Lue keskustelun säännöt.
Ovatko vanhemmat kateellisia vapaaehtoisesti lapsettomille (lapsivapaille) ?
Kommentit (689)
Vierailija kirjoitti:
En ole halunnut lapsia mutta en koe olevani mikään "ikiteini". En liitele baarielämässä tms. Elän ihan normaalia, hyvää aikuisen ihmisen elämää. Mies on, hänkään ei ole kaivannut lapsia. Meillä on yhdessä mukavaa. Toki näemme myös sukulaisia ja kavereita, ja koen että elämässäni on ihan riittävästi sosiaalisia suhteita.
Vanhemmuus varmasti kasvattaa ihmistä, mutta niin myös moni muu asia tässä elämässä. Itsekeskseisyys, vastuunkanto tai muu elämänviisaus eivät niinkään riipu siitä onko henkilöllä lapsia tai ei, vaan ihan siitä miten elämässä asiat ottaa vastaan ja miten niitä käsittelee.
Oma puolisoni (reilu 40 v) mainitsi juuri viime viikolla kuinka hänen ystävistään ja tuttavistaan kertakaikkiaan näkee sen kenellä on lapsia ja ketkä ovat lapsettomia. Juurikin itsekeskeisyys ja kyvyttömyys katsoa asioita toisten näkökulmasta olivat hänen mukaansa tyypillisiä hänen lapsettomille tuttavilleen. Ja tämä piirre on kuulemma erityisesti nyt vanhemmiten tullut enemmän esiin.
Olin itse ensin tiukasti eri mieltä. Sitten aloin miettiä omia ystäviäni ja onhan siinä jonkin verran perää. Jopa lasten kanssa koko uransa tehnyt lapseton ystäväni on jollain lailla kykenemätön sellaiseen ns. sivu silmällä tai toisella kädellä, puoli huolimattomasti tehtävään toisen huomioimiseen. Vanhemmuus herättää monella sellaisen "kuudennen aistin" huomaamaan toisen tarpeita, kantamaan vastuuta, jne. Tätä on vaikea kuvata, sillä se toisen huomioiminen mihin vanhemmuus opettaa, on niin automatisoitunutta, että tekijä itse ei edes aina huomaa tekevänsä sitä.
Mutta joo, uskon että miehillä lapsettomuus näkyy persoonassa vielä naisiakin enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matkustin ensin tanskaan, sitten Latviaan, toukokuussa Kroatiaan ja sitten elokuussa Alpeille. T. Lapseton
Ok. Miksi sen pitäisi kiinnostaa ketään? Mun vanhemmatkin reissaa paljon. Ja mikäpä siinä reissatessa kun on varaa ja aikaa.
Olet kateellinen.
No jos sulle nyt tulee hirveän paljon parempi mieli siitä, että kuvittelet kaikkien kadehtivan matkojasi, niin anna mennä sitten vaan.
Mä en kadehdi sun penskojas.
Jaa, luuliko joku niin? Rauhoitu nyt vain.
Vierailija kirjoitti:
Moni ihminen ei ole fiksu tämän asian suhteen esim inttävät vuodesta toiseen ettekö nyt halua lapsia tai milloin teette lapsen. Sellaista jankkaamista en itse ymmärrä, siis ihankuin olisimme tekemässä sitä lasta sille sukulaiselle :D
Valitettavati tällaisia moukkamaisia jankkaajia on todella paljon.
"Joko tulee lapsi???!!!" - ei tule, eikä kuulu sulle
"Maha on iso, odotatko?!!??" - en, se on pizza minkä söin äsken
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä, jos niihin lapsiin on halunnut käyttää rahaa? Mies sai vauva-arjen keskellä olla 3 päivää kotona itsekseen mistä ensimmäisenä iltana oli kuulemma ollut vähän järkyttynyt siitä miten tyhjältä koti tuntui, kun minä ja vauva emme olleet siellä. Pizzaa tilattuaan ja katsottuaan telkkaria oli miettinyt, että tätäkö elämä ilman meitä olisi. Tämä siis kolmekymppisen miejen suusta kenen ajattelin riemusti kiljuen saavan lapsivapaata aikaa itselleen. Ei kaikkien elämän päätavoite oli kerryttää isoa summaa pankkitilille ilman mitään merkityksekästä käyttötarkoitusta.
Tämä ei siis veloille yleisesti vaan äsken vastanneelle.
