Miten tullaan kymmeniä kiloja ylipainoiseksi? Miten se omalla kohdallasi tapahtui?

Join liikaa limsaa + vedin herkkuja. 

Kortisoni tabletteina (suurina annoksina) lihottaa, sen sijaan astman hoidossa käytettävät inhaloitavat kortisonisumutteet eivät lihota. Kortisoni lihottaa lisäämällä ruokahalua. Ja toki kerää jonkin verran nesteitä, ne tabletit siis.

Vierailija kirjoitti:

Penny Lame kirjoitti:

Penny Lame kirjoitti:

Juomallahan se tulee. Ja äkkiä tuleekin!

Onneksi lopettaminen ja elämäntapojen korjaaminen myös vie ne liikakilot.

Miks alapeukkuja? Vedä vodkaa makuuasennossa ja kato kauanko menee että vyöhön pitää tehdä uusi reikä. Nälkäkin siinä puuhassa tulee, eikä estä lihomista sekään että ikä alkaa 2:lla. Ihan olen kokemusasiantuntija, vaikka nykyään raitis/kohtuukäyttäjä.

Täällä yksi. Olen dokannut nyt nelisen vuotta, sinä aikana pisin tauko juomatta putkeen on ollut kaksi viikkoa. En ole lihonnut grammaakaan, päinvastoin. Alkoholi vie nälän tunteen, aivan sama mikä alkoholi, vaikka itse suosinkin kirkkaita viinoja enkö mitään bissen lipittämistä. Krapulassa taas ei taatusti maistu mikään muu kuin tasoittavat. En harrasta mitään enkä käy missään paitsi pakolliset eli kauppa- ja alko

Oletkin alkoholisti, joka ei syö. Et tavallinen alkoholinkäyttäjä. Näytätkö jo 80-vuotiaalta?

Aineenvaihduntasairaus, syöpä ja lääkkeet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemalla nainen. Täytyy vaihtaa sukupuolta ja alkaa tehdä tällaisia aloituksia. Ihana elämä, täältä tullaan!

Aasiassa naiseus ei ole mikään tekosyy itsensä lihottamiselle. Ihanan sorjan sirpakoita ovat siellä. 😍

Mikä on oma pituutesi ja paino? Oletko taskukokoinen mies itärajalta, vai näitä joiden mielestä raavas mies tarvii siron naisen (ja siroa jälkikasvua)

Painonhallinta oli aina ollut minulle helppoa siitä riippumatta, mitä suuhuni pistin. Olin se, jolle kommentoitiin, että sinuun se ei sitten tartu mikään mitä syöt. Kunnes.

Ensimmäinen lihominen tapahtui, kun minulle määrättiin mirtazapiinia nukahtamiseen. Lihoin 10 kiloa sitä huomaamatta, sillä söin intuitiivisesti kuten ennenkin, minulla ei ollut vaakaa ja vaatteeni mahtuivat edelleen päälle. Tuli ilmi vasta, kun punnittiin lääkärissä. Kauhistuin ja halusin heti kiloista eroon.

Kilojen laihduttaminen pois oli yllättävän helppoa. Lopetin mirtazapiinin ja söin noin 1000 kaloria päivässä muutaman kuuakuden ajan. Nälän tunne loppui ensimmäisen viikon jälkeen. Huomasin kuitenkin, että painoa alkoi tulla nopeasti heti takaisin, jos yritin lopettaa dieettiä ja palata syömään samoin kuin söin hoikkana ennen Mirtazapiinia, vaikka mikään muu elintavoissani ei ollut muuttunut kuin lääkkeen käyttö siinä välissä. Olin jumissa kitudieetillä. Mietin, että kroppa oli kai lihoessani luonut ne uudet rasvasolut, jotka eivät koskaan enää katoa, ja nyt se sitten oli motivoitunut pitämään ne täytettynä.

