Lue keskustelun säännöt.
Ovatko vanhemmat kateellisia vapaaehtoisesti lapsettomille (lapsivapaille) ?
Kommentit (689)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ja ei ole. Outo kysymys.
Miksi se on outo? Tutkimusten mukaan jopa 20% vanhemmista katuu vanhemmuutta. Se on todellinen ilmiö.
On se silti paljon vähemmän kuin mitä lapsettomat katuu lapsettomuuttaan.
Linkki tuohon tietoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin kateellinen 21 vuotiaana esikoisen saatuani.
Tuntui usein että menetän paljon ja kaverit reissaa ja matkustaa.
Sitten kasvoin äitiyteen taaperoajan jälkeen ja tein kuopuksen 16 vuotta myöhemmin. Ainoa mitä kadun on se etten osannut nauttia nuorena pikkulapsiajasta niin kuin olisi voinut vaan odotin vapautta.
Nyt nautin aidosti tästä haastavasta ajasta koska omaa aikaa tulee elämässä olemaan enemmän kuin aikaa missä lapsi tarvitsee minua.
Uskon että lapsen ikävuosina 0-5 monikin kadehtii lapsettomien omaa aikaa tai vuoroviikkovanhempia.
Mutta kun lapsi menee eskariin aukeaa ihan uusi maailma ja ihan kohta ne onkin teinejä pelireissuilla ja leireillä ja vknloppuyökylässä tai kaverin perheen kanssa matkalla. Omat lomareissut helpottuu ja lapsista kasvaa kivoja reissukavereita.
Kokonaisuutena en siis kadehdi mutta sellaisia lapsiperheitä kadehdin, keillä on turvaverkkoja ja osallistuvat isovanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Itse koin olevani vela kolmekymppiseksi, kunnes sitten alettiinkin miettimään, että halutaankin lapsi. Yksi vain. Saatiin hänet 32vuotiaana ja sitten saatiin vielä toinenkin.
Koen eläväni elämäni onnellisinta aikaa ja meillä on maailman ihanin perhe. En todellakaan ole kateellinen lapsettomille.
Mutta muistan ajatukseni ennen omia lapsiani ja pikkulapsi-arkihan kuulostaa siis ihan hirveälle! Vanhemmat on väsyneitä, kauheita tauteja päiväkodeista, kaikki pyörii lasten ympärillä ja töissä on lomalla jne. Silloin ajattelin, että tuota paskaa en halua koskaan! Mutta nyt kun elän sitä, niin ei tämä olekaan kamalaa :D, vaikka nuo kaikki hirveydet on läsnä. Silti sitä vaan on onnellinen.
Meillä oli refluksivauva ja vauvavuosi oli äärimmäisen raskas. Ei ole kymmenen vuoden jälkeen aika kullannut muistoja. Mies väsyi niin, että hankki salasuhteen ja teki paljon töitä. En halua enempää lapsia, vaikka ainokaista rakastankin. Miehen salasuhteen paljastamisen jälkeen mietein usein, että voisin aloittaa kaiken vaan alusta, jos lapsi ei olis koskaan syntynyt... Syytön hän tietysti siihen on, mutta minkäs tunteille teet. Koin usein, että vaikea vauva pilasi meidän suhteen. Kaikki oli ennen lapsen syntymää ihan hyvin.
En ole kateellinen. Aikuiset lapseni ovat minulle tärkeintä maailmassa, siis itseni ja mieheni mukaan lukien. Olen kyllä huomannut, että joillain on tällainen illuusio kateudesta. Siksikö, että lasten kasvattaminen vaatii niin paljon aikaa ja energiaa? En tiedä, mihin se perustuu. Kaipa joku on kateellinen tuostakin, sillä kaikenlaisetahan sitä voi olla kateellinen, väsyneenä varsinkin.
Vierailija kirjoitti:
En ole. Lähinnä säälin heitä, kun elämää pitää täyttää turhilla jutuilla ja sitten jotkut aivan mitättömät asiat tuntuvat niin tärkeiltä.
Sinun mielestäsi mitättömiä ja turhia. Mutta ei toisten mielestä.
Harmi kun et kykene asettumaan toisen ihmisen asemaan. Toivottavasti et opeta näitä ajatusmallejasi eteenpäin, esim. omille lapsille. Sanoisitko näin omalle lapselle joka ilmoittaa olevansa vela?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omat lapset saavat jopa miehissä jonkin lukitun piirteen avattua. En kadehdi lapsettomia, koska tiedän etteivät he ole vielä tätä kokeneet eivätkä jotkut tule koskaan kokemaan. Itse asiassa se on surullista. Luullaan, että vapaana huitelu on kaikista kivointa, mutta vaikka elämää joutuu muuttamaan lasten takia niin en mitään pois vaihtaisi.
