Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen 50-v lääkäri - ajattelin lopettaa lääkärin työt - miksikö?

Vierailija
15.03.2025 |

Siksi, että potilaat / ihmiset ovat muuttuneet. Muutamassa kymmenessä vuodessa ihmisten persoonat ovat muuttuneet jotenkin ikävämpään suuntaan. Ei tietenkään kaikilla, mutta riittävän monella, että oma kuppi alkaa olla täynnä. Kyky suhtautua omiin vaivoihin, sairauksiin ja keinot itse vaikuttaa omaan terveyteen ovat monella hävinneet. Ja samalla syytetään terveydenhuoltoa ja siellä työtä tekeviä kaikesta.

Erilaiset mielenterveys tai oikeastaan persoonallisuushäiriöt tuntuvat lisääntyneen. Jos ei saada omaa tahtoa ja mielenmukaista diagnoosia tai lisätutkimuksia läpi lääkärillä asioinnin yhteydessä, käyttäydytään kuin kiukutteleva teini. Suututaan, itketään, uhkaillaan, kirjoitetaan valituskirjeitä. Osa aikuisista on muuttunut aivan käsittämättömiksi. Todella psyykkisesti epästabiileja. Ei siis mitään kenellekkään vaarallista, mutta koko heidän persoonansa ja moninaiset epämääräiset somaattiset vaivansa ovat selkeästi ja vahvasti psyykkeeseen linkittyneitä. Mutta jos erehdytkään heille ottamaan puheeksi mielen vaikutuksen pitkittyneisiin epämääräisiin oireisiin, siitähän se draama vasta alkaakin. Ja näiden psykosomaattisesti oireilevien osuus on kyllä lisääntynyt.

En siis syytä ketään tai varsinkaan potilaita. Mutta itselle tämä nykymeno riittää. Olen taloudellisesti riippumaton ja mulla on mahdollisuus tehdä kokonaan toisentyyppistä työtä. 

Kommentit (261)

Vierailija
81/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei oikeat lääkärit tänne palstalle kirjoittele 

Eihän sitä tiedä, ihmisiä hekin ovat samalla tavalla kuten me muutkin.

Sivusta: tietenkin lääkäri voi kirjoittaa palstalle. Ap ei kuitenkaan ole lääkäri.

 

Miksei olisi? Ihan järkevästi kirjoittaa. Mun puoliso on lääkäri, luki tuon aloituksen ja sanoi ymmärtävänsä erittäin hyvin ajatuksen. Joten mikä aloituksesta tekee sellaisen, että kirjoittaja ei olisi lääkäri? Ihan fiilispohjalta ja lonkalta sinunkin arviosi on, etkä mitään oikeaa asia-argumenttia pysty väitteellesi esittämään. Johonkin kirjoitusvirheeseen vetoaminen.. Kai itsekin tajuat miten naurettava ja epäuskottava sellainen väitteenä on. Ikäänkuin Suomen kaksikymmentätuhatta lääkäriä kirjoittaisivat vuosikymmeniä kaiken tekstinsä ilman yhtäkään virhettä. Uskoisitko tai väittäisitkö näin olevan?

 

Vierailija
82/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikki, jotka työskentelevät ASIAKASPALVELUALALLA joutuvat valitettavasti kohtaamaan huonoa käytöstä. Lääkäri on kuitenkin olemassa sitä asiakasta, eli ihmistä varten. Jospa lääkärikoulutuksessa painotettaisiin vähän niitä tunneälytaitoja, ihmisten kohtaamista ja ylipäänsä sitä, että olisi kiinnostunut ihmisistä, niin olisi paljon helpompaa sekä lääkärillä että asiakkaalla. Ihan liiaksi saa lukea, miten sairaudet ovat päässeet etenemään siihen pisteeseen, että hoidot eivät enää auta, kun ei sitä potilasta ole kuunneltu/uskottu. Hyvänä esimerkkinä naisten gynekologiset syövät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos on 50-vuotias lääkäri ja on tehnyt töitä jotakuinkin tyypillisen uran mukaan on jo sen verran rahaa olemassa että voi eläköityä vailla huolta taloudesta. Jos ei työt kerran enää maistu potilaiden takia niin siitä vaan.

