Lue keskustelun säännöt.
Läpsivät ja tukistavat äidit
16.03.2007 |
Muut menkää pois, tämä ketju ei ole tarkoitettu uteliaille tai muille taivastelijoille, vaan lastaan tukistaville tai läpsiville äideille, jotka haluavat lopettaa läpsimisen ja/tai tukistelun.
Kaipaisin vertaistukea ja tiedän, että on olemassa muitakin äitejä, jotka väsyneenä hermostuvat joskus lapselleen ja käyttävät ns. ruumiillista kuritusta. Tämä on vaan niin tabu aihe, ettei tästä koskaan puhuta missään, kun sehän on laitontakin.
Minua on kuritettu pienenä ja valitettavasti en pysty katkaisemaan ketjua vaan välillä läimäytän lastani, kuten tänään, kun 4v. oli täysin sietämätön. Hermostun ja tuo läimäytys tulee kuin automaattisesti. Miten minä voisin opettaa lapsilleni, kuinka suuttumusta pitää käsitellä rakentavasti, kun en pysyt siihen aina itsekään?
Olen aina pyytänyt lapselta anteeksi käytöstäni ja sanonut, ettei niin saa tehdä, vaan mikäs auttaa, kun hermostuessani silti välillä teen niin. Täällä oli joskus ketju, jossa joku äiti kertoi lopettaneensa lapsilleen huutamisen kokonaan ja väitti, että se onnistuu, kun vain päättää. Kyllä minäkin yritän olla huutamatta lapsilleni, mutten silti onnistu, vaikka miten päätän sen nyt lopettaa.
Kaipaisinkin nyt vertaistukea eli tukea äideiltä, joilla on sama ongelma (kiitos, en nyt kaipaa muita tähän neuvomaan) ja mietin olisiko meistä tueksi toisillemme, jotta saisimme tämän ketjun katkaistua.
Kommentit (87)
Vein jopa kerran tyttäreni sairaalaan, kun pelkäsin että satuttaisin häntä toden teolla. Siellä suhtauduttiin ymmärtämyksellä vaikka pelkoni olivat kovat. Siitä alkoi meidän toipuminen pikkuhiljaa joka jatkuu osittain vieläkin, tyttöni on nyt 20v.
Tiedän täsmälleen mistä puhut ja siitä ei ole todellakaan helppoa päästä irti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluanko, että lapsesta kasvaa itsetunnoltaan huono, elämässään räpiköivä, sisältä rikkonainen aikuinen? Tätä kauhukuvaa ajatellessa en voi vahingoittaa lasta. Joskus, jos lapsi ei tottele, uhkaan tukistamisella, silloin lapsi tietää, että rangaistus voi olla tulosta omasta käytöksestä johtuen. Läpsiä en koskaan ole voinut, se tuntuisi liian kovalta.
enää en ikinä. Toinen asia mitä itsessäni inhoan on se että kovakouraisesti raahaan lapsen tilanteesta pois. Ei niin että vahingoittaisin siinä lasta fyysisesti, mutta sattuuhan sekin, ja tuntuu agressiiviselta, ja sellainen äiti en halua olla. On se tässä vuosien varrella helpottanut, mutta joskus aina tajuaa oman toimintansa vasta jälkeenpäin. Pelottavaa.
mut niin syvään suohon, et huomaan taas turvautuvani tukkapöllyyn... =/
Tai jostain tilanteesta on päästävä nopeasti eteenpäin (turvavyö autossa ja kiire esim) niin silloin läpsähtää kämmen pepulle tai näpit niskavilloihin... =(
Huutoja en jaksa edes laskea. Välillä tuntuu et homma on mennyt niin överiks, et nätillä äänellä sanottu kehoitus menee tuulen mukaan ja vasta huuto voi tavoittaa jokusen korvankin.
EN pysty minäkään aina, varsinkaan väsyneenä , hillitsemään itseäni! Ikävää En kuitenkaan ainakaan tiedä,että itseäni ois noin kohdeltu. En missään nimessä haluaisi,että lapsilleni jäisi muistoihin täälläinen äiti! Olisi kiva jos neuvolassa annettaisiin jonkunlaista neuvontaa jo etukäteen, niin olisi itse valmiimpi kohtaamaan lapsensa ja olisi tietoisempi myöskin omien alkukantaisten käytösmallien hillitsemiseksi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
enää en ikinä. Toinen asia mitä itsessäni inhoan on se että kovakouraisesti raahaan lapsen tilanteesta pois. Ei niin että vahingoittaisin siinä lasta fyysisesti, mutta sattuuhan sekin, ja tuntuu agressiiviselta, ja sellainen äiti en halua olla. On se tässä vuosien varrella helpottanut, mutta joskus aina tajuaa oman toimintansa vasta jälkeenpäin. Pelottavaa.
Ja kun huomaa löytävänsä itsensä kerta toisensa jälkeen samasta tilanteesta!
Tai miten voi antaa kunnon tukkiksen niin ettei karvat irtoa.
Ja muita hyviä kurituskeinoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ollaan puhuttu tyttöni kanssa niistä vaikeista ajoista, kun hän oli pieni! Ja hän on pystynyt antamaan minulle anteeksi ne kaikki tukistukset ja läpsimiset, meillä se avain on ollut avoimuus ja puhuminen. Tuntuu että silloin syntyyn traumoja kun ne kaikki haudataan puhumattomuuteen!