Ootko muissakin tuntemattomia ihmisiä ja asioita koskevissa jutuissa yhtä ärsyttävä alleswisser?
Vierailija kirjoitti:
Vastaus kysymykseen: Eivät ole. Vaikka kuinka niin velat haluaa kuvitella.
Hyvin harva vela on kiinnostunut lapsiperheiden elämästä, moni perheellinen sen sijaan suorastaan obsessoi jos jollain ei ole lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ja ei ole. Outo kysymys.
Miksi se on outo? Tutkimusten mukaan jopa 20% vanhemmista katuu vanhemmuutta. Se on todellinen ilmiö.
On se silti paljon vähemmän kuin mitä lapsettomat katuu lapsettomuuttaan.
Kaikki ne ihmiset katuvat tekemisiään, jotka eivät ole pystyneet ajattelemaan tarpeeksi kauaskantoisesti omia valintojaan. Koskee kaikkia valintoja elämässä. Olen ollut joka päivä tyytyväinen valintaani, etten ole tehnyt lapsia. Totta kai vanhempana voi koettaa hetki, jolloin KUVITTELEN, että elämäni olisi sillä hetkellä vanhempana parempaa, mikäli KUVITELTU lapseni ramppaisi luonani yms. ja sattuisin silloin kaipaamaan ramppaajaa. Silloin olisin unohtanut todellisen elämäni nuorena ja keski-ikäisenä, jonka vuoksi en ole halunnut lapsia tehdä. Kuvittelu vanhuksena ei ole katumista, vaan enemmänkin höpsähtämistä ja unelmoimista siitä mitä kaipaisi juuri siihen hetkeen. Vanhukset tuppaavat höpsähtämään. Nyt täysissä sielun ja ruumiin voimissa eläessäni tehty päätös on se oikea päätös näille vuosille.
Ikinä en tätä ääneen sanoisi mutta kyllä olen kateellinen ja katkera. Mitä sitten? Rakastan toki lastani ei se sitä muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse koin olevani vela kolmekymppiseksi, kunnes sitten alettiinkin miettimään, että halutaankin lapsi. Yksi vain. Saatiin hänet 32vuotiaana ja sitten saatiin vielä toinenkin.
Koen eläväni elämäni onnellisinta aikaa ja meillä on maailman ihanin perhe. En todellakaan ole kateellinen lapsettomille.
Mutta muistan ajatukseni ennen omia lapsiani ja pikkulapsi-arkihan kuulostaa siis ihan hirveälle! Vanhemmat on väsyneitä, kauheita tauteja päiväkodeista, kaikki pyörii lasten ympärillä ja töissä on lomalla jne. Silloin ajattelin, että tuota paskaa en halua koskaan! Mutta nyt kun elän sitä, niin ei tämä olekaan kamalaa :D, vaikka nuo kaikki hirveydet on läsnä. Silti sitä vaan on onnellinen.Meillä oli refluksivauva ja vauvavuosi oli äärimmäisen raskas. Ei ole kymmenen vuoden jälkeen aika kullannut muistoja. Mies väsyi niin, että hankki salasuhteen ja teki paljo
Meilläkin nuo kaksi oli refluksivauvoja ja olin imetysdieteillä yms. Mies ei silti lähtenyt muiden mukaan ja on ihanin isä ja puoliso mitä voisin toivoa. Että kyllä se syy oli ihan paskassa puolisossa, eikä siinä vauvassa. Siinä tietenkin on eroa, että mikä on kenestäkin raskasta ja kamalaa. Itse nautin siltikin vauvoista, vaikka refluksin kanssa oli alkuun tosi raskasta ennen kuin osasin dietata oikein (ja dietti oli toki itselleni raskas). Vauvavuodessa oli raskaita ja vähemmän raskaita aikoja.
Itse en ole. Oli oma valintani hankkia lapsi, ja olen siihen täysin tyytyväinen. Vapaaehtoisesti lapsettomat ovat varmasti tyytyväisiä omaan valintaansa, ja se on hyvä.
