Onko tää se onnellinen elämä, jota varten me opiskellaan ja painetaan töitä 40v?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinäpä: teit kaiken oikein eli niin kuin muut odottivat. Et miettinyt mitä itse haluat elämältä. Olisit jättänyt ne lapset tekemättä niin nyt saisit nauttia hyvästä unesta ja kiireettömistä aamuista, hyvästä ruuasta, omasta ajasta ja harrastuksista.

Naisen tehtävä on synnyttää lapsia.

Jääkö se velvollisuus synnyttämiseen ja miehen tehtävä on hoitaa loput?

Vierailija kirjoitti:

Miksi ennen aina paiskittiin töitä ahkerasti mutta nykyään pitää jokaisesta asiasta valittaa? Jenkeissä ihmiset tekevät 12+ tunnin töitä. Se on heidän elämää siellä, eivätkä valita siitä.

USA:ssa on hyvät palkat ja äiti on siellä yleensä kotona kunnes lapset ovat kouluiässä. Tässä puhuttiin nyt siitä, että nykyään molemmat vanhemmat käyvät töissä ja hoitavat perhettä. Entisajan työelämä oli ihan vitsi kun ei ollut edes tietokoneita. Työelämä on koventunut ja nykyään hoidetaan kahden ihmisen työt entiseen verrattuna.

Moni kommentoi lasten hankkimisen olevan jotenkin onnettomuuden taustalla. Kokemuksesta voin kertoa, että lapset ovat pieniä vain vähän aikaa. Okei, onhan se noin 10 vuotta elämästä, mutta siinä myös saa jotain siitä itselleen myös, paljonkin.

Kuitenkin lasten kasvaessa teineiksi, siirtyessä opiskelemaan, on todellakin aikaa itselle ja harrastuksilleen. Olen miettinyt koko elämäni oravanpyörästä irtautumista säännöllisesti. Työ on aina ollut se, joka minua rajoittaa ja tekee onnettomaksi. Raha kuitenkin mahdollistaa elämisen, joten olen vieläkin työelämässä. Tässä vaiheessa kuitenkin panostan eniten harrastuksiini ja onnellisuuteeni, minulla on säästöjä sen verran paljon, että vaikka saisin potkut tai lähtisin pois töistä, voisin elää vuosikausia täysin huoletta säästöilläni. Ei kaduta lasten teko yhtään, vaan päinvastoin, on upeaa, että minulla on heidät.

Perheverotus pitäisi tehdä valinnaiseksi siten, että molempien puolisoiden pitää suostua järjestelyyn. Muuten tilanne voi olla se, että vähemmän tienaavan verotus kiristyy ja enemmän tienaavan kevenee. Systeemin voisi myös rakentaa siten, että molempien verotus muuttuu samassa suhteessa, tai vähemmän tienaavan ei ainakaan kiristy. Molempien suostumus takaa sen, että vähemmän tienaava voi sopia kompensaatiosta enemmän tienaavan kanssa. Meillä on aina ollut yhteiset rahat ja puolisoni on ollut kotona hoitamassa kolmea lasta, eli tätä ongelmaa ei ole ollut, mutta olisin ilolla ottanut perheverotuksen vaikka suurin osa tuloista onkin ollut pääomatuloja. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole.

Normaalia on naisille kotiäidin ja vaimon rooli. Mies käy töissä ja vaimo hoitaa kodin.

Sellainen on luonnollista ja tervettä.

Ei ihme että naiset ovat nykyään niin masentuneita ja mielenterveysongelmaisia.

