Ovatko vanhemmat kateellisia vapaaehtoisesti lapsettomille (lapsivapaille) ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksilapsisuus on yleistynyt. Luulen, että sen myötä myös lapsiin liittyvä katumus on vähentynyt. Koska onhan se ihan eri asia olla yhden lapsen vanhempi kuin 2-4:n. Yksilapsinen saa oikeastaan kaiken. Vanhemmuuden ja paljon vapaa-aikaa. Vanhemmuuden ja helpomman elämän. Best of both Worlds. Vielä nollarin ja 2010-luvun taitteessa oli ihan normaalia tehdä tukku lapsia naurettavan pienillä ikäeroilla. Ei tarvitse edes kokeilla, että tietää esim. kolmen vaippaikäisen kanssa elämisen raskaaksi. Mutta silloin ei ollut niin sosiaalisesti hyväksyttyä olla yksilapsinen tai lapseton. Nykymaailmassa useimmiten vain boomereilla on näistä asioista mielipiteitä.

Mun mielestä taas kaksi lasta lyhyellä ikäerolla oli hyvä ratkaisu oman ajan suhteen. Heistä oli aina leikkiseuraa toisilleen, ei tarvinnut vanhemman viihdyttää. 

Tuossa kuitenkin tarvitsee myös vähän tuuria, että lapset tulee toimeen keskenään. Pari tuttua perhettä tiedän, joilla ne pienellä ikäerolla tehdyt lapset ovat olleet toistensa kurkuissa kiinni 24/7 alusta saakka. Ihan tajuttoman raskasta seurata vierestä, vaikka ei ole edes omat lapset. En hetkeäkään ihmettele, jos näitä vanhempia vähän kaduttaa tehdyt valinnat.

Pienellä ikäerolla ei myöskään koskaan pääse kokemaan sitä harmoniaa ja seesteisyyttä, mitä elämä yhden lapsen kanssa usein on. Millä ei sinänsä ole mitään merkitystä silloin, kun on tyytyväinen valintaansa.

Vierailija kirjoitti:

Mua aina huvittaa kun joku hyvin nuori vela, tyyliin 28 v, hehkuttaa kuinka ihanaa ja vapaata on lapsettomana. Suurin osa on vielä lapsettomia tuossa iässä! Luuleeko ne että "ehkä joskus lapsia hankkiva" kutoo jo etukäteen vauvannuttuja tms. kaiket illat, eikä siksi ole vapaata. Vai mitä ihmettä? 😂

Tämä.

Ylipäätään nämä keskustelut on omituisia. Kun miettii ihan tavallista elämää, niin en kyllä muista missä olisi koskaan tullut puheeksi mikään lapsiin tai lapsettomuuteen liittyvä siitä näkökulmasta, että ketään kiinnostaisi toisen kanta asiaan. Yleensä lapset mainitaan sivulauseessa, jos silloinkaan, kun puhutaan jostain ihan muusta. Esim. vaikka lomasuunnitelmista tms.

Substantiivi

lapsivapaa (17)

ajankohta, jolloin vanhemmat saavat olla erossa lapsistaan ja joku muu hoitaa heitä (poislukien normaalit arkipäivät koulussa/päiväkodissa)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksilapsisuus on yleistynyt. Luulen, että sen myötä myös lapsiin liittyvä katumus on vähentynyt. Koska onhan se ihan eri asia olla yhden lapsen vanhempi kuin 2-4:n. Yksilapsinen saa oikeastaan kaiken. Vanhemmuuden ja paljon vapaa-aikaa. Vanhemmuuden ja helpomman elämän. Best of both Worlds. Vielä nollarin ja 2010-luvun taitteessa oli ihan normaalia tehdä tukku lapsia naurettavan pienillä ikäeroilla. Ei tarvitse edes kokeilla, että tietää esim. kolmen vaippaikäisen kanssa elämisen raskaaksi. Mutta silloin ei ollut niin sosiaalisesti hyväksyttyä olla yksilapsinen tai lapseton. Nykymaailmassa useimmiten vain boomereilla on näistä asioista mielipiteitä.

