Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen 50-v lääkäri - ajattelin lopettaa lääkärin työt - miksikö?

Vierailija
15.03.2025 |

Siksi, että potilaat / ihmiset ovat muuttuneet. Muutamassa kymmenessä vuodessa ihmisten persoonat ovat muuttuneet jotenkin ikävämpään suuntaan. Ei tietenkään kaikilla, mutta riittävän monella, että oma kuppi alkaa olla täynnä. Kyky suhtautua omiin vaivoihin, sairauksiin ja keinot itse vaikuttaa omaan terveyteen ovat monella hävinneet. Ja samalla syytetään terveydenhuoltoa ja siellä työtä tekeviä kaikesta.

Erilaiset mielenterveys tai oikeastaan persoonallisuushäiriöt tuntuvat lisääntyneen. Jos ei saada omaa tahtoa ja mielenmukaista diagnoosia tai lisätutkimuksia läpi lääkärillä asioinnin yhteydessä, käyttäydytään kuin kiukutteleva teini. Suututaan, itketään, uhkaillaan, kirjoitetaan valituskirjeitä. Osa aikuisista on muuttunut aivan käsittämättömiksi. Todella psyykkisesti epästabiileja. Ei siis mitään kenellekkään vaarallista, mutta koko heidän persoonansa ja moninaiset epämääräiset somaattiset vaivansa ovat selkeästi ja vahvasti psyykkeeseen linkittyneitä. Mutta jos erehdytkään heille ottamaan puheeksi mielen vaikutuksen pitkittyneisiin epämääräisiin oireisiin, siitähän se draama vasta alkaakin. Ja näiden psykosomaattisesti oireilevien osuus on kyllä lisääntynyt.

En siis syytä ketään tai varsinkaan potilaita. Mutta itselle tämä nykymeno riittää. Olen taloudellisesti riippumaton ja mulla on mahdollisuus tehdä kokonaan toisentyyppistä työtä. 

Kommentit (261)

Vierailija
21/261 |
15.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Erilaiset mielenterveys tai oikeastaan persoonallisuushäiriöt tuntuvat lisääntyneen. Jos ei saada omaa tahtoa ja mielenmukaista diagnoosia tai lisätutkimuksia läpi lääkärillä asioinnin yhteydessä, käyttäydytään kuin kiukutteleva teini. Suututaan, itketään, uhkaillaan, kirjoitetaan valituskirjeitä. Osa aikuisista on muuttunut aivan käsittämättömiksi. Todella psyykkisesti epästabiileja."

Kaikki, jotka työskentelet sote-alalla joutuvat näihin kohtaamisiin työssään ja se kuormittaa todella paljon. Aikuisilta asiakkailta joutuu sietämään juurikin kiukuttelevan teinin tai uhmaikäisen lapsen käytöstä. Ymmärrän hyvin, miksi haluat muutosta.

Vierailija
22/261 |
15.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voit ap uskoa, että toinen puoli vastaajista ei voi ymmärtää että _lääkäri_ kirjoittaisi tälle palstalle (tämän voi ottaa kai jonkin sortin kohteliaisuutena) ja toinen puoli tulee kertomaan kaikki asiat, mitkä joku toinen lääkäri on joskus tehnyt väärin. Tsemppiä! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/261 |
15.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen suhtautunut lääkärikäynteihin kunnioituksella: olen käynyt suihkussa, pukeutunut siististi, ollut kiltti.  Mutta nyt en enää.  Olen saanut niin huonoa hoitoa julkisella puolella, yleensä opiskelijalääkäri tai vasta valmistunut. Aina eri lääkäri. Odotan kolkossa käytävässä-ilmeisesti lääkäri lukee yksin tietojani-eikö senkin ajan voisi käyttää potilaan kanssa yhdessä keskustellen.  Tarpeellisia lääkkeitä ei saa edes perustelemalla syitä.  Lääkärin ymmärrys potilasta kohtaan puuttuu, vedotaan johonkin käypä hoito-suosituksiin.  Olen tehnyt muutamasta kauhukokemuksesta valituksen jonnekin potilaslautakuntaan-ei mitään vastausta, ei korvausta.  Jos lääkäri ansaitsee 20 minuutissa saman kuin minä koko työpäivässä, niin kyllä tämä kotimaan tilanne on mennyt päin h.......tiä.

 

Vierailija
24/261 |
15.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä lopetin lääkärissä käynnin 5 vuotta sitten, verenpaine ja kolesteroli lääkettä tyrkyttää, turhia kuvauksia ja labroja, rahastaa osataan, mutta ei hoitaa. Korjasin lääkärin liikunnalla, kuntosali kortilla ja sokerittomalla ja kasvispainotteisella ravinnolla

Näinhän sen kuuluukin mennä. Suuri osa vaivoista voidaan hoitaa itse esim. Liikunnalla tai esimerkiksi hierojalla. Lääkäriin tulisi mennä sitten muista syistä. 

