Suuret ikäluokat auttoivat omia iäkkäitä vanhempiaan ja olettavat että nyt heidän lapset auttavat heitä... mutta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis naiset jäi eläkkeelle lapsenlapsen syntyessä? Ei jäänyt, ei päässyt. Lapsenlapsi ei ole mikään sairaus.

En tietenkään lapsena tätä ajatellut, mutta kuulin myöhemmin, että mun mummoni otti usein palkattomia vapaapäiviä hoitaakseen meitä lapsenlapsiaan (ja esim. otti perjantain vapaaksi valmistautuakseen ruokineen päivineen hoitamaan meitä viikonlopun). Olen syntynyt 80-luvulla. 

Hänellä on ollut joustava työnantaja. Nämä on harvinaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olis aika vaikeaa hoitaa mun vanhempia, kun molemmat asuu 200km päässä toisistaan ja on mulla omakin elämä. 

Heistä kumpikaan ei laitokseen halua sen tiedän ja he haluaa mennä saappaat jalassa omassa kodissa. 

Ja sama itsellä mieluummin kuolen omassa kodissa, vaikka sinne vessan lattialle kun paskat housuissa maaten viikko tolkulla tuijottaen valkoisia seiniä.

Oikeastaan mun suurin haave olisi kuolla metsässä vaellusreissulla. Tulisin kauniisti osaksi luontoa ja saisin kuunnella lintujen ääniä ja katsella puiden latvoja kuinka ne tuulessa hiljaa heiluu kuin tanssien ja sininen taivas. 

Tässä esimerkki itsekkäästä ajatusmaailma. On kivampaakin tekemistä, kuin yhtään huolehtia omista sairaista ja vanhoista vanhemmista.

Jaa . Nää mun vanhemmat ei huolehtinut musta ja minut huostaan otettiin jo viisi vuotiaana. Minäkö se itsekäs olenkin? Isä ryyppäsi kaikki rahat, niin ettei vaippoihin ollut varaa ja kaikkea muutakin sairasta sain nähdä kun olin lapsi. Ei tee mieli sellaisia vanhempia hyysätä. Saavat kokeilla miltä tuntuu olla tuntia kausia paskat housuissa, vaikka en sitä heille toivo, mutta ei ole minun ongelmani. Olisivat tehneet abortin tai käyttäneet kortsua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olis aika vaikeaa hoitaa mun vanhempia, kun molemmat asuu 200km päässä toisistaan ja on mulla omakin elämä. 

Heistä kumpikaan ei laitokseen halua sen tiedän ja he haluaa mennä saappaat jalassa omassa kodissa. 

Ja sama itsellä mieluummin kuolen omassa kodissa, vaikka sinne vessan lattialle kun paskat housuissa maaten viikko tolkulla tuijottaen valkoisia seiniä.

Oikeastaan mun suurin haave olisi kuolla metsässä vaellusreissulla. Tulisin kauniisti osaksi luontoa ja saisin kuunnella lintujen ääniä ja katsella puiden latvoja kuinka ne tuulessa hiljaa heiluu kuin tanssien ja sininen taivas. 

Tässä esimerkki itsekkäästä ajatusmaailma. On kivampaakin tekemistä, kuin yhtään huolehtia omista sairaista ja vanhoista vanhemmista.

Kokeilehan hoitaa 24/7/365 harhaluuloisuushäiriöistä psykoottista vanhusta. 

Siinä sairastuu lopulta hoitaja itsekin.

Ihmiset käyvät töissä, heillä on omakin perhe huolehdittavana ja eläkeikä on n. 70 v. 

Laitos nuorena tiedän etten vanhana laitoksessa enään halua asua. 

Varmasti moni muukin ajattelee samalla tavalla. Perhekodissa asuin koko lapsuuden te normaali ihmiset kun teillä ei ole mitään käsitystä millaista on asua laitoksessa. 

Minä en omia vanhempia sinne laita ja se ei ole itsekästä voisin tietysti kostona heidät laittaa laitokseen, mutta itse en enään laitokseen takaisin halua.

Mua haukuttiin ja henkisesti pahoinpideltiin eikä omaa elämää ollut eikä omaa tahtoa ja valinnan vapautta tai yksityisyyttä. Järkyttävää sitäkö todella haluatte vanhemmillenne tehdä..