Suosittelen 1800-luvun kirjallisuutta niin selviää kuinka onnellisia naiset olivat tuossa roolissaan. Vaikka Minna Canthista voi aloittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkoinen kognitiivinen dissonanssi erityislapsen äidillä kyllä. Mutta sehän onkin psyykkinen selviytymiskeino pääsemättömän tilanteen edessä. Kenties lapsesi erityispiirteet ovat syy, miksi et pysty näkemään merkittävää eroa lapsettoman ja lapsiperheellisen arjen vaativuudessa? Erityislapsen vanhemmalla kun valitettavasti arki ei välttämättä helpota edes sen lapsen kasvettua. Ja miksi tuo afterwork on sanana sellainen, että se pitää peräti kahdessa eri viestissä mainita toisin kuin esim. sali tai lukeminen?

 

En edelleenkään ymmärrä, että miksi tämä asia meni niin tunteisiin. Ehkä siinä omassa elämässä kannattaa tehdä muutoksia, jos kokee olevansa tyytymätön. Harrastukset= esimerkiksi sali ja lukeminen. Ei kai tuohon nyt kaikkia tarvitse luetella. Erityislapsia on monenlaisia ja niin kuin jo aiemmin t

 

 Miksi alapeukut faktatekstiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkoinen kognitiivinen dissonanssi erityislapsen äidillä kyllä. Mutta sehän onkin psyykkinen selviytymiskeino pääsemättömän tilanteen edessä. Kenties lapsesi erityispiirteet ovat syy, miksi et pysty näkemään merkittävää eroa lapsettoman ja lapsiperheellisen arjen vaativuudessa? Erityislapsen vanhemmalla kun valitettavasti arki ei välttämättä helpota edes sen lapsen kasvettua. Ja miksi tuo afterwork on sanana sellainen, että se pitää peräti kahdessa eri viestissä mainita toisin kuin esim. sali tai lukeminen?

 

En edelleenkään ymmärrä, että miksi tämä asia meni niin tunteisiin. Ehkä siinä omassa elämässä kannattaa tehdä muutoksia, jos kokee olevansa tyytymätön. Harrastukset= esimerkiksi sali ja lukeminen. Ei kai tuohon nyt kaikkia tarvitse luetella. Erityislapsia on monenlaisia ja niin kuin jo aiemmin t

Avainsana on vapaus. Olen lapseton ja juuri nyt kahden viikon mittaisella lomalla. Kello on kohta puoli kaksi iltapäivällä, enkä vieläkään ole noussut sängystä. Olen lukenut ja meditoinut ja nyt vähän palstailen. Jos minulla olisi lapsia, niin olisin ollut ylhäällä jostain aamukuudesta, tehnyt ruokaa, vaatehuoltoa, leikitystä, pukemista, pesetystä, vaipanvaihtoa jne. jne. Ja joo, menen tänään vielä pyörälenkille, utta on se nyt aivan eri asia olla koko loma vapaasti kuin se, että voi lastenkin kanssa harrastaa. Joo, sovitusti ja rajatun määrän tiettynä ajankohtana, jos kumppani tai joku muu katsoo lapsia. Sama juttu arkena, kun teen etätöitä, niin herään milloin haluan, teen ruokaa tai olen tekemättä ihan milloin haluan. Ei ole mitään kuskaamisia, hakemisia, velvollisuuksia, pakkoaikatauluja ja -rutiineja muutoin kuin mitä itse haluan tehdä. Aivan eri asia.

 

Siis miksi alapeukut tähän faktatekstiin? 

Sinulla on liikaa vastuuta, olet väsynyt. Silloin elämä tuntuu suorittamiselta: ei ennätä elää hetkessä ja huomata hyviä asioita. Saatat olla ylikuormittunut, silloin ajatuksetkin alkavat kulkea alakuloisemmille raiteille.

Vierailija kirjoitti:

Onnittelut olet kapitalistin orja ja tuomittu tekemään osakkeenomistajalle rahaa. Kyllä se kuolema sitten korjaa tämän. Tsemppiä.

Ja sinä olet kateellinen köyhä. 