Vierailija
84/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloittajalle kysymys.

Mitä olet lääkärinä mieltä selvänäkijöistä tai muista näkijöistä tai kuulijoista tms.?

Heitä arvostellaan hyvin paljon varsinkin mielenterveyden osalta. Olen huolissani tästä asiasta.

Vierailija
85/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Papparainen.

Vierailija
86/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap ei ole lääkistä nähnytkään. Miksei voi noista itseestään selvyyksistä kirjoittaa ilman että esiintyy lääkärinä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olen törmännyt potilaana siihen, että jos on tarve mennä lääkäriin, niin hämmästellään sitä kun en ole jo valmiiksi kaivanut netistä syytä 

minä kerron oireet ja lääkärinhän pitäisi se asiantuntija olla joka kysyy sitten tarkentavia kysymyksiä ja tekee niitä diagnooseja.

Mihin tarvitsen lääkäriä, jos oletus on se, että googlaan itse mikä vaivaa ja menen kertomaan sen lääkärille? Luojan kiitos itselläni mitään oireita on hyvin harvoin joita ylipäätään selvittää pitäisi.

 

Vierailija
88/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olin juuri todella kovissa kivuissa sairaalassa. Sanoin monta kertaa, että todella sattuu ja kyllä varmasti näki naamasta. Lääkäri päästi tilanteen siihen pisteeseen, että huutoitkua anelin sikiöasennossa jotain apua ennen kuin hän pitkin hampain suostui antamaan vähän vahvemman lääkkeen. Koko siipi varmasti kuuli huutoni. Jos kivunhoito on tässä pisteessä, niin en ihmettele potilaiden kiukkua. Buranalla olisi pitänyt selvitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ap ei ole lääkistä nähnytkään. Miksei voi noista itseestään selvyyksistä kirjoittaa ilman että esiintyy lääkärinä. 

Ihmettelen samaa. T. Ei lääkäri 

Vierailija
90/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmiset ovat haastavampia, myönnän sen. Mutta on lääkärikäynneissäkin korjattavaa. 

Lääkäreistä (ja joskus muustakin henkilökunnasta) paistaa ulos miten potilaat nähdään eli nopeina alta pois hoidettavina työtehtävinä.

Kaipaisin enemmän kokonaisvaltaista huomioonottamista. En tarkoita että henkilökunnan pitäisi olla parasta kaveria jne vaan parempaa potilaan tuntemista ja kokonaistilanteen havainnointia. Tuntuu todella hölmöltä juosta pikkuvaivojen takia vastaanotolta toiselle, kun yksi lääkäri voisi hoitaa rauhassa yleistarkastamisen ja ohjata tarvittaessa eteenpäin tai varata uuden ajan. 

Esimerkkejä jolloin tunsin itseni broileriksi tehtaassa

-ihopatin poisto ihosairauksien erikoislääkärillä: erikoislääkäri ei koskaan kysynyt onko ihoni tilanteesta koskaan keskusteltu tai onko ihoani kartoitettu, ei tarjonnut että katsotaan koko kehon luomet läpi tmv. Kun kerroin epäilykseni miten nyt poistettava ihopatti on saanut alkunsa (raavin kyseisen kohdan verille joskus), naurahti vain ylimielisesti 

-ultraäänitutkimus perätilassa olevan vauvan takia synnytystavan kartoitukseksi: erikoislääkäri kysyi olenko varma synnytystavasta, sillä lantion alueen magneettikuvaus maksaa niin paljon (minua kiinnosti eniten vauvan ja minun terveyden kannalta paras vaihtoehto, ei tutkimusten hinta)