No en meinaa auttaa. Sitä varten on vanhustentarhat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olis aika vaikeaa hoitaa mun vanhempia, kun molemmat asuu 200km päässä toisistaan ja on mulla omakin elämä. 

Heistä kumpikaan ei laitokseen halua sen tiedän ja he haluaa mennä saappaat jalassa omassa kodissa. 

Ja sama itsellä mieluummin kuolen omassa kodissa, vaikka sinne vessan lattialle kun paskat housuissa maaten viikko tolkulla tuijottaen valkoisia seiniä.

Oikeastaan mun suurin haave olisi kuolla metsässä vaellusreissulla. Tulisin kauniisti osaksi luontoa ja saisin kuunnella lintujen ääniä ja katsella puiden latvoja kuinka ne tuulessa hiljaa heiluu kuin tanssien ja sininen taivas. 

Tässä esimerkki itsekkäästä ajatusmaailma. On kivampaakin tekemistä, kuin yhtään huolehtia omista sairaista ja vanhoista vanhemmista.

Ja jos he ovat sanoneet ettei halua laitokseen? Ja eivät ole sairaita. Tosin kaikki vanhukset on enemmän tai vähemmän aina sairaita. Mutta ei kai ketään voi väkipakolla laitokseen viedä ja kuka sen maksaa? . Enemmän ovat siellä heitteillä eivätkä pääse edes ulos. Sairasta jopa apinoilla noilla eläintarhassa paremmat oltavat kuin suomen vanhuksilla

Kitiseviä vanhuksia en hoida! He jäivät eläkkeelle moni jo 30 vuotta sitten! Ja lisäksi saavat vielä leskeneläkkeen tuohon päälle.. on mökit ja kaikki. Hoitakoot ahnurit itse itsensä!

Ai jai, en jaksanut kaikkea edes lukea, mutta mun 20-luvulla syntyneellä äidilläni oli 14 sisarusta.  Evakkoaika levitti kaikki ympäri Suomea sinne tänne.  Vain yksi sisaruksista jäi samalle paikkakunnalle, kuin vanhemmat.  Ja tämä yksi se sitten oli se, joka vanhuksista huolehti ja heidät hautaan saattoi.

Näin se yleensä aina menee.  Se, joka jää paikkakunnalle, on päävastuussa.  Onhan se ihan luonnollistakin.  Siihen aikaan varsinkaan ei varmaan asiaa edes sen kummemmin ajateltu.  Ei minun äitini ainakaan ikinä puhunut, että mitenkähän ne äiti ja isä siellä voivat ja että pitäisi mennä katsomaan.  No ei ollut autoakaan meillä eikä edes puhelinta.  Ja välimatka tosi pitkä.

Käytiin vain kesäisin joskus, ei edes joka kesä.  Ja meitä lapsenlapsiakin oli niin paljon, että kun sinne keräännyttiin mummolaan, niin hyvä jos ehdittiin mummon ja papan kanssa edes jutella, oli yhtä hulinaa ja hälinää.

Minä kuulun sitten juuri ja juuri niihin suuriin ikäluokkiin, mutta ei meitä ollut kuin kaksi.  Ja hoidimme vanhempamme miten hoidimme, isä kuoli vielä työiässä ollessaan, äiti eli vanhaksi.  Hän halusi olla itsenäinen viimeiseen asti ja olikin, ei mitään  sairauksia eikä muistihäiriöitä, joten emme kovin työlääseen tehtävään joutuneet.  Kaupassa kävimme ja huolehdimme virallisista asioista jne.  

Omaa vanhuuttani, joka jo kolkuttelee ovella, en jaksa miettiä.  Niin olen ajatellut, etten lapsiani kovin haluaisi rasittaa.  Mutta eihän elämästä koskaan tiedä.

Onko se elämisen arvoista elämää, jos joka päivä heräät etkä muista missä olet ja oudot ihmiset tulee ja vaihtaa sun vaipat tai pesee sinut . Ja vielä pahempaa on se, jos et pääse edes ylös sängystä itse etkä muista kuka itse edes olet tai mennyttä elämääsi. Alzheimer on kuin sielu kuolisi ennen ruumista ja ruumis kuihtuu ja kaikki mikä tekee elämästä elämisen arvoista on kadonnut tai unohtunut . 