Älkää antako periksi siskot!
ollaan puhuttu nyt kun hän on aikuinen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
t. itsekin niskavilloihin liian herkästi tarttuva:( Enkä tod. ylpeä siitä.
ja kysyin, että ohjataanko minut nyt neuvolapsykologille, kun uskalsin sanoa tuon ääneen, mutta terveydenhoitaja vain totesi jotenkin vähätellen, että ei nyt sentään.
Olen myös miettinyt, voisiko tähän löytyä apu esim. psykologilta, mutta en ole vakuuttunut, että psykologistakaan olisi apua. Jä väsyneenä se minullakin aina käy, muuten jaksan yrittää muilla keinoilla.
Kiitos, muillekin rohkeille.
T:ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun pahin väsymys ja synnytyksen jälkeinen masennus helpotti, en ole enää tuommoinen äiti ollut. Sain lapseni osapäiväiseen hoitoon ja pienemmän allergiaa selvitettyä. Ottakaa puheeksi neuvolassa väsymys. Saatte kyllä tukea. Minua ei läpsitty pienenä, tukkapöllyä sain joskus harvoin kouluikäiseen asti.
Kun rohkeasti asian tunnustaa, niin siinä ei ole mitään häpeämistä. Siitä alkaa parantuminen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä aina jos on väsynyt, rahahuolia, kiirettä töissä (tms), tulee vajottua ihan imbesilliksi. Sitä jotenkin tuntee itsensä aivan äärettömän uhatuksi, ja sitten siitä tilanteesta yrittää vain saada tolkun - vaikka lyömällä tai raivoamalla kaistapäisesti.
Mulla auttaa se, että on enemmän ihmisiä ympärillä => hyvin hoidettu tilanne, jossa " normaalisti" saattaisin kilahtaa, antaa kyllä itseluottamusta siihen, että toisenkin kerran voisi mennä hyvin.
Ja sitten se, että on ihan pakko yrittää välttää tilanteita, joissa kilahtaa. Mun on ollut pakko kohdata se tosiasia, että EN kestä painetta yhtä hyvin kuin " normaalit ihmiset" . Ja elämästä on vain tehtävä helpompaa, niiltä osin kuin siihen voi itse vaikuttaa.
Muuten en osaa auttaa.
Ihmisen erottaa eläimestä se, että ärsykkeen ja reaktion välissä tapahtuu jotain ja juuri siihen hetkeen pitää tarttua. Jos ei muuta, niin sinä hetkenä voi vaikka juosta toiseen huoneeseen ja lyödä nyrkkiä seinään. Oman raivon hallitsemisessa auttaa, jos miettii etukäteen, mitä tekee, kun lapsi käyttäytyy todella rumasti. Onko esimerkiksi jäähy (minuutti/ikävuosi) oikea ratkaisu? Lisäksi lapsen kanssa voi sopia palkitsemisjärjestelmästä hankalien tilanteiden voittamiseksi. On tärkeää, että lopetat. Muuten annat viestin, että pienempäänsä saa lyödä ja lapsesi saattaa myöhemminkin kokea, että hänen täytyy hyväksyä väkivalta lähisuhteessa, jos niin huono tuuri sattuisi käymään. Hae tarvittaessa tukea vaikka perheneuvolasta. Sieltä voi saada apua oman vihansa hallitsemiseen.
En mennyt sinne vain sen takia, että löisin satunnaisesti lasta (nyt ei tapahtunut varmaan 1,5 vuoteen), vaan siksi, että menetän hermoni myös töissä, läheisissä ihmissuhteissa, opiskelutilanteissa.... (lista on loputon).
Useimmiten olen ihan " normaalisti" , mutta yleensä työpaikoilla ei katsota sitä kovin hyvällä, että edes pari kertaa vuodessa saa itkuraivareita.
Olettehan ottanut huomioon, että parin vuoden iästä lähtien ipanat kertovat kaikki asiat tarhassa, ja leikkivät kotia, josta paljastuu miten asiat ovat kotona.
Yksi näkökulma asiaan on se, että jos jäätte kiinni - seuraukset voivat olla hyvinkin vahingollisia koko perheelle.
En toki tarkoita, että kiinnijäämisen pelko on asiassa pahinta, mutta se kannattaa toki ottaa myös huomioon.
Sittenhän tietää mitä se sanoo ja onko siitä apua. Tulen kertomaan tänne, kun tiedän. Ja kiitos kaikille, nyt sain sen varmuuden, että kyllä psykologille kandee mennä, mutta muitakin vinkkejä otan vastaan :o)
ap
paras olisi ehkä itse hakea itselleen joku dg ja sitä kautta tukea.
Olen pari kertaa läpsäissyt taaperoa ja tukistanut, jotenkin olen onnistunut nuo jättämään pois, mutta se ärjyminen... Jossain vaan napsahtaa jos ei ole koko ajan jotenkin kauhean tietoinen siitä miten käyttäytyy ja ärjäisen tosi rumasti päin naamaa kun hermo menee. Nämä tilanteet on ihan selkeästi sidoksissa omaan vireystilaan, väsyneenä kontrolli pettää tuhat kertaa helpommin. Valitettavasti ainakaan meidän lapsi ei ymmärrä kun sille sanoo, että " nukahtaisit nyt päiväunille että äitikin saisi levätä eikä huudeta" . :(