Typeriä asioita, joita teille on sanottu vaikeassa tilanteessa "lohdutukseksi"?

On verrattu traumoja ja mt-ongelmia lievemmistä fyysisistä vaivoista parantumiseen. Ja vähätelty niiden vaikutusta nykyisyyteen. Kaikki toki "hyvällä" tarkoitusperällä.

Olen tykännyt kysyä, että jos pistän sun polvilumpion paskaksi, ja sä joudut leikkaukseen, fysioterapiaan ym. niin onko se vielä se sama polvi? Varaatko sille painoa kuten aiemmin, taittuuko juoksu jne.? Ai ei? No sama homma mielen suhteen: jälki jää kaikesta muistiin. 

Omaisillehan tämä on tietysti kaikkein rankinta.  Sanoi sisareni, kun minulta löytyi syöpä ja elin kuolemanpelossa keskellä kivuliaita hoitoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kaikella on tarkoituksensa"

 

Minä uskon että kaikella on tarkoituksensa vaikka ei aina siltä tunnu. En kuitenkaan ihmiselle joka on aivan paskana niin tietenkään sitä sano vaan kuuntelen ja yritän parhaani mukaan olla turvallinen ihminen.

Ihan mielenkiinnosta, mikä saa sinut uskomaan niin?

Haluaisin myös tietää miksi uskot, että kaikella on tarkoitus. Ihan vain jotta voisin ymmärtää paremmin. -Se itsemurhaaja sivulta 1

Kerroin isälleni masennuksestani. Hän kertoi kaveristaan joka teki viimeisen ratkaisun kun oli masentunut. En tiennyt mitä vastata.

Kun minua kiusattiin ja joskus asiasta kerroin niin äitini aina sanoi, että mitä hän sille voi. Asia jäi siihen ja en saanut mitään apua. Tai jos kerroin, että joku oli sanonut tosi ikävästi niin äitini ei reagoinut oikeastaan mitenkään. Isäni puolestaan sanoi, ettei saa välittää ja en kai minä nyt niin heikko ole, että annan tuon kaiken vaikuttaa. Kun kerroin etten jaksa enää niin isäni sanoi, että ajaa itse sitten auton tieltä jos vielä niitä juttuja puhun. Ja lähti oikeasti ajamaan jonnekin tullen sitten myöhemmin takaisin. Äitini mielestä minun piti pyytää anteeksi sitä kaikkea.

Työkkärin koulutuksessa sairaanhoitajan kanssa keskustelu sen jälkeen, kun oli ensin puhunut kiusaamisesta. Itsekin uskaltauduin asiasta puhumaan. Päättyi siihen, että sanoi kuinka entisistä kiusaajista tulee työelämän kynnysmattona. Ehkä se on niin, mutta melko ikävästi sanottu. 

Vierailija kirjoitti:

Kerroin isälleni masennuksestani. Hän kertoi kaveristaan joka teki viimeisen ratkaisun kun oli masentunut. En tiennyt mitä vastata.

Itsellä taas isäni sanoi, etten minä voi masentunut ja minulla ei ole mitään syytä masentua. Kiusaaminen ei ollut sellainen syy. Samoin minulle isäni kertoi tutustaan joka tappoi itsensä lama aikaan 90-luvulla ja sanoi, että vaan heikot sortuvat siihen. 

Vierailija kirjoitti:

No ei minulle henkilökohtaisesti, mutta silloin kun oli tsunami niin lehdistö uutisoi "vanhempansa kadottaneista" lapsista, kun arvuuteltiin montako lasta menetti vanhempansa tai vanhemmat oli kateissa ja lapsi joutuu tulemaan yksin kotiin. Ihan kuin ne lapset olisivat huolimattomuuttaan kadottaneet vanhempansa siellä.

Sossu kyllä huolehti heistäkin

Vierailija kirjoitti:

"Eihän tuo ole mitään mun kokemuksiin verrattuna", tätä hokee kaikille vastoinkäymisiä kokeville eräs tuttava, joka menetti vanhempansa yläasteikäisenä, sossu ja sukulaiset järjesti ja kustansi tämän elämän ja lisäksi perintöjen myötä taloudellinen turva.

Ehkä vanhemmatkaan ei jaksaneet sitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lohduttaja yrittää nokittaa jollain omalla kokemuksellaan.

Kyllä. Silloin kun koirani kuoli, en ollut ollenkaan ilahtunut kuullessani tarinoita ties kenen kyläläisen ja kumminserkunkaiman koirien kuolemista eivätkä ne minua lohduttaneet. Kun äitini menehtyi harvinaiseen sairauteen, en olisi millään jaksanut kuunnella kaikenlaisista kummallisista taudeista ja tuttavan tuttavista, joilla näitä on. Enkä omassa sairauteni huonoina kausina ole yhtään kiinnostunut siitä, kuinka sinullakin kerran toissakesänä oli tosi pahasti perselihas jumissa.

 

Joo, en jaksa kertoa pyolitutuille, että olen ollut vakavasti sairas, koska sitten joudun kuuntelemaan tarinoita heidän tutuistaan, joilla sama sairaus. 

"Onneksi minun isovanhemmat ei kuole vielä pitkään aikaan." sanoi tuttavani kun mummini kuoli. Aijaa. Eikös kuka vaan voi heittää lusikan nurkkaan vaikka huomenna. 