Toki varsinkin pikkulapsiaikana on tullut välillä haikailtua sellaisten asioiden perään, jotka eivät juuri nyt ole mahdollisia. Mutta tiedostan, että tämä vaihe kestää vain hetken, ja sen jälkeen niitä asioita voi taas tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat kokevat, että velat eivät hyväksy heidän lapsiaan (=heitä itseään, koska lapset=vanhemmat) ja siksi he raivokkaasti vihaavat veloja. Koiraihmisvelat voivat tämän ymmärtää, koska jos et hyväksy koiraa, et hyväksy ihmistä. Silloin ei tavata ja välit ovat mennyttä. Ihmiset kokevat, että heidät tulee hyväksyä kokonaisina.
Minulle on yksi lysti haluaako joku lapsia vai ei. Ja palstan ulkopuolella velat ovat onneksi normaaleja ihmisiä, jotka eivät raivoisasti hauku lapsia tai lapsiperhe-elämää, joten on helppo kunnioittaa puolin ja toisin toisten elämää.
Täällä palstalla taas on lähinnä lapsivihaaja-veloja, jotka vetävät vaipat ja yövalvomiset joka keskusteluun ja keskustelevat harvinaisen aggressiivisesti. Herää kysymys, että ovatko oikeasti niin tyytyväisiä elämäänsä kuin väittävät, kun pitä
Me ollaan palstan ulkopuolella niitä mukavia veloja, jotka leikkivät lastenne kanssa kohteliaisuudesta. Emme tietenkään loukkaa lapsia tai vanhempia. Tällä palstalla kaikki ihmiset antavat tulla suoraa puhetta kaikissa ketjuissa. Vanhemmat ovat palstalla lähinnä raivotautisia. Silti harva heistä on sellainen normielämässä, vaikka olisi 5min. sitten kirjoittanut palstalle sylki suusta korskuen. Täällä usein kysytään suoraan ja suoraan myös vastataan. Senhän me tiedämme, että vaipat ja yövalvomiset ovat vanhemmille raskasta aikaa, sen he muistavat kertoa aina. Heidän väsymisensä kun on niin paljon pahempaa, kuin velan, joka kärsii unettomuudesta, sairauksista jne. Silloin vanhempien elämä on tragedia :p
Minun lapsen kanssa ei ole kyllä kenenkään koskaan tarvinnut leikkiä kohteliaisuudesta. Koskaan en ole lapsen seuraa tyrkyttänyt vaan ihmiset ovat saaneet ihan itse ehdottaa, jos haluavat hänen kanssaan aikaa viettää. En itsekään liiemmin pidä muiden lapsista, joten ymmärrän veloja ja muita ihmisiä, jotka eivät pidä minun lastani maailman napana. Ja oikeastaan itsekin vihaan niitä vanhempia, jotka kuvittelevat vieraan aikuisen automaattisesti pitävän heidän lapsestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastaus kysymykseen: Eivät ole. Vaikka kuinka niin velat haluaa kuvitella.
Hyvin harva vela on kiinnostunut lapsiperheiden elämästä, moni perheellinen sen sijaan suorastaan obsessoi jos jollain ei ole lapsia.
Tämä. Kontrollinhalua ja laumasieluisuutta. Sama kuin miehillä, jotka eivät voi sietää sinkkunaisia. Sinkut ja lapsettomat on vaan väkipakolla ahdettava samaan muottiin, koska muutoin...
Muutoin mitä? Tässäkin ketjussa vanhemmat tykkäävät olettaa, että kaikki on samoin kuin heillä, hehän ovat asiantuntijoita oman lastensa kautta ihan kaikesta ja kaikista. Ehkä velat saavat heidät tuntemaan, että he eivät tiedäkään kaikkea? Eivät voi hallita muita. Eivät voi ulottaa lonkeroitaan toisen elämään ja kontrolloida? Jotain outoa siinä on, että ei voi antaa muiden elää toisenlaista elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerran täällä AV:lla joku nainen kirjoitti, että joskus hän seurusteli miehen kanssa, jolla oli 3-vuotias lapsi joka toinen viikonloppu. Sitten eron hetkellä mies kertoi naiselle, että hän on kateellinen tälle siitä, kun hän saa joka viikonloppu nukkua pitkään ja tehdä itselleen mieluisia asioita, samalla kun hän itse joutuu olemaan oman lapsensa kanssa. No miksi hän oli edes hankkinut lapsen, jos ei tykkää olla sen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Omat lapset saavat jopa miehissä jonkin lukitun piirteen avattua. En kadehdi lapsettomia, koska tiedän etteivät he ole vielä tätä kokeneet eivätkä jotkut tule koskaan kokemaan. Itse asiassa se on surullista. Luullaan, että vapaana huitelu on kaikista kivointa, mutta vaikka elämää joutuu muuttamaan lasten takia niin en mitään pois vaihtaisi.
