Lue keskustelun säännöt.
Maatilan jatkaminen, sisarusten tilanne
Hei,
Onko täällä muita, joiden vanhemmat on olleet maanviljelijöitä ja kun he ovat luopuneet tilasta, se on "annettu" yhdelle lapselle ja muut eivät ole saaneet tilasta mitään? Ennen sukupolven vaihdoksen jälkeen jatkaja maksoi sisarusosuudet sisaruksilleen. Nykyään taidetaan perustaa yhtiö, josta lapset saavat osuudet.
Itsellä tämä oli ajankohtaista vuosituhannen vaihteessa. Vanhemmat "myivät" yli sada hehtaarin tilan uusine isoine eläinkasvatushalleineen sisarukselleni suurinpiirtein uuden omakotitalon hinnalla. Minä ja muut sisarukset eivät saaneet talosta mitään, emme myöskään voineet ostaa mitään osuutta tilasta. Nyt neljännesvuosisata myöhemmin talon jatkaja on odotetusti menestynyt erinomaisesti ja rahaa ja omaisuutta on yllinkyllin. Muut sisarukset pärjäävät niin kuin nollasta aloittaneet ihmiset pärjää: jos hyvin käy ja työpaikan saa pitää niin asuntolaina saadaan maksettua ennen kun 70v tärähtää tauluun ja eläkeikä alkaa. Nyt kun vanhemmat eivät enää tule itsenäisesti toimeen ja he tarvitsevat apua he odottavat tyttäriensä hoitavan ja auttavan heitä. Tilan jatkajalta apua ei edellytetä, onhan hän mies ja talollinen. Jos teitä on muita niin kysymys: miten käsittelette epäoikeudenmukaisuuden tunnetta?
Kommentit (374)
341/374
|
25.03.2025 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kysymästä, tiedän mikä on lakiosa. Oletuksena tässä olikin että jos vanhemmilla ei ole kuollessaan mitään omaisuutta mitä olisi voinut testamentata muille sisaruksille tai eivät ole elinaikanaan antaneet muille sisaruksille mitään mikä tasaisi näitä osuuksia.
Ei siinä sitten enää mennä 25 vuotta sitten tehtyihin tilakauppoihin sekaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa perinteiseltä suomalaiselta ongelmalta eli siltä ettei kukaan ole keskustelutaitoinen. Kaikki vaan olettaa jotain kysymättä mitään.
Ei se tila itsestään ole pyörinyt nämä 25v vaan siellä on ahkerasti jouduttu pakertamaan. Toinen skenaario olisi ettei kaikki olisi mennyt tilan pidossa putkeen ja veljenne olisi kiinni omaisuudessa jota ei saa myytyä ollenkaan tai suurin tappioin. Se voi vielä ollakin edessä jos tilalle ei ole syntynyt jatkajaa. Vai löytyykö teidän muiden sisarusten riveistä ahkeraa talikonheiluttajaa joka halajaa onneen ja rikkauksiin käsiksi?
Lakiosia voi vaatia vaikka tilakauppa olisi tehty 25 vuotta sitten. Vaatimusaika alkaa siitä kun lahjanantaja kuolee. Eriasia on, että meneekö vaatimukset läpi, hyvin todennäköistä on että ei.
Vierailija kirjoitti:
Lakiosia voi vaatia vaikka tilakauppa olisi tehty 25 vuotta sitten. Vaatimusaika alkaa siitä kun lahjanantaja kuolee. Eriasia on, että meneekö vaatimukset läpi, hyvin todennäköistä on että ei.
Veljen omaisuudesta lakiosan.
Kuinka tyhmä olet.
Kun vanhemmat antavat yhdelle lapselle lahjanluonteisesti tilan, voi muuta sisarukset vaatia lakiosian tältä kenelle lahja on annettu JOS vanhemmilla ei ole ollut mitään muuta omaisuutta mitä voisi jakaa niille sisaruksille jotka ei mitään saaneet. Sitten kun veli kuolee, ei hänen pesästä tietenkään mitään sisarukset saa, tai saavat toki jos ei hänellä ole omia lapsia tai vanhemmat enää elossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kute aiemmin sanoin tämä maatilakenttä on aikamoinen miinakenttä. Lapset kasvavat manipuloituina Pyhään jakamattomaan sukuperintöön. Teet sitten ajan tullessa kypsäksi pikaisuuttasi vanhempiesi suositteleman jaon. Voi onnistua ilman jälkiharmitusta tai sitten ei.