Mun mielestä taas kaksi lasta lyhyellä ikäerolla oli hyvä ratkaisu oman ajan suhteen. Heistä oli aina leikkiseuraa toisilleen, ei tarvinnut vanhemman viihdyttää. 

"Pienellä ikäerolla ei myöskään koskaan pääse kokemaan sitä harmoniaa ja seesteisyyttä, mitä elämä yhden lapsen kanssa usein on. Millä ei sinänsä ole mitään merkitystä silloin, kun on tyytyväinen valivalintaansa."

Aa, okei. Kun juuri kahden lapsen kanssa olen kokenut tuollaista verrattuna yhden lapsen perheisiin, jossa se ainokainen haluaa ihan eri tavalla vanhemman huomiota. Mutta joo, paljon on tuurista kiinni, sopiiko lapset yhteen. Meillä on kaksi tyttöä jotka luonteeltaan hyvin samankaltaiset ja voivat leikkiä tai askarrella tuntikausia yhdessä ilman riitaa. 

Itse näen, että suhde lapseen on samalla tavalla ihmissuhde kuin moni muukin suhde. Toki siinä on eri tavalla vastuu ja myös valta- asetelma mutta paljon voi myös omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen, millainen ihminen lapsesta kasvaa. On sinäänsä hassua puhua vain haluaako lapsia vai ei kun lapsi on pieni melko vähän aikaa. Useilla on myös omia pelkoja ja traumoja, jotka estävät edes toivomasta omaa lasta koska se tuntuu lähinnä vain taakalta. Mielestäni on silti vain hyvä että oman lapsilukunsa voi päättää itse eikä ketään siihen hommaan enää pakoteta.

Niin  se vähän hämmentää kun lapsiperhe-elämän negatiivisista puolista puhuttaessa kaikki typistyy usein siihen hyvin lyhyeen aikaan jolloin lapset ovat pieniä ja tarvitsevia. Miksei puhuta vaikka niistä vuosikymmenistä kun ne omat lapset on aikuisia? Minä esimerkiksi matkustan usein tyttärieni kanssa, ihan parasta seuraa! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksilapsisuus on yleistynyt. Luulen, että sen myötä myös lapsiin liittyvä katumus on vähentynyt. Koska onhan se ihan eri asia olla yhden lapsen vanhempi kuin 2-4:n. Yksilapsinen saa oikeastaan kaiken. Vanhemmuuden ja paljon vapaa-aikaa. Vanhemmuuden ja helpomman elämän. Best of both Worlds. Vielä nollarin ja 2010-luvun taitteessa oli ihan normaalia tehdä tukku lapsia naurettavan pienillä ikäeroilla. Ei tarvitse edes kokeilla, että tietää esim. kolmen vaippaikäisen kanssa elämisen raskaaksi. Mutta silloin ei ollut niin sosiaalisesti hyväksyttyä olla yksilapsinen tai lapseton. Nykymaailmassa useimmiten vain boomereilla on näistä asioista mielipiteitä.

Mun mielestä taas kaksi lasta lyhyellä ikäerolla oli hyvä ratkaisu oman ajan suhteen. Heistä oli aina leikkiseuraa toisilleen, ei t

 

Aa, okei. Kun juuri kahden lapsen kanssa olen kokenut tuollaista verrattuna yhden lapsen perheisiin, jossa se ainokainen haluaa ihan eri tavalla vanhemman huomiota. Mutta joo, paljon on tuurista kiinni, sopiiko lapset yhteen. Meillä on kaksi tyttöä jotka luonteeltaan hyvin samankaltaiset ja voivat leikkiä tai askarrella tuntikausia yhdessä ilman riitaa. 

Ja meillä on varmaan ollut lähipiirissä hyvää tuuria, kun kaikki ainoat lapset ovat sellaisia itsekseen viihtyviä, joita ei ole koskaan tarvinnut viihdyttää. Omani esim. leikki 4-6-vuotiaana tunteja legoilla ja itse mietin, että mitähän tekisin. Sitten, kun oppi 5-vuotiaana lukemaan, luki kirjoja itsekseen, jos kyllästyi leikkeihin. 

En ole kateellinen. Tosin oma lapseni on jo nuori aikuinen. Kyllä oma lapsi on parasta ja ihaninta, mitä olen saanut aikaan.

Kuka tehkööt mitä haluaa, ei kuulu muille.

Siihen tulisi kyllä kiinnittää huomiota, että miten vanhemmuudesta puhutaan yhteiskunnassa. Juurikin nämä, että kasvattaa ihmistä enemmän kuin mikään muu, vasta vanhempana ymmärtää elämän tai rakkauden, yms merkityksen.

Se on hyvin poissulkevaa ja toisekseen ei edes pidä paikkaansa. Jokainen on yksilö huolimatta onko lapsia taikka ei.

Puhetapa pitäisi olla kunnioittava kaikkia kohtaan. Toinen vaihtoehto tietenkin on, että laajasti hyväksytään se puhe, jossa korostetaan lapsivapaan ihmisen ylivertaisuutta suhteessa muihin, samalla tavalla kuin nyt puhutaan vanhemmuudesta 

Hyväksymmekö siis puheen siitä, että vain vela voi ymmärtää kun elämäntarkoitus tulee sisältä, eikä ulkopuolelta, vain vela tekee tarpeeksi ilmastonmuutoksen ja ylikansoittumisen eteen, vain vela on hyvä työntekijä, koska ei kuormita lapsista johtuvilla poissaoloilla, vain vela voi saada hyvän parisuhteen, jne.jne.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä näkee omissa sukulaisissa ja ystävissä saman ( 40-60v). Eli lapsettomat ovat todella itsekkäitä, heiltä puuttuu ymmärrystä asettua toisen asemaan. Näin on.

 

Kyllä itsestäsi näkee ymmärtämättömyyttä asettua kenenkään asemaan. Vaaditko vain yksinoikeudella itsekkäästi ymmärrystä vain omaan asemaasi. Onko oma asemasi kaikkein tärkein eikä muiden asema mitään.

Meillä 40v avioliitto jossa tehdään kompromisseja ja aina autetaan, tuetaan toisiamme enkä ketään itsekästä yksineläjääkään tunne. Jos puoliso ei ole ollut paikalla niin olen aina saanut apua yksineläviltäkin. Samoin puolisollani on paljon sinkku ystäviä ja aina on apua saanut ja autetaan puolin toisin.

 

Suurimmalla osalla lapsia hankkineista on myös puoliso ja ystäviä. Lisäksi sitten ne lapset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"No miten sä sen voit todistaa , ehkä et vain rakasta sinun omaa miestä niin paljon kuin itse rakastan omaani."

 

Älä nyt. Kyllä tuntematon lapsia omaava nettikirjoittelija tietää paremmin sinun elämäsi ja millaiset rakkauden kokemukset sinulla on. Ja osaa laittaa ne tärkeysjärjestykseen. Lähde: trust me bro.

Minun rakkaus mieheeni on suurta. En ole mennyt yhteen taloudellisista syistä. Tuo yks kirjoittelija ei ymmärrä 

Sinun rakkautesi miestäsi kohtaan voi olla vaikka kuinka aitoa ja suurta. Se on kuitenkin erilaista mitä vanhemman rakkaus lasta kohtaan. Tästä asiasta on aivan typerää riidellä, koska ne ovat kaksi aivan eri rakkauden muotoa.

