80-luvun lapset! Mitä pikkujuttuja jäänyt mieleen lapsuudesta?
Itse olen syntynyt vuonna -78. Ja välillä mieleen tulee hassuja, kummallisiakin pikkujuttuja lapsuudesta, pieniä muistoja jotka jääneet jotenkin päällimmäiseksi mieleen lapsuusajoista, vaikka ovat vain satunnaisia yksityiskohtia. Ilmeisesti kuitenkin lapsen näkökulmasta varsin vaikuttavia asioita. Kiinnostaisi onko muilla saman ajan lapsilla jäänyt mieleen samoja asioita kuin itsellä.
Listaan tähän aloitukseen muutamia omia vahvoja muistoja pikkuasioita 80-luvulta, jotka tuntui silloin jotenkin vaikuttavilta tai muuten mahtavilta. 10 pennin irtokarkit lähikiskalla joka lauantai. Se, että kaveri ei saanut koskaan kutsua luokseen kotiinsa ketään kavereita. Että Jopot oli rumia pyöriä. Keväällä lumien sulettua purkkarit tuntui tosi keveiltä jaloissa talvisaappaiden jälkeen. Kärpänen käveli veden päällä. Opettaja teki kaikenlaista outoa myös vanhempien mielestä, mutta kukaan ei puuttunut siihen, ei vanhemmat eikä reksi. Mehu maistui aina todella pahalta siitä muovisesta litteästä kerhopullosta juotuna. Oli pakko ottaa leivän päälle jotain kevytmargariinia, joka oli pahaa. Kukaan ei vahtinut meitä lapsia ulkona vaan saimme jo 5-vuotiaina vapaasti keskenään olla meren rannassa ilman aikuisia ja kulkea sinne autoteiden yli. Naapurin ison susikoiran sai käydä hakemassa ulkoilutettavaksi ja naapuri aina antoi sen vaikka olimme vasta 5-vuotiaita.
Kommentit (164)
Vierailija kirjoitti:
Manta-myrsky on jäänyt mieleen. On ollut näköjään 1985. Puita kaatui lähimetsästä niin että sai raivata pitkään. Joku mummokin sinne puiden alle metsässä oli jäänyt, mutta selvisi vahingoitumattomana kun älysi pysyä paikallaan. Kertoi pelänneensä maailmanlopun tulemista, kertoi isä joka oli raivaamassa.
1985 talvi oli ihan hullun kylmä, Helsingissäkin oli yli kolmenkymmenen asteen pakkasia.
Suomalaisia pikkutyttöjä ei joukkoraiskattu monikulttuurisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Torstaisin aina alkuillasta (vai oliko se tiistai?) töllön ääreen katsomaan Dallasin tapahtumia.
Ei ollut videonauhureita, joten jos halusi pysyä kärryillä asioista, pakko oli katsoa tv-ohjelmia "livenä". Pamela, JR, Lucy, Bobby ja Sue Ellen tulivat tutuiksi 80-luvulla. :DD
Dallas tuli aina perjantai-iltaisin.
Minä olen se, joka arveli sen yllä olevan torstai (tai tiistai). Kysyin asiaa Googlen Geminiltä ja vastaus on: "Dallas-televisiosarjan esityspäivä Suomen televisiossa 1980-luvun alussa oli keskiviikko."
Ei liene kovin merkityksellistä, mutta väärässä ehkä oltiin molemmat :)
Vierailija kirjoitti:
Auta armias, jos vahingossa sanoi tukka.
Saati sitten jos käytti sanaa panna eikä laittaa.
Vierailija kirjoitti:
Kiiwi oli se trendihedelmä ja sitä päällysteenä useimmiten lapsuuden synttärikakuissa.
Muistan kun veli pääsi kasarin lopulla ripille ja oli isommat sukujuhlat ja kakussaan olikin kiiwiä ja eno totesi, että en ota kakkua kun en tykkää noista tuorekurkuista mitä täytteenä. Eno vielä muutenkin vääräleuka joka vitsailee kunnolla, mutta tuo ei vitsiä ollut.
Tuorekurkkukakku :'D ihana.
Meilläkin oli aina kiiviä kaikissa kakuissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Torstaisin aina alkuillasta (vai oliko se tiistai?) töllön ääreen katsomaan Dallasin tapahtumia.
