Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen 50-v lääkäri - ajattelin lopettaa lääkärin työt - miksikö?

Vierailija
15.03.2025 |

Siksi, että potilaat / ihmiset ovat muuttuneet. Muutamassa kymmenessä vuodessa ihmisten persoonat ovat muuttuneet jotenkin ikävämpään suuntaan. Ei tietenkään kaikilla, mutta riittävän monella, että oma kuppi alkaa olla täynnä. Kyky suhtautua omiin vaivoihin, sairauksiin ja keinot itse vaikuttaa omaan terveyteen ovat monella hävinneet. Ja samalla syytetään terveydenhuoltoa ja siellä työtä tekeviä kaikesta.

Erilaiset mielenterveys tai oikeastaan persoonallisuushäiriöt tuntuvat lisääntyneen. Jos ei saada omaa tahtoa ja mielenmukaista diagnoosia tai lisätutkimuksia läpi lääkärillä asioinnin yhteydessä, käyttäydytään kuin kiukutteleva teini. Suututaan, itketään, uhkaillaan, kirjoitetaan valituskirjeitä. Osa aikuisista on muuttunut aivan käsittämättömiksi. Todella psyykkisesti epästabiileja. Ei siis mitään kenellekkään vaarallista, mutta koko heidän persoonansa ja moninaiset epämääräiset somaattiset vaivansa ovat selkeästi ja vahvasti psyykkeeseen linkittyneitä. Mutta jos erehdytkään heille ottamaan puheeksi mielen vaikutuksen pitkittyneisiin epämääräisiin oireisiin, siitähän se draama vasta alkaakin. Ja näiden psykosomaattisesti oireilevien osuus on kyllä lisääntynyt.

En siis syytä ketään tai varsinkaan potilaita. Mutta itselle tämä nykymeno riittää. Olen taloudellisesti riippumaton ja mulla on mahdollisuus tehdä kokonaan toisentyyppistä työtä. 

Kommentit (261)

Vierailija
101/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaikki, jotka työskentelevät ASIAKASPALVELUALALLA joutuvat valitettavasti kohtaamaan huonoa käytöstä. Lääkäri on kuitenkin olemassa sitä asiakasta, eli ihmistä varten. Jospa lääkärikoulutuksessa painotettaisiin vähän niitä tunneälytaitoja, ihmisten kohtaamista ja ylipäänsä sitä, että olisi kiinnostunut ihmisistä, niin olisi paljon helpompaa sekä lääkärillä että asiakkaalla. Ihan liiaksi saa lukea, miten sairaudet ovat päässeet etenemään siihen pisteeseen, että hoidot eivät enää auta, kun ei sitä potilasta ole kuunneltu/uskottu. Hyvänä esimerkkinä naisten gynekologiset syövät.

On sitä potilaan kohtaamista opetettu jo kauan mutta ilmeisesti vaihtelevalla menestyksellä. Jo yli kaksikymmentä vuotta sitten meillä oli "kasvaminen lääkäriksi"-opinnot Helsiingissä missä käytiin läpi asioita jos on hankala potilas tai joku asia on mennyt pieleen. Opettajina toimivat kokeneet lääkärit eli he olivat itse esimerkkeinä kuinka menetellä näissä tilanteissa. Apuna oli jopa näyttelijöitä ja käytännön lopputentissä oli yksi rasti missä piti osata toimia kaikesta valittavan potilaan kanssa. 

