseisen henkilön kanssa, se ei kyllä kuulu sinulle, vaikka kunka kiinnostaisi. Niinkuin ei todella moni muukaan asia. Ja lähtökohtaisesti jos et tiedä henkilön sukupuolta, hän ei todennäköisesti yritä houkutella sinua parittelemaan kanssaan, joten jätä asia sikseen."

Ei ole kyse siitä, kuuluuko se vai ei, vaan siitä, että se on tieto, jonka ihminen kerää toisesta automaattisesti. Eikä sitä tarvita pelkästään parittelua suunniteltaessa vaan esim. siinä, kun tehdään ihmisestä uhka-arvio, siis määritellään, onko joku henkilö jossain tilanteessa uhka vai ei.

Uhka-arvio? Kerro lisää. Onko esim. kaikki miehet automaattisesti potentiaalisia rikollisia sukupuolensa takia vai vaikuttaako siihen epäilyttävä tai uhkaava käytös lainkaan?

Itse koen epäilyttävästi tai agressiivisesti käyttäytyvät ihmiset uhkaavina kyllä ihan sukupuoleen katsomatta.

Kyseessä ei siis ole tietoinen arvio. Aivorungon ns. liskoaivot tunnistavat uhkatekijät sekunnin murto-osassa, jolloin reaktiona on joko pakeneminen tai valmistautuminen taisteluun. Naaraalle vieras uros on aina oletusarvoisesti uhka, eli jos mies kulkee naisen perässä kadulla, nainen valpastuu heti. Liskoaivot tunnistavat sukupuolen täysin tiedostamatta ja yleensä ovat oikeassa. R*iskaajan otsassa kun yleensä ei ole tekstiä "r*iskaaja", joten naisen täytyy varmistua jokaisen miehen turvallisuudesta erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Olen jo 40+ vuotias, ja lapsuudessani varsinkin isäni piti huolta että pitää 'ajatella omilla aivoilla', ja monessa asiassa (olen ymmärtänyt vasta jälkeenpäin) piti huolen ettei ole tyttöjen ja poikien värejä, ammatteja sun muita. 

Minua ei kuitenkaan kasvatettu mitenkään "sukupuolineutraalisti" vaan niin että kaikki on tasa-arvoisia ihmisiä keskenään, sukupuolesta riippumatta.

Tuo on jotenkin nyt, allekirjoitan aloittajan huomion, kääntynyt siihen ettei enää 'saa' olla 'oma itsensä'sellaisena kun on, vaan pitääjuuriin määritellä ja lokeroisa itsensä.

Kärjistän, mutta juuri noin että pinkkiä rakastava barbeilla leikkivä poika =ei voi olla mies. Tai lätkää pelaava lyhyt rukkainen nainen joka rassaa autoja =ei voi olla nainen.

Moni teini on varmasti hukassa (aiempaan verrattuna,missä korostettiin että saat olla Juuri Tuollainen ja kelpaat) kun pitää liki lapsesta saakka määritellä onk

Ongelma on myös laajempi ja koskee myös tummahipiäistä väestöä. Ennen heidät piti ottaa samanlaisina ihmisinä kuin kaikki muutkin eikä eritellä ihon värin mukaan. Nyt taas pidetään loukkaavana käytöstä jossa ajatellaan toisen olevan ihan samanlainen ihminen kuin itsekin olen. Hänen ruskeutensa, mustuutensa pitää TUNNUSTAA ja  huomioda hänen erityisyytensä, myöntää ja pahoitella että häntä kohdellaan rasistisesti joka paikassa vaikka näin ei olisikaan. Jos et tee tuota kevätjuhlaliikettä olet ra .sisti. 

Sama on hiipinyt sukupuoliajatteluunkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen huomannut. Mielestäni myös se, että yleisesti kerrotaan kuinka heitä ei hyväksytä eikä ymmärretä ja kuinka heitä kiusataan, on harhaanjohtavaa ja vääristelyä. Koska ei voi yleisesti noin väittää, koska suuri osa suomalaisista asian hyväksyy tai ei sen kummemmin asiaan kiinnitä huomiota. Siis on heitä ja meitä, jotka heidät hyväksyvät sellaisina kuin ovat. Mutta eipä siitä kiitetä. Onhan tilanne kuitenkin muuttunut todella paljon vuosien saatossa. 

Jos et itse kuulu sukupuolivähemmistöön niin et voi tietää kuinka paljon syrjintää ja kiusaamista he kohtaavat.

Yritän miettiä miten vaikka uusi työkaveri joutuisi kiusaamisen kohteeksi jos on vaikkapa muusu. Mistä minä edes tietäisin mitä hän kokee sukupuolestaan? Ei me töissä puhuta henkilökohtaisista asioista. Itse en pidä sanasta miesystävä ja omaani en enää poikaystäväksi voi hyvälläkään tahdolla sanoa. Sanon kumppani, my partner, my spouse. Ei koskaan ole kukaan katsonut pitkään, kysynyt yhtään mitään, syrjinyt tai nimitellyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jos et suunnittele parittelevasi kyseisen henkilön kanssa, se ei kyllä kuulu sinulle, vaikka kunka kiinnostaisi. Niinkuin ei todella moni muukaan asia. Ja lähtökohtaisesti jos et tiedä henkilön sukupuolta, hän ei todennäköisesti yritä houkutella sinua parittelemaan kanssaan, joten jätä asia sikseen."

Ei ole kyse siitä, kuuluuko se vai ei, vaan siitä, että se on tieto, jonka ihminen kerää toisesta automaattisesti. Eikä sitä tarvita pelkästään parittelua suunniteltaessa vaan esim. siinä, kun tehdään ihmisestä uhka-arvio, siis määritellään, onko joku henkilö jossain tilanteessa uhka vai ei.

Uhka-arvio? Kerro lisää. Onko esim. kaikki miehet automaattisesti potentiaalisia rikollisia sukupuolensa takia vai vaikuttaako siihen epäilyttävä tai uhkaava käytös lainkaan?

Itse koen epäilyttävästi tai agressiivi

"Naaraalle vieras uros on aina oletusarvoisesti uhka, eli jos mies kulkee naisen perässä kadulla, nainen valpastuu heti."

Never ever ole kokenut tällaista tunnetta. En edes silloin kun olin 47 kiloinen 162 senttinen nuori nainen.

Pidän epäilyttävänä ketä tahansa joka käyttäytyy poikkeavasti agressiivisella tai välttelevällä tavalla. Sukupuolesta riippumatta.