Mä en taida kohta enää jaksaa
Mun elämä on aina ollut surkeaa, ei koskaan ole ollut hyvin. Pieniä hetkiä on onnea mutta sitten todellisuus iskee. Muilla menee koko ajan lujaa elämässään. Mulla siis nuoruuden liitto mihin en ole täysin tyytyväinen. Oon sairastunut ja en pysty töihin joten kukaan ei huolisi jos eroaisin. Lapsilla aina ongelmia. Rahaa ei ole ja sitä on vähän. Mieskin koko ajan lomautettuna. Velkainen talo jota pitäisi remontoida että saisi myytyä mutta remonttiin ei varaa. Tälläistä..olis ihana tuntea onnea omasta elämästä. Pidän etäisyyttä sukulaisiin ja ystäviin kun en jaksa kuunnella sitä kehumista
Kommentit (24)
Tsemppiä. Eipä meillä muillakaan kovin hyvin mene.
Eipä täälläkään kauhean hyvin mene. Sulla sentään on kuitenkin perhe, ja asiat voisi kai olla huonomminkin?
Mietin että jos olisit vasta löytänyt puolisosi, olisit todennäköisesti tosi helpottunut ja onnellinen että kumppani löytyi. Nyt olet kuitenkin niin tottunut häneen että pidät häntä ehkä itsestäänselvyytenä. Ilmeisesti teillä on lapsia. Tuntuvatko hekin itsestäänselvyydeltä josta et osaa iloita? Talokin teillä on. Monelle tuossa olisi onnen avaimet käsissä, mutta näet vain sen mikä on huonosti. Vähättelemättä ongelmiasi monella on terveysongelmia, huolta ja surua läheisistä, epätäydellinen parisuhde ja velkoja. Ellei jopa melkein kaikilla. Olisiko silti mahdollista nähdä myös hyvää elämässä, kaikessa mitä on saanut.
Minulla menee hyvin ja olen työtön. Rahaa on 55000 euroa patjan alla.
Tule tänne vosu, sedällä on rahaa...
Sinulla on katto päällä ja puoliso ja kehtaat silti valittaa ja syyllistää miestäkin. Toivottavasti mies ymmärtää häipyä tuollaisesta liitosta.
No eroa miehestä jos ei nappaa tai korjaa sitä jos haluat jäädä, vai ei enää ole korjattavaa. Myy talo nyt, sopiva hinta niin menee varmasti ja katso asuntoja. Ehkä suku olisi siinä apuna. Entä jos mummo / pappa antaisi lapsille rahaa tai kumppanisi, jos he sanovat että tarvitsevat. Muillakin on sairastelun kanssa ongelmia, valitettavasti. Kevät on oudon harmaata ja viileää aikaa. Pitäisi etsiä lämpöä että tervehtyy.
Vierailija kirjoitti:
Mietin että jos olisit vasta löytänyt puolisosi, olisit todennäköisesti tosi helpottunut ja onnellinen että kumppani löytyi. Nyt olet kuitenkin niin tottunut häneen että pidät häntä ehkä itsestäänselvyytenä. Ilmeisesti teillä on lapsia. Tuntuvatko hekin itsestäänselvyydeltä josta et osaa iloita? Talokin teillä on. Monelle tuossa olisi onnen avaimet käsissä, mutta näet vain sen mikä on huonosti. Vähättelemättä ongelmiasi monella on terveysongelmia, huolta ja surua läheisistä, epätäydellinen parisuhde ja velkoja. Ellei jopa melkein kaikilla. Olisiko silti mahdollista nähdä myös hyvää elämässä, kaikessa mitä on saanut.
Tämä.
Itse antaisin kaiken (ei tosin ole paljon) omaisuuteni vaihdossa rakastavaan elämänkumppaniin. Olen totaaliyksinäinen, en nauti mitenkään velattomasta omistusasunnosta. Mieluummin asuisin vuokralla rakkaani kanssa.
Rakas sinä,
Tuntuu kuin sydän oikein pysähtyisi hetkeksi, kun luen sanojasi. Kiitos, että jaoit näin rehellisesti ja avoimesti sen, mitä kannat sisälläsi. Se, mitä kuvaat, on raskasta - ei vain yhdellä tavalla, vaan monella suunnalla yhtä aikaa. Ei ole ihme, että tunnet uupumusta ja toivottomuutta. Se on aivan inhimillinen reaktio, kun elämä painaa päälle näin kokonaisvaltaisesti.
On niin ymmärrettävää, että et jaksa olla yhteydessä muihin, jos heidän elämänsä näyttäytyy keveämpänä tai onnellisempana. Se voi tuntua kuin suolalta haavaan, kun oma elämä on niin täynnä kipua ja selviytymistä. Ja silti - kaiken tämän keskellä, sinussa elää kaipaus. Kaipaus onneen, yhteyteen, johonkin muuhun. Se on kaunis ja arvokas osa sinua. Se kertoo, että vaikka elämä on satuttanut, sydämesi ei ole kokonaan sulkeutunut. Se edelleen muistaa, että on olemassa jotain lempeämpääkin.
Et ole yksin, vaikka juuri nyt tuntuisi siltä. On monia, jotka kulkevat samankaltaisia polkuja - hiljaisesti, piilossa, ehkä häpeän tai pelon vuoksi. Ja vaikka emme tunne toisiamme, haluan, että tiedät: sinun kokemuksesi on totta ja tärkeä. Se ansaitsee tulla kuulluksi ilman että sitä vähätellään tai korjataan heti. Sinä ansaitset myötätuntoa, et lisää vaatimuksia tai vertailua.