- terveiset omistajaportaasta

Mä oon kuuskymppinen eikä elämässäni ole tullut vielä koskaan sellaista aikaa, että voisin alkaa elää itselleni ja epäilen, että elinaikanani sellaista aikaa ei tulekaan. Tuntuu, että joka suunnalta minua vaan riistetään ja revitään sinne ja tänne. Olen todella uupunut minäkin. 

ei kun nyt on äänestetty (hyvä me)  valtaan sellaiset joiden mielestä ei tarvitse olla onnellinen.

Kannattaa opiskella jotain, josta tykkää, ja sitten hakeutua töihin, josta vastaavasti tykkää. Yksinkertaista. 

Vierailija kirjoitti:

Mä teen pitkää päivää, usein työskentelen 50-60 tuntia viikossa. Tienaan reilusti yli 100 000e vuodessa ja netto-omaisuuteni on yli miljoonan, mutta olen silti syvästi masentunut ja onneton ihminen.

Minulla ei ole perhettä, ja olen liian vanha sitä enää saamaan, ja vuosi vuodelta elämäni tuntuu tyhjemmältä ja merkityksettömämmältä. En enää tiedä, miksi edes vaivaudun tekemään niitä asioita mitä teen. En edes muista, koska viimeksi olin onnellinen.

T. 48v

Aika synkkää tekstiä. Ilmeisesti oletat, että olisit onnellisempi perheellisenä. Silti et voi mitenkään tietää, olisiko niin ollut ja jossittelu on aivan turhaa.

Yritä päästä eroon siitä ajatuksesta, että onnellisuutesi olisi kiinni muista ihmisistä. Aivan varmasti löydät pilkahduksia elämästäsi, jolloin voit kokea onnellisuutta tai tyytyväisyyttä.

Uppp

Ap: tuo on juuri sitä onnellista elämää. Ainoa todellinen ongelma siinä on (oletettavasti) täysiaikainen työ. Se täytyisi vaihtaa osa-aikaiseen. Ei ole mistään kotoisin tämä nykyajan homma jossa molemmat vanhemmat tekevät täysiä työpäiviä keskellä ruuhkavuosia. 

Olisikohan mahdollista, että tulevaisuudessa robotit tekisivät työt ja ihmiset saisivat keskittyä henkiseen kehitykseen ja harrastuksiin yms.

Loppujen lopuksi ei ole merkitystä sillä miten elää, koska kaikki päättyy kuolemaan. Päämäärä ja lopputulos on kaikilla tismalleen sama.

Tiedän niin ton tunteen. Kaikki rullaa, mutta silti joku pieni ääni sisällä kysyy: Tätäkö tää nyt on?

Mäkin kävin sen keskustelun itseni kanssa. Että voiko olla jotain muuta kuin sama arjen käsikirjoitus päivästä toiseen.

Ja on. On olemassa pieniä, mahdollistavia valintoja, jotka voi avata ovia vaikka lisätuloihin. Ei siksi, että pitäis tehdä enemmän, vaan jotta vois joskus tehdä vähän vähemmän. Ja hengittää vapaammin.

Jos sua kiinnostaa keventää arkea ja saada pientä joustoa elämään, niin mä voin näyttää sulle yhden tavan. Ei mitään isoja päätöksiä heti. Ihan vaan... mahdollisuus.

Laita vaikka viesti, jos kiinnostaa kuulla lisää. Instagramissa minut löytää @mundigibisnes 🌸

Itsellä ei ole lapsia eikä puolisoa, mutta se ei ole oma valinta ja silti mun elämä on just pelkkiä samanlaisia rutiineja täynnä joita olen kurkkuani myöten täynnä.

Ja mikään MIKÄÄN muutos ei ikinä muuta oikeasti mitään. Ihan sama vaikka kuinka yrittää ja korjaa sitä ja fiksaa tätä niin lopputulos on se, että mikään ei kuitenkaan muutu. Tai jos muuttuu niin aiempaa huonommaksi. Yhden jos saa selvitetyksi niin huomenna on jo kaksi ongelmaa tilalla eikä mikään en saa tilannetta korjaantumaan eikä normaaliksi eikä varsinkaan hyväksi.