Vierailija
25/261 |
15.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Psyykkeeseen? Et ole lääkäri.

Psyyke

 

Vierailija
26/261 |
15.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole lääkäri, lääkäri ei kirjoita _kenellekkään_. Valituksen teen, koska perusterveydenhuollosta sain lähetteen erikoissairaanhoitoon, johon pääsin vasta 11 kuukauden kuluttua. Se on oikeuteni ja suosittelen samaa muille, alkaa näkymään kuinka hoitotakuu paukkuu yli.

Onko lääkärit virheettömiä? Kaikki kirjoittaneet laudaturin äidinkielestä? Eivät tee virheitä, eivätkä varsinkaan kirjoitusvirheitä nettipalstalle kirjoittaessaan? Älä ole naiivi, vaan lue se kirjoituksen taustalla oleva ajatus, äläkä takerru johonkin yksittäiseen_kirotusvirheseen_.

ap, lääkäri

SV347xxx

Kenellekkään ja psyykkeeseen. Sori, ei mene läpi. Yksikään lääkäri ei kirjoita noin huonosti vahingossa, nuo tulevat selkärangasta. Kirjoitettu kieli paljastaa paljon.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/261 |
15.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielenkiinnosta kysyisin, että mikä on hankalin asiakasryhmä. Ikä, sukupuoli, muu tausta?

Tuttu lääkäri sanoi, että yksi ongelma on kanssa nämä valittajat. Ihan tuhoton aika menee valituksiin vastaamiseen. Pääosin sekavia ihmisiä, joiden ongelma on enemmän korvien välissä kuin fyysisessä puolessa. Sitten jokainen rääpäistykin valitus pitää käsitellä asianmukaisesti ja se tarkoittaa, että vähemmän ehditään hoitaa sairaita. 

Vierailija
28/261 |
15.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä, ihmiset ovat muuttuneet. Niin myös lääkärit. Ennen ymmärrettiin että se potilas on sen oman kroppansa paras asiantuntija.

nykyään vaivaan kuin vaivaan määrätään särkylääkettä. Lääkäriajat ovat lyhentyneet varttiin niin kukaan ei siinä ajassa kykene muuta kuin arpomaan mikä vaivaa.

Nyky lääkäreillä tuntuu rahan haaliminen nopeasti olemaan tärkeämpää kuin aito halu löytää oireiden juurisyy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/261 |
15.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mites montaa hoitsua olet käynyt panemassa työaikana?

Vierailija
30/261 |
15.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käytät vielä sanaa naiivi ihan väärässä yhteydessä. Että a vot vaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/261 |
15.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Itse juuri sanoin, että nykyään vähiten arvostamani ammattiryhmä on lääkärit. Mitään ei kuunnella eikä ymmärretä ja mikään ei ole vialla, jos se ei näy esim. verikokeessa tai jalka roiku puoliksi irti. Tai ehkä näkyykin, mutta kun sitä ei osata selittää, niin sitä ei ole. Mitään ei myöskään enää oikein osata, eroon vaan halutaan mahdollisimman pikaisesti. Viimeisin kokemus, että vamman piti parantua 1,5 kk:ssa, ja 2 v myöhemmin vielä paraneminen kesken. 

Samaa mieltä. Vanhat kunnon lääkärit osasivat tutkia potilasta ja saada selville mikä vaivaa. Nykyiset tuijottavat vain ruutua.

Vierailija
32/261 |
15.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voit ap uskoa, että toinen puoli vastaajista ei voi ymmärtää että _lääkäri_ kirjoittaisi tälle palstalle (tämän voi ottaa kai jonkin sortin kohteliaisuutena) ja toinen puoli tulee kertomaan kaikki asiat, mitkä joku toinen lääkäri on joskus tehnyt väärin. Tsemppiä! 

Täällä käy paljon akateemisia ihmisiä eri aloilta. Ap ei sellainen ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/261 |
15.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse juuri sanoin, että nykyään vähiten arvostamani ammattiryhmä on lääkärit. Mitään ei kuunnella eikä ymmärretä ja mikään ei ole vialla, jos se ei näy esim. verikokeessa tai jalka roiku puoliksi irti. Tai ehkä näkyykin, mutta kun sitä ei osata selittää, niin sitä ei ole. Mitään ei myöskään enää oikein osata, eroon vaan halutaan mahdollisimman pikaisesti. Viimeisin kokemus, että vamman piti parantua 1,5 kk:ssa, ja 2 v myöhemmin vielä paraneminen kesken. 

