Olen 55 v ja kirjahylly on täynnä kirjoja, vasta nyt tajuan miten typerää niiden ostaminen on ollut
Olisin samoilla rahoilla voinut syödä ja matkustaa. Jotkut toki oli opiskelun takia ostettava.
Kommentit (219)
Ei niillä luetuilla kirjoilla arvoa ole mutta joku varmaan voisi kyllä ottaa niiitä oman kirjahyllynsä täytteeksi, sillä kirjahyllyt lienevät taas tulleet muotiin sisustuksessa. Ei kirjojen ostaminen ja lukeminen ole yhtään tyhmää tänäkään päivänä ja meidän suvussa nuoretkin välillä innostuvat lukemaan kirjoja ja tytöt ovat ihan innoissaan mummovainajan 1940-50 luvuilla ostetuista romaaneista joita on muutamia säilytetty näihin päiviin asti.
Muutaman kympin maksaneen kirjan hinnalla ei pitkälle matkustella. Jos olisit ostanut jokaisen kirjan sijasta perjantaipullon, olisit varmasti viettänyt kivassa hiprakassa jokusen tunnin per kirja, mutta arvelen, että ei se hiprakka sinulta jäänyt kirjan ostamisen vuoksi hankkimatta.
Minä olen muutaman vuoden sinua vanhempi ja olen oikein iloinen siitä, että minulla on ison seinän kokoinen kirjahylly täynnä kirjoja odottelemassa lukemista. Suurimman osan olen lukenut, mutta sieltä vanhemmasta päästähän ne unohtuvat eli pitää lukea uudelleen.
Jänniä nämä kirjoja ja kirjahyllyjä koskevat keskustelut: pikkuruisella provokaatiolla saa hurjan pitkän ja tulisen ketjun lukeakseen.
Kirjojen ostaminen ei ole estänyt syömistä ja matkustelua.
Vierailija kirjoitti:
Kirjojen lukeminen on staattista yksinäistä nysväämistä ja sellaisena erittäin huono elämän korvike. Sanon tämän suht paljon lukeneena.
Ei välttämättä. Luin Esko Valtaojan Kaiken Käsikirjan yhdeltä istumalta ja mun tajunta räjähti sen kirjan jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Ne kirjat voi aina myydä, jos olisit syönyt ja matkustanut ne rahat, sinulla ei olisi nyt yhtään mitään.
Kierrätyskeskuksissakin menee paljon kirjoja roskiin. Niitä ostaa lähinnä eläkeläiset. Taitaa osa nuorista olla sellaisia, ettei ole koskaan kirjaa pitäneetkään kädessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostin kolmikymppiseksi saakka paljon kirjoja. Sukulaisten ja kaveripiirin mielestä " kirjahylly on sivistyneen kodin merkki".
Tuli kuitenkin muutama muutto ja lopulta asunto, johon kirjahylly ei mahtunut. Ammoin ja lahjoitin kaikki kirjat pois enkä ole enää ostanut. Muutaman arvokkaamman säästin.
Ei tämä ole sivistystä silti vähentänyt. Käytämme koko perhe ahkerasti kirjastoa. Sukulaisilla kavereilla on hyllyt täynnä kirjoja, eivätkä lue ikinä mitään. Ei kirjojen omistaminen tuo sivistystä.
Tuo nyt on yhtä itsestäänselvää kuin se että lenkkikengät ostamalla ei vielä kunto nouse - mutta on se mahdollisesti askel oikeaan suuntaan.
Ja tuo on keskustelun aihe. Ehkä te mumm
"Nyt tiedät tuntemattoman henkilön iänkin. varsinainen selvänäkijä!"
Siinähän se otsikossa oli. Vai joko unohdit, mitä kirjoitit?
Toki sinä olet ap, kun kerran julistit, mikä keskustelun oikea aihe on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostin kolmikymppiseksi saakka paljon kirjoja. Sukulaisten ja kaveripiirin mielestä " kirjahylly on sivistyneen kodin merkki".
Tuli kuitenkin muutama muutto ja lopulta asunto, johon kirjahylly ei mahtunut. Ammoin ja lahjoitin kaikki kirjat pois enkä ole enää ostanut. Muutaman arvokkaamman säästin.
Ei tämä ole sivistystä silti vähentänyt. Käytämme koko perhe ahkerasti kirjastoa. Sukulaisilla kavereilla on hyllyt täynnä kirjoja, eivätkä lue ikinä mitään. Ei kirjojen omistaminen tuo sivistystä.
Ainakin yksi ymmärsi mitä tarkoitin.
ap
Eli ap:tä harmittaa, kun on tullut ostaneeksi kirjoja tehdäkseen fiksun vaikutelman, vaikka olisi voinut matkustella ja antaa "maailmaa nähneen" ihmisen vaikutelman?
Kannattaisiko seuraavan kerran käyttää rahaa asioihin, joita itse haluaa tehdä? Sitten ei harmita.