Miehesi on tylsä tyyppi. Hän ei keksinyt muuta tekemistä itselleen, surullista.
-eri
Tai sitten oivalsi jotain juuri sillä hetkellä, palikat loksahti rauhallisessa yksinolon hetkessä?
Ei elämän aina tarvitse olla viihdettä, extremeä ja uutta jännää tekemistä tai vanhaakaan kivaa.
Joskus ymmärtää, että ne rakkaat ihmiset on se juttu mikä tekee erityisen onnelliseksi.
Vierailija kirjoitti:
"No jos se lapsi otetaan mukaan, niin tietenkin kannetaan kun on itkuinen, ellei rattaita löydy. Yhden kerran otettiin sellaiset mukaan, koneessa menee helposti. Se reissu meni helposti kun tämä kuopus on rauhallinen. Eikä ollut aktiivi- vaan enimmäkseen rantaloma, mitä nyt autolla kierrettiin.
Muuten ollaan tehty miehen kanssa lyhyempiä lomia kahdestaan, mutta en nyt viikoksi jättäisi pientä. Mut se on sitten jo toisen väittelyn aihe, toivottavasti ei mennä siihen ;)
ps. Miksi pitää liioitella? Kenen lapsi itkee koko ajan milloin mistäkin? Jos on tällainen hankalampi tapaus niin en toki lähtisi minäkään pidemmälle reissuun. Mutta luulen et liioittelit vain."
Niinno kun mua ei kiinnosta ne rantalomat. Ei hiukkaakaan innosta rannalla tai altaalla löhöily.
Ollaan miehen ja muun aikuisen seuran kanssa kiivetty jyrkänteille tai pyöräily parikymmentä kilometriä toiseen kylään katsomaan nähtävyyksiä, pyöräilt
Hyvä, sitten parempi jättääkin lapset kotiin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä, jos niihin lapsiin on halunnut käyttää rahaa? Mies sai vauva-arjen keskellä olla 3 päivää kotona itsekseen mistä ensimmäisenä iltana oli kuulemma ollut vähän järkyttynyt siitä miten tyhjältä koti tuntui, kun minä ja vauva emme olleet siellä. Pizzaa tilattuaan ja katsottuaan telkkaria oli miettinyt, että tätäkö elämä ilman meitä olisi. Tämä siis kolmekymppisen miejen suusta kenen ajattelin riemusti kiljuen saavan lapsivapaata aikaa itselleen. Ei kaikkien elämän päätavoite oli kerryttää isoa summaa pankkitilille ilman mitään merkityksekästä käyttötarkoitusta.
Tämä ei siis veloille yleisesti vaan äsken vastanneelle.
Miehesi on tylsä tyyppi. Hän ei keksinyt muuta tekemistä itselleen, surullista.
-eri
Tai sitten oivalsi jotain juuri
Eikö ne rakkaat ihmiset ole myös ainoa asia mikä jokaisella kuolinvuoteella olevalla on mielessä? Mielestäni on hienoa, että myös nuori mies sen ymmärsin. Ainakin hetkellisesti.
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan ole. Olen aina halunnut lapsia. Nuorena suurin pelkoni oli, että en saa lasta. Olen enemmänkin surullinen niiden puolesta, jotka eivät saa koskaan kokea miten järkyttävän suurta rakkautta voi olla olemassa.
Kyllä olen menettänyt useamman vuoden yöunia , omaa aikaa ei juuri ole ollut jne . On ollut raskasta, mutta loppujen lopuksi elämässä on ollut paljon raskaampiakin hetkiä, jotka eivät johdu lapsesta. Ainoa minkä olisin halunnut jättää kokematta, on se suunnaton huoli silloin kun lapsi on ollut tosi sairas. Se hirveä huoli ja menettämisen pelko.
Etkö rakastanut puolisoasi järkyttävän suuresti ennen kuin hankit lapsia?
Onko puolisosi tietoinen tästä, ettet rakastanut (tai et edelleen rakasta) häntä täysillä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan ole. Olen aina halunnut lapsia. Nuorena suurin pelkoni oli, että en saa lasta. Olen enemmänkin surullinen niiden puolesta, jotka eivät saa koskaan kokea miten järkyttävän suurta rakkautta voi olla olemassa.