Samaa mieltä. Vanhat kunnon lääkärit osasivat tutkia potilasta ja saada selville mikä vaivaa. Nykyiset tuijottavat vain ruutua.

Tämä. Jos potilaat googlettaa, niin sitä tekevät myös lääkärit. Monta tonnia /kk siitä että etsii vastauksia googlesta. En kyllä nosta hattua, en tod. Vai mistä terveysportista käytte lunttaamassa.

Vierailija
34/261 |
15.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole lääkäri, lääkäri ei kirjoita _kenellekkään_. Valituksen teen, koska perusterveydenhuollosta sain lähetteen erikoissairaanhoitoon, johon pääsin vasta 11 kuukauden kuluttua. Se on oikeuteni ja suosittelen samaa muille, alkaa näkymään kuinka hoitotakuu paukkuu yli.

Onko lääkärit virheettömiä? Kaikki kirjoittaneet laudaturin äidinkielestä? Eivät tee virheitä, eivätkä varsinkaan kirjoitusvirheitä nettipalstalle kirjoittaessaan? Älä ole naiivi, vaan lue se kirjoituksen taustalla oleva ajatus, äläkä takerru johonkin yksittäiseen_kirotusvirheseen_.

ap, lääkäri

SV347xxx

Juupa juu, lopeta jo lääkärin larppaaminen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/261 |
15.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole lääkäri, lääkäri ei kirjoita _kenellekkään_. Valituksen teen, koska perusterveydenhuollosta sain lähetteen erikoissairaanhoitoon, johon pääsin vasta 11 kuukauden kuluttua. Se on oikeuteni ja suosittelen samaa muille, alkaa näkymään kuinka hoitotakuu paukkuu yli.

Onko lääkärit virheettömiä? Kaikki kirjoittaneet laudaturin äidinkielestä? Eivät tee virheitä, eivätkä varsinkaan kirjoitusvirheitä nettipalstalle kirjoittaessaan? Älä ole naiivi, vaan lue se kirjoituksen taustalla oleva ajatus, äläkä takerru johonkin yksittäiseen_kirotusvirheseen_.

ap, lääkäri

SV347xxx

Kenellekkään ja psyykkeeseen. Sori, ei mene läpi. Yksikään lääkäri ei kirjoita noin huonosti vahingossa, nuo tulevat selkärangasta. Kirjoitettu kieli paljastaa paljon.

Mielenterveys- ja persoonallisuushäiriöt 

- myös tämä yhdyssanaviiva tulee selkärangasta.

Vierailija
36/261 |
15.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on parempikin että lopetat nuo hommat. Pahin moka jonka lääkäri voi tehdä on pitää potilasta niin idioottina että tämä kuvittelee omat oireensa. Tulee kalliiksi hyvinvointialueille ja yhteiskunnalle.

Helvettiin joutuminen tulee monelle lääkärille vielä yllätyksenä..



Ehkä aloittaja puhuu kaltaisistasi. Ihminen on kokonaisuus. Yleensä ne ihmiset, jotka suurimpaan ääneen vaativat kokonaisvaltaista hoitoa, ensimmäisenä kieltävät psyykkeen vaikutuksen oireisiin. Kun esimerkiksi vaikka kipu aistitaan aivoissa ja tiedetään että masennus vaikuttaa kivunaistimukseen, niin miksi masennuksen yhteyttä pitkittyneisiin kipuihin ei saisi käsitellä? Eikö molempia kannatta hoitaa? Ja jos potilas suuttuu jos näistä puhutaan, onko se lääkärin vika?

Vierailija
37/261 |
15.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psyykkeeseen? Et ole lääkäri.

Psyyke

En usko, että kaikki itseään lääkäriksi tässä ketjussa väittäneet ovat lääkäreitä, mutta entinen lukioaikainen kaverini on lääkäri, vaikka hänellä on lukivika.

 

 

Vierailija
38/261 |
15.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Psyykkeeseen? Et ole lääkäri.

Psyyke

 

Niin, psyykeen ei psyykkeeseen.

Vierailija
39/261 |
15.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mites montaa hoitsua olet käynyt panemassa työaikana?

Oletko ihan vajaa, kun tällaista kyselet?

Vierailija
40/261 |
15.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kas kun et väittänyt että kaikki naisten vaivat johtuvat vaihdevuosista. Jalka murtui koska vaihdevuodet. Ja huom, nyt ei ollut osteoporoosia edes. Korvatulehdus, silmätulehdus, ihottuman paheneminen, joo johtuu vaihdevuosista.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi kuusi neljä