Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Joudun varomaan mitä miehelle sanon, onko ok?

Vierailija
12.03.2025 |

Joku jostain ihmeen syystä poisti edellisen ketjun, joten kysyn uudestaan.

Meillä on ollut muutamia todella pahoja riitoja viime aikoina. Vaikka muuten rakkautta on aina ollut paljon.

Olen tarkkailija ja pakostakin huomaan asioita muissa. Varsinkin läheisessä ihmisessä ja myöskin huolehdin. Koska rakastan. Olen huomannut näitä myös miehessä. Usein asiat ovat olleet syvällisempiä, mutta esimerkin vuoksi kerron että kun kysyin häneltä onko hän nukkunut tarpeeksi, se ärsytti häntä. Kysyin koska eräs hänen harrastus oli vienyt hänen aikaa ja valvottanut ja hän oli väsynyt. Kysymykseni ärsytävät häntä, siis sellaiset että kerron että hän vaikutti tietynlaiselta, onko huomioni totta, miltä hänestä tuntuu. Kysyn koska haluan lähentyä hänen kanssa.

Kerran jo lähes aikiuinen poikani oli käymässä ja poika hlausi tehdä jotain kahdestaan. Kun tulimme kotiin, mies vaikutti ärtyneeltä. Myöhemmin kerroin miltä hän vaikutti ja siitäkin tuli iso riita.

Hän on sanonut että olen tarkkasilmäinen. Miksi siis kysmyksseni ärsyttää häntä ja onko se ok että hän sanoo etten saa kysyä niitä niin?? Minun pitäisi kysyä sillä tavalla etten "oleta" mitään.

Minusta tuntuu että joudun varomaan häntä.

Kommentit (170)

Vierailija
101/170 |
12.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mietit että asiaan liittyy muutakin taustaa niin eihän se ole silloin mitään huolehtivaisuutta ja siitä mies ärtyy? Epäiletkö jotain? Mitä muutoksia tarkoitat?

Epäilen että hän kaipaa enemmän tilaa kuin uskaltaa sanoa, epäilen että hänestä viikonloput kun poikani on täällä ovatkin vähän raskaita. Vaikka hän on hyvin kärsivällinen ja ottaa paljon vastuuta.

Epäilen että häntä ahdistaa laittaa omaa asuntoaan vuokralle, koska toimeliaana ihmisenä hän ei ole saanut tehtyä sille tarvittavia toimenpiteitä. Vaikka asia ei minusta minulle kuulukaan, enkä haluaisi puuttua. Se kuitenkin kertoo jotain sitoutumisesta.

mm sellaisia

ap

Minä ainakin kysyisin suoraan enkä tuhlaisi aikaani enempää jos toinen ei haluakkaan tehdä noita toimenpiteitä.  

Olen kysynyt ja hän on vakuutanut haluavansa. Sillä tavalla ettei vastausta tarvitse epäillä. Mutta sitten se tietty käytös..

ap

Vierailija
102/170 |
12.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

meillä tuo meni niin, että kaikki vaimon kysymykset johtivat aina nalkutukseen, joten alkoi jo etukäteen vituttaa kaikki viattomankin kuuloiset kysymykset, kun tiesi, että taas on nalkutusta tulossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/170 |
12.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mietit että asiaan liittyy muutakin taustaa niin eihän se ole silloin mitään huolehtivaisuutta ja siitä mies ärtyy? