Milleniaalit ja Gen Z ovat lapsivapaita - hyvä asia
Eikö tämä ole hyvä juttu?
Ennen vanhaan lisäännyttiin tilanteesta riippumatta ja häviäjänä oli lapsi. Nykyään nuori sukupolvi haluaa olla taloudellisesti vakaa, ja hoitaa emotionaaliset ongelmat terapiassa ennen kuin dumppaa ongelmansa lapselle. Yksikään lapsi ei ole pyytänyt syntyä tähän maailmaan joten vähintä on että lapsille tarjotaan paras mahdollinen lähtökohta elämään.
Syntyvyyden kauhistelijat eivät oikeasti välitä lapsista koska heille vain lapsien lukumäärä ratkaisee eikä se millaista elämää lapset tulevat elämään. Lisäksi on ulkopuolisena helppo vaatia muita synnyttämään koska itse ei joudu kantamaan vastuuta lapsesta. Eli tekopyhyys loistaa siinä.
Kommentit (128)
LAPSETON EIKÄ MIKÄÄN 'LAPSIVAPAA'
Vierailija kirjoitti:
Olen milleniaali, ja lapsuudesta eniten jäänyt mieleen äidin jatkuva hermojen kireys, kun ei sanojensa mukaan jaksanut meitä lapsia.
Samoin se, kuinka olin rahasta huolissani jo ihan liian nuorena, koska äiti sätti jatkuvasti miten meihin meni rahaa. Liian pienissä vaatteissa tuli kuljettua, uusia ei uskaltanut pyytää. Sitten kun jotain tarpeellista minulle ostettiin, niin kassalla tunsin isoa mielipahaa siitä, kuinka perheen vähiä rahoja joudutaan nyt minuun tuhlaamaan.
Nyt aikuisena ajattelen, että äiti ei tainnut koskaan edes haluta lapsia. Mutta oli silti hankkinut useamman, ja me saimme sitten jatkuvasti kuulla miten paljon vaivaa meistä hänelle oli.
Samanlainen kokemus itsellä. Muistan olleeni n.6vuotias kun jo pohdin vakavasti, että itse en ainakaan lapsia tee ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Pahimpia lienevät abortinvastustajat ja heidän naisvihamielinen ajatusmaailmansa 🤢
Tulee mieleen KD. Siinä on kyllä tekopyhä puolue. Eivät välitä naisista yhtään. Ja lisäksi vielä kannattavat turkistarhausta.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen nainen Suomessa hankkii ainakin yhden lapsen
Fakta
En hanki.
Aseksuaali nainen

Täällähän on oikein Pietarin trollien kokoontumisajot!
Joo, koska kaikki suomalaiset naiset ovat muuten pimpat ojossa kasvattamassa äpäriänne apinalaumahaaremeissanne, ilman venäjätrolleja.
Ei niillä pätkätöillä lapsia elätetä. Varsinkin, kun se pienikin tulo verotetaan kuoliaaksi, eikä veronmaksun vastineeksi saa lapseton yhtään mitään. Lisäksi suomalaiset miehet on vastuuttomia ja juntteja. Minä en minkään persun kanssa ala lisääntymään.
Vierailija kirjoitti:
LAPSETON EIKÄ MIKÄÄN 'LAPSIVAPAA'
Lapseton tarkoittaa, että jotain puuttuu, ja haluaisi kuitenkin saada sen. Esim. raha-TON, kodi-TON.
Vapaaehtoisesti lapsettomalta eli velalta ei puutu mitään, koska tarvetta lapsille ei ole. Sen sijaan lasten saaminen on velalle negatiivinen asia, koska se huonontaisi elämänlaatua. Siksi kyseessä on lapsi-vapaa ihan kuten tauti-vapaa, jne... eli asia, jota ei halua ja jota ilman on paljon parempi. Eli kyllä kyseessä on lapsivapaa ihminen, kun tarvetta lapsille ei ole.
