Mies, oletko ollut parisuhteessa naisen kanssa, jolle saa koko ajan varoa että mitä sanoa?
Minulla on ollut kaksi tällaista suhdetta. Usein on sellainen hieman kireä ilmapiiri ja lähes koko ajan pitää olla ikään kuin hieman varpaillaan, että mitä voi sanoa tai miten jonkun asian muotoilee, ettei tule jotain kälätystä ja tunnelman kiristymistä entisestään. Se on loppujaan todella raskasta. Jos minulla on ollut kaksi tällaista naista parisuhteessa, niin voisin veikata ettei ole kovin vieras tilanne muillekaan miehille, ainakaan jos useammasta parisuhteesta on kokemusta.
Kommentit (143)
Minulla oli puoliso, jonka kanssa pitkään meni hyvin. Riitoja oli korkeintaan kerran vuodessa. Lasten syntymän jälkeen oli pelkkää kävelyä munankuorilla. Ikinä en tiennyt mistä suuttuu ja kuinka paljon. Päivittäinen nousi erilaisia konflikteja vaikka aamulla kaikki oli hyvin. Mikään järkevä keskustelu ei onnistunut. En kohdellut häntä huonosti, hän se muuttui joksikin muuksi. Minulle tuli sääntöjä, jotka eivät koskeneet ketään muuta. Parisuhdeterapiaan häntä ei saanut, enkä tiennyt missä oli vika. Hänen mielestään vika oli minussa, mutta ei koskaan sanonut mitä. Hän alkoi pitää minua tyhmänä (voisin olla Mensan jäsen) ja joskus aistin miten hän vihasi minua jostakin kumman syystä. Yritin kaikkea mitä parisuhteessa vaan voi tehdä toisen hyväksi. Lopulta tajusin puolisoni olevan narsisti ja minua oli vain käytetty hyväksi.
Omassa terapiassa minulle sanottiin, että keskustelkaa asioista. Miten keskustella, jos mitään aitoa keskustelua ei voi käydä? Minulle sanottiin myös klisee, että parisuhteessa on aina kaksi ihmistä. Kun puoliso on narsisti, riitoja ei voi välttää, vaikka mitä tekisi. Narsisti keksii aina jonkin aiheen, vaikka se ei olisi totta. Narsisti syyttää myös sinua asioista, mitä hän itse tekee.
Vierailija kirjoitti:
Olen luopumassa omasta kodistani ja muuttamassa naisen luo. Ymmärtääköhän hän että se tulee olemaan minunkin kotini, vai olenko siellä vain kylässä?
Riippuu sinusta, miten suoritat kotityöt eli tiskaat, imuroit, pyykkäät, pyyhit pölyt, viet roskat, petaat sängyt, teet ruuat, käyt kaupassa, peset lattiat ja ikkunat jne. Pallo on siis sinulla ja vain sinulla.
Vierailija kirjoitti:
Se on vain jäävuoren huippu. Itsestäänselvyys on, että nainen päättää sisustuksen ym. joten ei puhuta siitä.
Jokapäiväinen elo suomalaisessa parisuhteessa on melko pitkälti naisen mielentilan mukaan menoa. Mitä tahansa miehenä teet, niin se ei riitä, ja aina löytyy uusi "mikrotyö", johon saa menemään aikaa.
Jos hoidan auton huollot, kaiken ajamisen, kaupassakäynnit, kaikki kodin tekniset työt, haen lapset päiväkodista, ja sitten menen sohvalle istumaan, niin en jaksa kuunnella miten iso uhraus parisuhteelle on, että hoitovapaalla oleva nainen täytti tiskikoneen poissaollessani ja teki perheelle (eli myös omalle lapselleen) ruokaa, ja miten en "osallistu".
Nyt kun lapset on tehty ja heidän kanssaan saan olla omalla ajallani ilman että nainen veisi huomiota lapsilta, niin en kaipaa enää mitään parisuhdetta, tai muita säätöjä, joissa toinen ihminen rajoittaa sitä kuka saan olla ja mitä saan tehdä.