Sinäpä sen sanoit. _Sinä_ et vaihtaisi mitään pois.
Katso ympärillesi. Velat eivät ole sinä. Heillä on eri maailmankatsomus kuin sinulla. Miksi moralisoit muiden elämänvalintoja?
Tarkennatko, oletko siis surullinen lapsettomille vai lapsivapaille vai sekä-että?
"Okei, vähän vierasta aluetta itselle kun ei ole ollut ovulaatiotestille tarvetta :-) "
Eipä ollut minullakaan ja esikoinen syntyi ennen naimisiin menoa. Ja sitäkös ihmiset paheksui, katsokaa nyt, millaiseen tilanteeseen nuokin äpärän tekevät. Ehdittiin valmistua ammattiin juuri ennen lapsen syntymää ja luojan lykky, että saatiin molemmat töitä. Mentiin myöhemmin naimisiin ja nyt lapsi 10v, oikein fiksu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse koin olevani vela kolmekymppiseksi, kunnes sitten alettiinkin miettimään, että halutaankin lapsi. Yksi vain. Saatiin hänet 32vuotiaana ja sitten saatiin vielä toinenkin.
Koen eläväni elämäni onnellisinta aikaa ja meillä on maailman ihanin perhe. En todellakaan ole kateellinen lapsettomille.
Mutta muistan ajatukseni ennen omia lapsiani ja pikkulapsi-arkihan kuulostaa siis ihan hirveälle! Vanhemmat on väsyneitä, kauheita tauteja päiväkodeista, kaikki pyörii lasten ympärillä ja töissä on lomalla jne. Silloin ajattelin, että tuota paskaa en halua koskaan! Mutta nyt kun elän sitä, niin ei tämä olekaan kamalaa :D, vaikka nuo kaikki hirveydet on läsnä. Silti sitä vaan on onnellinen.Meillä oli refluksivauva ja vauvavuosi oli äärimmäisen raskas. Ei ole kymmenen vuoden jälkeen aika kullannut muistoja. Mies
Sori vain, mutta pakko todeta sama. Jos mies ryhtyy tuossa tilanteessa pettämään, niin eiköhän se olisi joka tapauksessa tapahtunut jossain vaiheessa ilman vauvaakin.
Vierailija kirjoitti: Minun lapsen kanssa ei ole kyllä kenenkään koskaan tarvinnut leikkiä kohteliaisuudesta. Koskaan en ole lapsen seuraa tyrkyttänyt vaan ihmiset ovat saaneet ihan itse ehdottaa, jos haluavat hänen kanssaan aikaa viettää. En itsekään liiemmin pidä muiden lapsista, joten ymmärrän veloja ja muita ihmisiä, jotka eivät pidä minun lastani maailman napana. Ja oikeastaan itsekin vihaan niitä vanhempia, jotka kuvittelevat vieraan aikuisen automaattisesti pitävän heidän lapsestaan.
On erilaisia lapsia ja on erilaisia aikuisia. Olen vela, mutta lapsimagneetti. Vieraat lapset saattavat tulla halaamaan minua, tarttuvat kädestä jne. Sukulaislapset tulevat itse hakemaan minua leikkeihinsä. Kohteliaisuus voi olla lapselle tarkoitettua. Torjuvia aikuisia on, mutta en halua olla se aikuinen, joka huitoo kärttynaamaisena pois lapsia ympäriltään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa, että ei se perhe-elämä vaikuta haluttavalta elämältä. Ainakaan minun mielestäni. Kaverit on saaneet lapsia ja mitä sitä olen seurannut, niin olen iloinen omista valinnoistani. Lapset ja kotileikit eivät ole minua varten ja hyvä niin.
Kotileikit? Tuo sana kertoo susta kaiken oleellisen. Ei kannatakaan alkaa leikkimään toisten ihmisten elämillä
No en ole aikeissakaan alkaa. Eikö se ollut pointtini?
Omat lapset saavat jopa miehissä jonkin lukitun piirteen avattua. En kadehdi lapsettomia, koska tiedän etteivät he ole vielä tätä kokeneet eivätkä jotkut tule koskaan kokemaan. Itse asiassa se on surullista. Luullaan, että vapaana huitelu on kaikista kivointa, mutta vaikka elämää joutuu muuttamaan lasten takia niin en mitään pois vaihtaisi.