Onneksi on kirjasto. Jos oisin ostanut itelleni kaikki kirjat mitä oon lukenu, en ees mahtus kotiini 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Multa vielä ex varasti kalliita kappaleita. Mutta, se oli sitä aikaa.
Ei olisi meidän nuoruudessa ikinä voinut edes kuvitella, että tulee netti josta löytyy kaikki. Tätä ei vaan voinut tietää. Kirjahylly on yhä tuossa, vähän kuin äänieristeenä kerrostalonaapurin seinää vasten. Kirjoja on yhä paljon, mutta se on sama kaikilla. Paitsi niillä jotka ei koskaan lukeneet. Muuten, Finlandiakirja voi ottaa vanhoja kirjoja
Miten netti korvaa kirjoja? Minusta ne vain täydentävät toisiaan.
Tuskinpa Pharmaca Fennicaa enää painetaan.
Mikä oli tämän pointti?
Miten netti korvaa kirjoja? Ymmärtääkö täti?
Se että joku tieto löytyy netistä ei tarkoita että netti korvaa kirjat täysimääräisesti. Netti ja kirjat täydentävät toisiaan. Ymmärtäisit jos lukisit joskus jotain.
Vierailija kirjoitti:
Kirjojen ostaminen ei ole estänyt syömistä ja matkustelua.
Kyllä kunnollinen teos maksaa jopa enemmän kuin ateria.
Kirjat eivät säily ikuisesti ja tulee päivä jolloin joku korvaava muoto ottaa ne vanhatkin teokset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Multa vielä ex varasti kalliita kappaleita. Mutta, se oli sitä aikaa.
Ei olisi meidän nuoruudessa ikinä voinut edes kuvitella, että tulee netti josta löytyy kaikki. Tätä ei vaan voinut tietää. Kirjahylly on yhä tuossa, vähän kuin äänieristeenä kerrostalonaapurin seinää vasten. Kirjoja on yhä paljon, mutta se on sama kaikilla. Paitsi niillä jotka ei koskaan lukeneet. Muuten, Finlandiakirja voi ottaa vanhoja kirjoja
Miten netti korvaa kirjoja? Minusta ne vain täydentävät toisiaan.
Tuskinpa Pharmaca Fennicaa enää painetaan.
Mikä oli tämän pointti?
Miten netti korvaa kirjoja? Ymmärtääkö täti?
moi trolli
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjojen ostaminen ei ole estänyt syömistä ja matkustelua.
Kyllä kunnollinen teos maksaa jopa enemmän kuin ateria.
Riippuu teoksesta ja ateriasta. Molemmissa aika suuri hintahaitari.

Miten netti korvaa k
Ehkä sinä jonain päivänä opit että nyt ei mistään absoluuttisesta korvaamisesta puhuta. Ja sekin päivä kyllä tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Multa vielä ex varasti kalliita kappaleita. Mutta, se oli sitä aikaa.
Ei olisi meidän nuoruudessa ikinä voinut edes kuvitella, että tulee netti josta löytyy kaikki. Tätä ei vaan voinut tietää. Kirjahylly on yhä tuossa, vähän kuin äänieristeenä kerrostalonaapurin seinää vasten. Kirjoja on yhä paljon, mutta se on sama kaikilla. Paitsi niillä jotka ei koskaan lukeneet. Muuten, Finlandiakirja voi ottaa vanhoja kirjoja
Miten netti korvaa kirjoja? Minusta ne vain täydentävät toisiaan.
Tuskinpa Pharmaca Fennicaa enää painetaan.
Mikä oli tämän pointti?
Miten netti korvaa k
Minä tilaan kirjat netistä. Loputon valikoima, joten netti auttaa lukuharrastuksessa :).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjojen ostaminen ei ole estänyt syömistä ja matkustelua.
Kyllä kunnollinen teos maksaa jopa enemmän kuin ateria.
Joo siinä ei nakit ja muusit riitä.Maailman kallein kirja huutokaupattiin 10,4 miljoonalla eurolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjojen ostaminen ei ole estänyt syömistä ja matkustelua.
Kyllä kunnollinen teos maksaa jopa enemmän kuin ateria.
Riippuu teoksesta ja ateriasta. Molemmissa aika suuri hintahaitari.
Kyllä ihan jonkun paskan Finlandiavoittajan hinnalla ostaa kaupasta useamman päivän ruoat.
On yleisesti tunnettu fakta että fyysisen kirjan lukemalla asia jäävät paremmin mieleen kuin saman tiedon lukeminen ruudulta.
"Research suggests that comprehension is six to eight times better with physical books than e-readers. "
Vierailija kirjoitti:
Kirjat eivät säily ikuisesti ja tulee päivä jolloin joku korvaava muoto ottaa ne vanhatkin teokset.
No kyllä ne yhden ihmisen elämän ajan kestää ainakin. Vanhin omistamani kirja on 1700-luvulla painettu, ja divareista ostamani halvalle paperille painetut vanhat pokkaritkin ovat vielä mainiossa kunnossa, kellastuneita vain.
Varmaan ainoa kirja minkä tämä nyymi tietää..