Jos miehesi kuolisi, pystyisitkö elättämään lapsenne?

mieheni 500 000 euron henkivakuutus on USAsta, on sen sieltä aikanaan hankkinut kun ei vielä edes tunnettu. Vakuutusmaksut on käsittääkseni edulliset, koska vakuutus otettu nuorena. En tiedä, saako tällaisia Suomesta (tuskin).

yksinhuoltajaksi jäävä pystyy TALOUDELLISESTI elättämään lapsensa. Elintaso saattaa tietysti laskea huimastikin, jos toisen vanhemman tulot otetaan siitä pois, mutta raha ei ole se tekijä, minkä takia lapsistaan pitäisi luopua. Toimeentulotuki turvaa kansalaisten minimi toimeentulon, jos mikään muu ei auta. Muutetaan pienempään asuntoon halvemmalle alueelle, otetaan töitä ja lisätöitä, haetaan tukia jne.



Vai oletteko muka kuulleet yh:sta, jonka laspet olisi huostaanotettu, sijoitettu tai annettu pois, koska hänellä ei ole tarpeeksi RAHAA elättää lapsia? Muita sosiaalisia, psykologisia ja kasvatuksellisia ongelmia miehen poismeno voi tietty tuoda, mutta kuka tahansa pystyy elättämään lapsensa tässä maassa.



Vai oliko ap:n tarkoitus kysyä, "Pystyisitkö turvaamaan lapsillesi saman elintason kuin nyt, jos heidän isänsä kuolisi?"



terv. entinen opiskeleva yh, nykyinen akateeminen ja rikkaan miehen vaimo. Lapsi eli ihan hyvin ja onnellisesti molemmissa elämänvaiheissa. Aiemmin kaksiossa Itä-Helsingissä, nyt rivarinpätkässä Etelä-Helsingissä, aiemmin kirppari- ja henkkamaukkahaalareissa, nytjopa stockalta osteuissa Reimoissa jne.

Mies on minun nähteni muuttanut asian, ennen edunsaajina olivat hänen vanhempansa. Meillä ei edes ole yhteisiä lapsia, vaan hän turvaa tuolla vakuutuksella minun ja ed. liitosta olevan lapseni tulevaisuuden. Olin tästä itsekin aluksi vähän hämmästynyt, mutta näin hän nimenomaan halusi...

Leskeneläkettä saisin ja todennäköisesti myisin kesäpaikkamme. Myös talo joutaisi vaihtaa siinä tapauksessa pienempään. Eli muutoksia tulisi mutta tietenkin pystyisin ja lapset hoitaisin yhä kotona.

Nyt vaan sitten toivomaan ettei miehellesi käy kuinkaan.

Tosin tuskin jäisi tähän ok-taloon asumaan ilman miestä. Töihin olisi palattava, mutta taloudellisesti varmasti pärjättäisiin. Henkisestä puolesta en olisi ollenkaan niin varma.

Menetin itse mieheni onnettomuudessa kolme viikkoa sitten. Olimme avoliitossa eikä yhteisiä lapsia ole, vain yhteistä lainaa. Taloudellisesti selviän, vaikka todennäköisesti talon myyn, koska on minun kolmihenkiselle perheelle turhan iso. Vakuutuksia ei ole - varsinkaan sellaisia, joista minulle jotain liikenisi - miehen lapsethan perivät isänsä.



Taloudellinen puoli asiassa ei olekaan ongelma - henkinen selviäminen ja karikoissa ponnistelu on se, mihin joudun koko ajan panostamaan - omien pienten lasteni ja itsenikin takia. Elämä kun kuitenkin jatkuu - Suomessa sosiaalietuudet ovat hyvät - mutta näinhän se on, että suurin osa suomalaisista joutuu toisen perheen aikuisen menettäessään pohtimaan hyvinkin tarkasti minne senttinsä ja euronsa laittaa.



Kovinkaan monella ei ole yhteistä vapaa-ajan asuntoa tai muuta myytävää omaisuutta. Sen verran olen opinut, että suosittelen kaikille kunnollista avioliittoa, vaikkakaan sekään ei turvaa täysin vaimon tai miehen selustaa, kun molemmilla on lapsia aikaisemmista liitoista, lapset edellisistä liitoista ovat kuitenkin aina vahvemmilla. Ja mielestäni niin kuuluukin olla.

Häpeä!

Meillä on justiinsa perheessä ollut tilanne, että tota asiaa olen joutunut miettimään. Mies sairastui syöpään ja onneksi hoidot ainakin nyt auttoivat ja elämä hymyilee taas. Nyt sitten vaan toivotaan ettei se enää uusiudu. Joka tapauksessa, kun tilanne oli edessä se oli JÄRKYTYS ja siinä ei paljon ajateltu oikeasti sitä miten elätettäisiin ja kenet, vaan yleensä elämästä selviämistä. Olen paljon viime aikoina lukenut tätä keskustelupalstaa ja tuntuu, että on tosi paljon ihmisiä nykyisin, joille raha on vain tärkeintä (kuka ostaa minkäkin verran haalareita yms). Ja yleensä ihmisten arvomaailma on jotenkin tavarakeskeinen.