Karmivin juttu tuttavapiirissäni on sellainen, että maatilan tyttärillä on kestämistä hautaan asti.
Iso toimiva maatila, joka käsitti yli 1000ha, lapsia yksi poika ja kaksi tyttöä. Talon vanhaisäntä oli rokotettu nuukuudella ja säästäväisyydellä. Sanomatta oli selvää, että joulukuuset haettiin aina naapurin mailta, malli oli sellainen. Vanha isäntä puhui aina tyyliiin... tätä tilaa ei koskaan saa jakaa ja yhtään hehtaaria ei myydä, niitä vain ostetaan.
Talon ainoa poika oli hyvä kaverini, joten tiesin hyvin missä mennään. Raitis ja hyväluonteinen kaveri. Ajastaan tuli tilan jatkaminen ajankohtaiseksi.
Voi, kun tämä olisikin keksittyä satua. Niin olen myös pohtinut sitäkin, jospa talon tytöt saivat isänsä saituuden, niin tuoltahan se voi näyttäytyä ulospäin. Se on tapahtunut tosiasia, että poika hävitti 25 vuodessa melkoisen omaisuusmassan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle oli tärkeää että tila sai jatkajan ja koska se en todellakaan halunnut olla minä, niin sisko sai sen. Ottivat velkaa ja ostivat paikan. Raha meni äidille ja isälle jotka ostivat sillä oman kotinsa. Jotain perintöä tulee sitten sitä kautta, jos tulee.
Tämä on se normaali kuvio kun sisarukset eivät ole ahneita ja kateellisia jatkajaa kohtaan.
Toki. Mutta sen verran pitäisi olla myös kunnioitusta kaikkia perheen jäseniä kohtaan, että asioista edes keskusteltaisiin. Täydellinen sivuuttaminen oli mulle ainakin hirveä shokki. Sattumalta osuin paikalle, kun kaupat oli tehty ja sitä juhlistettiin. Oikeus toki oli toimia noin, mutta ei se ihan oikein mennyt kuitenkaan.
"Mitä olisit halunnut keskustella? Saada rahaa? Jatkaa itse tilaa?"
----
Tätä itsekin mietin tämän viestiketjun luettuani. Jotenkin kuvittelisi, että jos lapsella on kiinnostusta tilan jatkamiseen, sen olisi tuonut esille monet kerrat vuosien varrella. Ja jos toinenkin sisarus oli tilan jatkosta kiinnostunut, niin olisi lähdetty toteuttamaan jonkinlaista yhteisyrittäjyyttä. Mutta kyllähän tämä siltä haiskahtaa, että olisi pitänyt vain saada rahallinen siivu vanhempien omaisuudesta pistämättä itse tikkua ristiin maatilayrityksen eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kute aiemmin sanoin tämä maatilakenttä on aikamoinen miinakenttä. Lapset kasvavat manipuloituina Pyhään jakamattomaan sukuperintöön. Teet sitten ajan tullessa kypsäksi pikaisuuttasi vanhempiesi suositteleman jaon. Voi onnistua ilman jälkiharmitusta tai sitten ei.
Karmivin juttu tuttavapiirissäni on sellainen, että maatilan tyttärillä on kestämistä hautaan asti.
Iso toimiva maatila, joka käsitti yli 1000ha, lapsia yksi poika ja kaksi tyttöä. Talon vanhaisäntä oli rokotettu nuukuudella ja säästäväisyydellä. Sanomatta oli selvää, että joulukuuset haettiin aina naapurin mailta, malli oli sellainen. Vanha isäntä puhui aina tyyliiin... tätä tilaa ei koskaan saa jakaa ja yhtään hehtaaria ei myydä, niitä vain ostetaan.
Talon ainoa poika oli hyvä kaverini, joten tiesin hyvin missä mennään. Raitis ja hyväluonteinen kave
Ota Yksi nolla pois ha-määrästä, niin uskottavuus paranee. Uskon, että monelle tilan pitäjälle on tullut samanlainen kohtalo oli perhettä tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Lakiosia voi vaatia vaikka tilakauppa olisi tehty 25 vuotta sitten. Vaatimusaika alkaa siitä kun lahjanantaja kuolee. Eriasia on, että meneekö vaatimukset läpi, hyvin todennäköistä on että ei.