Minulla on lapsia, mutta myönnän, etten ole kokenut mitään "suurta rakkautta" siihen lapseen. Vauva lähinnä ällötti ja ärsytti. Onneksi erosin. Ei oikeastaan kiinnosta koko lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän moni katuu lapsien tekoa. On ihan suoraan sanottu mulle, että "mikä hel..ti mulle tuli, kun tein lapset". Ne on niitä elämän valintoja. 

-onnellinen vela 

Tätä kommenttia alapeukutetaan koska jos myöntää että melkoinen osuus väestöstä voi katua lapsiaan, sehän tarkoittaa että itsekin voisi katua. Kauhea ajatus. Sellainen ajatus täytyy sulkea pois koska oma maailmankuva voisi kääntyä nurinkurin.

Sinä puolestasi pelkäät, että saatat joskus katua lapsettomuuttasi sitten, kun on liian myöhäistä. Tämähän on ihan mahdollista. Ja jankkaat vimmaisesti, koska sellainen kauhea ajatus täytyy sulkea pois koska oma maailmankuva voisi kääntyä nurinkurin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä tunnen sääliä lapsettomia kohtaan. t, kolmen aikuisen lapsen isä

Ja tässä taas yksi kommentti kategoriaan "lapsettomien ihmisten vähättely ja halventaminen". Kun täällä joku jauhaa että vain veloilla on ns. issue, lisääntyneitä ei lapsettomien asiat kiinnosta.

Ahaa. Jos siis vela sanoo säälivänsä lapsellisia, niin se on näiden "vähättelyä ja halventamistaan"? En itse koe lapsellisena niin, vaan ajattelen, että koska vela ei halua lapsia, hän olettaa että lapset on kaikille rasite.

Pistän siis erilaisuuden, jopa empaattisuuden piikkiin, jos edes sen enempää mietin.

Vierailija kirjoitti:

Yksilapsisuus on yleistynyt. Luulen, että sen myötä myös lapsiin liittyvä katumus on vähentynyt. Koska onhan se ihan eri asia olla yhden lapsen vanhempi kuin 2-4:n. Yksilapsinen saa oikeastaan kaiken. Vanhemmuuden ja paljon vapaa-aikaa. Vanhemmuuden ja helpomman elämän. Best of both Worlds. Vielä nollarin ja 2010-luvun taitteessa oli ihan normaalia tehdä tukku lapsia naurettavan pienillä ikäeroilla. Ei tarvitse edes kokeilla, että tietää esim. kolmen vaippaikäisen kanssa elämisen raskaaksi. Mutta silloin ei ollut niin sosiaalisesti hyväksyttyä olla yksilapsinen tai lapseton. Nykymaailmassa useimmiten vain boomereilla on näistä asioista mielipiteitä.

"Tahallinen" yksilapsisuus on minusta hassuinta. Useampi lapsi tai ei ollenkaan, mutta yksi? En pidä hyvänä asiansa että ihminen saa "kaiken." Minun kokemukseni mukaan ovat aika kiinni vanhemmissaan, kunnes sit tulee rankempi riuhtaisu jossain kohtaa. Ja pakko sanoa, että monet ovat itsekeskeisempiä, ihan koska tosiaan ovat saaneet kaiken, eikä ole tarvinnut opetella jakamaan.

Juu EI koske kaikkia, mutta näin se omassa laajassa tuttavapiirissä keskimäärin näyttäis olevan.

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomia käy sääliksi. He eivät tiedä, mitä menettävät.

Älä turhaan sääli, ainakaan minua. Olen aina tiennyt etten halua lapsia. Olen onnellinen juuri näin enkä koe menettäneeni mitään.

Vierailija kirjoitti:

"Itse en ole koskaan IRL kuullut yhdenkään ihmisen arvostelevan veloja tai olevan mitään mieltä siitä, että joku ei halua lapsia. Ketään ei kiinnosta."

 

Koska sinä et ole sitä todistanut, siispä sitä asiaa ei ole olemassa. Makes sense. Jatka kuplassa elämistä.