-allergiatutkimukset työterveydessä: tutkimuksissa ei ollut paria erittäin oleellista allergeenia eikä minulle kerrottu tätä etukäteen. Ei minua kiinnosta se kuka maksaa allergiatutkimukset vaan oma terveyteni. Jos tämä tutkimus voidaan toteuttaa työnantajan piikkiin vain puutteellisesti, niin voitteko ystävällisesti ehdottaa jotain parempaa terveyteni kannalta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole lääkäri, lääkäri ei kirjoita _kenellekkään_. Valituksen teen, koska perusterveydenhuollosta sain lähetteen erikoissairaanhoitoon, johon pääsin vasta 11 kuukauden kuluttua. Se on oikeuteni ja suosittelen samaa muille, alkaa näkymään kuinka hoitotakuu paukkuu yli.

Onko lääkärit virheettömiä? Kaikki kirjoittaneet laudaturin äidinkielestä? Eivät tee virheitä, eivätkä varsinkaan kirjoitusvirheitä nettipalstalle kirjoittaessaan? Älä ole naiivi, vaan lue se kirjoituksen taustalla oleva ajatus, äläkä takerru johonkin yksittäiseen_kirotusvirheseen_.

ap, lääkäri

SV347xxx

Kenellekkään ja psyykkeeseen. Sori, ei mene läpi. Yksikään lääkäri ei kirjoita noin huonosti vahingossa, nuo tulevat selkärangasta. Kirjoitettu kieli paljastaa paljon.

Minä olin muutama vuosikymmen sitten konekirjoittaja meilahden päivystyksessä. Eli kirjoitin läkärien saneluita. Voi luoja sitä kapulakieltä ja niitä virheitä.

Vierailija
92/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onkin jo korkea aika sille, että lääkärit ymmärtävät olevansa asiakaspalveluammatissa ja lääkäri on ammatti muiden joukossa.

Kaikki lääkärit pitäisi asiakkaan voida valita, aivan kuten muissakin palveluammateissa.

perusterveydenhuollossa pitäisi aina potilaan saada valita lääkärinsä. Yksityisellähän sen voi tehdä ja varsin monesti sama lääkäri yksityisvastaanotolla käyttäytyy täysin eri tavalla kuin julkisella vaikka tekisi töitä molemmissa.

tämä varmistaisi sen, että lääkäri tekee työnsä ja kohtelee asiakkaitaan ihmisinä, eikä rahastettavina hyödykkeinä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Leikkaussalissa työskentelevänä ei hankalia potilaita tule kovin usein vastaan, Moni on odottanut pääsevänsä toimenpiteeseen ja on tyytyväinen kun odotus loppuu. Toisaalta ymmärrän tyytymättömyyttä kun syöpäleikkausta joutuu odottamaan pari kuukautta ja muita toimenpiteitä yli vuoden.

Alueittain on varmasti eroja missä ajassa pääsee hoitoon mutta lehtiä lukemalla tuntuu siltä että terveysasemalle ei pääse oikein mitenkään ja se on ongelma. Nostan kyllä hattua siellä työskenteleville kun siellä pitää löytää ne jotka on lähetettävä erikoissairaanhoitoon lisäselvittelyihin. 

Ikää kun on yli 50 vuotta niin olen ajatellut että jos oma työni ei kelpaa potilaille tai työkavereille niin voin kyllä jäädä pois ja antaa tilaa nuoremmille. Tässä iässä ei oikein jaksa jäädä enää kuunnella toisten haukkumisia. 

Vierailija
94/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Tuttu lääkäri sanoi, että yksi ongelma on kanssa nämä valittajat. Ihan tuhoton aika menee valituksiin vastaamiseen. Pääosin sekavia ihmisiä, joiden ongelma on enemmän korvien välissä kuin fyysisessä puolessa. Sitten jokainen rääpäistykin valitus pitää käsitellä asianmukaisesti ja se tarkoittaa, että vähemmän ehditään hoitaa sairaita."

