Olen 50-v lääkäri - ajattelin lopettaa lääkärin työt - miksikö?
Siksi, että potilaat / ihmiset ovat muuttuneet. Muutamassa kymmenessä vuodessa ihmisten persoonat ovat muuttuneet jotenkin ikävämpään suuntaan. Ei tietenkään kaikilla, mutta riittävän monella, että oma kuppi alkaa olla täynnä. Kyky suhtautua omiin vaivoihin, sairauksiin ja keinot itse vaikuttaa omaan terveyteen ovat monella hävinneet. Ja samalla syytetään terveydenhuoltoa ja siellä työtä tekeviä kaikesta.
Erilaiset mielenterveys tai oikeastaan persoonallisuushäiriöt tuntuvat lisääntyneen. Jos ei saada omaa tahtoa ja mielenmukaista diagnoosia tai lisätutkimuksia läpi lääkärillä asioinnin yhteydessä, käyttäydytään kuin kiukutteleva teini. Suututaan, itketään, uhkaillaan, kirjoitetaan valituskirjeitä. Osa aikuisista on muuttunut aivan käsittämättömiksi. Todella psyykkisesti epästabiileja. Ei siis mitään kenellekkään vaarallista, mutta koko heidän persoonansa ja moninaiset epämääräiset somaattiset vaivansa ovat selkeästi ja vahvasti psyykkeeseen linkittyneitä. Mutta jos erehdytkään heille ottamaan puheeksi mielen vaikutuksen pitkittyneisiin epämääräisiin oireisiin, siitähän se draama vasta alkaakin. Ja näiden psykosomaattisesti oireilevien osuus on kyllä lisääntynyt.
En siis syytä ketään tai varsinkaan potilaita. Mutta itselle tämä nykymeno riittää. Olen taloudellisesti riippumaton ja mulla on mahdollisuus tehdä kokonaan toisentyyppistä työtä.
Nykyiset potilastietojärjestelmät ovat susipaskoja. Entisissä parhaimmillaan sairaslomatodistus x päiväksi vaati tasan 3 näppäystä: Ylänuoli A, 5 (päivää), Print. Kesti about 3 sekuntia, kun lappu oli potilaan kädessä.
Nyt sama prosessi kuin tilaisit lentoliput tms. lähtöpisteena että tietokone on kiinni. Sama kertaa jokainen lippu lappu, lähete tai resepti. Ei siinä oikein aikaa muuhun kuin ruudun tuijottamiseen.
Itse jäin pois lääkärintyöstä, kun yksinkertaisimmankaan asian hoitamiseen kunnolla alkoi olla maksimi ottaa 2 potilasta tunnissa. Vitutti moinen tuhertaminen. Hoidin urani aikana n. 60 000 potilasta. Minusta tehtiin 1 valitus. Se oli persoonallisuushäiriöisen aiheeton kiukuttelu.
nimim. 5 vuotta vapaaherrana 6-kymppisenä.