Onko tää se onnellinen elämä, jota varten me opiskellaan ja painetaan töitä 40v?

Mä teen pitkää päivää, usein työskentelen 50-60 tuntia viikossa. Tienaan reilusti yli 100 000e vuodessa ja netto-omaisuuteni on yli miljoonan, mutta olen silti syvästi masentunut ja onneton ihminen.

Minulla ei ole perhettä, ja olen liian vanha sitä enää saamaan, ja vuosi vuodelta elämäni tuntuu tyhjemmältä ja merkityksettömämmältä. En enää tiedä, miksi edes vaivaudun tekemään niitä asioita mitä teen. En edes muista, koska viimeksi olin onnellinen.

T. 48v

Vierailija kirjoitti:

Siinäpä: teit kaiken oikein eli niin kuin muut odottivat. Et miettinyt mitä itse haluat elämältä. Olisit jättänyt ne lapset tekemättä niin nyt saisit nauttia hyvästä unesta ja kiireettömistä aamuista, hyvästä ruuasta, omasta ajasta ja harrastuksista.

Ratkaisu ei nimenomaan ole lasten jättämistä pois elämästä, vaan jos on parisuhde niin osa-aikatyö, kuten muuallakin maailmassa tehdään osa-aikatöitä pikkulapsiaikana. Tähän tulisi myös valtion kannustaa, että osa-aikatyöllä pärjäisi pikkulapsiaikana. Valtion tehtävä on mahdollistaa lasten saanti ja työ tai valtio kuolee pois tai ajautuu kehitysmaaksi.

Asia on nyt niin, että: hävitän raivolla loput velat, hankkiudun omaisuudesta eroon ja kasvatan lapset kunnialla.

Aivan sama kuka tämän kustantaa vai kustantaako kukaan, minä en kertakaikkiaan enää vaan jaksa.

Itse olette itsenne tilanteeseenne saattaneet. Päätin jo 10 vuotiaana, että teen kaiken toisin kun aloin kuulla miten elämä "pitäisi elää "

No, en ole katunut. Jos ihmiset käyttäisivät enemmän aivojaan itsenäiseen ajatteluun ei tarvitsisi myöhemmin katua niin usein. En väitä että olisin virheetön tms., jotkin jutut olisin tehnyt kyllä toisin, mutta lähtökohtaisesti se, että pitäisi elää vain yhdellä tavalla on vain säälittävä.

Väite, että Suomessa tuettaisiin paljon perheitä on harha. Muissakin maissa on lapsilisät ja Suomi ei ole siinä maailman kärkeä. Myös muissa maissa on ilmaiset peruskoulut, yliopistot ovat muissa maissa tosin maksullisia. Suomessa on maailman parhaat työttömyystuet ja asumisen tuet, mutta ei lapsiperheiden tuet. Työssäkäyvä perhe saa vain lapsilisät. Työttömälle myös päiväkoti on ilmainen, vaikka hän ei edes tarvitse sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkoinen kognitiivinen dissonanssi erityislapsen äidillä kyllä. Mutta sehän onkin psyykkinen selviytymiskeino pääsemättömän tilanteen edessä. Kenties lapsesi erityispiirteet ovat syy, miksi et pysty näkemään merkittävää eroa lapsettoman ja lapsiperheellisen arjen vaativuudessa? Erityislapsen vanhemmalla kun valitettavasti arki ei välttämättä helpota edes sen lapsen kasvettua. Ja miksi tuo afterwork on sanana sellainen, että se pitää peräti kahdessa eri viestissä mainita toisin kuin esim. sali tai lukeminen?

 

En edelleenkään ymmärrä, että miksi tämä asia meni niin tunteisiin. Ehkä siinä omassa elämässä kannattaa tehdä muutoksia, jos kokee olevansa tyytymätön. Harrastukset= esimerkiksi sali ja lukeminen. Ei kai tuohon nyt kaikkia tarvitse luetella. Erityislapsia on monenlaisia ja niin kuin jo aiemmin taisin pariinkin otteeseen kertoa, lapset ovat muutta

Avainsana on vapaus. Olen lapseton ja juuri nyt kahden viikon mittaisella lomalla. Kello on kohta puoli kaksi iltapäivällä, enkä vieläkään ole noussut sängystä. Olen lukenut ja meditoinut ja nyt vähän palstailen. Jos minulla olisi lapsia, niin olisin ollut ylhäällä jostain aamukuudesta, tehnyt ruokaa, vaatehuoltoa, leikitystä, pukemista, pesetystä, vaipanvaihtoa jne. jne. Ja joo, menen tänään vielä pyörälenkille, utta on se nyt aivan eri asia olla koko loma vapaasti kuin se, että voi lastenkin kanssa harrastaa. Joo, sovitusti ja rajatun määrän tiettynä ajankohtana, jos kumppani tai joku muu katsoo lapsia. Sama juttu arkena, kun teen etätöitä, niin herään milloin haluan, teen ruokaa tai olen tekemättä ihan milloin haluan. Ei ole mitään kuskaamisia, hakemisia, velvollisuuksia, pakkoaikatauluja ja -rutiineja muutoin kuin mitä itse haluan tehdä. Aivan eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole.