Jos ei elä velan elämää parhaimpina lisääntymisvuosina, vaan hankkii edes sen yhden lapsen, ei tietenkään kuule uteluita ja tivaamista siitä, että milloin tulee lapsia, mielesi muuttuu kyllä, odotahan kun olet 40v niin iskee katkeruus, oletko maho, milloin tulee lapsia, miten voit tuomita sun vanhemmat elämään ilman isovanhemmuutta, oletko ihan varma steriilisaatiosta ja tiedäthän että se on lopullinen, kun tapaat oikean miehen niin pamahdat heti raskaaksi, kun rakastut mieheen haluat hänen kanssaan perheen - ja mitä nyt muuta näitä on.

Kyllä tässä kohta 40 vuoden velauden aikana on ehtinyt kuulemaan ties mitä ja olemaan tekemisissä ties millaisten tungettelevien nenien kanssa. Yllättäen miespuolinen velaystävä ei ole koskaan kuullut asiasta ihmettelyä tai tenttiä. Yhden velamiehen tunnen, jonka vanhemmat kimputtavat hankkimaan lapsia vaimonsa kanssa (joka myös on vela) mutta hän onkin italialainen.

"Vauva lähinnä ällötti ja ärsytti. Onneksi erosin. Ei oikeastaan kiinnosta koko lapsi."

5 yläpeukkua :O Nyt on perjantaivihat sellaisilla tulilla et menee tää keskustelu kiinni. Sairasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä tunnen sääliä lapsettomia kohtaan. t, kolmen aikuisen lapsen isä

Lapsettomat ovat kyllä ikävässä asemassa kun lapsia haluaisi, mutta jostain syystä lapsitoive ei toteudu. Se on surullista kun elämästä uupuu jotain olennaista.

Tässä ketjussa puhuttiin kuitenkin lapsivapaista (childfree) joka on eri väestöryhmä.

Lapseton tarkoittaa suomeksi henkilöä jolla ei ole lapsia. Ei siinä ole mitään sellaista merkitystä onko halunnut lapsia joskus, edelleen, tai ei koskaan. Jos haluat itse korostaa että et vaan halua niitä lapsia, niin anna mennä, mutta suomen kielen sanat eivät muutu toisiksi siksi että sinä haluat.

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomia käy sääliksi. He eivät tiedä, mitä menettävät.

Olen vaapaaehtoisesti lapseton ja en sääli lapsellisia. Olen kerran elämässä seurustellut lapsellisen kanssa ja en ikinä siihen enää ryhtyisi koska en halua lapsia elämääni. Eli älä suotta minua sääli siis. Tunne vain myötätuntoa heitä kohtaan jotka haluavat lapsia mutta eivät syystä tai toisesta niitä ole saaneet. Kuulostat ilkeältä ihmiseltä ja äiti olet vielä :(  

Mua vähän ihmetyttää tämä vertailu, että olenhan minäkin elänyt lapsetonta elämää vs. vapaaehtoisesti lapseton, jonka elämästä tän perusteella tiedetään kaikki.

Olen 32 v ja en koe yhtään noin. Ensin oli lapsuus ja nuoruus ja sinkkuajat, ne on olleet tietty ihan tavalliset. Mutta sen jälkeen tuli parisuhde, joka on koko ajan tähdännyt siihen, että lapsia tulee ja 31 v eka tulikin. Toinen ainakin on suunnitelmissa.

Kun vertaan elämääni 56v työkaveriin, joka ei koskaan ole lapsia halunnut niin kyllähän se on elänyt ihan toisenlaisen elämän kuin minä. Enkä nyt puhu mistään bilettämisestä ja matkustelusta tai muusta vastaavasta, vaan ihan siitä, että hän on tehnyt suunnitelmia ja ratkaisuja, joissa lapsia ei oteta huomioon mitenkään, ei nyt, eikä tulevaisuudessa.

Itse olen tehnyt kaikki tulevaisuuden suunnitelmat sen perusteella, miten sitten lapsiperheenä eletään. Tietysti.