Hyväosaisten on vaikea ymmärtää kuormaa, missä huonompiosaiset usein lisää
Kun pitää aina huolehtia rahasta ja sen puutteesta.
Kun pitää murehtia sairauksista.
Kun ei ole tukiverkkoja, ei välttämättä ketään joka voisi auttaa.
Kun ei opi asioita yhtä helposti kuin muut.
Kun on paljon huonoja ihmissuhdekokemuksia.
Kaikki vaikuttaa negatiivisesti psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen, sekä sosiaalisiin suhteisiin. Huono-osainen kantaa harteillaan usein paljon raskaampaa kuormaa, kuin se hyväosainen. Usein hän kantaa niitä raskaampia kuormia myös pidempään, siinä missä hyväosainen pystyy hyödyntämään esim. rahaa tai sosiaalisia kontakteja kuormaa vähentääkseen, jos sellaista osuu kohdalle.
Nykyinen hallitus lisää juuri näiden riskiryhmien kuormaa, heidän, jotka ovat jo valmiiksi vaikeassa asemassa. Työttömät, sairaat, yksinhuoltajat, opiskelijat Ei ole reilua, että kannettavaa lisätään heille, joilla on sitä jo valmiiksi enemmän kuin muilla.
Kommentit (169)
Kaikilla on mahdollisuus, mutta ei samoja.
Etäisyyden ongelma, me tunnemme vähemmän empatiaa meille tavalla tai toisella kaukaisia ihmisiä kohtaan.
Kerron nyt surullisen faktan. Onnea ei valitettavasti kukaan meille anna. Ei valtio, eikä toinen ihminen. Kukaan ei ole sitä meille velkaa. Se on löydettävä itse. Ei tämä aikuisuus helppoa ole yhtään kenellekään. Jokainen muukin meistä kamppailee sen kanssa, rakastetaanko minua vai kuolenko yksin vanhainkodin siivouskaapin lattialle. Välillä sitä koettaa unohtaa tuskan ja vetää kännit viinalla tai jeesuksella. Lopun aikaa meidän muidenkin täytyy pitää torjunta päällä ja elää feikkihymy naamalla epävarmuuksiemme kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vaan kun se huono-osaisuus ei ole mikään ylhäältä määrättty kohtalo.
Jokainen on huono-osainen, jos tekee elämässään huonoja valintoja ja on laiska. Huonot kortitkin saanut nousee, jos ei jää tuleen makaamaan. Harva meistä on syntynyt rikkaaksi tai kauniiksi. Kaikki on lopulta omissa käsissä. Itse se tie on kuljettava ja esteet raivattava.
Yhteiskunnan tehtävä ei ole huolehtia kansalaisen toimeentulosta, vaan ainoastaan satunnaisesti tukea, hetkisen, kunnes ihminen nousee omille jaloilleen hoitamaan omaa osuuttaan.
Joku voi tehdä kaikki oikeat valinnat ja olla ahkera, mutta silti hänellä on huonoa tuuria. Ei pidä leimata huono-osaisia laiskoiksi. Joku laiskakin voi pärjätä huonoilla valinnoilla, kun on hyvää tuuria. Joillakin ei ole ymmärrystä ja osaamista tehdä fiksuja valintoja, olemmehan erilaisia kyvyiltämme.
Kun täällä jotkut toistelee noita hallituksen sanomisia välttämättömistä leikkauksista kun menee huonosti, niin kerrotteko miksi esimerkiksi yksityisiin kelakorvauksiin eli kansainvälisille terveysjäteille on sopivaa lisätä rahaa samalla kun julkisesta pitää leikata rahan puutteen vuoksi? Ja ne vaan nostavat hintojaan sitä mukaa, ihan niin kuin asiantuntijat jo ennen päätöstä varoittiviat.
Ei mitään järkeä, muuta kuin ideologisesti pitää hajottaa kaikki julkinen ja epäilemättä omia sijoituksia on noissa jäteissä oikeistopolitiikoilla.
Tämä hallitus ei pyri hyvinvointivaltion säilyttämiseen vaan purkamiseen ideologiansa vuoksi.

Rikas on syyllinen ongelmiisi! Rikas on syyllinen ongelmiisi!

Suomi ja suomalaiset ovat taantuneet jo pitkään. Täällä ei ole mikään toiminut optimaalisesti pariin vuosikymmeneen. Vain aivokuollut kehtaa väittää, että tätä taantumista selittää, joka tällä hallituskaudella voimaan tullut leikkaus, johonkin veronmaksajien maksamaan etuuteen tai palveluun.
Aikuisuus ei ole toivelista siitä, kuinka muut kohtelevat juuri minua. Aikuisuus on vastuuta. Omien traumojen jankkaamisen asemesta jokaisen meistä pitäisi miettiä, miten itse kohtelemme ja autamme muita. Kun peilin sijaan katseleekin ympärilleen, saattaa jopa ihan pärjätäkin. Esim markkinataloudessa rikastuu toisten tarpeiden täyttämisestä. Ei sillä, että odottaa muiden täyttävän juuri minun narsistiset ja nirsot tarpeeni.