Kun mun vanhemmat eros, kaverini sanoi että hän kuo li si jos hänen vanhemmat eroaisi! Olin vissiin vahvempaa tekoa kun edelleen elossa. Tästä aikaa parikymmentä vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Mikä ei tapa, vahvistaa. 

Ja se paskin: 

Jumala ei anna kenelläkään sellaista taakkaa, mitä ei jaksa kantaa. 

Nämä on vihoviimeisiä kenellekään sanoa. "se mikä ei tapa se todellakin hajottaa" on minun mielipiteeni. Ja vakavasti sairaalle: No heh, heh, niin kauan kun on elämää niin on toivoa. Ei helevetti oo. 

Isosiskoni kuoli 49-vuotiaana syöpään ja samaa ikäluokkaa oleva työkaveri (möläyttelevä mies) kysyi kuolleen siskon ikää ja kuultuaan sen totesi jotain tyyliin: "aa, no, olihan sillä ikää jo". Jäin hieman sanattomaksi. 

Olin leikkauksessa erään melko harvinaisen syntymävamman takia, joka vaikutti koko elämään kielteisesti. Mulle järjestettiin kuraattorikäynti että saisin vähän jutella asiasta.

Jäi siihen yhteen kertaan kun kuraattori räväytti, että no eihän tuo kuitenkaan aiheuta kuolemaa kuitenkaan, ja oli muutenkin kalsea tapaus. Miksihän sellainen ihminen edes hakeutuu kuraattoriksi, kun myötätunto näytti puuttuvan kokonaan.

Olisi ollut kiva saada vähän edes vieraalta tukea, kun oma perheeni ei millään tavoin antanut sitä (turhaan odotin edes vähää läheisiltä omaisiltakaan).

Vierailija kirjoitti:

Kun mun vanhemmat eros, kaverini sanoi että hän kuo li si jos hänen vanhemmat eroaisi! Olin vissiin vahvempaa tekoa kun edelleen elossa. Tästä aikaa parikymmentä vuotta.

Ehkäpä kaveristasi tuntui siltä.

Kerrot surusta jota koet, kaverin eka vastaus aina oma vastaava mutta paljon suurempi tilanne josta aloittaa vartin monilogin, pientä vähättelyä vielä loppuun. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei minulle henkilökohtaisesti, mutta silloin kun oli tsunami niin lehdistö uutisoi "vanhempansa kadottaneista" lapsista, kun arvuuteltiin montako lasta menetti vanhempansa tai vanhemmat oli kateissa ja lapsi joutuu tulemaan yksin kotiin. Ihan kuin ne lapset olisivat huolimattomuuttaan kadottaneet vanhempansa siellä.

Eihän Suomesta lopulta edes jäänyt tsunamiorpoja toisin kuin paikallisista lapsista.

Totta, muutama ehkä mutta sosiaaliviranomaiset otti heidät huostaansa ja varmaan sijoitti isovanhemmille tai muille sukulaisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei minulle henkilökohtaisesti, mutta silloin kun oli tsunami niin lehdistö uutisoi "vanhempansa kadottaneista" lapsista, kun arvuuteltiin montako lasta menetti vanhempansa tai vanhemmat oli kateissa ja lapsi joutuu tulemaan yksin kotiin. Ihan kuin ne lapset olisivat huolimattomuuttaan kadottaneet vanhempansa siellä.

Eihän Suomesta lopulta edes jäänyt tsunamiorpoja toisin kuin paikallisista lapsista.

Olihan niitä suomalaisiakin, esimerkiksi meidän kanssa samalla lennollakin oli joitain. Kun oltiin laskeuduttua niin me saatiin mennä aulassa olevien omaisten luo mutta jotkut työntekijät keräsi yksin olevien lasten tietoja. Eihän tuolta kukaan elossa takaisin tullut kun oli ollut jo useamman päivän kadoksissa.

"Sikiössä oli varmaan jotain vikaa, kun raskautesi meni kesken. Joten parempi näin"

No joo niin varmaan, mutta olisin toivonut että ei olis ollut.

Vierailija kirjoitti:

Just tuo, että jollain on asiat vielä huonommin. Tuolla logiikalla ei kukaan saisi ikinä valittaa, paitsi just se yksi, kenellä on asiat kaikkein huonoiten maailmassa. Sekin todennäköisesti on juuri kuolemassa. 

Tämä. Tai se, että monella ihmisellä on asiat huonosti. Eihän se sitä surua ja kärsimystä poista, että sitä on usealla.

Ylipäätään kaikenlainen mitätöinti "Kuule, muillakin on ongelmia" ym.

Rationaalisesti sehän on totta, mutta on todella sosiaalisesti kömpelö, epäempaattinen ja tökerö asia sanoa siinä tilanteessa.

Suru on kuitenkin aina prosessi. Kun ihminen on käynyt sitä läpi tiettyyn pisteeseen, hän kyllä ymmärtää itsekin, että sama on tapahtunut muillekin ja

jotenkin siitäkin on selvitty, mutta siinä tilanteessa ja prosessin ollessa kesken tuommoiset kommentit satuttaa pahasti. Moni aikuinen kumminkin ymmärtää, että kaikilla voi olla kaikenlaista elämässä, mutta ei se niitä omia ongelmia poista.