Oma ongelmansa on vakavien sairauksien diagnostisointi tarpeeksi varhain. Aika harvaan sairauteen on saatavana seulontoja joilla ne löytyisivät. Terveysasemille tulee paljon potilaita joilla on epämääräisiä oireita joista pitäisi osata poimia ne jotka tarvitsevat jatkotutkimuksia kiireellisesti. Aina pitäisi uuteen oireeseen suhtautua vakavasti ja joskus lähetteen tekeminen on helppoa kun potilas on laihtunut ja vatsalla tuntuuu möykky. Naisten gynekologiset syövät ovat haasteellisia kun alkuun voi olla vain vatsan turvottelua. Voi olla että kuvantamistutkimuksia ja muuta selvittelyä tarvitaan matalammalla kynnyksellä mutta jonot ovat jo aika pitkät moniin tutkimuksiin. Jos itsellä olisi epäily vakavasta sairaudesta eikä jatkotutkimukset järjestyisi julkisen puolen kautta niin menisin yksityispuolelle lisäselvityksiin ihan oman mielenrauhan takia. 

Tulee mieleen opiskeluajalta yhden naisen sappiteiden syöpä jonka diagnoosi viivästyi kesälomien ja muiden syiden vuoksi. Luultavasti oireiden alkaessa tauti oli jo levinnyt eikä hän olisi ollut enää parannettavissa muutenkaan. Lääketiede on edistynyt paljon mutta kaikkea ei vielä osata parantaa ja yllätyksiä voi aina tulla kuten nähtiin koronapandemian alkaessa jyllätä ympäri maailmaa.

Vierailija
102/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olen lopettanut lääkärissä käymisen, koska kaikki johtuu kuulema mielenterveydestä, kunnes vihdoin viitsitään tutkia ja löytyykin sitten yhtä sun toista. Astman diagnosoimiseen meni vain vuosikymmen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Erilaiset mielenterveys tai oikeastaan persoonallisuushäiriöt tuntuvat lisääntyneen. Jos ei saada omaa tahtoa ja mielenmukaista diagnoosia tai lisätutkimuksia läpi lääkärillä asioinnin yhteydessä, käyttäydytään kuin kiukutteleva teini. Suututaan, itketään, uhkaillaan, kirjoitetaan valituskirjeitä. Osa aikuisista on muuttunut aivan käsittämättömiksi. Todella psyykkisesti epästabiileja."

Kaikki, jotka työskentelet sote-alalla joutuvat näihin kohtaamisiin työssään ja se kuormittaa todella paljon. Aikuisilta asiakkailta joutuu sietämään juurikin kiukuttelevan teinin tai uhmaikäisen lapsen käytöstä. Ymmärrän hyvin, miksi haluat muutosta.

Sosiaalityöntekijänä allekirjoitan tämän. Ihan kuin olisi kasvanut sukupolvia, joita ei koskaan ole rajattu ja kun sosiaalityöntekijä tai vaikka se lääkäri rajaa, saadaan ihan itkupotkuraivokohtauksia. Kirjoitetaan presidentille ja Eurooppa -tuomioistuimeen. Aikuisen ihmisen pettymyksensietokyky ei ole kasvanut lainkaan. Eikös opettajatkin valita, että vanhemmat ovat kimpussa uhkailemassa, kun lapsi ei pärjää koulussa niin hyvin, kuin vanhempi haluaisi. Normaali aikuinen yrittäisi auttaa lastaan, opettaa kotona lisää jne, mutta ei käydä opettajan kimppuun.

Vierailija
104/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole lääkäri, lääkäri ei kirjoita _kenellekkään_. Valituksen teen, koska perusterveydenhuollosta sain lähetteen erikoissairaanhoitoon, johon pääsin vasta 11 kuukauden kuluttua. Se on oikeuteni ja suosittelen samaa muille, alkaa näkymään kuinka hoitotakuu paukkuu yli.