Nämä henkilöt kuormittavat paljon eri tahoja: valituksia kirjoitetaan niin terveydenhuollosta, koulun opetuksesta kuin päiväkodin toiminnasta. Jo lääkärille tullessa voi mielessä olla se kiristyskeino, että ainahan voi valittaa ja haukkua lääkärin tai muun terveydenhuollon työntekijän ammattitaitoa. Monilta aikuisilta puuttuu kyky asialliseen, ystävälliseen keskusteluun sekä kyky tarkastella asioita laajemmin. Eli he ovat ajattelussaan ja vuorovaikutuskyvyssään jälkeenjääneitä. Eivät edes yritä muuttaa itseään tai opetella aikuisen kypsää, tahdikasta käytöstä.

Olet oikeassa. Suomessa ei ole koskaan mitään ongelmia, koska ongelma on aina valittajassa.

Suomessakin maksetaan johtajille kovasta vastuusta, joka lähinnä tarkoittaa korkean kyvyn vastuuttomuutta. Eräskin vastapalkattu hammashoidon johtaja mainitsi, että akuuttihoito toteutuu vuorokaudessa. Ei olisi tarvinnut kuin soittaa aikavaraukseen, niin olisivat sieltä voineet kertoa ettei akuuttiaikoja ole saatavilla - soittele seuraavalla viikolla uudestaan... 

Se ns. hoitotakuukin toteutetaan siten, että hoitoaikoja annataan vain sille hoitotakuun ajalle, joten kaikessa viisaudessaan hoitotakuu toteutuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole lääkäri, lääkäri ei kirjoita _kenellekkään_. Valituksen teen, koska perusterveydenhuollosta sain lähetteen erikoissairaanhoitoon, johon pääsin vasta 11 kuukauden kuluttua. Se on oikeuteni ja suosittelen samaa muille, alkaa näkymään kuinka hoitotakuu paukkuu yli.

Onko lääkärit virheettömiä? Kaikki kirjoittaneet laudaturin äidinkielestä? Eivät tee virheitä, eivätkä varsinkaan kirjoitusvirheitä nettipalstalle kirjoittaessaan? Älä ole naiivi, vaan lue se kirjoituksen taustalla oleva ajatus, äläkä takerru johonkin yksittäiseen_kirotusvirheseen_.

ap, lääkäri

SV347xxx

Kenellekkään ja psyykkeeseen. Sori, ei mene läpi. Yksikään lääkäri ei kirjoita noin huonosti vahingossa, nuo tulevat selkärangasta. Kirjoitettu kieli pa

Olit konekirjoittajana Meilahdessa ja kirjoitat läkäri?

Vierailija
96/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vielä sivusta: ap:n aloituksessa ei ole kyse kirjoitusvirheistä, joita joku täällä puolustelee lääkärin tekeminä, vaan kielioppivirheistä, joita lääkäriksi kouluttautunut henkilö ei vahingossakaan tee.

Samaa mieltä siitä, että voi tehdä aloituksen hyvästä aiheesta, mutta ei tarvitse esiintyä lääkärinä.

Vierailija
97/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä olen opettanut tradenomeja vuodesta 1999 ja todellakin ihmiset ovat muuttuneet. Nykyään vaaditaan enemmän. Kaikki eivät niele arvosanojaan, vaan syyttävät opettajaa huonosta arvioinnista, kun eivät vain itse ole lukeneet arviointikriteereitä. Ja Mikään ei riitä. Vaikka antaisi palautetta niin paljon kuin ehtii, niin aina halutaan silti lisää palautetta.

Vierailija
98/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole lääkäri, lääkäri ei kirjoita _kenellekkään_. Valituksen teen, koska perusterveydenhuollosta sain lähetteen erikoissairaanhoitoon, johon pääsin vasta 11 kuukauden kuluttua. Se on oikeuteni ja suosittelen samaa muille, alkaa näkymään kuinka hoitotakuu paukkuu yli.