Ei ollut videonauhureita, joten jos halusi pysyä kärryillä asioista, pakko oli katsoa tv-ohjelmia "livenä". Pamela, JR, Lucy, Bobby ja Sue Ellen tulivat tutuiksi 80-luvulla. :DD
Dallas tuli aina perjantai-iltaisin.
Minä olen se, joka arveli sen yllä olevan torstai (tai tiistai). Kysyin asiaa Googlen Geminiltä ja vastaus on: "Dallas-televisiosarjan esityspäivä Suomen televisiossa 1980-luvun alussa oli keskiviikko."
Ei liene kovin merkityksellistä, mutta väärässä ehkä oltiin molemmat :)
Ja Dynastia tuli torstaina.
Onko kukaan vielä maininnut vesisänkyä?
Vierailija kirjoitti:
Muistan commodore64:n ja Giana Sisters-pelin. Hakattiin sitä koko kesä aamusta iltaan. Lisäksi muistan videovuokraamot ja huoltoasemien vhs-myyntihyllyt. Sandybell, Candy Candy, Hopeanuoli. Sitten muistan My Little Pony -leikit ja -piirretyt.
Me ei oltu kauheasti ulkona kyllä, enimmäkseen sisäaktiviteetteja muistan. Kirjoja luettiin aika paljon. Kaikkialle kuljettiin ihan aina autolla. Välimatkat oli pitkiä ja kaikki palvelut sulkeutui tosi aikaisin.
C64 tuntui joltain aivan valtavan futuristiselta silloin. Samoin VHS-videot. Nykyään lähinnä huvittaa miten toivottoman vanhentuneita nuo järjestelmät ovat. Ja silti, VHS-nauhurit olivat monin tavoin näppärämpiä vehkeitä kuin nykyiset digiboksit ja TVt, joista monilla ei voi edes nauhoittaa yhtä kanavaa ja katsoa toista. VHS-aikana se oli itsestäänselvyys että laitteiden piti tuohon temppuun kyetä.
Jonkin aikaa kasarilla oli mahdollisuus vuokrata näitä laitteita. Ei tarvinnut ostaa vaan saatoit ottaa kasettien lisäksi koko nauhurikoneen vuokralle illaksi. En muista koska käytäntö loppui. Ja ne elokuvat. 80-luvulla vuokrahyllyt notkuivat nykyään unohdettuja nimikkeitä, joita ei olla uudelleenjulkaistu sittemmin. Yleensä jotain halpaa B-luokan roskaa, kuten Sloane, tai Sho Kosugin ninja-elokuvat.
Lapset tänään eivät tiedä millaista oli työntää VHS-kasetti nauhuriin, kuunnella kun kasettipesä hurisi ja odottaa innolla taikuuden alkamista kun väriseviä analogiartifakteja täynnä oleva kuva alkoi piirtyä kuvaputkitoosan lasiselle ruudulle. Se oli sukupolvikokemus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Torstaisin aina alkuillasta (vai oliko se tiistai?) töllön ääreen katsomaan Dallasin tapahtumia.
Ei ollut videonauhureita, joten jos halusi pysyä kärryillä asioista, pakko oli katsoa tv-ohjelmia "livenä". Pamela, JR, Lucy, Bobby ja Sue Ellen tulivat tutuiksi 80-luvulla. :DD
Dallas tuli aina perjantai-iltaisin.
Minä olen se, joka arveli sen yllä olevan torstai (tai tiistai). Kysyin asiaa Googlen Geminiltä ja vastaus on: "Dallas-televisiosarjan esityspäivä Suomen televisiossa 1980-luvun alussa oli keskiviikko."
Ei liene kovin merkityksellistä, mutta väärässä ehkä oltiin molemmat :)
Toki on voinut kasarin alussa olla esityspäivä keskiviikko, mutta silloin kun itse sitä kasarilla katsoin se tuli aina perjantai-iltaisin. Vuorotteli Dynastian kanssa. Mitäpä sillä enää on väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Torstaisin aina alkuillasta (vai oliko se tiistai?) töllön ääreen katsomaan Dallasin tapahtumia.