Lopulta kyse on siitä, haluaako ihminen, että muilla ihmisillä on valinnanvapaus omasta kehostaan. Siinä on kaksi vaihtoehtoa: Kyllä vai ei? Vaikka eletään vuotta 2025, jotkut oikeasti vieläkin haluavat itsekkäistä syistä päättää toisten synnyttämisestä ja pakottaa muut synnyttämään vastoin tahtoa. Antaisi ihmisten vaan olla rauhassa. En tajua, miksi jotkut ihmiset kuluttavat niin paljon aikaa miettiessä mitä naapurin pirjo ja pertti makuuhuoneissaan touhaavat, ja miten itse olisi "suuressa asiantuntijuudessa" parempi päättämään, miten naapurit käyttävät ehkäisyä. Koko ajatus on täysi vitsi. Kertoo ihmisistä paljon, kun halutaan puuttua toisten yksityiselämään näin voimakkaasti.
Jokaisen ihmisen keho kuuluu hänelle itselleen eikä setämiespoliitikoille yms.
Vierailija kirjoitti:
Olen milleniaali, ja lapsuudesta eniten jäänyt mieleen äidin jatkuva hermojen kireys, kun ei sanojensa mukaan jaksanut meitä lapsia.
Samoin se, kuinka olin rahasta huolissani jo ihan liian nuorena, koska äiti sätti jatkuvasti miten meihin meni rahaa. Liian pienissä vaatteissa tuli kuljettua, uusia ei uskaltanut pyytää. Sitten kun jotain tarpeellista minulle ostettiin, niin kassalla tunsin isoa mielipahaa siitä, kuinka perheen vähiä rahoja joudutaan nyt minuun tuhlaamaan.
Nyt aikuisena ajattelen, että äiti ei tainnut koskaan edes haluta lapsia. Mutta oli silti hankkinut useamman, ja me saimme sitten jatkuvasti kuulla miten paljon vaivaa meistä hänelle oli.
Oma äiti oli samanlainen. Lisäksi katseli väkivaltaista juoppoa ja toljotti vierestä, kun se kävi meihin lapsiin käsiksi. Oli varmaan vaan tyytyväinen, että ei itse joutunut nyrkkien tielle. Lapsista viis.
Nyt ihmettelee, että miksi hänen lapset ei halua lapsia. No on saatana varsin jännä juttu.
Pitäisi tehdä se lapsi yksin, kun isäehdokkaiden taso on helvetissä. Enkä halua uhrata koko elämääni lapsen hoitamiseen. Joten lapsia ei tule.
Vierailija kirjoitti:
Olen milleniaali, ja lapsuudesta eniten jäänyt mieleen äidin jatkuva hermojen kireys, kun ei sanojensa mukaan jaksanut meitä lapsia.
Samoin se, kuinka olin rahasta huolissani jo ihan liian nuorena, koska äiti sätti jatkuvasti miten meihin meni rahaa. Liian pienissä vaatteissa tuli kuljettua, uusia ei uskaltanut pyytää. Sitten kun jotain tarpeellista minulle ostettiin, niin kassalla tunsin isoa mielipahaa siitä, kuinka perheen vähiä rahoja joudutaan nyt minuun tuhlaamaan.
Nyt aikuisena ajattelen, että äiti ei tainnut koskaan edes haluta lapsia. Mutta oli silti hankkinut useamman, ja me saimme sitten jatkuvasti kuulla miten paljon vaivaa meistä hänelle oli.
Ironista tässä on, että velat olisivat oikeasti parhaita vanhempia, koska ymmärtävät, mitä vanhemmuus oikeasti vaatii. Äärimmäistä venymistä emotionaalisesti, rahallisesti, sosiaalisesti jne. Kun tajuaa kuinka paljon se vaatii, on rohkeaa sanoa, ettei halua valita sitä tietä. Tämä vaatii hyviä tunnetaitoja sekä henkistä kypsyyttä tiedostaa omat rajansa.
Sen sijaan on paljon itsekkäämpää vain rynniä kohti elinikäistä päätöstä, jota ei voi perua. Lapsen kasvatus ei todellakaan jää 18 vuoteen vaan lapsen huolet kulkevat vanhempien mukana koko elämän. Ellei sitten ole suunnitelmissa hylätä omaa lastaan heti täysi-ikäisenä mutta mitä se taas kertoo vanhemmasta jos sellaista aikoo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
#childfree eli tietoinen lapsettomuus on helpoin yksittäinen rahan ansaitsemiskeino, mitä tavallinen pulliainen voi tehdä. 100-200k€ puhtaana käteen 18v ajalta, per syntymätön lapsi. #childfree mahdollistaa sosioekonomisen aseman nousun ja köyhyyskierteen katkaisun.
