Lue keskustelun säännöt.
Mihin tukeutua, kun elämässä ei ole yhtään ns. turvallista ihmistä?
22.03.2025 |
Olen vastoinkäymisten ja vaikeuksien kautta joutunut havahtumaan siihen, ettei elämässäni ole yhtään turvallista ja luotettavaa ihmistä. Kaikkea muuta onkin vuosien varrella ollut senkin edestä. Lukuisia juoruilijoita, selkäänpuukottajia, naljailijoita, ihmisiä, jotka painaa sinua jatkuvasti alaspäin, jotka muka vahingossa unohtaa asioita, jotta joudut vaikeuksiin ja heistä se on vain hauskaa, kun sinulle käy huonosti. Kerta toisensa jälkeen olen karvaalla tavalla joutunut pettymään, joskus asiat ovat jopa menneet sellaiseen pisteeseen saakka, että olen ihan suorastaan ollut shokissa järkytyksestä, kun matto on vedetty jalkojen alta.
Omat lähisukulaiset ovat tätä samaa porukkaa. Mitään empatiaa, tai hyvää tahtoa, ilman puskista tulevaa piikkiä, on sieltä turha odottaa. Itselläni ei ole ketään eikä mitään.
Kommentit (43)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millaisia esimerkkejä?
Narsisti tuli kysymään onko tehonnut.
Vierailija kirjoitti:
Itseensä. Pakko. Samalla se on myös henkisen lujuuden kasvua, mikä voi jopa yllättää itseä. Voi myös aiheuttaa jatkossa myötätunnon puutetta toisia ja ketään kohtaan. Lakkaat välittämästä kenestäkään.
Pitkälti itseni varassa olinkin vuosikausia. Sitten sairastuin kroonisesti ja tein sen virheen, että kuvittelin minulla olevan turvaverkko, vaikka tiesin, millaisia läheiseni ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia esimerkkejä?
Narsisti tuli kysymään onko tehonnut.
No jopas nyt... Kysyin esimerkkejä, josko ymmärtäisin ap:n tilannetta sitten paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat vanhempasi? Sisaruksesi? Lähimmät ystävät? Ammattiauttaja?
Ole itsesi paras, luotettava ystävä!
🎒 🥾
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseeni minä koko lapsuuteni, nuoruuteni, varhaisaikuisuuteni nojasin.
Jumala auttais mutta ei taida sulle kelvata
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muilla on vähän sama tilanne. Ehkä tuurilla saa apua kipeänä vanhemmalta tai sitten ei. Ja vanhempi voi olla itsekin jo "vanha". Jotenkin yritetään pysyä hengissä. Ehkä toivoen että tulee samanhenkisiä ihmisiä vastaan eli jotain samoja kiinnostuksia elämässä.
Muka vahingossa unohtaa asioita? Mistä tiedät? Voihan asioita oikeasti unohtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseensä. Pakko. Samalla se on myös henkisen lujuuden kasvua, mikä voi jopa yllättää itseä. Voi myös aiheuttaa jatkossa myötätunnon puutetta toisia ja ketään kohtaan. Lakkaat välittämästä kenestäkään.
Pitkälti itseni varassa olinkin vuosikausia. Sitten sairastuin kroonisesti ja tein sen virheen, että kuvittelin minulla olevan turvaverkko, vaikka tiesin, millaisia läheiseni ovat.
Samaa mieltä, itseensä ja vain itseensä. (Kaikki muu mahdollinen yllättävä hyvä on vaan plussaa.) Nyt tiedät entistäkin varmemmin totuuden niistä läheisistä. Vahvistut tästä vain lisää, ap. Meitä on muitakin samassa tilanteessa. Halaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseensä. Pakko. Samalla se on myös henkisen lujuuden kasvua, mikä voi jopa yllättää itseä. Voi myös aiheuttaa jatkossa myötätunnon puutetta toisia ja ketään kohtaan. Lakkaat välittämästä kenestäkään.
Pitkälti itseni varassa olinkin vuosikausia. Sitten sairastuin kroonisesti ja tein sen virheen, että kuvittelin minulla olevan turvaverkko, vaikka tiesin, millaisia läheiseni ovat.
Siinä tilanteessa voi tulla halu tuudittautua luotettavina pitämiinsä ikävin toteamuksin. Omalla kohdallani tukeuduin alusta alkaen itseeni, kun olen sen luontoinen, aina tullut toimeen omalla päälläni kaikissa tähänastisissa olosuhteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Okei, apua. Joo, sairastuminen onkin kauheaa, kun putoaa muiden (varmuudella paskojen tai vähintäänkik heikkojen, ärsyttävällä tavalla itsekkään "inhimillisten") ihmisten varaan.
Ei hemmetti, tsemppiä! Olen aika rempseä vieläpä, mutta olen nähnyt läheltä, miten ihmiset ovat perseestä.
Voisiko joku some-ulostulo tai blogi, jopa kirjan kirjoittaminen auttaa tuskaasi?
Vierailija kirjoitti:
Okei, apua. Joo, sairastuminen onkin kauheaa, kun putoaa muiden (varmuudella paskojen tai vähintäänkik heikkojen, ärsyttävällä tavalla itsekkään "inhimillisten") ihmisten varaan.
Ei hemmetti, tsemppiä! Olen aika rempseä vieläpä, mutta olen nähnyt läheltä, miten ihmiset ovat perseestä.
Voisiko joku some-ulostulo tai blogi, jopa kirjan kirjoittaminen auttaa tuskaasi?
Sepä se. Hädän hetkellä sen usein oppii kantapään kautta, että ihminen on ihmiselle susi. Toki hyviäkin ihmisiä on olemassa, mutta kyllä he ovat tässä maailmassa pieni vähemmistö. Myös ns. auttamisammateissa on ihan karseita ihmisyyden irvikuvia töissä kiduttamassa sairaita ja heikkoja. Ne äärimmäisimmät tapaukset päätyy sitten lehtien lööppeihin ja oikeussaleihin, kun homma menee liian pitkälle.
Saman olen huomannut.
Keneenkään ei voi luottaa koska kukaan ei sitä pidä. Jopa lähimmät ihmiset käyttävät luottamusta jossain vaiheessa aseena.
Entä serkku, kummitäti, täti, sometuttu, tukihenkilö. Jos tulee kumppani joskus, niin jossain asiassa.
Voikun me samanlaiset löydettäis toisemme ja oltais toistemme tuki ja turva..Olen kokenut saman ja se on ihan äärettömän rankka todellisuus ymmärtää että muihin ei voi luottaa missään asiassa.
Itseensä, näin olen itse tehnyt. Minulla on elämässä ollut paljon vastoinkäymisiä, tukeudun itseeni. En odota, että kukaan olisi kovin kiinnostunut asioistani ja vaikeuksistani. Ihmiset ovat hyvin itsekeskeskeisiä nykyään - minä minä minä - ei niitä muiden vaikeudet kiinnosta.
Nainen 55-vuotta
Itseensä. Pakko. Samalla se on myös henkisen lujuuden kasvua, mikä voi jopa yllättää itseä. Voi myös aiheuttaa jatkossa myötätunnon puutetta toisia ja ketään kohtaan. Lakkaat välittämästä kenestäkään.