No ei monessa kodissa edes ole autoa ja tekniset työt yleensä hoitaa taloyhtiö. Sisustusasiat sovitaan yhdessä miehen ja vaimon kesken. Kumpikaan ei sooloile siinä. Samoin ruoat sovitaan.
Kyllä, olen ollut. Täysin hullu akka. Hän määritteli, mitä saan sanoa, mitä mieltä olla asioista ja mitä ajatella. Juoppo kaiken lisäksi. Ensin juotiin aina 2 pulloa punaviiniä ja sitten hän halusi seksiä. Siinä oli vanhan miehen sydän lujilla. Otin hänestä eron tekstarilla.
Oon ollu ja oman kokemukseni mukaan hyvännäköiset muijat on pahimpia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä niitä kahta naista yhdistää? Niin - sinä.
Niin no, minulla on elämässäni kolme parisuhdetta takana ja noiden kahden jälkeen tämä kolmas on ollut hyvinkin seesteinen ja kestänyt jo yli kymmenen vuotta. Sen mitä noista ex-akoista tiedän, niin kummatkaan eivät vakiintuneet minunkaan jälkeen ja ainakin toinen porsi mukelon miehelle, josta kohta sitten kuitenkin erosi.
Ap
En ikinä voisi kuvitella olevani miehen kanssa, joka puhuu lapsen saamisesta noin, ei exän, EU kenenkään. Olet WT
Enkä minä voisi olla koskaan tuollaisen feministiameban kanssa, joka käyttää termiä "WT".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä niitä kahta naista yhdistää? Niin - sinä.
Juuri näin. Kun sama nainen saa useammalta mieheltä pataan elämänsä aikana, vika ei voi olla miehissä, vaan siinä yhteisessä tekijässä, eli tässä naisessa. Nainen käytöksellään aiheuttaa pahoinpitelyn.
Pahoinpitelystäkö oli aihe? Jaa-aaaa saunaaa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä niitä kahta naista yhdistää? Niin - sinä.
Juuri näin. Kun sama nainen saa useammalta mieheltä pataan elämänsä aikana, vika ei voi olla miehissä, vaan siinä yhteisessä tekijässä, eli tässä naisessa. Nainen käytöksellään aiheuttaa pahoinpitelyn.
huutaminen, nimittely ja provosointi on myös väkivaltaa
itse en miehenä ole koskaan lyönyt naista, mutta yh-mutsin ja mummon kasvattamana opin jo nuorena sen miten naiset riitelee ja sanoilla voi satuttaa toisia, ja sitä olen myös käyttänyt parisuhderiidoissa, pakko myöntää
Naisten käyttämä väkivalta on henkistä. Sanoista jää syvempi jälki kuin lyönnistä.
Sanoo ihminen, jota ei ole koskaan kumppani lyönyt, molemmilla voi haavoittaa pahasti, mutta vain toiseen voi kuolla. Älä ikinä vähättele fyysistä väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimoni on muuttunut sellaiseksi vuosien aikana. En tarkkaa tiedä missä kohtaa muutos on tapahtunut mutta loukkaantuu hyvin usein sanomastani ja yleensä en niitä asioita pahalla tarkoita. On se aika raskasta pitkän päälle ja kyllähän sitä välttää liikaa puhumista tietyistä aiheista.
Voiko olla, että hän on alkuvuosina yrittänyt sanoa nätisti esim miten haluaa itselleen puhuttavan, mutta et ole ottanut onkeesi ja nyt hänellä on pinna palanut eikä jaksa enää padota pahaa mieltä sisälleen?