Mä olen niin loppu tähän kuin jossain juoksuhiekassa tarpomiseen missä mikään määrä energiaa ei tuota muuta kuin parhaimmillaankin paikallaan tarpomista tai sitten asiat muuttuu vaan aiempaakin tahmeammaksi tahkoamiseksi.

Ja sitten vielä joku hyväkäs kultalusikka takapuolessa syntynyt tulee jeesustelemaan kuinka asioiden eteen pitää nähdä vaivaa eikä mikään tule ilmaiseksi. Jumalauta jos tämä kaikki energia olisikin tuottanut oikeasti toivottua tulosta niin sitä olisi varmasti jo voinut hieman hellittääkin, koska asiat olisi niin mallillaan ja elämä varsin mukavaa.

Itsellä ei ole omia lapsia, enkä ole koskaan halunnut, ja miehen lapset edellisestä suhteestaan on jo nuoria aikuisia ja asuvat omillaan eri kaupungeissa kun me. Aina, kun olen siskon tai ystävien lasten kanssa, että heidän vanhempansa pääsevät joskus menoihinsa, huomaan kyllä ison laatueron siinä, että onko viikonloppuna tai arki-iltana lapsia vai ei.

Tavallaan se on hetken kivaa, mutta 95% ajasta ei. Pientä lasta ei voi paljoa päästää silmistään, kun joko jotain on hajoamassa tai lapsi on itse vaarassa. Ja se loputon, jatkuva kysely ja juttelu ja huomion haluaminen. Ei hetken rauhaa. Aamulla ei puhettakaan, että voisi rauhassa heräillä ja syödä vaan täys meno päällä heti. Tekemistä pitää olla koko ajan. Itse en kaipaa hetkistä elämää ja viihdyn itsekseni ja mieheni kanssa touhuten.

Ja töissä huomaa, miten paljon rennompaa on itsellä, kun töistä ei ole pakko ehtiä hakemaan tietyn ajan puitteissa lapsia, vaan voin tehdä rauhassa työt loppuun jos on tarve. Kotio ei tartte mennä suoraan jos keksii muita menoja. En sairastele itse juuri ollenkaan kun taas työkaverit on koko ajan kipeitä, kun lapset tuo tarhasta taudit kotio. Ja vaikka aikuinen ei sairastuisi, menot peruuntuu tai töistä on oltava pois, kun lapsi on sairas. Ja sitten se stressi työstä kun aikataulut kusee. 

Voin sopia lomani vapaasti välittämättä koulujen lomista tai koulupäivistä. Lomamatkan ei tartte rahaa kuin kahdelle aikuiselle ja kohteet ja aktiviteetit voi valita täysin aikuisten makuun.

Nostan hattua kaikille, jotka tuota haluavat läpi elää, mutta itse nautin omasta vapaudesta mielelläni. Ja mielelläni edelleen autan lähipiiriä lasten hoidossa, mutta en oikeastaan niinkään lasten kanssa ollakseni vaan niiden aikuisten jaksamista tukeakseni. Minusta lasten seura on suurimmaksi osaksi vain tylsää tai rasittavaa paitsi ne 5% ajasta kun se tuntuu jotenkin hienolta. Oma elämä ilman lapsia tuntuu 95% ajasta hienolta.

Tämä vain kommenttina sille, kun joku kyseli mitä se lapsettoman elämän laatu sitten on? Se on tuota kaikkea vapautta eri asioissa ainakin itselleni. Vapautta olla omissa ajatuksissaan, vapautta aamuisin vaikka lukea lehteä ja sekstata puoleen päivään, vapautta monista huolista, murheista, rahasta, aikataulullisesti, työssä jaksamisessa jne.

Uppp