Aina kun joku ulisee kuinka itsekästä vapaaehtoinen lapsettomuus on, voisi kysyä että ketä kohtaan? Ei ole ketään, jota olisi kohdeltu itsekkäästi. Sen sijaan on olemassa vanhempia, jotka haluavat lapsia itsekkäistä syistä: halutaan mini-minä, "perintö", nimen jatkaminen, pitää tehdä lapsenlapsia, jne...
Kun nuorten eläkkeet menee boomerien eläkkeiden maksuun, jollain pitäisi pystyä elämään vanhana. Tämä on yksi tehokas selviytymiskeino siihen. Ehkäisy ei ole rakettitiedettä.
Siis kuka tämän 200 tonnia sinulle maksaa, jos sitä sinulla ei ole?
Kehittyneissä maissa lapsen kasvattaminen 18-vuotiaaksi maksaa 200 000 EUR molemmin puolin. Kun lasta ei hanki, tätä kustannuserää ei ole olemassa. Sen rahan voi käyttää mihin tahansa muuhun käyttökohteeseen, esim. omaan eläkekassaan (koska nykyajan velaksi elämisen takia nykynuorien eläkkeistä leikataan, reilu peli eikö?). Jos on kaksi täysin identtistä ihmistä, mutta toisella on lapsi, niin se jolla ei ole lasta, tulee olemaan noin 200 000 EUR rikkaampi kuin lapsen omaava. Siitä se säästö/voitto tulee. Tässä ei tietenkään oteta huomioon millaiset korko/osinkotuotot tulee 18 vuoden ajalta jos sijoittaa rahansa fiksusti. Tai sitä, millaisen taloudellisen turvallisuuden tunteen se antaa, kun on edes jotain pesämunaa kertynyt. Lapsihan ei ole mikään eläketurva koska lapsella ei ole velvollisuutta hoitaa vanhempiaan, saati olla ilmaisena kotipalvelijattarena vuosikausia. Lapsella on omakin elämä.
Toki on niitä ihmisiä jotka huutelee että "ei lapsen hankkiminen maksa niin paljoa koska minä selvisin vain X tonnilla! Ei tarvi hankkia kalleimpia merkkivaatteita koska veistelin lelut puusta ihan itse ja vaatteetkin ompelin omin pikku kätösin!" No hei onneksi olkoon kun pääsit niin pienellä summalla, oletko ylpeä siitä... kannattaa kysyä lapselta mitä mieltä hän oli siitä, että voitti säästäväisyyskilpailun ja kaikesta oli pulaa...
Juu, kun milleniaalina koko lapsuutensa kuunteli vanhempaa väkeä, että pitikin mennä lapsia tekemään ja VMP ja sitä s*tanan loputonta tappelua rahanmenosta, kyllähän siinä mietti, että v*uako menitte tekemään. Enkä todellakaan ole itse samaa virhettä tehnyt.
Ei ole kauheasti halua tehdä yhdenkään naisen kanssa lapsia kun niin herkästi naine jättää ja alkaa käyttämään lasta hyväkseen kuvatakseen eksä tyhjäksi. Naiset käyttää lapsia miehen henkisen ja taloudellisen hyväksikäytön välineenä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen nainen Suomessa hankkii ainakin yhden lapsen
Fakta
En hanki.
Aseksuaali nainen
Oletko käynyt asepalveluksen? Kun lapsien teko on se naisten tekosyy millä naiset perustelee että heidän ei tarvi maanpuolustukseen osallistua. Vai onko sinulla joku muu tekosyy miksi sinun ei tarvi sitä tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Juu, kun milleniaalina koko lapsuutensa kuunteli vanhempaa väkeä, että pitikin mennä lapsia tekemään ja VMP ja sitä s*tanan loputonta tappelua rahanmenosta, kyllähän siinä mietti, että v*uako menitte tekemään. Enkä todellakaan ole itse samaa virhettä tehnyt.