Kyllä olen menettänyt useamman vuoden yöunia , omaa aikaa ei juuri ole ollut jne . On ollut raskasta, mutta loppujen lopuksi elämässä on ollut paljon raskaampiakin hetkiä, jotka eivät johdu lapsesta. Ainoa minkä olisin halunnut jättää kokematta, on se suunnaton huoli silloin kun lapsi on ollut tosi sairas. Se hirveä huoli ja menettämisen pelko.
Etkö rakastanut puolisoasi järkyttävän suuresti ennen kuin hankit lapsia?
Onko puolisosi tietoinen tästä, ettet rakastanut (tai et edelleen rakasta) häntä täysillä?
Olen eri, mutta onhan se rakkaus mieheen ja lapsiin _aivan_ eri. Vaikka kuinka rakastaisi sitä miestäkin <3
Tämä on just se mitä lapseton ei ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin asiaa. Ehkä asiat on nyt vähän eri tavalla kuin ennen. Sukupolvien välinen kuilu oli ennen isompi, jolloin nuorisokin kapinoi enemmän. Nykyisin monet hyvät vanhemmat osaavat keskustella asioista lapsiensa kanssa ihan eri tavalla kuin ennen tehtiin. Oma jälkikasvu on hyviä tyyppejä ja juttuja voidaan tehdä iloisesti yhdessä, ilman että olisi ns. rajattomasta kaverivanhemmuudesta kyse.
Luulen myös, että osa veloista tulee etäisistä perheistä. Jos ei ole kokemusta lämpimistä ja rakastavista vanhemmista, ei halua itsekään olla vanhempi.
ENKÄ siis halunnut yleistää, varmasti monet velat tulevat oikein hyvistäkin perheistä!
Olen vela, koska en halua olla raskaana tai synnyttää. Kerrotko nyt olenko hyvästä vai huonosta perheestä?
Hei vela älä viitsi olla niin ankara selvännäkijälle. Hän tietää tulevaisuutesi, tunnetilasi ja menneisyytesi täysin pelkästään yhden av-postauksen perusteella. Ai mistä hän on saanut kaiken valtavan tietoutensa? Tyhmä kysymys. Tietysti koska hän on vanhempi, ja se on avannut graalin maljan salaiseen tietouteen. Päivänselvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole halunnut lapsia mutta en koe olevani mikään "ikiteini". En liitele baarielämässä tms. Elän ihan normaalia, hyvää aikuisen ihmisen elämää. Mies on, hänkään ei ole kaivannut lapsia. Meillä on yhdessä mukavaa. Toki näemme myös sukulaisia ja kavereita, ja koen että elämässäni on ihan riittävästi sosiaalisia suhteita.
Vanhemmuus varmasti kasvattaa ihmistä, mutta niin myös moni muu asia tässä elämässä. Itsekeskseisyys, vastuunkanto tai muu elämänviisaus eivät niinkään riipu siitä onko henkilöllä lapsia tai ei, vaan ihan siitä miten elämässä asiat ottaa vastaan ja miten niitä käsittelee.
Oma puolisoni (reilu 40 v) mainitsi juuri viime viikolla kuinka hänen ystävistään ja tuttavistaan kertakaikkiaan näkee sen kenellä on lapsia ja ketkä ovat lapsettomia. Juurikin itsekeskeisyys ja kyvyttömyys katsoa asioita toisten näkökulmasta olivat h
Miehesi kaverit saattavat kuitenkin olla pienehkö otanta ihmisten arviointiin. Oman kokemukseni mukaan sekä lapsettomat että perheelliset saattavat olla itsekeskeisiä tai toiset huomioivia. Lähestyn myöskin viittäkymppiä.
Vierailija kirjoitti:
Ei lapsettomia tarvitse sääliä. Se on ollut oma päätös halutaanko lapsia. Ei se tarkoita etteikö elämässämme olisi muita tärkeitä ihmisiä, Esim minulla on ihana kumppani, sisko, isä ja äiti. Siskon lapsia tykkään hoitaa mutta omia lapsia en ole koskaan halunnut, eikä onneksi miehenikään. (Ehkä kohtalo saattoi meidät myös siksi yhteen:D)
"Sä et voi koskaan tietää mitä TODELLINEN rakkaus on kun se on OMA lapsi !!!111!!!11"
xD eiss....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen välillä kateellinen. Mielestäni ihan normaalia sekin, että on välillä kateellinen vaikka itse onkin tämän elämän halunnut. Lapsiperhe-elämä huonoilla verkostoilla on aika raskasta. Lapset toki kasvaa ja heistä tulee eri tavalla seuraa, mutta itse ainakin koen edelleen, ettei elämä ole huoletonta ja vaivatonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan ole. Olen aina halunnut lapsia. Nuorena suurin pelkoni oli, että en saa lasta. Olen enemmänkin surullinen niiden puolesta, jotka eivät saa koskaan kokea miten järkyttävän suurta rakkautta voi olla olemassa.