Et saa valita mitä syöt , et voi valita missä olet . Minusta tuo ei ole enään inhimillistä. Täytyy tehdä hyvissä ajoin hoitotahto ettei itse joudu väkisin hoitoon. Haluan kuolla arvokkaasti ja mielellään kotona enkä sairaalassa tai laitoksessa.

Vierailija kirjoitti:

No en meinaa auttaa. Sitä varten on vanhustentarhat.

Vanhusten tarha ei olisi pöllömpi idea . Heille jotka haluaa ja pysyy asumaan kotona, mutta kaipaa apua ja lääkitystä.

Siellä voisi olla päivä toimintaa, seuraa ja sairaanhoitajat antaisivat lääkkeet ja siellä voisi olla myös lääkäri.

Lisäksi näissä paikoissa voisi olla oma laboratorio, röntgen ja ultra laite ja muutenkin valmiudet hoitaa sairaita vanhuksia ettei heidän tarvitsisi mennä päivystykseen.

Ja päivän päätyttyä voisivat lapset viedä vanhuksen kotiin tai tarpeen vaatiessa vanhus voisi jäädä sinne hoitoon, jos on tarve. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No en meinaa auttaa. Sitä varten on vanhustentarhat.

Vanhusten tarha ei olisi pöllömpi idea . Heille jotka haluaa ja pysyy asumaan kotona, mutta kaipaa apua ja lääkitystä.

Siellä voisi olla päivä toimintaa, seuraa ja sairaanhoitajat antaisivat lääkkeet ja siellä voisi olla myös lääkäri.

Lisäksi näissä paikoissa voisi olla oma laboratorio, röntgen ja ultra laite ja muutenkin valmiudet hoitaa sairaita vanhuksia ettei heidän tarvitsisi mennä päivystykseen.

Ja päivän päätyttyä voisivat lapset viedä vanhuksen kotiin tai tarpeen vaatiessa vanhus voisi jäädä sinne hoitoon, jos on tarve. 

Päivätoiminta on jo keksitty. 

Vanhuksille pitäisi tehdä oma päivystys. Onhan lapsillakin oma. Varsinkin kun ne vanhukset eivät kuulu sinne päivystykseen monestikkaan, mutta kun muuta Hoitopaikka ei ole.

Tai sitten jokaiseen vanhainkotiin pitää saada sairaalan tekniikkaa ja oma lääkäri jotta sairaita jo valmiiksi heikossa kunnossa olevia ei tarvitse siirrellä jopa satoja kilometrejä. Se toisi varmasti säästöä ja päivystyksessä ei olisi niin paljon ruuhkaa . Vanhukset tukkivat osastot ja päivystykset.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista, että Suomessa ollaan näin vihamielisiä vanhoja ihmisiä kohtaan. Omat vanhemmatkin työnnetään heti vanhainkotiin, jos mahdollista. Jossain Italiassa taas on ihan tavallista, että kolme sukupolvea asuu saman katon alla. 

Italiassa taitaa vieläkin olla niin, että monet naiset ovat kotirouvia ja joutavat sen työn ohessa ihan hyvin pitämään huolta vanhuksistakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis naiset jäi eläkkeelle lapsenlapsen syntyessä? Ei jäänyt, ei päässyt. Lapsenlapsi ei ole mikään sairaus.

En tietenkään lapsena tätä ajatellut, mutta kuulin myöhemmin, että mun mummoni otti usein palkattomia vapaapäiviä hoitaakseen meitä lapsenlapsiaan (ja esim. otti perjantain vapaaksi valmistautuakseen ruokineen päivineen hoitamaan meitä viikonlopun). Olen syntynyt 80-luvulla. 