Muutaman kuukauden elin niin, että vaikkapa lounaani töissä oli vain yksi välipalakeksi. Paino ei laskenut, muttei noussutkaan. En jaksanut sitä kitudieettiä pitkään. Mielestäni minulla oli oikeus entisiin elämäntapoihini, kun mistään mätön kiskomisesta ei kuitenkaan ollut kyse. Aloin syödä kuten ennen, välittämättä, että siitä tuli kiloja. Ensin uskottelin itselleni, että olen nätti ja kelpaan, vaikka on muutama ekstrakilo painoa, olinhan sen +10 kilon kanssakin vielä normaalipainon rajoissa ja reilusti. Sitten kun painoa vain tuli ja tuli, lopulta se kääntyi siihen, että olen ruma ja iljettävä joka tapauksessa, mitä vahinkoa muutama ekstrakilo muka enää voi tehdä. Jäin koukkuun sokeriin ja pikaruokaan, kun aiemmin olin syönyt lähinnä terveellistä kotiruokaa ja lihonut rehellisesti sillä. En nähnyt enää syytä yrittää. Paikkasin ruoalla unettomuutta, stressiä, pahaa oloa lihomisesta, aivan kaikkea.

Kilot tulivat parin vuoden aikana yllättävän hitaasti siihen nähden, millaisia kalorimääriä söin. Lopulta olin saanut 20 kiloa lisää. Lääkärissä todettiin sattumalta kohonneet maksa-arvot. En juo, joten kyse oli 100% sokerista ja rasvasta. Siitä sisuunnuin uudelleen. Laihdutin puoli vuotta, pelkällä ruokavaliolla kuten aiemminkin. En kuitenkaan tykännyt kropastani silloinkaan, kun BMI oli jo 20. Olin laiha läski, minulla oli tikkuraajat ja pömppömaha. Lähdin hetken mielijohteesta kuntosalille ja jäin sille tielle. Otin uudeksi tavoitteekseni olla mahdollisimman lihaksikas mahdollisimman hoikan sijaan. Minusta ei ollut nätiksi ja konventionaalisen hoikaksi naiseksi, joten halusin olla kunnon ladonovi. Huomasin nopeasti, että saan syödä jälleen kuten haluan, enkä liho. Treeni ja lihaskasvu ja kävelymatka salille kuluttivat niin paljon. Painoni nousi ensimmäisen treenivuoden aikana 8 kiloa, mutta esimerkiksi vyötärönympärys kasvoi vain 2 senttiä siitä, mitä se oli dieetin lopettaessani. 

Yksi selittävä tekijä saattaa olla sille, miksi välillä tuntuu että junnaan paikallaan pienilläkin kaloreilla ja välillä voin mättää lihomatta. Kilpirauhashormonini T4V on mitattu useita kertoja tässä vuosien mittaan, ja se on vaihdellut kaikkea 10 ja 18 välillä, kun 10 on jo joidenkin mittarien mukaan vajaatoiminnan puolella ja 18 hipoo liikatoiminnan alarajaa. Kilpirauhasvikoja minulla ei ole diagnosoitu, koska en ole käynyt riittävän selkeästi vajaa- tai liikatoiminnan puolella, mutta mielestäni tuo on aika kovaa aineenvaihdunnan sahaamista yhdelle henkilölle.

Penny Lame kirjoitti:

Penny Lame kirjoitti:

Juomallahan se tulee. Ja äkkiä tuleekin!

Onneksi lopettaminen ja elämäntapojen korjaaminen myös vie ne liikakilot.

Miks alapeukkuja? Vedä vodkaa makuuasennossa ja kato kauanko menee että vyöhön pitää tehdä uusi reikä. Nälkäkin siinä puuhassa tulee, eikä estä lihomista sekään että ikä alkaa 2:lla. Ihan olen kokemusasiantuntija, vaikka nykyään raitis/kohtuukäyttäjä.