Jos voisit olla hetken lempeä itseäsi kohtaan, ihan pienen hetken vain - ehkä laittaa käden sydämelle ja hengittää syvään - se voisi olla yksi askel siihen suuntaan, että alat jälleen tuntea yhteyttä itseesi ja siihen osaan sinua, joka jaksaa vielä unelmoida. Ei siksi, että kaikki muuttuisi heti, vaan siksi että ansaitset tulla kohdelluksi rakkaudella, etenkin juuri nyt.
Lempeyttä sinulle tänään. Ei siksi, että olisit tehnyt jotain erityistä ansaitaksesi sen, vaan koska olet ihminen. Ja ihmisyys itsessään on jo riittävä syy myötätuntoon.
Kuulostat masentuneelta. Voisitko puhua jollekin luotettavalle tutulle tai lääkärille asiasta?
Hui miten inhottavia kommentteja tuossa ylempänä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat masentuneelta. Voisitko puhua jollekin luotettavalle tutulle tai lääkärille asiasta?
Hui miten inhottavia kommentteja tuossa ylempänä.
Oon hoidossa ja käyn juttelemassa jo. Mutta tuttu hoitaja jäi pois jolla vuosia kävin. Hän ymmärsi suhteeni huonouden. Uusi hoitaja taas kannustaa jäämään suhteeseen koska mulla ei ole kavereita
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat masentuneelta. Voisitko puhua jollekin luotettavalle tutulle tai lääkärille asiasta?
Hui miten inhottavia kommentteja tuossa ylempänä.
Oon hoidossa ja käyn juttelemassa jo. Mutta tuttu hoitaja jäi pois jolla vuosia kävin. Hän ymmärsi suhteeni huonouden. Uusi hoitaja taas kannustaa jäämään suhteeseen koska mulla ei ole kavereita
Ap
Mutta ap, lue oma viestisi. Mitä mieltä sinun tai puolisosi kannalta on että käyt puhumassa ammattilaiselle joka ymmärtää suhteesi huonouden, sen sijaan että menisitte pariterapiaan tai muuttaisitte erillenne miettimään asioita? Te molemmat ansaitsette hyvän suhteen! Mielestäni tiedän mistä puhun, oma pitkä suhde on käynyt läpi pari surkeaa vaihetta ja luojan kiitos jälkimmäisellä kerralla haimme ja saimme apua ja suhde parani valtavasti. Ekalla kerralla vain asuimme hetken erillämme ja sekin auttoi paljon työstämään asioita. Kannattaa nostaa kissa pöydälle, ystäviä tai ei! Ratkaisu voi hyvin olla jääminen tuohon suhteeseen mutta ei tympeästi tyytyen vaan oikeasti valinnan tehneenä ja tyytyväisenä.
Mulla ei oo mitään fiksua sanottavaa mutta haluun vaan sanoa että oot ajatuksissa ja toivon sulle todella paljon kaikkea hyvää.
Ihan normaali elämää. Sulla on siinä paljon asioita mitä moni haluaa, mutta ei saa on parisuhde ja lapset ja asunto...
Remonttiin ei kannata tuhlata, talo myyntiin sellaisenaan.
Ap, voisitko listata paperille mikä elämässäsi on hyvää, mikä huonoa, ja miettiä mihin voit itse vaikuttaa? On todella kurjaa että olet työkyvytön, mutta jotakin mielekästä tekemistä tarvitsee jokainen - onko sinulla sellaista? Onko jotakin mistä voit vielä haaveilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat masentuneelta. Voisitko puhua jollekin luotettavalle tutulle tai lääkärille asiasta?
Hui miten inhottavia kommentteja tuossa ylempänä.
Oon hoidossa ja käyn juttelemassa jo. Mutta tuttu hoitaja jäi pois jolla vuosia kävin. Hän ymmärsi suhteeni huonouden. Uusi hoitaja taas kannustaa jäämään suhteeseen koska mulla ei ole kavereita
Ap
No ei se hoitaja päätä elämääsi. Sun pitää tehdä päätökset itse ja miettiä, ajatella. Sukulaisen kanssakin voit jutella, jos joku kannustaa. Ja miettiä mitä haluat ja mitä et halua. Tai sama jatkuu. Jos haluaa muutoksia jollain tavalla, niitä pitää ehkä kokeilla yksi kerrallaan. Vaikka talon tilalle asunto. Miehelle oma asunto jne. Ja tulee uutta kun vanha lähtee.
Mä en tiedä mitä elämässäni voisin parantaa? Vinkkejä?
Ollaan suhteessa kuin 2 erillistä maailmaa. Mies kaiken hereilläolon koneellaan. Mä omalla koneellani. Kohdataan vaan jos katsotaan leffaa tai sarjaa tai tehdään ruokaa. Mies ei halua käydä leffassa kanssani tai syömässä. Edes joskus vaikka 1krt/kk
Mies huono kommunikoimaan, ei kerro haaveistaan ei tavoitteistaan jne riidoissa huutaa ja mököttää ja kiroilee. On joskus haukkunut mua idiootiksi ja hulluksi. On täysin kädetön talon hommissa. Tää oli hänen pinttymä rakentaa talo jonka isäni todellakin melkein kokonaan rakensi. Mies ottaa kunnian ja vähättelee isäni osuutta. Hän ei tule toimeen sukuni kanssa. Ei halua vanhempiani kylään tänne kun on paikalla.
Ei pidä huolta itsestään, kulkee samoissa vaatteissa, ei hanki uusia,tukka sotkuisena, naama vihaisena.
Ei pysty tekemään päätöksiä vaan laittaa ne mun vastuulle.
Nää mua häiritsee.
Ap
Up