Normaalia on naisille kotiäidin ja vaimon rooli. Mies käy töissä ja vaimo hoitaa kodin.

Sellainen on luonnollista ja tervettä.

Ei ihme että naiset ovat nykyään niin masentuneita ja mielenterveysongelmaisia.

Nykyään on normaalia, että isä hoitaa kotona lapsia ja tekee osa-aikatyötä pikkulapsiaikana ja äiti käy töissä. Maailma muuttuu, yritä pysyä mukana.

Onnittelut olet kapitalistin orja ja tuomittu tekemään osakkeenomistajalle rahaa. Kyllä se kuolema sitten korjaa tämän. Tsemppiä.

Suomessa ei jostain syystä haluta tukea työssäkäyvien perheiden lapsiarkea. Mistäköhän tämä johtuu, ettei haluta lisää lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperheaika on tuollaista, on hyvä olla rutiinit ja pysyvyys, vaikka ymmärrän sun ajatuksesi sen mielekkyydestä. Tuo sika on kuitenkin verraten lyhyt koko elämään verrattuna. Elämä ei kuitenkaan ole myöskään suorituksissa tai "oikein" tekemisessä, me voimme luoda merlitystä vaikka millaisiin olosuhteisiin. Mitäpä jos se merkitys olisi esimerkiksi rakkaus? yhteys omiin lapsiin? luottamus perheyhteyteen? yhteen hiileen puhaltaminen? lasten kasvattaminen moraalisesti vahvoiksi? Tai mitä vaan.. 

Elämän onni ja merkitys ei siis synny ulkoisesti "täysillä elämisestä" vaan jostain muusta. 

Sinun vanhemmuus on maailman tärkeintä, etenkin niille lapsillesi.

Tuo aika on ihmiselämästä aika pitkä aika. Sanotaan, että hankit 2-3 lasta 2-3-vuoden ikäeroilla. Se tekee karkeasti 20-26 vuotta ihmisen elämäst

Ja jos tuon aloittaa kolmikymppisenä niin sitä on lähemmäs 60-vuotias kun tuo rumba on ohi. Siinä vaiheessa on ohi myös se tietyllä tapaa huoleton ja mukava vaihe omassa elinkaaressa, kun jokainen päivä on edellistä parempi tai ainakin samanlainen kuin eilinen. Eli siis se ns normaali aikuiselämä kun ei vielä kolota ihmeemmin mistään eikä omaa ikääntymistä tunne omassa jaksamisessa eikä missään muuallakaan.

Itseasiassa se alkaa tuntumaan jo kummasti suunnilleen viisikymppisenä eikä enää juuri mikään uusi tuntemus (oire) menekään ohi ajan kanssa, kuten aina ennen. Eikä ne mene ohi levolla, lääkkeellä eikä liikkeelläkään vaan niiden kanssa pitää oppia elämään. Yhden aina kerrallaan ja just kun tottuu niin uutta jo pukkaa. Lopulta sitten onkin jo melkoinen liuta kaikenlaista pientä joiden häiritsevyyttä ei osaa edes kuvitella nuorempana. 

Eikä se siitä enää ikinä helpommaksi muutu kun oma elinkaari alkaa olla jo reilusti ehtoopuolella. Se, että ajattelee elävänsä esim 80-vuotiaaksi ei todellakaan tarkoita sitä että elämä olisi jotenkin laadukasta tai edes mieleistä enää vaikka vuosia onkin jäljellä. Ei sitä osannut itsekään ajatella nuorempana, mutta kummasti tässä on silmät avautunut kun on seurannut sekä omien että puolison ja ystävien keski-ikäistä elämää ja edellämainittujen vanhempien eläkevuosia. Ei sitä eläkeikäisenä enää toteuteta juurikaan niitä "sitku"-elämään kuuluneita haaveita vaikka kenties niihin olisi ongelmitta varaa. Ne joko ei enää kiinnosta tai sitten oma kunto/jaksaminen estää niiden toteuttamisen. Osalla jopa ns kalkkiviivoilla eli kaikki oli valmiina toteuttamista varten (oli myyty entinen asunto, saatu kesäpaikka talviasuttavaan kuntoon, myyty ylimääräiset tavarat yms ja vihdoin päästy eläkkeelle) ja sitten menikin toisen puolison terveys yhdessä yössä. Sinne meni se molempien pitkäaikainen haave eikä sitä enää takaisin saa.

Jossittelu on toki yhtä typerää kuin tuo "sitku"-elämäkin, mutta se varmasti pitäisi pitää jokaisen mielessä ettei elämä odota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinäpä: teit kaiken oikein eli niin kuin muut odottivat. Et miettinyt mitä itse haluat elämältä. Olisit jättänyt ne lapset tekemättä niin nyt saisit nauttia hyvästä unesta ja kiireettömistä aamuista, hyvästä ruuasta, omasta ajasta ja harrastuksista.

