Hotelliaamiaisella pikkuvauvan kanssa, miten onnistuu?
Vauva olisi reissun aikoihin nelikuinen, eli ei osaa vielä istua syöttötuolissa. Pidetäänkö vain vanhempien kanssa vuorotellen sylissä, että kumpikin saa syödä vai miten olisi fiksuinta toimia? Ollaan ydinperheen kesken liikenteessä, eli ei ole mitään vaaria tai pappaa kenelle jättää vauva aamupalan ajaksi hoitoon.
Kommentit (157)
Vierailija kirjoitti:
En tiedä esittääkö joku lapsivihamielinen tollo minua kirjoittaessaan kysymyksiään tänne. Itse en ole esittänyt varsinaisia kysymyksiä aloitusviestin jälkeen.
Huomaa selkeästi kenellä on itsellään ollut vauvoja ja kenellä ei. Vauva on meille tietysti todella rakas ja surettaa jo nyt miten nopeasti vauvavuosi on mennyt, vaikka vauva on vasta ihan pieni. Reissu osuisi tälle keväälle ja on itsestään selvää, että haluamme näyttää vauvaa sukulaisille nimenomaan nyt kun on vielä ihan pikkuinen. Vauvavuoden ainutlaatuisuus on toisille itsestään selvä asia, vauva on pieni vain ohimenevän hetken. Ihmeellinen kuva joillakin vauvaperhe-elämästä. Vauva on helppo ja hyväntuulinen, mutta itse en tosiaan ikinä joisi mitään kuumaa vauva sylissä ja kotona vauvalla on oma istuin missä voi olla vaakatasossa. Ap
Huonepalvelu. Oletko koskaan kuullut sanaa huonepalvelu.
Vierailija kirjoitti:
"Mikään ei ota päähän niin paljon kuin vanhemmat jotka raahavat kitiseviä housuunpaskojia hotelliaamiaiselle. "
Ai. Minusta on taas hauskaa katsoa kun toiset joutuvat huolehtimaan lapsista ja itse saa vain nauttia ja olla rauhassa kun omat lapset ovat jo isoja. Se toisten tilanne saa paljon paremmin esiin sen miten itse ei enää tarvitse.
Minua häiritsee lasten huutaminen.
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävä ajatus, nämä on syitä miksi yövymme aina "aikuisten" rauhallisissa hotelleissa.
Minusta on ihanaa ihanaa kun on lapsia ympärillä. Tuovat niin paljon iloa! Ja tulevaisuudentoivoa!
Tilatkaa aamupala omaan huoneeseen. Ei tarvitse jännittää.
Matkarattaissa oli mukana ja välillä sylissä. Eipä tuo ketään häirinnyt. Rattaiden selkänoja kallistui kunnolla. Hyvin saatiin syötyä.
Vierailija kirjoitti:
Jääkää kotiin. Mikään ei ota päähän niin paljon kuin vanhemmat jotka raahavat kitiseviä housuunpaskojia hotelliaamiaiselle. Enkä ymmärrä miksi kukaan haluaa sellaista stressiä, siinä ei kumpikaan vanhempi nauti aamiaisesta itsekään. Ehditte kyllä matkustella sitten kun lapsi on isompi, nyt ei ole sen aika.
Heh, huomaa kyllä, että teikäläisille hotelliaamiainenkin on jotain suurta juhlaa :D. Meikäläinen taas matkustaa sen verran paljon, että hotelleissa tulee asuttua niin paljon, että niiden aamiainen jaksaa kiinnostaa vain silloin, kun on oikeasti nälkä. Usein kuittaan sen hakemalla sieltä kahvia ja tuoremehua ja ehkä jonkun croissantin, siihen ei paljon aikaa kulu.
Itse olen nähnyt vauvoja vaunuissa tai vanhempien sylissä aamiaisella. Eikä ole minua haitannut, eikä muutkaan pienet lapset. Enemmän minua haittaa ruokailussa humalaiset tai muuten äänekkäät aikuiset.
Kerro ap vielä siitä kotona olevasta istuimesta jossa vauva voi olla vaakatasossa? Koska kaikki ei ehkä vielä tiedä miten hieno se on?
Jos ei vaunuissa viihdy, pidätte vuorotellen sylissä ja olette valmiina vuorollanne poistumaan vauvan kanssa aamiaistilasta heti jos hän alkaa itkeä. Toinen vaihtoehto on tietysti se, että käytte aamiaisella vuorotellen, toisen hoitaessa vauvaa. Ei missään nimessä ole reilua, jos muut aamiaisella olevat joutuvat kuuntelemaan vauvan huutoa. Monelle on kuitenkin luksus hetki päästä hotelliaamiaiselle ja siitä haluaa nauttia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jääkää kotiin. Mikään ei ota päähän niin paljon kuin vanhemmat jotka raahavat kitiseviä housuunpaskojia hotelliaamiaiselle. Enkä ymmärrä miksi kukaan haluaa sellaista stressiä, siinä ei kumpikaan vanhempi nauti aamiaisesta itsekään. Ehditte kyllä matkustella sitten kun lapsi on isompi, nyt ei ole sen aika.
