Joudun varomaan mitä miehelle sanon, onko ok?

Suuressa osassa suomalaisia, onnellisia suhteita on erittäin, ehkäpä jopa eniten arvostettua se, että osataan olla myös hiljaa ja silti viihdytään yhdessä. Että välttämättä ei tarvitse sanoa juuri mitään, myötätuntoinen katse ja selän hipaisu sanoo kaiken, kun nousee kaatamaan toiselle kahvia samalla kun itsekin ottaa lisää.

No tuossakin sanoi "olen ollut useammassa suhteessa jossa", eli nämä pitkät suhteet varmaan puuttuvatkin. Apn suhde on myös hyvin tuore. Se on vähän eri asia kuin pitkä suhde.

Silti ihmettelen, missä suhteissa pitää kysellä, millä mielellä toinen on. Kyllä meillä sen voi nähdä heti naamasta. Hyvin harvoin on mitään, mikä liittyy meidän suhteeseen. Joskus on vaan huono päivä, inhimillisillä ihmisillä on, menee ohi. Joskus on jotain työ- tai muita huolia, niistä jutellaan ja mietitään yhdessä, miten voitaisiin päästä yli. Joskus vain aika auttaa ja silloin toinen tietää kyselemättä ja jankuttamatta, että se toinen on kyllä tukena ja vieressä ja saa puhua tai mietiskellä itsekseen, mikä sillä hetkellä hyvältä tuntuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mietit että asiaan liittyy muutakin taustaa niin eihän se ole silloin mitään huolehtivaisuutta ja siitä mies ärtyy? Epäiletkö jotain? Mitä muutoksia tarkoitat?

 

Epäilen että hän kaipaa enemmän tilaa kuin uskaltaa sanoa, epäilen että hänestä viikonloput kun poikani on täällä ovatkin vähän raskaita. Vaikka hän on hyvin kärsivällinen ja ottaa paljon vastuuta.

Epäilen että häntä ahdistaa laittaa omaa asuntoaan vuokralle, koska toimeliaana ihmisenä hän ei ole saanut tehtyä sille tarvittavia toimenpiteitä. Vaikka asia ei minusta minulle kuulukaan, enkä haluaisi puuttua. Se kuitenkin kertoo jotain sitoutumisesta.

mm sellaisia

ap

Ei kuulosta että mies olisi "hyvin kärsivällinen", jos ottaa koville kun aikuinen poika viettää äitinsä kanssa aikaa jotain viikonloppua. Miksi se hänelle on hankalaa? Eikä aikuisesta ihmisestä tarvi nyt mitään vastuutakaan kauheasti ottaa. Eiköhän poika ole tullut pääasiassa äitiään näkemään joka tapauksessa kuitenkin, eikä miehen tarvi koko aikaa teidän kanssa olla. Asutteko käytännössä siis kuitenkin jo yhdessä, vaikkei mies ole omaa asuntoaan vuokralle laittanutkaan, vai? Muuten nuo mihen suuttumisetkaan eivät kyllä kerro miehen kärsivällisestä luonteesta millään lailla, päinvastoin.

Älä ap anna ainakaan miehen vaikuttaa sinun ja poikasi väleihin ja teidän näkemisiin omalla epämääräisen ärsytyksen osoittamisillaan tai suuttumisillaan.

Jotain outoa tuossa teidän suhteessa kuulostaa jotenkin kyllä olevan. Ja tietenkin miehen asunnon vuokraus kuuluu myös sinulle, kyllähän se nyt vaikuttaa teidän asumisen kulujenkin jakamiseen, vai eikö? 

Minusta on/on ollut erittäin aiheellista esittää suoria kysymyksiä miehelle aiheista, joissa on epselvyyttä, ja jos mies mököttelee tms. pojankin läsnöollessa. Että onko käynneissä hänelle jokin onglma, ja mikä se on? Eikä todella ole aihetta kysymyksistä suuttua, vaan vastata niinkuin asia on. Jos suuttuu kun kysyt, niin voi olla merkki siitä, ettei halua vastata rehellisesti. Ettei ole sinulle rehellinen.