Naisen tehtävä on synnyttää lapsia.

Taisit kömpiä palstalle suoraan jostain luolamiesajoilta. Nykynaisilla on oikeus päättää haluavatko lapsia vai eivät.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä! Tätä se on. Suomi on maailman onnellisin maa. Sinä olet onnellisuuden ytimessä. Se arjen onni otetaan vastaan vikisemättä. NiiN!

Ei tämä ole mitenkään maasta kiinni, samaa se on kaikkialla, ja kovempaakin, jos ei satu asumaan hyvinvointivaltiossa.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa ei jostain syystä haluta tukea työssäkäyvien perheiden lapsiarkea. Mistäköhän tämä johtuu, ettei haluta lisää lapsia?

Lapsettomia sinkkuja tuetaan vielä vähemmän, mikä on väärin.

Vierailija kirjoitti:

Väite, että Suomessa tuettaisiin paljon perheitä on harha. Muissakin maissa on lapsilisät ja Suomi ei ole siinä maailman kärkeä. Myös muissa maissa on ilmaiset peruskoulut, yliopistot ovat muissa maissa tosin maksullisia. Suomessa on maailman parhaat työttömyystuet ja asumisen tuet, mutta ei lapsiperheiden tuet. Työssäkäyvä perhe saa vain lapsilisät. Työttömälle myös päiväkoti on ilmainen, vaikka hän ei edes tarvitse sitä.

Työtön ei tarvitse, mutta sen työttömän lapsi tarvitsee. Se ei taatusti ole kenenkään etu, että (pitkäaikais)työttömän lapsi syrjäytyy pienestä pitäen.

Ja niin siinä käy jos/kun ei opi olemaan porukassa ja on sitten pahimmassa tapauksessa se porukan ulkopuolinen hylkiö kun koulu alkaa eli kaikki muut tuntee toisensa (tai ainakin puolet luokasta) saman päiväkodin kautta ja kaikilla muilla on jo ne omat kaverinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä! Tätä se on. Suomi on maailman onnellisin maa. Sinä olet onnellisuuden ytimessä. Se arjen onni otetaan vastaan vikisemättä. NiiN!

 

Ei tämä ole mitenkään maasta kiinni, samaa se on kaikkialla, ja kovempaakin, jos ei satu asumaan hyvinvointivaltiossa.

Jos ajatellaan vaikka Alankomaita niin onhan siellä perheiden hyvinvointi ihan toista luokkaa kuin Suomessa. Suomessa on erittäin rankka työelämä.

Miksi ennen aina paiskittiin töitä ahkerasti mutta nykyään pitää jokaisesta asiasta valittaa? Jenkeissä ihmiset tekevät 12+ tunnin töitä. Se on heidän elämää siellä, eivätkä valita siitä.

Itse olet valinnut elää tuon käsikirjoituksen mukaan Minä valitsin toisin. Olen kyllä itseni koko aikuisiän elättänyt ja maisteriksi opiskellut, mutta olen seikkaillut, kokeillut uusia asioita, myynyt kotini ja elänyt mukavaa elämää niillä rahoilla, auttanut läheisiäni monin tavoin ja nauttinut elämästä ilman tuota sielua tappavaa rutiininomaista oravanpyörää.

Tyypillistä. Aloittaja on saanut kaiken ja vieläpä helposti. Ei osaa arvostaa sitä. Näitä on nähty paljon.

Tuollaisiin ihmisiin kun sinä, ap, koko yhteiskunta nojaa. Luotettavaan, vastuuntuntoiseen, jaksavaan keskiluokkaan. Koko talousjärjestelmä nojaa sen varaan, että kovin moni ei lähde downshiftailemaan, mikä on mielenkiintoista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkoinen kognitiivinen dissonanssi erityislapsen äidillä kyllä. Mutta sehän onkin psyykkinen selviytymiskeino pääsemättömän tilanteen edessä. Kenties lapsesi erityispiirteet ovat syy, miksi et pysty näkemään merkittävää eroa lapsettoman ja lapsiperheellisen arjen vaativuudessa? Erityislapsen vanhemmalla kun valitettavasti arki ei välttämättä helpota edes sen lapsen kasvettua. Ja miksi tuo afterwork on sanana sellainen, että se pitää peräti kahdessa eri viestissä mainita toisin kuin esim. sali tai lukeminen?

 

En edelleenkään ymmärrä, että miksi tämä asia meni niin tunteisiin. Ehkä siinä omassa elämässä kannattaa tehdä muutoksia, jos kokee olevansa tyytymätön. Harrastukset= esimerkiksi sali ja lukeminen. Ei kai tuohon nyt kaikkia tarvitse luetella. Erityislapsia on monenlaisia ja niin kuin jo aiemmin t

Kyllä matkustetaan lasten kanssa useita viikkoja joka vuosi ja tottakai lomalla valmiiseen pöytään eli ei todellakaan herätä kuudelta. Vaippa-aika kestää sen 2 vuotta, lapset ovat pieniä hetken vaan. Outoa ajattelua, että vain lapseton voisi matkustaa.