Sijoituskoiran ottaminen
Auttakaa! Olemme hankkimassa koiraa ja haluaisimme ehdottomasti nartun tietystä pentueesta, mutta narttupentuja syntyi vain yksi. Nyt kasvattaja ehdotti että voisi sijoittaa nartun meille.
Me emme kuitenkaan halua sijoituskoiraa, vaan ehdottomasti oman. Miten sitova tuollainen sopimus on jos otamme pennun sijoitukseen ja pidämme sitä kuin omaamme? Eihän kasvattaja voi käyttää koiraa jalostukseen jos sillä ilmenee vaikka "luonnevika"?
Kommentit (237)
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan ei ole pakko antaa koiraansa pennutukseen, jos hän ei halua. Sijoittajalle voi esim. kertoa, että koira on saanut epilepsia kohtauksia. Sijoittaja ei voi todistaa sitä vääräksi, epilepsia ei näy missään testeissä.
Käytöksen häiriöistä kertominen saattaa estää jonkun sijoittajan osalta pennutuksen, mutta joku saattaa pennuttaa siitä huolimatta. Mutta epileptikkoa ei kukaan uskalla pennuttaa.
"Epilepsiakohtauksia" = monikko. Jos koiralla todella olisi ollut useampi epileptinen kohtaus, sillä yleensä jo kokeillaan lääkitystä. Tästähän sillä epärehellisellä haltijalla on tietenkin näyttää dokumentit kasvattajalle?

Koiran voi viedä ellille, ja saada diagnoosin ja lääkityksen, ei vaan syötä sitä lääkettä. Sijoittajasta pääsee helposti eroon ja koiran saa omaksi ilman pennutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan ei ole pakko antaa koiraansa pennutukseen, jos hän ei halua. Sijoittajalle voi esim. kertoa, että koira on saanut epilepsia kohtauksia. Sijoittaja ei voi todistaa sitä vääräksi, epilepsia ei näy missään testeissä.
Käytöksen häiriöistä kertominen saattaa estää jonkun sijoittajan osalta pennutuksen, mutta joku saattaa pennuttaa siitä huolimatta. Mutta epileptikkoa ei kukaan uskalla pennuttaa.
"Epilepsiakohtauksia" = monikko. Jos koiralla todella olisi ollut useampi epileptinen kohtaus, sillä yleensä jo kokeillaan lääkitystä. Tästähän sillä epärehellisellä haltijalla on tietenkin näyttää dokumentit kasvattajalle?
Koiran voi viedä ellille, ja saada diagnoosin ja lääkityksen, ei vaan syötä sitä lääkettä. Sijoittajasta pääsee helposti eroon ja koiran saa omaksi ilman pennutu
Kasvattajalla ei ole mitään pakkoa siirtää koiran omistusoikeutta haltijalle, ennen kuin sijoitussopimukseen kirjattu ikäraja täyttyy. Jos siihen on merkitty vaikkapa 4 vuoden takaraja, kasvattaja voi aivan hyvin lykätä omistusoikeuden siirtoa siihen asti, esimerkiksi teettääkseen koiralla kaikki haluamansa terveystutkimukset. Sillä, teetetäänkö niitä pentuja ikinä, ei ole tässä asiassa merkitystä.
Kun kasvattaa pitkään ja puhuu muitten pitkään kasvattaneitten kanssa esiin tulee erikoinen ilmiö. Jostakin syystä sijoitusnartuilla jäävät erittäin usein juoksut kokonaan tulematta. Sukulaisilla juoksut kuitenkin tulevat normaalisti. #sarkasmi

Totta! Sitten kun kasvattaja alkaa ihmetellä asiaa, haltija alkaa kiukutella/haukkua kasvattajaa tai lopettaa viesteihin/puheluihin vastaamisen ilman selitystä. Aina sama!
Suosittelen lopetuspiikkiä näille rakeille