Onko lääkärit virheettömiä? Kaikki kirjoittaneet laudaturin äidinkielestä? Eivät tee virheitä, eivätkä varsinkaan kirjoitusvirheitä nettipalstalle kirjoittaessaan? Älä ole naiivi, vaan lue se kirjoituksen taustalla oleva ajatus, äläkä takerru johonkin yksittäiseen_kirotusvirheseen_.

ap, lääkäri

SV347xxx

Kenellekkään ja psyykkeeseen. Sori, ei mene läpi. Yksikään lääkäri ei kirjoita noin huonosti vahingossa, nuo tulevat selkärangasta. Kirjoitettu kieli pa

Voin pyytää omasta puolestani anteeksi. Paljon päivystin Malmilla myös ja välillä tuntui että kun puhuu on peruna suussa eli sellaista mongerrusta sieltä tuli. Useimmiten kielioppivirheet oli onneksi korjattu. Yksi kollega muistuu mieleen kun konekirjoittaja tuli sanomaan että häneltä tuli 17 minuutin monologi ja pohdinta päivystystekstinä. Vähän kävi sääliksi... Nykytyössä Apotin aikana tarvitsee tehdä pitempitä tekstejä aniharvoin ja kirjoitan ne itse hitaasti mutta varmasti.

Vierailija
105/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Itse olen lopettanut lääkärissä käymisen, koska kaikki johtuu kuulema mielenterveydestä, kunnes vihdoin viitsitään tutkia ja löytyykin sitten yhtä sun toista. Astman diagnosoimiseen meni vain vuosikymmen. 

Minä en ole ikinä saanut epäilystä mielenterveydestä. Millainen habituksesi on?

Vierailija
106/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmiset ovat oppineet, että asiallisella käytöksellä ei saa tyhjää parempaa. Pitää olla vaativa eli vastapuolen näkemyksen mukaan hankala, että edes saa ajan lääkärille. Sitten oletuksena on, että vasta useiden toistuvien käyntien jälkeen voidaan tutkia, mistä ne lääkäriin toistuvasti änkeävän ihmisen oireet johtuvat. Ja siinäkin niin, että vain murto-osa saa hoitoa ja suurin osa leimataan mielenterveysongelmaiseksi.

Hautausmaat on täynnä vanhan hyvän ajan tyytyväisiä ja hoidotta jääneitä potilaita, joiden oireiden syy ehkä löydettiin vasta ruumiinavauksen yhteydessä. Toisaalta se kuoleman yhteydessä tapahtuva sydämen pettäminen on käypä kuolinsyy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/261 |

Kyllä minä olem aina saanut asiallisella käytöksellä tarvittavaa palvelua. Myös, kun olen ajanut isojen ja aikuisten lasten asioita. Jos en ole saanut palvelua, niin siihen on ymmärrettävä syy, jota riehuminen ei edesauta.

Vierailija
108/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minusta on alentavaa ja erittäin loukkaavaa puhua hankalista potilaista siihen sävyyn, että jokainen apua hakeva olisi hankala. Väitän, että valtaosa lääkäriin hakeutuvista menee sinne syystä. Toisekseen, eikö lääkärillä pitäisi olla ymmärrystä myöskin ns. hankalan tapauksen käsittelystä. Siihen ei tarvita edes lääkärin koulutusta, ihan maalaisjärkinen inhimillisyys riittäisi aluksi. 

Minä olen ihan varmasti ollut hankala, kun olen hakenut apua hyvin sairaana. Siitäkin huolimatta olen osannut käyttäytyä, vastapuoli ei. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Erilaiset mielenterveys tai oikeastaan persoonallisuushäiriöt tuntuvat lisääntyneen. Jos ei saada omaa tahtoa ja mielenmukaista diagnoosia tai lisätutkimuksia läpi lääkärillä asioinnin yhteydessä, käyttäydytään kuin kiukutteleva teini. Suututaan, itketään, uhkaillaan, kirjoitetaan valituskirjeitä. Osa aikuisista on muuttunut aivan käsittämättömiksi. Todella psyykkisesti epästabiileja."

Kaikki, jotka työskentelet sote-alalla joutuvat näihin kohtaamisiin työssään ja se kuormittaa todella paljon. Aikuisilta asiakkailta joutuu sietämään juurikin kiukuttelevan teinin tai uhmaikäisen lapsen käytöstä. Ymmärrän hyvin, miksi haluat muutosta.