Lakiosaa pitää vaatia 6 kkn aikana siitä, kun on saanut testamentin luettavakseen. Lakiosaa voi siis vaatia, jos vainaja tekee testamentin, jolla sivuuttaa lapsensa.
Mistään lahjasta ei voi vaatia lakiosaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa perinteiseltä suomalaiselta ongelmalta eli siltä ettei kukaan ole keskustelutaitoinen. Kaikki vaan olettaa jotain kysymättä mitään.
Ei se tila itsestään ole pyörinyt nämä 25v vaan siellä on ahkerasti jouduttu pakertamaan. Toinen skenaario olisi ettei kaikki olisi mennyt tilan pidossa putkeen ja veljenne olisi kiinni omaisuudessa jota ei saa myytyä ollenkaan tai suurin tappioin. Se voi vielä ollakin edessä jos tilalle ei ole syntynyt jatkajaa. Vai löytyykö teidän muiden sisarusten riveistä ahkeraa talikonheiluttajaa joka halajaa onneen ja rikkauksiin käsiksi?
Jos tilalla on peltoa ja metsää saa ne aina myytyä.
Miehen kotilila jäi vaille jatkajaa, kun tämä kuoli yllättäen ja pellot meni vuokralle. Rakennukset rappeutuivat, kun vanhukset ei niistä enää jaksaneet pitää huolta, ja muuttivat hoitokotiin. Kun he kuolivat, ei rakennuksilla ollut mitään arvoa, mutta mies sisaruksineen sai aikamoiset rahat, kun pellot myytiin. Metsät jaettiin ja siinäkin on jokaisella aikamoinen omaisuus kiinni. Ja saa myytyä hyvään hintaan, jos joku haluaa metsistään eroon.
Vierailija kirjoitti:
Lakiosia voi vaatia vaikka tilakauppa olisi tehty 25 vuotta sitten. Vaatimusaika alkaa siitä kun lahjanantaja kuolee. Eriasia on, että meneekö vaatimukset läpi, hyvin todennäköistä on että ei.
Eihän tässä ap:n tapauksessa ole kyse lahjasta. Ap.n tapauksessa tila MYYTIIN yhdelle sisaruksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun vanhemmat antavat yhdelle lapselle lahjanluonteisesti tilan, voi muuta sisarukset vaatia lakiosian tältä kenelle lahja on annettu JOS vanhemmilla ei ole ollut mitään muuta omaisuutta mitä voisi jakaa niille sisaruksille jotka ei mitään saaneet. Sitten kun veli kuolee, ei hänen pesästä tietenkään mitään sisarukset saa, tai saavat toki jos ei hänellä ole omia lapsia tai vanhemmat enää elossa.
Tuohan on ihan hullua, jos vanhemmat ei saa myydä omaisuuttaan, jos niin haluavat tehdä. Ainakaan ap:n tapauksessa ei ole kyse siitä, että vanhemmat olisivat "antaneet" tilan yhdelle sisarukselle, vaan se on myyty. Jos tila on tuon yhden sisaruksen nimissä, ei se enää ole hänen vanhempien omaisuutta, eikä näin ollen kuulu mitenkään enää muille sisaruksille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis eikö sisarukset saa tuossa jaossa ihan oikean arvon mukaan osansa siitä maatilan arvosta? Jos ei niin epäreilulta kuulostaa. Mutta nyt lienee myöhäistä asioita muuttaa.
Vanhempien auttaminen on jokaisen oma asia, jos katkeruus kalvaa niin vetäydy vaan tuosta vanhusten auttamisesta. Mutta onko se sitten sen arvoista, sen tiedät vain sinä itse.
Samaa hämmästelen. Entä lakiosa perinnönjaossa?
Jos ne vanhemmat ovat vielä hengissä, niin eihän perintöä ole jaettu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap yhtä sekaisin kuin taivalkosken haulikko pappa vaatii ilmeisesti 30v sitten tehdyistä puu kaupoistakin metsä yhtiöltä lakiosaansa.
Epäoikeuden tunnetta käsittelen huonosti. Sitä ap kysyi. Nyt ap voi pyytää vanhuksia maksamaan avusta. Ja kertoa miksei auta ilmaiseksi.