Siinähän suosittelet, mielenterveysongelmainen surkio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun kasvattaa pitkään ja puhuu muitten pitkään kasvattaneitten kanssa esiin tulee erikoinen ilmiö. Jostakin syystä sijoitusnartuilla jäävät erittäin usein juoksut kokonaan tulematta. Sukulaisilla juoksut kuitenkin tulevat normaalisti. #sarkasmi
Totta! Sitten kun kasvattaja alkaa ihmetellä asiaa, haltija alkaa kiukutella/haukkua kasvattajaa tai lopettaa viesteihin/puheluihin vastaamisen ilman selitystä. Aina sama!
No mitä se kasvattaja sitten tekee siinä tilanteessa? Kai joku laki on hänenkin puolellaan?
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan ei ole pakko antaa koiraansa pennutukseen, jos hän ei halua. Sijoittajalle voi esim. kertoa, että koira on saanut epilepsia kohtauksia. Sijoittaja ei voi todistaa sitä vääräksi, epilepsia ei näy missään testeissä.
Käytöksen häiriöistä kertominen saattaa estää jonkun sijoittajan osalta pennutuksen, mutta joku saattaa pennuttaa siitä huolimatta. Mutta epileptikkoa ei kukaan uskalla pennuttaa.
Totta kai kasvattaja haluaa nähdä todisteita kohtauksesta. Kukapa ei nykypäivänä pysty ottamaan videota tilanteesta, kun kohtaus on päällä? Vain sellainen, jonka koiralla ei ole kohtauksia..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun kasvattaa pitkään ja puhuu muitten pitkään kasvattaneitten kanssa esiin tulee erikoinen ilmiö. Jostakin syystä sijoitusnartuilla jäävät erittäin usein juoksut kokonaan tulematta. Sukulaisilla juoksut kuitenkin tulevat normaalisti. #sarkasmi
Totta! Sitten kun kasvattaja alkaa ihmetellä asiaa, haltija alkaa kiukutella/haukkua kasvattajaa tai lopettaa viesteihin/puheluihin vastaamisen ilman selitystä. Aina sama!
No mitä se kasvattaja sitten tekee siinä tilanteessa? Kai joku laki on hänenkin puolellaan?
Hän voi hakea sijoitussopimuksen purkua, mikäli haltijan toiminta estää jalostuskäytön. Silloin koira palautuu hänelle.

Ei taida olla. Hyvä että tästä puhutaan ja varoitetaan myös uudempia kasvattajia, vanhat ovat kokeneet kaiken kantapään kautta.
Itse en ottaisi. Koiran pitää olla oma.