Tämä on epäsuosittu mielipide. Olen kanssasi samaa mieltä, että juomalla suomalaiset ovat itsensä lihottaneet. 

Syömällä ja makoilemalla, lapsoseni, syömällä ja makoilemalla.🐽

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä, miten kukaan pienten lasten äiti voi olla ylipainoinen. Päiväthän on yhtä juoksemista ja liikkumista. Lasten takia ruokakin on terveellistä.

Tämä on ihan totta. Kolmen pienen lapsen äitinä on vaikea lihoa, kun ei oikein ehdi edes itse syömään kuin seisten jotain pikaisesti huiviin.

Koko ajan (autottomana) saa lykkiä vaunuja, keskimmäinen lapsi sisaristuimessa, vanhin lapsi pikkupyörällään itse ajan kauppaan, kerhoon ja leikkipuistoon.

Kotitöiden ohella touhuat päivät muuta leikkiä lasten kanssa, luet satukirjoja, rakentelet lattialla Legoilla ja barbeilla.  

Ei oikein pääse ruoka kajettumaan. Onneksi pääsee töihin ruokatunnilla ravintolaan syömään. Muuten laihtuisikin ihan luuviuluksi.

Tulevasta läskistä en voi syyttää raskauskiloja. 

Mä painoin 35-vuotiaana 58 kg. 45-vuotiaana painoin 125 kg. Miten se tapahtui? Tässäpä kuvausta.

Ongelmat alkoi, kun silloin 35-vuotiaana loppui parisuhde, ja päätin että suhteen aikana ravintolaillallisista ja viinin tissutteluista tulleet kilot saavat nyt lähteä. Halusin takaisin nuoruuden 53 kilon painoon, koska mielestäni naamani ja vatsani oli pullukat 58-kiloisena. Ostin Nutrilett-kuurin, ja ajattelin että 5 kg lähtee hetkessä. Niinpä se lähtikin, muutama viikko vain meni, eikä laihdutus ollut edes alkupäivien jälkeen vaikeaa. Ikävä kyllä, tuon kuurin jälkeen tajusin, että jokin oli muuttunut. Kun ennen mulle ruoka oli pelkkää polttoainetta jota söin kun oli nälkä, nyt ruoka pyöri mielessä koko ajan. Oli myös ihan nälkä jo tunnin päästä ruoasta. Elämä jossa lähes jatkuvasti on nälkä tai mieliteko ruokaan oli mulle ihan vierasta, samoin painonhallinta, koska olin aina pysynyt yleensä vaivatta hoikkana tai normaalipainoisena, jopa silloin kun sen exän kanssa olin ja syötiin ja juotiin huonosti olin hyvin normaalipainon sisällä. 

No siitä alkoi sitten se normaali jojoilu. En osannut hallita uusia heränneitä mielitekojani, joten laihdutukseni jälkeen lihoin takaisin, paitsi vähän enemmän, nyt 10 kg. Jossain vaiheessa totesin, että eihän tämä käy, että nyt painan jo 63 kg, nyt on pakko tehdä jotain. Uusi laihdutuskuuri, ja taas mentiin 53 kiloon tehokkaasti ja nopeasti, taisi olla Painonvartijat pisteet silloin menetelmä. Pysyin jonkin aikaa tavoitteessa, mutta vähitellen taas aloin lihoa. Sitten tuli stressaava vaihe töissä, ja sen lopuksi tajusin painavani 78 kg. Ei jumalauta, nyt on hätä, ajattelin, olen oikeasti lihava enkä vain vähän pyöreämpi kuin esteettisesti olisi mukavaa. Menin Cambridge-dieettiä myyvälle trainerille, ja mut laitettiin pussiruokakuurille 4 kuukaudeksi. Se sujui. hyvin, ja laihduin parikymmentä kiloa. Sitten oli tarkoitus palata hitaasti terveelliseen ruokaan. Tässä vaiheessa sitten meni kontrolli täysin. Ahmein kuin heikkomielinen, melkein kuin irtautuneena kehostani, katsellen ahmintaani kuin ulkopuolelta ja todeten "ahaa, maija nyt sitten ahmii näköjään", voimatta vaikuttaa siihen mitään. Lihoin takaisin ja yli niin nopeasti, että maha, reidet, käsivarret ratkeili sinipunaisille raskausarville, kun iho ei pystynyt perässä. Lopputulos 100 kg ja aivan häiirintynyt ruokasuhde. Menin ravitsemusterapeutille, joka uskoi, että kunhan alan syödä normaalisti ja lopetan laihduttelut, ahminta-paastoamiskierre loppuu. Sain ruokavalion, ja se oli ok, mutta valitettavasti repsahtelin silti syömään tolkuttomia määriä välillä.