Kyllä olen menettänyt useamman vuoden yöunia , omaa aikaa ei juuri ole ollut jne . On ollut raskasta, mutta loppujen lopuksi elämässä on ollut paljon raskaampiakin hetkiä, jotka eivät johdu lapsesta. Ainoa minkä olisin halunnut jättää kokematta, on se suunnaton huoli silloin kun lapsi on ollut tosi sairas. Se hirveä huoli ja menettämisen pelko.
Etkö rakastanut puolisoasi järkyttävän suuresti ennen kuin hankit lapsia?
Onko puolisosi tietoinen tästä, ettet rakastanut (tai et edelleen rakasta) häntä täysillä?
Olen eri, mutta onhan se rakka
No miten sä sen voit todistaa , ehkä et vain rakasta sinun omaa miestä niin paljon kuin itse rakastan omaani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä voin tunnustaa olevani kateellinen ja en usko hetkeäkään, etteikö kaikki vanhemmat haluaisi lapsettomien elämän. Kunpa saisi EDES YHDEN yön nukkua kunnolla.
Jotkut eivät sitä halua myöntää, koska perhekulissit ja heikko itsetuntemus (hankittiin lapset kiireessä parikymppisenä koska oli "pakko").
Sinä olet rehellinen ja sitä arvostan. Rehellisyys mahdollistaa itsensä kohtaamisen ja kehittymisen ihmisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole halunnut lapsia mutta en koe olevani mikään "ikiteini". En liitele baarielämässä tms. Elän ihan normaalia, hyvää aikuisen ihmisen elämää. Mies on, hänkään ei ole kaivannut lapsia. Meillä on yhdessä mukavaa. Toki näemme myös sukulaisia ja kavereita, ja koen että elämässäni on ihan riittävästi sosiaalisia suhteita.
Vanhemmuus varmasti kasvattaa ihmistä, mutta niin myös moni muu asia tässä elämässä. Itsekeskseisyys, vastuunkanto tai muu elämänviisaus eivät niinkään riipu siitä onko henkilöllä lapsia tai ei, vaan ihan siitä miten elämässä asiat ottaa vastaan ja miten niitä käsittelee.
Oma puolisoni (reilu 40 v) mainitsi juuri viime viikolla kuinka hänen ystävistään ja tuttavistaan kertakaikkiaan näkee sen kenellä on lapsia ja ketkä ovat lapsettomia. Juurikin itsekeskeisyys ja kyvyttömyys katsoa asioita toisten näkökulmasta olivat h
Mitä vikaa on tietynlaisessa itsekkyydessä? Eikö se ole hyvä, jos tiedostaa sen, että nauttii siitä, että saa ajatella vain ja ainoastaan itseään eikä tarvitse huolehtia kenestäkään, niin ei lapsia hanki? Se, että saa lähteä mihin vaan lomalle koska vaan, saa lähteä ex tempore puolison kanssa ravintolaan kaksin, saa vapailla nukkua aina niin pitkään kuin huvittaa, voi ostaa sitä ja tätä eikä tarvitse miettiä, jos ei olekaan varaa Pirkko-Petterin uusiin luistimiin, vaan on vastuussa vain omista kuluistaan jne.
Vierailija kirjoitti:
Olen välillä kateellinen. Mielestäni ihan normaalia sekin, että on välillä kateellinen vaikka itse onkin tämän elämän halunnut. Lapsiperhe-elämä huonoilla verkostoilla on aika raskasta. Lapset toki kasvaa ja heistä tulee eri tavalla seuraa, mutta itse ainakin koen edelleen, ettei elämä ole huoletonta ja vaivatonta.
Se on hyvä ettet kiellä näitä ikäviä tuntemuksia. Ne pitää kohdata ja käsitellä. Vain se mahdollistaa kasvun ja irtipääsyn katumuksen tunteista.