On aivan turha jankuttaa tuota markkinataloudessa rikastumista heikkolahjaisille ihmisille äö 70-85, jotka ovat liian tyhmiä pärjätäkseen elämässä, mutta liian älykkäitä saadakseen kehitysvammadiagnoosin ja päästäkseen tuetun elämän piiriin. Heitä on huono-osaisten joukossa paljon. Opiskelisivat taatusti lääkäreiksi, jos se olisi jotenkin realistista heille.
Vierailija kirjoitti:
Kun täällä jotkut toistelee noita hallituksen sanomisia välttämättömistä leikkauksista kun menee huonosti, niin kerrotteko miksi esimerkiksi yksityisiin kelakorvauksiin eli kansainvälisille terveysjäteille on sopivaa lisätä rahaa samalla kun julkisesta pitää leikata rahan puutteen vuoksi? Ja ne vaan nostavat hintojaan sitä mukaa, ihan niin kuin asiantuntijat jo ennen päätöstä varoittiviat.
Ei mitään järkeä, muuta kuin ideologisesti pitää hajottaa kaikki julkinen ja epäilemättä omia sijoituksia on noissa jäteissä oikeistopolitiikoilla.
Tämä hallitus ei pyri hyvinvointivaltion säilyttämiseen vaan purkamiseen ideologiansa vuoksi.
Hyvinvointivaltio on terminä nerokasta vasemmistopropagandaa. Se vetoaa tehokkaasti kansaan, joka on tunnetusti tyhmää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuisuus ei ole toivelista siitä, kuinka muut kohtelevat juuri minua. Aikuisuus on vastuuta. Omien traumojen jankkaamisen asemesta jokaisen meistä pitäisi miettiä, miten itse kohtelemme ja autamme muita. Kun peilin sijaan katseleekin ympärilleen, saattaa jopa ihan pärjätäkin. Esim markkinataloudessa rikastuu toisten tarpeiden täyttämisestä. Ei sillä, että odottaa muiden täyttävän juuri minun narsistiset ja nirsot tarpeeni.
On aivan turha jankuttaa tuota markkinataloudessa rikastumista heikkolahjaisille ihmisille äö 70-85, jotka ovat liian tyhmiä pärjätäkseen elämässä, mutta liian älykkäitä saadakseen kehitysvammadiagnoosin ja päästäkseen tuetun elämän piiriin. Heitä on huono-osaisten joukossa paljon. Opiskelisivat taatusti lääkäreiksi, jos se olisi jotenkin realistista heille.
Saat-taa . . .

Eräs heikkolahjainen yh-äiti askartelee koruja, yms, että saa maksettua lastensa harrastuksia, eli hän tekee edes jotakin.
Työttömyystuilla ei tulisi tukea ihmisten alkoholismia. Päihdeongelma estää monia keskittymästä oman elämänsä parantamiseen. Näiden ihmisten tulisi raitistua ja yrittää ottaa vähän vastuuta omasta elämästään. Mutta jos ihmisellä on paljon vakavampia sairauksia, niin silloin ymmärrettävästi on haastavaa parantaa omaa elämäänsä. Ilman terveyttä on kamala elää.
Vierailija kirjoitti:
Vali vali. Tämä on hyvä hallitus ja leikkauksia on pakko tehdä.
Kokkarit ja Persut voi le ika ta vaikka ran tee nsa a u ki ihan ensitöikseen
Mitä minun nyt sitten pitäisi tehdä?
Olen takuulla tehnyt oman osani olemalla töissä 12-vuotiaasta lähtien vanhemmilleni, läpi koulun, läpi ylioppilaskirjoitusten ja opiskelujen, sitten suoraan virkaan, josta seuraavaan työpaikkaan ilman taukoja. En ole kuluttanut yhteiskunnan varoja työttömyydellä, asumistuilla tai lasten tekemiseen liittyvillä kuluilla.
Minun olisi pitänyt 12-vuotiaani tajuta olevani hyväosainen ja jättää oma osani tekemättä, että yhteiskunta olisi tasapäistynyt? Jos kaikista haluttaisiin mahdollisimman tasa-arvoisia, kaikkien lapset pitäisi ottaa huostaan viimeistään kaksivuotiaana.
Ja ymmärtäkö sinä sitä 12-vuotiasta joka teki töitä omille vanhemmilleen? Kuinka paljon luulet, että siinä kyseltiin haluisitko, voisitko?
Ap on täysin oikeassa!
Putosin yllättäen pois hyväosaisten porukasta. Ei ole säästöjä eikä varakkaita vanhempia eikä puolisoa tai muuta tukiverkkoa. Tämä rahan vähyys ja epävarmuus on todella rankkaa. En ymmärtänyt aikaisemmin ollessani turvassa.
Vierailija kirjoitti:
Huonoosaisuuttakin on montaa lajia. Ansaittua ja ansaitsematonta.
Enemmän hankittua ja kohtalon sanelemaa. Onnettomia sattumia ja kohtaloita tapahtuu. Sairaudet ja onnettomuudet esimerkkinä. Päihteitä vedetään ihan vapaaehtoisesti joten niihin on turha vedota. Samoin ylipaino aiheuttaa paljon sairauksia. Koulutukseen voisi itse vaikuttaa jos on halua.
Vierailija kirjoitti:
Ap on täysin oikeassa!
Putosin yllättäen pois hyväosaisten porukasta. Ei ole säästöjä eikä varakkaita vanhempia eikä puolisoa tai muuta tukiverkkoa. Tämä rahan vähyys ja epävarmuus on todella rankkaa. En ymmärtänyt aikaisemmin ollessani turvassa.
Elämässä ei ole koskaan ollut ennustettavuutta, jotkut vaan kuvittelee hyvin aikojen olevan ikuiseksi ajoiksi ansaittuja.
Siis kuormaa, joka huonompiosaisille kertyy.