Minä olin 40 v. kun eka lapsenlapsi syntyi.  Miten minä olisin voinut jäädä eläkkeelle?  Ei, minä hoidin häntä työn ohella, samoin ne seuraavat.  Meillä oli melkein aina joku lapsista mummolla ja usein kaikki yhtä aikaa.  Minä jaksoin siinä iässä vielä hyvin.  Nyt en enää jaksaisi, joten ymmärrän oikein hyvin niitä seitsemänkymppisiä isovanhempia, joita lapsensa vaativat hoitajiksi heidän pikkulapsilleen, mutta nämä eivät jaksaisi.  Seitsemänkymppinen ihminen voi näyttää ulospäin pirteältä ja jaksavalta, mutta todellisuudessa se on niin, että heillä on jo rajalliset voimavarat.  Minäkin tarvitsen jo päiväunet, en olisi nuorempana uskonut.  Mutta nyt väsyn helposti ihan tavallisista arkiaskareistakin.  Jäsenet on jo kankeat ja tarvitsen verryttelyä aina kun nousen ylös jostain.  En ehtisi salamannopeasti puuttumaan, jos jotain tapahtuisi. 

Tarvitsen jokapäiväisen kävelylenkin, eikä mitään löntystelyä ja seisoskelua, vaan kunnon reippaan lenkin.  MIhin laittaisin pikkulapsen sen ajaksi? 

Selässä on varmasti jotain, mitä pitäisi kai lähteä jo näyttämään lääkärille.  En voisi ottaa pikkulasta hoitoon tässä kunnossa.  Ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu.  Siskoni sai tajuttomuuskohtauksen kesken rauhallisen koti-illan.  Onneksi oli mies kotona.  Entä jos olisi ollut joku pikkulapsi hoidossa? 

Nuoret vetoaa siihen, että ne vanhemmat reissaavat etelässä ja kylpylöissä jne.  Monet vielä tekeekin niin, mutta he kyllä he sen tekevät ihan oman jaksamisensa mukaan.  Ei joku etelänmatka mitään suuria jaksamisia vaadikaan.  Siellähän saa levätä mielensä mukaan.  Voisin ehkä itsekin lähteä, mutta en minkään lapsen kanssa.  Kylpylässä käyminenkin on lomailua, siellä pääsee valmiiseen pöytään, saa olla huoneessaan tai mennä allasosastolla, lähteä pois kun ei enää jaksa.  Saa maata hotellihuoneessa eikä tarvitse huolehtia mistään.

Monilta puuttuu se ymmärrys, että tässä iässä voimat väkisinkin hupenee.  Voi tehdä sen minkä jaksaa, mutta ei enempää.  Lapsen kanssa on voi olla vierailun ajan ihan hyvin ja voi jopa joskus isomman lapsen ottaa yöksikin, mutta ei sellaista, joka valvottaa ja vaatii koko ajan jotain.  Ei tässä mitään hoitorobotteja enää olla.  Ei sitä aina jaksaisi laittaa ruokaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Onko se elämisen arvoista elämää, jos joka päivä heräät etkä muista missä olet ja oudot ihmiset tulee ja vaihtaa sun vaipat tai pesee sinut . Ja vielä pahempaa on se, jos et pääse edes ylös sängystä itse etkä muista kuka itse edes olet tai mennyttä elämääsi. Alzheimer on kuin sielu kuolisi ennen ruumista ja ruumis kuihtuu ja kaikki mikä tekee elämästä elämisen arvoista on kadonnut tai unohtunut . 

Et saa valita mitä syöt , et voi valita missä olet . Minusta tuo ei ole enään inhimillistä. Täytyy tehdä hyvissä ajoin hoitotahto ettei itse joudu väkisin hoitoon. Haluan kuolla arvokkaasti ja mielellään kotona enkä sairaalassa tai laitoksessa.

Mutta miten se hoitotahtosi sitten toteutetaan, jos ei ole ketään, joka sinua siellä kotonasi auttaisi?  Eihän ihmistä voi hänen hoitotahtonsakaan mukaan antaa kuolla nälkään ja janoon ja omiin paskoihinsa sänkyynsä, vaikka hän kuinka olisi sellaisen tahtomuksen ilmaissut.  Kuka sun arvokkaasta kuolemastasi on vastuussa?  

Jos sellaisen hoitotahdon voisi tehdäkin, että minut on kunnostani ja muistihäiriöstäni huolimatta hoidettava omassa kotonani ja syötettävä ja juotettava ja puhdistettava siellä, niin kenet se hoitotahto siihen hommaan vastuuttaa?