Sosiaalityöntekijänä allekirjoitan tämän. Ihan kuin olisi kasvanut sukupolvia, joita ei koskaan ole rajattu ja kun sosiaalityöntekijä tai vaikka se lääkäri rajaa, saadaan ihan itkupotkuraivokohtauksia. Ki

En lähtsi vertaamaan sosiaalityöntekijän asiakkaita ja lääkärin potilaita toisiinsa.

Lisäksi täytyy muistaa, että sosiaalialalla erityisesti kokemusasiantuntijat ovat arvostettuja. 

Vierailija
110/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sosiaalityöntekijänä allekirjoitan tämän. Ihan kuin olisi kasvanut sukupolvia, joita ei koskaan ole rajattu ja kun sosiaalityöntekijä tai vaikka se lääkäri rajaa, saadaan ihan itkupotkuraivokohtauksia. Kirjoitetaan presidentille ja Eurooppa -tuomioistuimeen. Aikuisen ihmisen pettymyksensietokyky ei ole kasvanut lainkaan. Eikös opettajatkin valita, että vanhemmat ovat kimpussa uhkailemassa, kun lapsi ei pärjää koulussa niin hyvin, kuin vanhempi haluaisi. Normaali aikuinen yrittäisi auttaa lastaan, opettaa kotona lisää jne, mutta ei käydä opettajan kimppuun.

Jep. Oon varmaan näitä asiakkaita. Mulla oli sosiaalityöntekijän tapaaminen siksi, että olen työtön ja te-toimistossa epäiltiin mun olevan työtön, koska terveys ei riitä. Sosiaalityöntekijä yritti ensitöikseen rekrytoida mua harmaan talouden palvelukseen tekemään palkatta samoja töitä joita olen aiemmin tehnyt palkallisina.

En tietenkään suostunut, jos ei ole työterveyshuoltoa ja en saa edes palkkaa, niin millä maksan tuki ja liikuntaelinsairauksieni hoidon yksityisellä, joita ko. töiden teko pahentaa?

Huonosti kasvatettu olen selvästi. Isän olisi kannattanut fyysiellä väkivallalla uhkailun sijaan käyttää sitä. Uhkailusta ja nöyryyttämisestä vaan sisuunnuin enkä ole pitänyt ketään koskaan auktoriteettinä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Itse juuri sanoin, että nykyään vähiten arvostamani ammattiryhmä on lääkärit. Mitään ei kuunnella eikä ymmärretä ja mikään ei ole vialla, jos se ei näy esim. verikokeessa tai jalka roiku puoliksi irti. Tai ehkä näkyykin, mutta kun sitä ei osata selittää, niin sitä ei ole. Mitään ei myöskään enää oikein osata, eroon vaan halutaan mahdollisimman pikaisesti. Viimeisin kokemus, että vamman piti parantua 1,5 kk:ssa, ja 2 v myöhemmin vielä paraneminen kesken. 

Totta. Ei tutkita, ei lähetetä jatkotutkimuksiin, ollaan ylimielisiä ja käyttäydytään rumasti. Osa käyttäytyy ystävällisesti ja asiallisesti, mutta nämä löytyvät yleensä yksityiseltä puolelta, terveyskeskuksessa on yleensä niitä töykeitä, sairaalan poliklinikoilta löytyy molempia. 

Erityisesti venäläiset lääkärit kohtelevat potilasta rumasti. Todella ylimielisiä ja alentuvia ja osa täysin ammattitaidottomia.

Yksityisellä puolella potilas saa parempaa kohtelua, ongelmana vain kustannukset.

Vierailija
112/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi ap, komppaan. Sama ammatti ja viimeksi perjantaisen arkipäivystyksen jälkeen pohdin taas että miksi ihmiset on tällaisia nykyään. On vaivoja joihin ei vain ole parannuskeinoja, eikä varsinkaan päivystyksellisesti aioitettavia hoitoja, mutta silti suututaan kun en vaan pysty ihmeisiin.