Vasta kun olin 125 kilossa tajusin, että mä taidan tarvita terapeutin apua, että mulla saattaa olla syömishäiriö. Niinpä olikin, lihavan ahmintahäiriö. Sitä sitten tässä hoidetaan parhaillaan, samalla kun varovasti aloittelen kuntoiluharrastusta ja ruoan terveellistämistä, koko ajan varoen ettei mene mieli sille vanhalle vaihteelle, että nyt jumalauta läskit lähtee ja nopeaan, koska juuri se ylläpitää mun syömishäiriökäytöstä se kovien dieettien ja "massakausien" vaihtelu.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä, miten kukaan pienten lasten äiti voi olla ylipainoinen. Päiväthän on yhtä juoksemista ja liikkumista. Lasten takia ruokakin on terveellistä.

Kokeile valvoa suurin osa ajasta vaikkapa 1,5v ja siinä samalla nappaile syömistä silloin kun satut ehtimään sen kaiken juoksemisen välissä. Helposti jää raskauskilot tippumatta siinä rytäkässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohi aiheen, mutta itselläni ei alkoholi muuta painoa suuntaan tai toiseen. Kesällä menee lomalla melkein joka ilta jotain, viikkorajat paukkuu kunnolla mutta paino ei nouse. Talvella tipaton ja sen jälkeen hyvin vähäistä käyttöä pitemmän aikaa mutta paino ei siltikään tipu. Petyn joka vuosi kun aina kuvittelen kilojen karisevan ja kropan voivan paremmin. No, kai se maksaa silti kiittää. Osaako joku selittää syytä tälle painon pysymiselle?

Iän kertominen auttaisi. Ihmisest eivät monesti ymmärrä, että se pelkkä alkoholin jättäminen ei auta. Pitäisi myös syödä paljon vähemmän kuin nuorena.

3 välilevynpullistumaa ja entisestä salipirkosta tuli 1.5 vuodessa tantta. Siihen päälle järkyttävä väsymys, minkä syytä etsitään edelleen. Nyt olen sentään jo vähän päässyt liikkumaan, viime vuonna ei kävelylenkitkään onnistuneet

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä, miten kukaan pienten lasten äiti voi olla ylipainoinen. Päiväthän on yhtä juoksemista ja liikkumista. Lasten takia ruokakin on terveellistä.

Ruoka terveellistä :D Kyllä meillä mentiin isolta osin eineksillä ja pikaruoalla siinä kohtaa kun lapset söivät vielä soseita (nekin valmiita Pilttejä, koska on olen paska äiti enkä kokkaillut itse). Eikä ne vauvat minnekään juosseet. Niitä oli kerralla kaksi ja nukkumiset olivat sen mukaiset. Viimeinen asia, joka oli mielessä oli ruuan koostumus ja terveellisyys. 

Olut. Päivittäinen tissuttelu.

Vierailija kirjoitti:

Penny Lame kirjoitti:

Penny Lame kirjoitti:

Juomallahan se tulee. Ja äkkiä tuleekin!

Onneksi lopettaminen ja elämäntapojen korjaaminen myös vie ne liikakilot.