Ette ole olleet vielä kauaa yhdessä, pidä silmät auki. Moni kamalakin suhde on alkanut ihanasti. Katso miehen todellisia tekoja realistisesti, älä ohita niitä. Jos alkaa tulla enemmän kummallisuuksia ja ikävyyksiä, niin ole tarkkana, eläkä mene siihen lankaan, että alat selitettä niitä eri verukkeilla parhain päin.

"Silti ihmettelen, missä suhteissa pitää kysellä, millä mielellä toinen on. Kyllä meillä sen voi nähdä heti naamasta. Hyvin harvoin on mitään, mikä liittyy meidän suhteeseen. Joskus on vaan huono päivä, inhimillisillä ihmisillä on, menee ohi. "

Mä en tajua tätä tulkintaa, että jos kommentoi kumppanin tunnetilaa tai oloa niin sen pitäisi jotenkin tarkoittaa että suhteessa on jotain pielessä. Voihan se olla ihan mitä vaan, ja siitä voi silti kysyä ja jutella. Millä mielellä olet? "nukuin huonosti, näin pahaa unta", "ketuttaa, unohdin varata katsastusajan", "jee kaveri sai työpaikan, vähänkö siisti juttu"... Siis ihan mitä vaan, ihan normaalia tunteisiin liittyvää puhetta arkisista asioista. Eikö näiden juttujen jakaminen ole ihan normaalia? Miksi pitäisi olettaa että tunteista puhuminen olisi heti joku parisuhteen kriisi? 

Tosin siitähän ne kriisit sitten varmaan aikaa myöten kehittyy jos ei ole pätkääkään kiinnostunut siitä mitä toisen ihmisen elämässä tapahtuu. Vaikka kuinka näkisi naamasta ihan mitä tahansa niin aina voi kysyä. Olisi outoa jos ei kysyisi.

Jep. Ihan tavalliset päivät on just parhaita keskustelun aiheita. Miesystävän kanssa ihan normaali asia että se puhuu helposti vartin verran kaikenlaista kun kysyy että miten meni päivä. Enhän mä niitä ihmisiä tunne, tai aina tajua että mihin jotkut duunin tekniset ongelmat liittyy mutta kuuntelen mielelläni. Että miten meni, mikä oli kivaa, mikä ei, millä mielellä... ja sit kun on purettu olennaiset kuulumiset puolin ja toisin niin voidaan kivasti siirtyä seksiin. Mulle tulee nyt sellainen olo tästä ketjusta että ihmiset ei näköjään puhu yhtään mitään. En kestäisi mykkäkoulumeininkiä enää. 

Vierailija kirjoitti:

Jep. Ihan tavalliset päivät on just parhaita keskustelun aiheita. Miesystävän kanssa ihan normaali asia että se puhuu helposti vartin verran kaikenlaista kun kysyy että miten meni päivä. Enhän mä niitä ihmisiä tunne, tai aina tajua että mihin jotkut duunin tekniset ongelmat liittyy mutta kuuntelen mielelläni. Että miten meni, mikä oli kivaa, mikä ei, millä mielellä... ja sit kun on purettu olennaiset kuulumiset puolin ja toisin niin voidaan kivasti siirtyä seksiin. Mulle tulee nyt sellainen olo tästä ketjusta että ihmiset ei näköjään puhu yhtään mitään. En kestäisi mykkäkoulumeininkiä enää. 

Ei kyse ole siitä, että ei voi kysyä. Kyse on siitä, että ei tarvitse kysyä. Ainakin vähän pidemmissä suhteissa (no joo, ei ole kyse enää miesystävistä...) sen näkee heti ja voi siirtyä käsittelemään asiaa suoraan ilman noita esikouluopettajan kyselyitä. Sitä on nimenomaan kuunneltu, katseltu, kommunikoitu vuosia. Sen vuoksi kun toinen tulee pilvi otsalla töistä voidaan sanoa suoraan, että ahah, pska päivä, kumpi tänään, jaska vai pirkko tms. Tai renasiko taas se kone. Siis tajutaan ihan totta jo ne toisen duunit teknisetkin ongelmat.

Meillä voidaan myös siirtyä suoraan seksiin ja ourkaa olennaisia kuulumisia sen jälkeen. Joskus jää ihan purkamattakin ja vasta esim.viikonloppusaunassa nousee mieleen, että ai niin joo keskiviikkona se ja se juttu. 