Itse jään kohta onneksi vanhempainvapaalla, sen jälkeen ajattelin hakeutua muihin hommiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksityisvastaanoton perustat ? Ellet ole trolli.

ps, moni ei pääse avun piiriin ajoissa, sairaudet etenee(eikö se tee ihmisen vihaiseksi) 

ja syyt on resurssien puute kunnilla ym.

Vierailija
114/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei mullekaan sovi asiakaspalvelu työ. En todellakaan pysty olemaan kaupan kassalla. Jouduin sairaslomalle kahdessa viikossa. Lääkärillä on se ero, että hän käy pitkän koulutuksen huomatakseen sitten ettei sovellu asiakaspalvelutyöhön.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat oppineet, että asiallisella käytöksellä ei saa tyhjää parempaa. Pitää olla vaativa eli vastapuolen näkemyksen mukaan hankala, että edes saa ajan lääkärille. Sitten oletuksena on, että vasta useiden toistuvien käyntien jälkeen voidaan tutkia, mistä ne lääkäriin toistuvasti änkeävän ihmisen oireet johtuvat. Ja siinäkin niin, että vain murto-osa saa hoitoa ja suurin osa leimataan mielenterveysongelmaiseksi.

Hautausmaat on täynnä vanhan hyvän ajan tyytyväisiä ja hoidotta jääneitä potilaita, joiden oireiden syy ehkä löydettiin vasta ruumiinavauksen yhteydessä. Toisaalta se kuoleman yhteydessä tapahtuva sydämen pettäminen on käypä kuolinsyy.

!!!!!!!

Vierailija
116/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onkin jo korkea aika sille, että lääkärit ymmärtävät olevansa asiakaspalveluammatissa ja lääkäri on ammatti muiden joukossa.

Kaikki lääkärit pitäisi asiakkaan voida valita, aivan kuten muissakin palveluammateissa.

perusterveydenhuollossa pitäisi aina potilaan saada valita lääkärinsä. Yksityisellähän sen voi tehdä ja varsin monesti sama lääkäri yksityisvastaanotolla käyttäytyy täysin eri tavalla kuin julkisella vaikka tekisi töitä molemmissa.

tämä varmistaisi sen, että lääkäri tekee työnsä ja kohtelee asiakkaitaan ihmisinä, eikä rahastettavina hyödykkeinä.

Listautumismallissa potilas voi valita lääkärinsa ja lääkäri potilaansa. Sovitaan potilasmäärä mitä lääkärin tarvitsee hoitaa ja sitten kun enempää ei mahdu niin potilas etsii tosen lääkärin. Käsittääkseni tällainen malli on Tanskassa käytössä aika hyvällä menestyksellä. Jos lääkäri saa valita hoidettavien potilaiden määrän niin silloin työmäärä ei käy kohtuuttoman raskaaksi.

Suomessa on ollut omalääkärijärjetelmä käytössä ja lääkäriä pystyi silloin vaihtamaan jos toisen lääkärin potilasväestöön vain mahtui. Käytännössä tietyt lääkärit olivat paljon suositumpia kuin toiset eli vaihto ei onnistunut. Nykyisessä terveysasemien lääkäripulassa taitaa olla niin että vastaan voi tulla kuka tahansa lääkäri kenen listoille vastaanottoaika saadaan laitettua. 

Vierailija
117/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin, lääkärithän kirjoittaa potilaan oireet sinne omaan lääkäriwikiinsä ja sieltä tulee sitten todennäköisyydet mikä on.

sitten noudatetaan ekana listalla todennäköisimmän vaivan käypä hoito polkua jne.

Omia aivoja ei enää käytetä ja osata edes niitä lisäkysymyksiä tehdä.