Ei ollut videonauhureita, joten jos halusi pysyä kärryillä asioista, pakko oli katsoa tv-ohjelmia "livenä". Pamela, JR, Lucy, Bobby ja Sue Ellen tulivat tutuiksi 80-luvulla. :DD
Dallas tuli aina perjantai-iltaisin.
Minä olen se, joka arveli sen yllä olevan torstai (tai tiistai). Kysyin asiaa Googlen Geminiltä ja vastaus on: "Dallas-televisiosarjan esityspäivä Suomen televisiossa 1980-luvun alussa oli keskiviikko."
Ei liene kovin merkityksellistä, mutta väärässä ehkä oltiin molemmat :)
Ja Dynastia tuli torstaina.
Tosiaan, Dynastia! Sehän taisi alkaa aika lailla heti kun Dallas loppui vai tulivatkohan osittain päällekkäinkin? Joan Collinsin naamataulu tuli heti mieleen ja Carringtonien kartano.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan sellaiset (kondomi?) mainokset, jossa varoitettin HIV-tartunnasta. Siis että "suojaudu, HIV tarttuu" tai jotakin sinnepäin. Näitä mainoksia oli kadun varsilla, eli joku kampanja varmaan. Mainoksessa oli naisen tai miehen paljas alaselkä. Voi olla valemuistokin. Vuosi on ollut 1987 tai 1988, muistan noita lapsena ihmetelleeni ja pelänneenikin.
Mä muistan telkkarista sellaisen kondomimainoksen missä laulettiin "on vain kaksi tapaa harrastaa seksiä, nimittäin oikea ja väärä". :D En ole ihan satavarma, oliko se kasarin puolella vai ihan ysärin alussa.
Kasarin puolella. NoTV:n mainoskatkolla ainakin.
Meillä oli hyvä telkkari, mutta sitä ei saanut katsoa, koska ohjelmien sisältö oli huonoa. Ei oltu mikään uskonnollinen koti vaan akateeminen ns. kulttuurikoti, ja vain Lasse Pöystin iltasatu täytti kriteerit laadukkaasta ohjelmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Torstaisin aina alkuillasta (vai oliko se tiistai?) töllön ääreen katsomaan Dallasin tapahtumia.
Ei ollut videonauhureita, joten jos halusi pysyä kärryillä asioista, pakko oli katsoa tv-ohjelmia "livenä". Pamela, JR, Lucy, Bobby ja Sue Ellen tulivat tutuiksi 80-luvulla. :DD
Kyllä meillä oli vhs-nauhuri
Ne tuli muistaakseni vasta 80-luvun puolivälissä ensimmäisiin talouksiin ja maksoivat hemmetisti. Itse muistan katsoneeni ensimmäistä VHS-nauhaa 1986, kun olin yläasteella.
Kyllä meillä oli kaikilla tuttavapiirissäni jo aiemmin se. Muistan kun mulle nauhoitettiin piirrettyä yhdeltä kanavalta samalla kun vanhemmat katsoivat toista kanavaa. Olin tosi pieni, koska asuttiin silloin vielä kerrostalossa.
Telkkariohjelmista tulee mieleen Spede Show joka taisi muuttua Vesku Showksi jossain välissä, Napakymppi ja Kymppitonni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Auta armias, jos vahingossa sanoi tukka.
Mikä juttu tämä on?
Tarkoitti pillukarvoja
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisia pikkutyttöjä ei joukkoraiskattu monikulttuurisesti.
Jammu-setä riitti.
Koulut ei täynnä luku- ja kirjoitustaidottomia S2-oppilaita.
Vierailija kirjoitti:
Mukavan mamutonta joka paikassa. Ei roadmaneja. Lapsilta ei ryöstetty vaatteita kadulla.
Mutta itsensäpaljastajia oli joka puskassa. Näin varmaan jokainen koulumatka kullin ala-asteella.
Itsensäpaljastajia oli yllättävän paljon. Tiettyihin metsiköihin ei saanut mennä ollenkaan niiden takia. Yksi kaverini (tyttö, 6v.) joutui sellaisen uhriksi yksin puistossa ja siitä järkyttyi pahasti koko naapurusto.
Tää säästö Roope-setä oli kyllä jo ainakin 70-luvun ihan alussa.