Se on kyllä jännä miten vanhemmat voi uhriutua/valittaa elämäntavasta jonka ovat itse valinneet. Lapsi syntyy hedelmöityksen myötä ja se vaatii aktiivisia toimenpiteitä toteutuakseen. Vanhemmuus ei ole sattumaa/tuuria. Vanhemmuutta ja lapsenkasvatusta koskevia kirjoja on olleet kirjastot pullollaan vuosikymmenet ja nyt googlesta saa kaiken tiedon. Se ei voi tulla kellekään yllätyksenä että vanhemmuus on rankkaa. Ainoa looginen selitys on että ihmiset ei lue lastenkasvatuskirjoja tai perehdy vanhemmuuden koulutusmateriaaleihin etukäteen vaan ne kaivetaan esiin vasta sitten kun lapsi on syntynyt (jos silloinkaan).

Älä hölötä. Jokaisella Suomen kansalaisella on maanpuolustusvelvollisuus. Oli käynyt armeijan eli ei. Ei koko kansa voi lähteä rintamalle vaan sairaanhoitoa ja ruokahuoltoa on esim jonkun pyöritettävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, kun milleniaalina koko lapsuutensa kuunteli vanhempaa väkeä, että pitikin mennä lapsia tekemään ja VMP ja sitä s*tanan loputonta tappelua rahanmenosta, kyllähän siinä mietti, että v*uako menitte tekemään. Enkä todellakaan ole itse samaa virhettä tehnyt.
Se on kyllä jännä miten vanhemmat voi uhriutua/valittaa elämäntavasta jonka ovat itse valinneet. Lapsi syntyy hedelmöityksen myötä ja se vaatii aktiivisia toimenpiteitä toteutuakseen. Vanhemmuus ei ole sattumaa/tuuria. Vanhemmuutta ja lapsenkasvatusta koskevia kirjoja on olleet kirjastot pullollaan vuosikymmenet ja nyt googlesta saa kaiken tiedon. Se ei voi tulla kellekään yllätyksenä että vanhemmuus on rankkaa. Ainoa looginen selitys on että ihmiset ei lue lastenkasvatuskirjoja tai perehdy vanhemmuuden koulutusmateriaaleihin etukäteen vaan ne kaivetaan esiin vasta sitten kun lapsi on syntynyt (jos silloinkaan).
Ehkäisyä oli saatavilla myös silloin 80 ja 90-luvuilla. Turha perkele marista, jos ei ole viitsinyt siitä huolta pitää. Ei olisi ollut iso vaiva. Mut tietyn ihmistyypin mielestä kaikki on aina jonkun muun syytä ja heillä ei vastuuta omista päätöksistään. Uhriutuminen on niin mukavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
#childfree eli tietoinen lapsettomuus on helpoin yksittäinen rahan ansaitsemiskeino, mitä tavallinen pulliainen voi tehdä. 100-200k€ puhtaana käteen 18v ajalta, per syntymätön lapsi. #childfree mahdollistaa sosioekonomisen aseman nousun ja köyhyyskierteen katkaisun.
Aina kun joku ulisee kuinka itsekästä vapaaehtoinen lapsettomuus on, voisi kysyä että ketä kohtaan? Ei ole ketään, jota olisi kohdeltu itsekkäästi. Sen sijaan on olemassa vanhempia, jotka haluavat lapsia itsekkäistä syistä: halutaan mini-minä, "perintö", nimen jatkaminen, pitää tehdä lapsenlapsia, jne...
Kun nuorten eläkkeet menee boomerien eläkkeiden maksuun, jollain pitäisi pystyä elämään vanhana. Tämä on yksi tehokas selviytymiskeino siihen. Ehkäisy ei ole rakettitiedettä.
Voit säästää eläkettäsi varten vaikka kuinka paljon, jos huoltosuhde on pilalla, on rahasi siinä tilanteessa
Ne jotka ovat säästäneet pahan päivän varalle, tulevat pärjäämään paremmin - olipa taloustilanne hyvä tai huono. Jos tilanne on tosi huono, ainakin negatiivista vaikutusta voi pehmentää. Se on parempi tilanne kuin olla ilman säästöjä.
Jos valtio defaulttaa konkurssiin, on silloinkin säästäjä paremmassa asemassa, koska rahaa on suhteessa enemmän keskivertokansalaiseen nähden, jolloin ostovoima on parempi. Jos muut ostavat pelkkää leipää, voi itse ostaa leivän ja siihen makkaraleikkeleen päälle.