Tästä syystä helposti sanotaan vain, että menee ohi, ota buranaa ja ne oikeasti vakavatkin ongelmat jää ajoissa löytymättä ja sitten kun vihdoin löytyy on jo myöhäistä tehdä mitään.

Vierailija
118/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat haastavampia, myönnän sen. Mutta on lääkärikäynneissäkin korjattavaa. 

Lääkäreistä (ja joskus muustakin henkilökunnasta) paistaa ulos miten potilaat nähdään eli nopeina alta pois hoidettavina työtehtävinä.

Kaipaisin enemmän kokonaisvaltaista huomioonottamista. En tarkoita että henkilökunnan pitäisi olla parasta kaveria jne vaan parempaa potilaan tuntemista ja kokonaistilanteen havainnointia. Tuntuu todella hölmöltä juosta pikkuvaivojen takia vastaanotolta toiselle, kun yksi lääkäri voisi hoitaa rauhassa yleistarkastamisen ja ohjata tarvittaessa eteenpäin tai varata uuden ajan. 

Esimerkkejä jolloin tunsin itseni broileriksi tehtaassa

-ihopatin poisto ihosairauksien erikoislääkärillä: erikoislääkäri ei koskaan kysynyt onko ihoni tilanteesta koskaan keskusteltu tai onko ihoani kartoitettu, ei tarjonnut että katsotaan koko kehon luomet läpi tmv. Kun kerroin epäilykseni miten nyt poiste

Ihmeellistä juttua. Ettekö te ymmärrä, että lääkäreillä on aika tiukatkin rajat mitä he saavat ja voivat tehdä. Jos vastaanottoaika on 20min, niin ei siinä kokonaisvaltaisisa kuulumisia käydä läpi. Myös tutkimuksiin lähtettämiseen on varmasti oleassa jotkut kriteerit, joten pelkästään potilaan toive ei varmasti siihen julkisella riitä. Jos te haluatte rauhassa istua ja jaarittaa asiaanne, ottaa kaikki mahdolliset tuktimuksen jne, niin ehkä se yksityisellä hoituisi.

Vierailija
119/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voi ap, komppaan. Sama ammatti ja viimeksi perjantaisen arkipäivystyksen jälkeen pohdin taas että miksi ihmiset on tällaisia nykyään. On vaivoja joihin ei vain ole parannuskeinoja, eikä varsinkaan päivystyksellisesti aioitettavia hoitoja, mutta silti suututaan kun en vaan pysty ihmeisiin.

Itse jään kohta onneksi vanhempainvapaalla, sen jälkeen ajattelin hakeutua muihin hommiin.

Tämä on varmaan yksi syy: ihmiset luulevat, että lääkäri pystyy parantamaan kaiken. Mutta kun ei pysty, niin samaiset ihmiset siksi ajattelevat, että toinen ei vain halua. Lääkärien pitäisi enemmän sanoittaa asiakkaalle, että

- lääketiede on sairauksien poissulkemista: yksi juttu hoidetaan kerrallaan, siksi tämä kestää

- ohjeina on, että rahaa on käytettävissä xx euroa, ja sillä et näitä tutkimuksia saa. Mene yksityiselle, jotta saat

- sinulla on vaiva, jota lääketiede ei pysty parantamaan. Kärsi tai kokeile vaihtoehtohoitoja.

Vierailija
120/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Iso ongelma näkyy tälläkin palstalla. Monet kuvittelevat th-alan ihmisten olevan asiakaspalvelijoita. Hoitosuhde on täysin eri asia, siinä täytyykin toisen olla auktoriteettina, koska hänellä on koulutus asiaan. Tämä ei toki tarkoita että saisi olla ylimielinen mulkku, mutta ei potilasta palvella, häntä hoidetaan. Moni kokee että jos ei heti välittömästi saa sitä, mitä haluaa, on se lääkärin/hoitajan/terapeutin/sihteerin vika. Kaikki mulle heti, nyt.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yhdeksän kolme