Jää itse kotiin jos lapset häiritsee, et sinä päätä muiden matkusteluista. Usein vauva pötköttelee tyytyväisenä vaunuissa, ei se ketään stressaa, hyvin pystyy syömään.
Olen eri, mutta vinkkinä kaikille että on olemassa myös adults only -hotelleja joihin kannattaa mennä jos vaavelit ärsyttävät. Ne on helpointa löytää kun googlaa lomakaupungin + adults only hotel. Vaikka minulla onkin lapsi niin ymmärrän hyvin että monella voi mennä ruokahalut jos vieressä aamiaisella lussuttaa ja maiskuttelee vauva tai taapero puoli naamaa erilaisissa mössöissä, saati sitten jos vielä kirkuu kovaan ääneen :D
Vierailija kirjoitti:
Kerro ap vielä siitä kotona olevasta istuimesta jossa vauva voi olla vaakatasossa? Koska kaikki ei ehkä vielä tiedä miten hieno se on?
Kyse on Stokken syöttötuoliin kiinnitettävästä newborn set-osasta. Sitä voi käyttää siihen asti, kunnes vauvaa saa istuttaa syöttötuolissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hotelliaamiaisella on aikuisia ja liikematkailijoita jotka ovat maksaneet aamiaisestaan paljon. Kukaan ei kaipaa lapsen kitinää tai paskan hajua aamiaisseurakseen. Jäätte joko kotiin tai käytte syömässä vuorotellen kun toinen on vauvan kanssa huoneessa.
Käsittämätöntä tämä lapsivihamielisyys Suomessa. Miten teidät oikein on kasvatettu? Ei tuollaista ole missään muualla kuin Suomessa.
Lapsivihamielisyys on ajattelemattomien ja huonokäytöksisten vanhempien syytä. Hotelliaamiaiselle lapsensa vievä vanhempi on syyllinen siihen miksi lapsivihamielisyys lisääntyy.
Sekinkö hiljaa oleva lapsi on ansainnut vihamielisyyttä? Kukaan ei saa reissata kun kaikki eivät ole välttämättä tuppisuuna vaan voi jopa vähän itkeä? Entä ne möykkäävät aikuiset? Ei tietenkään haittaa.
Ilmoitatko päivät ja lennon numerot, etten vaan missään tapauksessa eksy samalle lennolle. Mikään ei ole ärsyttävämpää, kuin tuntikausia jatkuva vauvan rääkyminen lentomatkalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro ap vielä siitä kotona olevasta istuimesta jossa vauva voi olla vaakatasossa? Koska kaikki ei ehkä vielä tiedä miten hieno se on?
Kyse on Stokken syöttötuoliin kiinnitettävästä newborn set-osasta. Sitä voi käyttää siihen asti, kunnes vauvaa saa istuttaa syöttötuolissa.
Siis vau! Onpa mahtava juttu! Paljonko tuollainen maksaa ja mistä sellaisen saa? Mä oon ihan kateellinen!
Vierailija kirjoitti:
Jos ei vaunuissa viihdy, pidätte vuorotellen sylissä ja olette valmiina vuorollanne poistumaan vauvan kanssa aamiaistilasta heti jos hän alkaa itkeä. Toinen vaihtoehto on tietysti se, että käytte aamiaisella vuorotellen, toisen hoitaessa vauvaa. Ei missään nimessä ole reilua, jos muut aamiaisella olevat joutuvat kuuntelemaan vauvan huutoa. Monelle on kuitenkin luksus hetki päästä hotelliaamiaiselle ja siitä haluaa nauttia.
Luksus hetki. Just.
Sukulaiset sais matkustaa mun luokse jos vauvaa haluaisivat nähdä.
Ap:lla ei taida olla kaikki ihan kunnossa, tekisi mieli tehdä lastensuojeluilmoitus. Ei kukaan normaali ihminen kysele tällaisia.
Minä en käy työmatkoilla ja lomillakin sen verran harvoin, että todellakin hotelliaamiainen on pientä luksusta. Voin tunnustaa, että kyllä ottaa päähän jos lähistöllä on äänekäs lapsiperhe, tai äänekkäitä huonosti käyttäytyviä aikuisia. Samoin tekee pahaa, jos ruokaa kannetaan pöytään närpittäväksi isot määrät niin, että suurin osa menee haaskuuseen. Tai juoksennellaan ympäri aamiaissalia niin, että itse joutuu väistelemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerro ap vielä siitä kotona olevasta istuimesta jossa vauva voi olla vaakatasossa? Koska kaikki ei ehkä vielä tiedä miten hieno se on?
Kyse on Stokken syöttötuoliin kiinnitettävästä newborn set-osasta. Sitä voi käyttää siihen asti, kunnes vauvaa saa istuttaa syöttötuolissa.
Siis vau! Onpa mahtava juttu! Paljonko tuollainen maksaa ja mistä sellaisen saa? Mä oon ihan kateellinen!
Miksi olisit kateellinen?
"En tiedä esittääkö joku lapsivihamielinen tollo minua kirjoittaessaan kysymyksiään tänne."
Luetunymmärtäminen?