Minulle kävi ed. suhteessa näin. Mies oli hyvin arvosteleva ja sovinistinen ja alkuun nielin paljon paskaa. Vuosien varrella aloin ottaa asiaa puheeksi, koitin sanoa etten pidä hänen tyylistään vitsailla kustannuksellani ja esim arvostella ja haukkua leikin varjolla ulkonäköäni. Kun sama silti jatkui, minusta tuli painekatti
Itse tunnistan taas osittain itseni tuon miehen roolista. Sutkauttelen jotain ja nainen ottaa itseensä, vaikka minun mielestä sutkautus on todella harmiton. Eihän kukaan kumppanilleen aidosti halua vittuilla, vaan pikemminkin hyväntahtoisesti. Vika on pikemminkin kuulijassa ja hänen heikossa itsetunnossaan ja jossain käsittelemättömissä kaukaisissa traumoissa tms.
Itseä taas rupeaa tuossa ärsyttämään se, kun aina pitää sitten miettiä, että mitä voi sanoa. Joudut koko ajan sisäisesti olemaan ei-itsesi ja keskittymään rooliisi, ettei toinen pahoita jostain olemattomasta mieltään. Se on todella ärsyttävää pidemmän päälle.
Tässä voi olla paljon syitä miksi asiat menee hankalaksi. Erilaiset luonteet, erilainen huumorintaju, erilainen menneisyys. Joku on kokenut paljon enemmän kovia ja helpomman elämän eläneen voi olla vaikea käsittää miten kipeä joku iso trauma voi olla ja miten sillä vitsailu voi satuttaa vaikka olisi huumoria.
Se kuitenkin on myös aikuisuutta ja vastuuta, että tiedostaa ettei voi koko aikaa elämässä "olla oma itsensä" ja laukoa toisille mitä sylki suuhun tuo yhtään miettimättä miten se vaikuttaa toisiin esim heidän menneisyytensä takia.
Kannattaa myös ehkä miettiä onko kenties omaksunut sellaisen tavan, että välittämistä osoittaa hyväntahtoisella vittuilulla. Silläkin on paikkansa, mutta ainakin itse olen joskus elämässä joutunut pysähtymään miettimään, käytänkö sitä hieman liikaa ja miksi teen niin.
Siinä olet mielestäni vähän hakoteillä ettei kukaan halua oikeasti kumppanilleen vittuilla. Tällaisia ihmisiä on oikeasti paljon, ja vaikka sinä et olisikaan, toisen voi olla vaikea erottaa sinun vittuiluasi hyväntahtoiseksi jos on aiemmin elänyt pahantahtoisten ihmisten kanssa.
Itse olen kuitenkin sitä mieltä että nämä on selvitettävissä jos kumpikin kunnioittaa toisiaan ja on valmis oppimaan ja ymmärtämään toisen kommunikaatiota ja tarvittaessa myös muokkaamaan omaansa.
Miehet, opetelkaa naisten kuukautiskierto. Tiettyyn aikaan kuusta naiset ovat herkempiä ja vain silloin kannattaa varoa sanomisia. Muun ajan ei tarvitse varoa. Näin kaikki ovat onnellisempia parisuhteissa.
Toki se alle prosentti naisista voi olla aina vaikeita.
Tuttu on tilanne jossa ei voi sanoa mitään. Naisen mielestä ongelma on se että en puhu, ja minun mielestäni se on, että en voi puhua.
Joko en yksinkertaisesti saa suunvuoroa tai päälleni puhutaan.
Tai jos saan jotain sanottua, sitä käytetään kärsimyksen raaka-aineena. Jos sanon jotain positiivista, sitä verrataan hänen negatiiviseensa. Jos sanon jotain negatiivista, sitä pidetään hänen kärsimystensä vähättelynä. Jos sanon jotakin jota voi pitää hänen arvostelunaan, siitä seuraa joko valkohehkuista raivoa tai sängyn pohjalle työntävää masennusta.