Suomessa sopimusrikkomus ei ole rikos eikä hän voi siten hakea sopimuksen purkua. Kasvattajan osaksi jää vain luopua koirasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun kasvattaa pitkään ja puhuu muitten pitkään kasvattaneitten kanssa esiin tulee erikoinen ilmiö. Jostakin syystä sijoitusnartuilla jäävät erittäin usein juoksut kokonaan tulematta. Sukulaisilla juoksut kuitenkin tulevat normaalisti. #sarkasmi
Totta! Sitten kun kasvattaja alkaa ihmetellä asiaa, haltija alkaa kiukutella/haukkua kasvattajaa tai lopettaa viesteihin/puheluihin vastaamisen ilman selitystä. Aina sama!
No mitä se kasvattaja sitten tekee siinä tilanteessa? Kai joku laki on hänenkin puolellaan?
Hän voi hakea sijoitussopimuksen purkua, mikäli haltijan toiminta estää jalostuskäytön. Silloin koira palautuu hänelle.
Suomessa sopimusrikkomus ei ole rikos
Me voidaan siis kaikki ottaa jatkossa koirat sijoitukseen, jättää sopparit noudattamatta ja koira on sen jälkeen meidän, jos kasvattajalla ei ole varaa käräjöidä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun kasvattaa pitkään ja puhuu muitten pitkään kasvattaneitten kanssa esiin tulee erikoinen ilmiö. Jostakin syystä sijoitusnartuilla jäävät erittäin usein juoksut kokonaan tulematta. Sukulaisilla juoksut kuitenkin tulevat normaalisti. #sarkasmi
Totta! Sitten kun kasvattaja alkaa ihmetellä asiaa, haltija alkaa kiukutella/haukkua kasvattajaa tai lopettaa viesteihin/puheluihin vastaamisen ilman selitystä. Aina sama!
No mitä se kasvattaja sitten tekee siinä tilanteessa? Kai joku laki on hänenkin puolellaan?
Hän voi hakea sijoitussopimuksen purkua, mikäli haltijan toiminta estää jalostuskäytön. Silloin koira palautuu hänelle.
Suomessa sopimusrikkomus ei ole rikos
Olet väärässä, näitä puretaan ihan jatkuvasti. Itse ei omin toimin saa hakea koiraa pois, virkavalta hoitaa asian. Sopimus sitoo molempia osapuolia ja jos haltija rikkoo oman osuutensa, sopimus puretaan.
Pienimuotoisesti kasvattavilla on yleensä kotona vain muutama koira, joiden kanssa he itse harrastavat. Sijoituksessa on yleensä enemmän, jotta kasvatuksen jatko olisi turvattu. Jos kaikki sijoituskoiran haltijat rikkovat sopimusta, kasvattajalla ei ole rahaa riitauttaa sopimusta kaikkien kanssa, he ovat ihan tavallisia työssäkäyviä ihmisiä, joille kasvattaminen on tappiollinen harrastus. Haltijat tietävät tämän hyvin ja siksi sijoituskoiria "varastetaan" niin yleisesti.
Osakkeissa on parempi tuotto vaikka Trump sekoilee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun kasvattaa pitkään ja puhuu muitten pitkään kasvattaneitten kanssa esiin tulee erikoinen ilmiö. Jostakin syystä sijoitusnartuilla jäävät erittäin usein juoksut kokonaan tulematta. Sukulaisilla juoksut kuitenkin tulevat normaalisti. #sarkasmi
Totta! Sitten kun kasvattaja alkaa ihmetellä asiaa, haltija alkaa kiukutella/haukkua kasvattajaa tai lopettaa viesteihin/puheluihin vastaamisen ilman selitystä. Aina sama!
No mitä se kasvattaja sitten tekee siinä tilanteessa? Kai joku laki on hänenkin puolellaan?
Ei taida olla. Hyvä että tästä puhutaan ja varoitetaan myös uudempia kasvattajia, vanhat ovat kokeneet kaiken kantapään kautta.
Vanhat ei sitten ole kasvattajakurssejakaan käyneet? Siellä opetetaan koirankasvatuksen lakiteknisistä seikoista ja nimenomaan erikseen sijoitussopimuksesta - keitä se sitoo ja mihin. Sopimuksen saa hakea purkuun ja koira palautuu sijoittajalle, jos haltijan toiminta estää jalostuskäytön. Se on ehdollinen sopimus.
Vierailija kirjoitti:
Kun kasvattaa pitkään ja puhuu muitten pitkään kasvattaneitten kanssa esiin tulee erikoinen ilmiö. Jostakin syystä sijoitusnartuilla jäävät erittäin usein juoksut kokonaan tulematta. Sukulaisilla juoksut kuitenkin tulevat normaalisti. #sarkasmi
Nämäkin voi halutessaan testata koirasta, ei tarvi odottaa mitään merkkejä juoksusta. Joillakin nartuilla hiljainen juoksu muutenkin
Teitä kusipäitähän riittää. Epilepsian valehtelemisesta en ole vielä kuullutkaan, yleensä teidän huijareiden haltuun uskotuilla jalostuskoirilla esiintyy noita "luonnevikoja" ja juoksuja niille ei mukamas tule.