Kuntako sitten joutuu siihen vastuuseen ja määrää jonkun ihmisen huolehtimaan kaikesta.  Johan tuollainen hoitotahto kannattaisi jokaisen tehdäkin, niin sehän vapauttaisi omaiset tykkänään ja jos sitä lain mukaan on pakko yhteiskunnan noudattaa, niin sitten vain lisää hoitajia kehiin ja heille kunnon palkat.  Ei yksittäistä ihmistä voi pakottaa mihinkään, tyyliin "naapurin rouvan on hoidettava minut sitten kun en enää itse kykene ja huolehdittava, että minua ei laiteta laitokseen."

Kiinnostaa siis oikeastikin, että mihin asti tuollainen hoitotahto ulottuu ja keneen se kohdistuu, jos varat ei kuitenkaan riitä siihen yksityiseen palveluun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olis aika vaikeaa hoitaa mun vanhempia, kun molemmat asuu 200km päässä toisistaan ja on mulla omakin elämä. 

Heistä kumpikaan ei laitokseen halua sen tiedän ja he haluaa mennä saappaat jalassa omassa kodissa. 

Ja sama itsellä mieluummin kuolen omassa kodissa, vaikka sinne vessan lattialle kun paskat housuissa maaten viikko tolkulla tuijottaen valkoisia seiniä.

Oikeastaan mun suurin haave olisi kuolla metsässä vaellusreissulla. Tulisin kauniisti osaksi luontoa ja saisin kuunnella lintujen ääniä ja katsella puiden latvoja kuinka ne tuulessa hiljaa heiluu kuin tanssien ja sininen taivas. 

Tässä esimerkki itsekkäästä ajatusmaailma. On kivampaakin tekemistä, kuin yhtään huolehtia omista sairaista ja vanhoista vanhemmista.

Kokeilehan hoitaa 24/7/365 harhaluuloisuushäiri

Itsekästä se on, jos ei yhtään vanhemmistaan huolehdi, kun tulevat vanhoiksi ja vaivaisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

50-luvulla syntyneiden vanhemmat pääsivät myös aika hyvin vanhustentaloihin ja tuetun asumisen piiriin. Mm. mummoni asui yksiössä talossa, jossa oli myös ruokala, vanhuksille yhteistoimintaa, fysioterapeutti ja jopa kampaaja kävivät talon järjestämänä. Mummoni ei ollut dementti ja kävelikin ihan kohtalaisen hyvin loppuun asti. 

Näin itsekin muistan omien isovanhempieni kohdalla. Olivat aika hyväkuntoisina jo palvelutalossa. 

Mun äiti ei vielä yli ysikymppisenä saanut paikkaa hoivakodista, vaikka yritettiin miten selittää että muisti ei toimi eivätkä asiat suju. Kotiapu ramppasi neljä kertaa päivässä ja kunnon arvioija sanoi varsin nenäkkäästi että ikä ei ole edellytys hoivapaikalle. No, yksi kaatuminen lisää hoiti homman ja äiti on viimein turvallisessa hoitopaikassa.

Minä olen valmis ottamaan jonkun elämän lopettavan piikin sinä päivänä, kun alan olla tälle yhteiskunnalle ja muille ihmisille pelkästään riesa. En halua  missään tapauksessa häkkilinnuksi elämäni viimeisinä vuosina eli suljetuksi yksinäisyyteen ulos tästä yhteiskunnasta jonnekin neljän seinän sisälle elävän elämän ulkopuolelle missä joskus harvoin joku kiireinen hoitaja käy jotain tekemässä ja lopun aikaa minua vahditaan digitaalisin järjestelmien avulla. Minulla ei onneksi ole jälkikasvua joka voitaision velvoittaa huolehtimaan minusta.

Mulla ei ole mitään mahdollisuutta auttaa vanhempiani. Asuvat toisella puolen suomea ja minulla omat lapset. Joiden kanssa eivät ole auttaneet ollenkaan. Omia vanhempiaan eivät hoitaneet. En usko että heillä siis suuria odotuksiakaan on.

Plus he unohtavat myös sen miten heidän vanhempansa auttoivat lasten hoidossa, mutta itse he sanoivat että ovat omat lapsensa jo kasvattaneet, eivätkä auttaneet.