Ei se ole mykkäkoulua, että ei ole kuulustelutuntia heti duunin jälkeen tai että mitään tunnetilaa ei saisi vaan antaa tulla ja mennä ilman, että raportoi toiselle risahduksen tarkasti millä mielellä just nyt.

Tässä on ongelmana oletuskysymykset eikä kysymykset, esim. Oletko nukkunut tarpeeksi näytät väsyneeltä( ja oliko tähän vielä jatko) kun olit harrastuksesi parissa niin myöhään. Miksei voi kysyä;  Nukuitko hyvin? Sama asia ja hyvin erilain kysytty. Toinen esim. Näytät ärtyneeltä, oletko suuttunut kun vietin aikaa poikani kanssa? Vaihtoehto: Onko kaikki hyvin? Ap; ongelma on että hän olettaa miehensä tunnetilan ja esittää tietävänsä siihen syyn. Mikäli ymmärsin aloituksesta mies on esittänyt toiveen kysymyksistä ilman oletuksia.

Ongelma on luultavasti tässä, minkä ap kirjoitti jo aloituksessa: 

Minun pitäisi kysyä sillä tavalla etten "oleta" mitään. 

Kyseleminen esittämällä omia negatiivisia oletuksia on loukkaavaa, jos se on jatkuvaa.

Ei se ole mykkäkoulua, että ei ole kuulustelutuntia heti duunin jälkeen tai että mitään tunnetilaa ei saisi vaan antaa tulla ja mennä ilman, että raportoi toiselle risahduksen tarkasti millä mielellä just nyt.

Tässä nyt on taas varmaan kyse siitä, että jotkut puhuu miesystävistään, joihin ovat vasta tutustumassa ja toiset avo/aviomiehistään, jonka kanssa ovat asuneetkin jo vuosikausia.

Omasta puolesta sanon, että kyllä se ensimmäisilläkin jossain vaiheessa tulee aika, kun ei enää lirkutella, että miten voit nyt rakas ja miten meni päivä kulta, mitä kivaa ja kurjaa tapahtui, vaan riittää vilkaisu toisen pärstään ja toiminta ohjautuu sitten sen mukaan.

"Kysymykseni ärsytävät häntä, siis sellaiset että kerron että hän vaikutti tietynlaiselta, onko huomioni totta, miltä hänestä tuntuu. Kysyn koska haluan lähentyä hänen kanssa."

Hei ap, sait minut pohtimaan kiinnostavaa aihetta.

Pohdin sellaista, että ehkä mies ei ensinnäkään niin usein halua olla sinun aloitteestasi syvällisesesti ruotimassa psykologiselta kannalta itseään ja tunteitaan, ja vielä niin, että sinulla on asiaan tietty rajattu ennakkoväite ja näkökulma. Usein ihmiset haluavat tehdä tuollaista astetta syvempää itsetutkiskelua silloin kun itse niin haluavat, ja on sellaiseen hyvä hetki, ei välttämättä ihan koska tahansa, tai vähän päästä toisen aloitteesta, niin isommissa kuin pienisskin asioissa. Ymmärrän oikein hyvin, että sellainen voi tuntua siksikin raskaalta. Itsestänikin luultavasti tuntuisi. 

Eli kannattaa varmastikin noudattaa enemmän miehen toivetta antaa hänen kertoa omista tunteistaan ja ajatuksistaan ilman ns. alkuraamitusta ja oletusta, ihan omista lähtökohdistaan. Ainakin ihan ensin. Mahdolliset tarkentavat kysymykset vasta sitten, ja ehkä ne voi jättää toisinaan väliinkin.

Itsekin koen olevani usein myös aika tarkkanköinen ja osaavani ns. "lukea" ihmisiä ehkä keskivertoa paremmin. En ole kuitenkaan mikään ajatustenlukija, ja vaikka joskus jokin kohtuu osuva näkemys voi ollakin jostain asiasta, niin minusta tuntuisi tungettelevalta ja myös epäkunnioittavalta toista kohtaan kysellä asioita lähtökohtaisesti vain oman havaintoni ja ajatukseni tarkkaan määrätyssä raamissa. Kun en lähtökohtisesti tiedä toista paremmin hänen omian ajatuksiaan ja tunteitaan, ja voin olla hyvinkin väärässä, osin tai kokonaan, ja on varmasti paljon mitä ei minulla tule mieleenkään ottaa huomioon. 