Miks alapeukkuja? Vedä vodkaa makuuasennossa ja kato kauanko menee että vyöhön pitää tehdä uusi reikä. Nälkäkin siinä puuhassa tulee, eikä estä lihomista sekään että ikä alkaa 2:lla. Ihan olen kokemusasiantuntija, vaikka nykyään raitis/kohtuukäyttäjä.

Tämä on epäsuosittu mielipide. Olen kanssasi samaa mieltä, että juomalla suomalaiset ovat itsensä lihottaneet. 

Mä taas luulen, että tämän merkitystä usein liioitellaan, liioittelijana ne, jotka itse ovat tuolla tavalla lihottaneet itsensä. Ei suuri osa aikuisista ihmisistä juo sillä tavalla. Ei varsinkaan naisista. Kyllä me useimmat ihan syömisellä on lihotettu, ei kaljoilla tai siiderillä tai viinoilla. Mulla se on ollut pizzat, kebabit, hampurilaisateriat, suklaa, karkkipussit, leivonnaiset kahvin kanssa, jäätelö, karjalanpiirakat, loputtomat juustovoileivät, liha- tai munariisipasteijat, juustot... Alkoholia olen aina käyttänyt hyvin vähän.

Vierailija kirjoitti:

Olut. Päivittäinen tissuttelu.

Tuolla tapaa on itse asiassa aika vaikea tulla kymmeniä kiloja ylipainoiseksi, ellei sitten juodessaan samalla ahmi ruokaakin, tai ruokailu mene tissuttelun myötä pelkiksi pikaruoiksi tms. Itse join parikymmentä vuotta 6 isoa kaljaa per päivä, paitsi perjantaina enemmän, ja lihoin sillä vain noin 10 kg, 50 kilosta 60 kiloon. 

Mä taas luulen, että tämän merkitystä usein liioitellaan, liioittelijana ne, jotka itse ovat tuolla tavalla lihottaneet itsensä. Ei suuri osa aikuisista ihmisistä juo sillä tavalla. Ei varsinkaan naisista. Kyllä me useimmat ihan syömisellä on lihotettu, ei kaljoilla tai siiderillä tai viinoilla. Mulla se on ollut pizzat, kebabit, hampurilaisateriat, suklaa, karkkipussit, leivonnaiset kahvin kanssa, jäätelö, karjalanpiirakat, loputtomat juustovoileivät, liha- tai munariisipasteijat, juustot... Alkoholia olen aina käyttänyt hyvin vähän.

//

Katsopa huviksesi, paljonko kaloreita on esim. sokeroidussa siiderissä tai oluessa. Voin kertoa, ettei ole ihan pieni määrä. Ja jos tissuttelee vaikkapa 6-7 pullollista/tölkillistä viikossa, kyllä siinä aika isoille kaloriluvuille pääsee. 

Syrjäydyin teininä, muutettiin kaupungista hornantuuttiin omakotitaloon enkä onnistunut päsäemään pienen kylän jo valmiisiin kaveriporukoihin mukaan, vanhat kaverini taas ihan liian kaukana että olisin voinut mennä heidän kanssaan mihinkään. Nysväsin kotona lähes 24/7 (miinus pakolliset menot kuten koulu). Aloin syömään tylsyyteeni.

Vanhempani eivät koskaan puuttuneet siihen mitenkään.

Aikuisena olen onnistunut karistamaan osan kiloista mutta kyllä sen yhä näkee että olin joskus ihan hirveän pullea. Kaikkein vaikenta oli päästä eroon tavasta syödä tylsyyteen, tulee joskus yhä tehtyä mutta nykyisin herkkujen sijaan syön porkkanaa ja kurkkuviipaleita.

Huono parisuhde, jossa vähensin kuntoilua. Stressi, yh:us, omaishoitajuus, oma sairaus, terapia. Yksinkertaisesti elämä on ollut niin raskasta, että en ole välittänyt ja ehtinyt.