Pahinta olisi larpata pirtsakkaa supermammaa tyyliin "ei ikinä väsytä äitinä oleminen, kaikki on täydellistä ja helppoa, lapset otin mount everestille vaellukselle mukaan eikä ollut mitään ongelmia, ja joka muuta väittää on lapsivihaaja!!!111!!!"
"Miehesi kaverit saattavat kuitenkin olla pienehkö otanta ihmisten arviointiin. Oman kokemukseni mukaan sekä lapsettomat että perheelliset saattavat olla itsekeskeisiä tai toiset huomioivia. Lähestyn myöskin viittäkymppiä."
Ohis. Kaikki elämänkokemukset muuttavat ihmistä. Lapsen saanti on yksi näistä ihan tutkitusti ihmisen persoonallisuutta muuttavista elämän muutoksista. Jokaisen omaa lasta kasvattaneen vanhemman persoonallisuus on muuttunut. Lapsettomilla ei vastaavaa yhtä selkeää persoonalisuuden muutosta ole tutkimuksissa huomattu, vaikka toki heilläkin ikääntyminen aiheuttaa muutoksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole halunnut lapsia mutta en koe olevani mikään "ikiteini". En liitele baarielämässä tms. Elän ihan normaalia, hyvää aikuisen ihmisen elämää. Mies on, hänkään ei ole kaivannut lapsia. Meillä on yhdessä mukavaa. Toki näemme myös sukulaisia ja kavereita, ja koen että elämässäni on ihan riittävästi sosiaalisia suhteita.
Vanhemmuus varmasti kasvattaa ihmistä, mutta niin myös moni muu asia tässä elämässä. Itsekeskseisyys, vastuunkanto tai muu elämänviisaus eivät niinkään riipu siitä onko henkilöllä lapsia tai ei, vaan ihan siitä miten elämässä asiat ottaa vastaan ja miten niitä käsittelee.
Oma puolisoni (reilu 40 v) mainitsi juuri viime viikolla kuinka hänen ystävistään ja tuttavistaan kertakaikkiaan näkee sen kenellä on lapsia ja ketkä ovat lapsettomia. Juurikin itsekeskeisyys ja kyvyttömyys katsoa asioita toisten näkökulmasta olivat h
Itse koen taas täysin toisinpäin. Monet lapsen saaneet muuttuvat itsekeskeisiksi. Näkevät vain oman ydinperheensä edun. Kaikki puheenaiheet pyörivät oman lapsen ja siihen liirtyvän ympärillä. Muu ei enää kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Velat tuntuvat unohtavan, että se lapsi on "raskas" ja "estää elämästä" vain muutaman vuoden. Kouluikäiset ovat jo aika hauskoja tyyppejä ja kunhan murkkuiästä pääsee yli niin sitä se ilo vasta alkaakin. Lapseni on luottohenkilöni ja paras matkustuskumppanini. Ystäviä on, mutta ovat kiireisiä. Ilman lasta olisin varmaan aika yksinäinen. Näin on hyvä.
Loppuuko lapsista aiheutuvat kulut kouluikäisenä?
Eikö lapsia tarvi enää ajatella kouluikäisenä?
Voiko vaan lähteä kesken kaiken kotoa jos siltä tuntuu, kun lapset ovat kouluikäisiä?
Mielenkiintoista.
Huom: Lapsien hankkiminen oman yksinäisyyden poistamiseksi ei ole oikein lasta kohtaan koska ajattele mikä velvollisuus lapselle on annettu jo hänen syntymässään. Ei sellaista taakkaa voi antaa lapselle. Eikö lapsella pitäisi olla omakin elämä?
Wau, ihan syy. Tuo oli ihan uutta meille veloille. Osa veloista elelee onnellisessa parisuhteessa. Jos on samat aivot, niin ajattelee samoin veluudesta. Jos on eri aivot, niin on eri henkilö. Meillä veloilla on kyllä vientiä, mutta päätämme kukin itse haluammeko tulla viedyksi. Maailmantilanne ei muutu oli ulkonäkö mikä hyvänsä. Ympäristösyistä veluuden valinnut ei tutki naamaansa peilistä ja arvo ulkonäkönsä perusteella tekisikö lapsia vai ei. Kyllä hänen syynsä veluuteen löytyvät tutkimuksista, tilastoista ja punaisesta kirjasta.