Koen siis, että on varmasti parempi antaa toisille vapaus ainakin ihan ensin kertoa omista ajatuksistaan ihan omista lähtökohdistaan. Ja vaikka olisinkin jossain kohtaa ns. oikeassa omassa tulkinnassani, niin harvemmin se on mikään koko totuus, ja voin olla myös väärässä ja en ole tajunnut tai tiennyt jotain asiaa ollenkaan. Siksi tietty toisen kunnioitus ja hienovarasuuskin on usein paikallaan, jos on kyse nimeomaan hänen tunteistaan ja ajatuksistaan.

Tuo sinun tapasi kysellä saattaisi tuntua kuin olisi koko ajan jossain toisen ohjaamassa psykoanalyysissä. Vaikka itse asiassa psykoterapiassakaan ei käsittääkseni edes heitellä tuollaisia ennakko-oletuksia, vaan tarkoitus on, että itse sielläkin saa vapaasti, ilman tuollaisia raameja, pohtia ja kertoa.

Kannattaa varmasti myös korostaa miehelle, että lähtökohtasi on hyvin tiedonjanoinen, ja se, että haluat tuntea hänet hyvin, on motiivisi, ei tuomitseva tai arvosteleva, miltä tuonkaltainen tarkka kyseleminen todella saattaa vaikuttaa toisen korviin. 

Miehesi jäi kyllä isoksi osaksi aika mysteeriksi ilmeisesti aika isoine suuttumisineen, joka myös kuulosti vähän huolestuttavalta. Mikä siinä sitten on takana, että ihan niin voimakkaasti reagoi, voi olla sitten joku toinen juttu.

Tällaista tuli nyt mieleen tuosta kysymisen tavastasi, tiedä sitten osuiko ollenkaan tilanteeseesi.

Vierailija kirjoitti:

"Kysymykseni ärsytävät häntä, siis sellaiset että kerron että hän vaikutti tietynlaiselta, onko huomioni totta, miltä hänestä tuntuu. Kysyn koska haluan lähentyä hänen kanssa."

Hei ap, sait minut pohtimaan kiinnostavaa aihetta.

Pohdin sellaista, että ehkä mies ei ensinnäkään niin usein halua olla sinun aloitteestasi syvällisesesti ruotimassa psykologiselta kannalta itseään ja tunteitaan, ja vielä niin, että sinulla on asiaan tietty rajattu ennakkoväite ja näkökulma. Usein ihmiset haluavat tehdä tuollaista astetta syvempää itsetutkiskelua silloin kun itse niin haluavat, ja on sellaiseen hyvä hetki, ei välttämättä ihan koska tahansa, tai vähän päästä toisen aloitteesta, niin isommissa kuin pienisskin asioissa. Ymmärrän oikein hyvin, että sellainen voi tuntua siksikin raskaalta. Itsestänikin luultavasti tuntuisi. 

Eli kannattaa varmastikin noudattaa enemmän miehen toivetta antaa hänen kertoa omista tunteis

Tämä, minulla oli seurustelukunppani joka oli omien sanojensa mukaan tarkkanäköinen ja harrasti kyselyjä omien tuntemustensa mukaan. Tämä oli ärsyttävää ja ahdistavaa tuntui kuin olisin seurannassa jatkuvasti eikä omaa rauhaa ja tilaa ollut ollenkaan. Hyvin usein noilla päätelmillä ei ollut totuuden kanssa mitään tekemistä, toki oli joskus oikeassakin. Vaikka aluksi viihdyimme hyvin yhdessä niin tuo tarkkailu ja asioiden päättely valmiiksi rasitti niin paljon että on siitä syystä ex. Syyksi hän kertoi että pelkäsi menettävänsä minut, liekö totta vai mikä takana. Helpotus oli kun suhde loppui, toisaalta haikeus, meillä olisi voinut olla yhdessä ihana elämä. Ja kyllä keskustelimme asiasta mutta hän ei auttanut.