Kyllä meilläkin on lainavakuutus ja saisi siitäkin rahaa kuoleman sattuessa. Mutta asiota kun kävi lävitse monta viikkoa, oli selvää etten selviäisi ilman miestäni mitenkään... Taloudellisesti kyllä mutta muuten hajoaisin palasiksi. Olen menettänyt äitini nuorena, joten tiedän miten kipeää se pelkästään oli. Olemme olleet onnellisessa avioliitossa yli kymmenen vuotta ja meillä on kolme lasta.

Ja niin, EN häpeäisi sitä yhtään, jos en selviäisi taloudellisestikaan. Miksi pitäisi hävetä, kun ei elämää voi itse määrätä. Niin minäkin uskoin aikaisemmin.

Mutta kaikesta voi toki selvitä ja se mikä ei tapa, vahvistaa=)

Jos en muuten, niin toimeentulotuella.



Elättäminen tarkoittaa riittävää ravintoa, asuntoa, vaatteita jne. EI kalliita harrastuksia, ulkomaanmatkoja ja ravintolareissuja viikottain.

Meilläkin on vakuutukset kunnossa.



Mutta se kaikki muu. Meillä on ihan kunnollisen kokoinen maatila, ja sen pyörittäminen on aivan miehen vastuulla. Minulla on koulutus aivan muulle alalle, ja vaikka jotain toki maataloudesta ymmärränkin, niin sekin vähä on käytännön työstä. Mutta nykymaataloudessa on tuo paperityö niin valtaisaa ja ennen kaikkea monimutkaista, että en käsitä miten selviäisin siitä, jos mies sattuisi kuolemaan. Siinä olisin täysin ulkopuolisilta saatavan avun ja neuvojen varassa, että saisin edes selville missä voin teettää veroilmoituksen puhumattakaan niistä tukijutuista, joita kukaan ei edes teetä ulkopuolisilla, koska niissä ei saa olla virheitä.



Mutta yritän kaikkea vähitellen sisäistää, että olisin paremmin varautunut pahan päivän varalle. Alan vaihto siinä kuitenkin olisi edessä omasta ammatistani maanviljelijäksi, sillä en kuitenkaan haluaisi tilaa myydä ennen kuin lapset olisivat ammattinsa valinneet.

mutta en ole varma, eli en laske sen varaan nyt: en pystyisi ainakaan nykyisessä asunnossa. Asumiskustannukset ovat n. 1000e/kk, lapset pitäisi laittaa päiväkotiin 440e/kk ja kaikkeen muuhun jäisi 1000e/kk. Jaa vai taitaisin saada halvemmat hoitomaksut? Ja korkovähennyksen kokonaan itselleni? Eli pystyisin sittenkin.

Joissain tapauksissa voi asian selvittely kestää pitkäänkin, esim. jos kuolemantapaus on sattunut ulkomailla.

Ei elämää voi miehen varaan jättää. Kyllä pystyisin maksamaan asuntolainaamme yksin ja elättämään lapset yksin. Vastaavasti mies myös pystyisi samaan.

Eikö jokainen järkevä ihminen mieti näitä asioita esim lainaa ottaessaan? Kyllä meillä ainakin otettiin huomioon se, että maksukyky voi heikentyä syystä tai toisesta, mutta ei se saa elintasoa heikentää.

Ei pidä elää joka kuu viimeistä penniä myöten...

Typerä kysymys!!

Häpeä!

Puolison mahdolliseen menettämiseen kannattaa jollain tavalla varautua, niin ikävältä kuin ajatus ehkä tuntuukin. Varsinkin jos on paljon yhteistä velkaa/omaisuutta/lapsia edellisistä liitoista. Parempi ennakoida kuin jäädä sitten pulaan taloudellisesti kaiken surun keskellä.

Minä pärjäisin kyllä taloudellisesti, meillä on vähän asuntolainaa ja henkivakuutukset kummallekin. Henkisesti en tiedä miten selviäisin...

Mun palkka ei ole iso, mutta kyllä sillä elää kun on pakko. Elintaso ilman muuta laskisi, vaikka miehen vakuutukset ovatkin kunnossa (lainasta iso osa saataisiin niillä maksettua pois), mutta en kyllä selviäsi ehjin päin lasten kanssa. Tai siltä ainakin tuntuu.

pitäisi vaan etsiä työpaikka kodin ulkopuolta ja ajaa maitotila alas. Minusta kun ei olisi yksin pyörittämään reilun 45 lehmän tilaa.

Elintasomme putoaisi tietysti, yksinhuoltajana en haluaisi enää asua omakotitalossa, vaan muuttaisimme rivitaloon ja myisimme tämän pois.

Töihin pitäisi tietysti mennä, lapset joutuisivat lähtemään kouluun keskenään ja palaamaan tyhjään kotiin. En tiedä miten jaksaisin töiden jälkeen enää erityislasten kanssa läksyjä tai mitään . . . Toivottavasti mieheni pysyy hengissä vielä kauan.

jotenkin sitä varmasti taloudellisesti selviää, kun on pakko, vaikka paljosta sellaisesta olemmekin joutuneet luopumaan, mikä olisi taloudellisesti ollut mahdollista jos olisi kaksi aikuista. Mutta henkinen puoli se on rankinta.

Henkivakuutuksesta saisin asuntolainan maksettua pois kokonaan ja jäisikin vielä. Mutta varmaan myisin talon, se olisi liian iso ja pihahommia ym. en yksin osaisi/jaksaisi hoitaa.

Muusta pärjäämisestä en kyllä sitten tiedä, kai sitä lapsen vuoksi saisi itsensä kasaan ja elämän jatkumaan.