Eli parempi olla hiljaa, myönnellä ja niellä kaikki. Eihän siitä hyvää suhdetta synny, mutta vuosikymmeniä sitä kesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimoni on muuttunut sellaiseksi vuosien aikana. En tarkkaa tiedä missä kohtaa muutos on tapahtunut mutta loukkaantuu hyvin usein sanomastani ja yleensä en niitä asioita pahalla tarkoita. On se aika raskasta pitkän päälle ja kyllähän sitä välttää liikaa puhumista tietyistä aiheista.
Rakkaus kuollut, ota ero.
myötä ja vastakäymisissä. ihminen muuttuu iän myötä, miehilläkin vaihdevuodet. . kyllä näkyy kuuluu, räjähdykisä,arvaamattomuutta, tuittuilua, molemmilla tanttamaisuutta. onko syy erota,jos kuolema meidät erottaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap, jos puhut tuolla tavalla aina, niin ei ihme, jos parisuhteissasi on ollut kireä tunnelma. Siistipä suusi, ihan itsesi takia.
ap oikiassa. meehä sie pois nurkkaan
Vierailija kirjoitti:
Juu ei tällaista parisuhdetta kannata jatkaa. Mies voi siirtyä puhumaan niihin tissikalenteri-halleihin muiden samantasoisten puhujien kanssa, ja nainen jatkaa oman tasoisessaan seurassa
Sulla on kyllä hieno oletus. Mies on heti syyllinen. Olet varmasti kyseinen ihminen kun niin paljon ihon alle meni.
Vierailija kirjoitti:
Ex mies oli tuollainen. Oli myös väkivaltainen.
Nyt olikin kyse naisesta. Te voitte avautua miehistä niissä sadassa muussa avauksessa.
Ikävä kyllä. Meni kauan aikaa ymmärtää ja hyväksyä, ettei minulla ole mahdollisuutta toimia "oikein", niin ettei se jatkuva provosointi ja riidanhaastaminen alkaisi. Kaikki asiat pystyi aina kääntämään itseensä. Jos esim. sanoin "bussi tulee viiden minuutin päästä, meidän pitäisi nyt lähteä", käännettiin tämäkin tyyliin "Ai meinaatko että me mun Taki myöhästytään häh??" Ja siitä se sitten eskaloitui usein fyysiseksi väkivallaksi.
Entinen mieheni muuttui tuollaiseksi. Jouduin hiipimään kodissani. Tämä jatkuva stressitilanne johti sitten vakavaan sairastumiseeni, jolloin mieheni jätti minut sanaakaan sanomatta tai varoittamatta. Yksin uudessa asunnossa tajusin sitten eräs päivä hiipiväni kuin exäni olisi läsnä. Uskon, että näitä on molemmissa sukupuolissa ja se on tuhoisaa sille alistujalle.
Vierailija kirjoitti:
Mikä niitä kahta naista yhdistää? Niin - sinä.
Se, että ovat naisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä niitä kahta naista yhdistää? Niin - sinä.
Niin no, minulla on elämässäni kolme parisuhdetta takana ja noiden kahden jälkeen tämä kolmas on ollut hyvinkin seesteinen ja kestänyt jo yli kymmenen vuotta. Sen mitä noista ex-akoista tiedän, niin kummatkaan eivät vakiintuneet minunkaan jälkeen ja ainakin toinen porsi mukelon miehelle, josta kohta sitten kuitenkin erosi.
Ap
Ja tälläisen viestin kirjoittaja ihmettelee jos hänen sanomisistaan joku loukkaantuu. Onnea vaan nykyakalle
No sanotaanko näin, että tiettynä aikana kuukaudesta saa varoa sanomisiaan. Mutta loppu aika ei ole niin tarkkaa.
Sitten vielä antaa ymmärtää, että mä pääsen jotenkin helpolla kun mulla ei oo kipuja. Joo, varmaan niin, mutta on se silti henkisesti aika raskasta, kun toinen on muutaman päivän silkkihansikkailla kohdeltava ja silti monesti pahoittaa mielensä jostain _täysin turhasta_. En toki osaa sanoa kumpi pääsee helpommalla, kun ei kumpikaan varmasti mukavaa ole.