Mikä on ollut tähän astisen elämäsi onnellisimpia tapahtumia ja vastaavasti surullisimpia...?

Lasten syntymä. Lapsen kuolema.

Onnellisimpia aikoja: kumppanin kanssa vietetyt hetket, hyvien ystävien kanssa vietetyt hetket, onnistumiset opinnoissa, korkeakoulusta valmistuminen, vaihto-opinnot ja matkat

Surullisimmat: Vanhempien kuolema muutaman vuoden sisällä, veljet päihdesairaus, oma pohjakosketus mielenterveyden kanssa, turvaton parisuhde ja riitaisa ero

Vierailija kirjoitti:

Onnellisin oli kun oma äiti selvisi hengissä itsemurha yrityksestä, kun olin 12 vuotias. Surullisinta on ollut, kun kaikki ystäväni ja veljeni ovat kuolleet. Olen 78 vuotias.

Voimia sinulle <3 Olet selvinnyt varmasti vaikeasta lapsuudesta. Toivottavasti löydät vielä ihmisiä rinnalle.

Onnellisinta on että nykyään nautin elämästä.

Surullisimpia perhedraamat.

N64

Up.

Up.

Vierailija kirjoitti:

Paras kokemus oli se kun sulautui ykseyteen. 

Se tarkottaa sitä,  että Tietoisuus ei siinä tilassa tiedosta menttaalisia kohdetta,  eli maailmaa,  siinä olevia kohteita,  eikä egoa,. 

 

Pahin kokemus on ollut kun ainut lapseni kuoli. 

Menit Tietoisuuteesi menttttaalisesti mitä käytit? Silloin ja ny.

Up.

Onnellisin oli kun äitini kuoli. Surullisin vastaavasti kun kissani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras kokemus oli se kun sulautui ykseyteen. 

Se tarkottaa sitä,  että Tietoisuus ei siinä tilassa tiedosta menttaalisia kohdetta,  eli maailmaa,  siinä olevia kohteita,  eikä egoa,. 

 

Pahin kokemus on ollut kun ainut lapseni kuoli. 

Menit Tietoisuuteesi menttttaalisesti mitä käytit? Silloin ja ny.

Tarkennatko kysymystä: mitä käytit silloin ja nyt?

Kiitos.

 

 

Onnellisimmat: ensirakkaus, kolmen lapsen syntymät. Vaikea edes kuvailla sitä valtavaa onnen tunnetta. Surullisimmat: äitini kuoli kun olin 6 v. Kaipasin häntä koko lapsuuden, ihan täysi-ikäiseksi asti. Toiseksi surullisin pitkän parisuhteen päättyminen. Se tuli minulle yllättäen ja järkytti, kuin koko elämältä olisi pohja poissa, ei sopeutumisaikaa. Siinä oli puolison rakastuminen toiseen ihmiseen taustalla, minkä hän oli kieltänyt. Olin niin pohjattoman surullinen ensimmäisen vuoden ajan, kunnes aloin toipua.

Yksi onnellisimmista liittyy kesään v. 1996. Lukio oli takana ja tuntui, että elämä on edessä. Sain opiskelupaikan, jonne olin halunnut. Rakastuin. Se jäi kesäromanssiksi, kun hän lähti armeijaan ja minä pian opiskelemaan, mutta meillä oli aivan mieletön kesäkuu. Naurettiin, vietettiin kylmiä telttaöitä, uitiin keskellä yötå, paistettiin nuotiolla vaahtokarkkeja, käperryttiin toisiimme ja rakasteltiin. Yksi kauneimmista muistoistani: maattiin sylikkäin rantahietikolla rakastelun jäljiltä raukeina ja kuunneltiin hiljaa, kuinka vesi liplatti rantakivikolle ja satakieli lauloi puussa. Oli hämärää ja silti valoisaa, kuin kesäyönä vain voi olla.

Vierailija kirjoitti:

Yksi onnellisimmista liittyy kesään v. 1996. Lukio oli takana ja tuntui, että elämä on edessä. Sain opiskelupaikan, jonne olin halunnut. Rakastuin. Se jäi kesäromanssiksi, kun hän lähti armeijaan ja minä pian opiskelemaan, mutta meillä oli aivan mieletön kesäkuu. Naurettiin, vietettiin kylmiä telttaöitä, uitiin keskellä yötå, paistettiin nuotiolla vaahtokarkkeja, käperryttiin toisiimme ja rakasteltiin. Yksi kauneimmista muistoistani: maattiin sylikkäin rantahietikolla rakastelun jäljiltä raukeina ja kuunneltiin hiljaa, kuinka vesi liplatti rantakivikolle ja satakieli lauloi puussa. Oli hämärää ja silti valoisaa, kuin kesäyönä vain voi olla.

Jäikö sinulle ikävä ja haikeus? Minulla oli nuorena samantyyppinen rakastuminen, elämäni ainoa suuri rakkaus. Meillä tiet erosivat, kun ei päästy opiskelemaan samaan kaupunkiin. Välimatkaa tuli lähes 500 km ja aluksi sitä yritettiin kulkea viikonloppuisin puolin ja toisin, mutta opiskelijan budjetilla se kävi taloudellisistakin syistä mahdottomaksi yhtälöksi. Oli elokuu, kun muutot tuli, ja joululomalla päätettiin yhdessä, että pysytään pelkkinä ystävinä. Ei kuitenkaan pysytty, siis siinä mielessä, että olisi pidetty yhteyttä. Hän meni kihloihin ja naimisiinkin jo ennen opiskelujen päättymistä. Minä vaelsin sinkkuna seikkailusta toiseen, enkä löytänyt ketään, jonka kanssa olisi tullut tunne, että tässä on minun ihmiseni.