Onko lääkärit virheettömiä? Kaikki kirjoittaneet laudaturin äidinkielestä? Eivät tee virheitä, eivätkä varsinkaan kirjoitusvirheitä nettipalstalle kirjoittaessaan? Älä ole naiivi, vaan lue se kirjoituksen taustalla oleva ajatus, äläkä takerru johonkin yksittäiseen_kirotusvirheseen_.

ap, lääkäri

SV347xxx

Kenellekkään ja psyykkeeseen. Sori, ei mene läpi. Yksikään lääkäri ei kirjoita noin huonosti vahingos

Olit konekirjoittajana Meilahdessa ja kirjoitat läkäri?

 

niin, ja ajattele: olen opettaja. Kah - ihmiset tekevät virheitä. Myös opettajat ja lääkärit. 

Vierailija
99/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Leikkaussalissa työskentelevänä ei hankalia potilaita tule kovin usein vastaan, Moni on odottanut pääsevänsä toimenpiteeseen ja on tyytyväinen kun odotus loppuu. Toisaalta ymmärrän tyytymättömyyttä kun syöpäleikkausta joutuu odottamaan pari kuukautta ja muita toimenpiteitä yli vuoden.

Alueittain on varmasti eroja missä ajassa pääsee hoitoon mutta lehtiä lukemalla tuntuu siltä että terveysasemalle ei pääse oikein mitenkään ja se on ongelma. Nostan kyllä hattua siellä työskenteleville kun siellä pitää löytää ne jotka on lähetettävä erikoissairaanhoitoon lisäselvittelyihin. 

Ikää kun on yli 50 vuotta niin olen ajatellut että jos oma työni ei kelpaa potilaille tai työkavereille niin voin kyllä jäädä pois ja antaa tilaa nuoremmille. Tässä iässä ei oikein jaksa jäädä enää kuunnella toisten haukkumisia. 

 

sellaista se on se asiakaspalvelutyö. Kaikille se ei vaan sovi.

Katso peiliin ja vastaa rehellisesti kohteletko itse muissa asiakaspalveluammateissa olevia aina asiallisesti ja kunnioittavasti. Vai kuvitteletko että sinulla on oikeus käyttäytyä huonosti, koska olet lääkäri..  

 

Vierailija
100/261 |
16.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onkin jo korkea aika sille, että lääkärit ymmärtävät olevansa asiakaspalveluammatissa ja lääkäri on ammatti muiden joukossa.

Kaikki lääkärit pitäisi asiakkaan voida valita, aivan kuten muissakin palveluammateissa.

perusterveydenhuollossa pitäisi aina potilaan saada valita lääkärinsä. Yksityisellähän sen voi tehdä ja varsin monesti sama lääkäri yksityisvastaanotolla käyttäytyy täysin eri tavalla kuin julkisella vaikka tekisi töitä molemmissa.

tämä varmistaisi sen, että lääkäri tekee työnsä ja kohtelee asiakkaitaan ihmisinä, eikä rahastettavina hyödykkeinä.

Tässä on käynyt niinkin, että lääkäri lähtee julkiselta yksityiselle päästäkseen eroon heille hankalista terkkariasiakkaista. Joutuvatkin ojasta allikkoon, kun julkisen jonoja lyhennetään helpottamalla yksityiselle pääsyä erilaisin veivauksin ( onko jo astunut voimaan huomattava helpotus yli 65- vuotiaille), kelakorvaustakin nostettiin ainakin väliaikaisesti. Eli se lääkäri joutuu edelleen ottamaan vastaan sitä potilasainesta, josta halusi eroon helppoa elämää hakiessaan. Tässä ei siis päde se, että saisit parempaa palvelua yksityisellä. Ei saa. Kirjoitan omasta kokemuksesta. 

 

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kuusi kuusi