Omistavatko vanhukset asuntonsa? Sen he voisivat testamentata siskoille kiitoksena avusta. Mutta jos sijaitsee syrjässä, ei ole hyvä diili.
Ilmeisesti ketjuun kirjoittaneiden mielestä maatiloilla ei saisi enää tehdä sukupolvenvaihdoksia vaan pellot ja metsät pitäisi myydä ulkopuoliselle lisämaiksi. Näin kukaan ei tuntisi tulleensa sorsituksi ja kaikki saisi aikanaan tasaosuuden perinnönjaossa. Kukaan edes välttävästi laskutaitoinen ei alkaisi tilanpitoon nykyaikana, jos sisaruksille pitäisi maksaa jotain sukupolvenvaihdoksessa. Katkerien ihmisten kannattaisi hieman oikeasti perehtyä, miten suomalainen maatalous ihan oikeasti kannattaa. Pääomaa on sidottuna ihan mielettömästi ja sen tuotto on ihan olematon
Vierailija kirjoitti:
ap yhtä sekaisin kuin taivalkosken haulikko pappa vaatii ilmeisesti 30v sitten tehdyistä puu kaupoistakin metsä yhtiöltä lakiosaansa.
Puita kaadettiin papan metsästä ja rahat vei naapuri, jonka metsästä KAIKKI myytävät puut olisi pitänyt kaataa?
Ihan pitkäpinnainen tämä pappa, kun on 30 vuotta odottanut, että naapuri maksaisi papan tontiltaan kaadetuista puista saamansa rahat.
Eihän pappa metsäyhtiöltä mitään vaadi, saati mitään lakiosiaan. Eikö pappa halua ne rahat, jotka naapuri on käärinyt omiin taskuihin, vaikka puut on kaadettu papan tontilta?
Lakiosan täydennystä on vaadittava viimeistään kymmenen vuoden kuluessa siitä, kun perillinen on saanut tiedon perittävän kuolemasta ja siitä perittävän tekemään lahjoitukseen, joka loukkaa hänen lakiosaansa. Eli vaikka ei olisi testamenttia ja yksi lapsista on saanut aiemmin lahjanluonteisesti tilan itselleen, on muilla sisaruksilla oikeus vaatia lakiosia jos ei vanhemmilla ole muuta omaisuutta jaettu elinaikana, testamentilla tai jaettavana pesästä. Tämän lakiosan maksaa loppujen lopuksi se tilan jatkaja jos muuta omaisuutta ei ole ja jos vaatimus menee läpi.
Aloittajan tila on myyty yhdelle lapsista, mutta kuten hän itse kertoi niin todennäköisesti huomattavasti edullisemmin mitä tilan arvo on verottajan ohjeiden mukaisesti, jonka mukaan tämä lahjan osuus määritellään. Käytännössä tilat myydään omille lapsille aina lahjanluonteisesti, eli maksetaan kauppahintaakin, mutta iso osa on lahjaa, josta jatkaja luonnollisesti maksaa myös lahjaverot.
Mutta ei kukaan tiloja jatkaisi jos niitä ei lahjanluonteisesti saisi ostettua, harva haluaa nykyisin enää asua kehäkolmosen ulkopuolella ja ovat valmiita tekemään jatkuvaa työtä sukutilan ylläpitämiseksi ja oman toimeentulonsa turvaamiseksi. Eikä jatkajalla ole sen suurempaa vastuuta hoitaa omia vanhempia kuin muillakaan lapsilla.
Eiköhän jokaisella sisaruksella ole ollut se noin 20-30 vuotta aikaa näyttää että kenestä on tilanpidon jatkajaksi, jonka perusteella vanhemmatkin sitten päätöksen myynnistä / lahjoituksesta tekevät.
Jos tilan ostaneella perheellä menee hyvin, niin kyllä he sen eteen ovat töitäkin tehneet. Tiedän pikkutilan perineen miehen, joka pelasi tms tuhlasi rahansa jo kolmessa vuodessa eikä jäänyt mitään.
Vanhemmat ovat saaneet omakotitalon hinnan, jota ehkä sitten pääsette perimään. Veli on parikymmentä vuotta pitänyt tilaa ja tehnyt töitä sen eteen, ollut yksityisyrittäjä. Jos hän ei olisi tehnyt töitä, ei todellakaan maanviljelijänä menisi hyvin tällä hetkellä, vaikka kuinka olisi saanut halvalla.