Nähtiin kerran sattumalta kotipaikkakunnan Cittarissa. Olin jo valmistunut ammattiin ja töissä toisella paikkakunnalla. Hänellä oli kaunis vaimo ja rattaissa pieni lapsi, ehkä 1,5 v. Halattiin ja luvattiin pitää enenmän yhteyttä. Niin ei tapahtunut. Minun sydämeni olisi särkynyt, koska tunsin häntä kohtaan edelleen paljon enemmän kuin ystävyyttä. 

Minäkin menin naimisiin, kun löysin hyvän miehen. Ikää oli jo 30 v. ja olen aina halunnut hankkia omia lapsia. Tulin äidiksi 32 v. ja toisen kerran 3,5 v. myöhemmin. Jossain vaiheessa kun lapset olivat ihan pieniä kuulin sen nuoruudenrakkauteni eronneen ja asuvan samalla paikkakunnalla. Hän kyseli silloin, miten minulla elämässäni menee. Nyt minun lapset on jo koululaisia, toinen yläkoululainen, toinen alakoululainen, ja miehen kanssa ollaan yhdessä, koska sovittiin, että ei erota ainakaan ennen kuin lapset on saatu aikuisiksi. Tässä on vielä monta vuotta siihen. Joskus olen miettinyt, miltä tuntuisi olla yhdessä sen suuren rakkauden kanssa. Edellyttäen tietysti, että molemmat olisivat sinkkuja. Olisiko se edelleen sielujen sympatiaa ja suuria tunteita? Olen joskus lukenut pareista, jotka ovat vanhemmalla iällä palanneet yhteen ja rakkaus on kantanut. Ikinä ei pitäisi ihmisen luopua siitä suuresta rakkaudesta, jos se on kerran löytynyt, koska uutta mahdollisuutta ei ehkä tule koskaan. Joillekin ei löydy sitä suurta rakkautta koko elinikänä.

Onnellisimpia hetkiä ollut lasten syntymät ja muutenkin heidän onnistumisensa milloin missäkin asiassa.

Omat onnistumiset työssä olleet myös onnen hetkiä.

Hirvittävimpiä kokemuksia ollut taas ex-miehen kanssa vietetyt viimeiset 2 vuotta ennen kuin pääsi irti, sen jälkeen ihan rakastuminen ja lopulta vuodien jälkeen hirveintä kun juuri se rakas, johon luotto kuin kallioon, jäikin kiinni sivusuhteesta. En ole toipunut siitä vieläkään, vaikka siitä on jo 5 vuotta.

Surullisinta oli se, kun isäni meni uusiin naimisiin ja elämä tuntui suistuvan raiteiltaan. Alkoholi pilasi. En minä sitä sano, etteikö aiemmin olisi jo ollut alttiutta, mutta uusi vaimo veti mukaan sellaisiin juoppoporukoihin, että niiden molempien elämä oli ihan hakoteillä. Kun minulla oli rippijuhlat, isä-kulta oli herännyt aamulla putkasta ja myöhästyi konfirmaatiosta kirkosta klo 10. Muistan sen hädän, mitä hänelle on tapahtunut, kun hän ei ollut kirkossa. En ole monelle ihmiselle ääneen kertonut, miksi isäni oli poissa juhlista. Siinä oli monenlaisia vaiheita. Lukion kolmannella sain kutsun sairaalaan, koska hänellä oli ärhäkkä haimatulehdus ja oli huonossa kunnossa. Komplikaatioita oli myös munuaisissa, minkä takia alkoi dialyysihoito. Hän toipui siitä, mutta sitten vaimo kuoli nukkuessaan, ilmeisesti sydän petti. Sen jälkeen isäni ei palannut enää työelämään millään tavalla, ja erakoitui. Se on ollut suuri suru minullekin. Rauha hänen muistolleen.

Onnellisin hetki oli esikoisen syntymä, joka oli pitkään toivottu ja muutti koko käsitykseni elämästä. 

Surullisin: kun tajusin että kukaan ei ole valinnut minua, vaan aina jonkun muun. 

Valitettavasti en uskalla vastata tähän kysymykseen, ollenkaan. Tuli ihan ahdistus pelko kohtaus. Anteeksi vaan. 



Mutta vastaan tuohon aurinkorasva juttuun. Minäkään en ole koskaan käyttänyt aurinkorasvaa. Vaatteet suojaavat auringolta. Pään olen suojannut hatulla ja sateenvarjolla. 

Jos ottamalla ottaa aurinkoa Suomessa, niin mielellään silloin, kun auringon kulma on yli 40 astetta. Silloin Suomen korkeudella saa D-vitamiinia ihon kautta, joka estää palamisen, eli kesä heinäkuussa noin klo 12-14. Netistä saa tarkemmat luvut auringon kulmasta. 

Surullisinta on ollut tajuta, ettei rakkautta ole ollut, eikä sitä tule koskaan olemaan minun elämässäni.

En oikein näytänselviävän tästä yksinäisyydestä. Lapsuuden pitkien käsittelemättömien sairaalassa olojen traumaa, epäilen. 

 

Parasta on se, että minulla on hyvät suhde lapseeni. Vaikka en ole osannut antaa hänelle tarvittavaa tukea riittävästi, omien puutteideni vuoksi. Halua ja tahtoa kyllä on. 

Kauheinta on ollut kissojeni kuolemat. Rakastin heitä enemmän kun mitään muuta. Onnellinen en ole ollut koskaan. Ellen sitten aavistuksen silloin, kun sain kissani.

Eipä ole ollut onnellisia. Eniten kamalia ovat olleet molempien vanhempien kuolema alkoholiin ja näiden sotkujen selvittely.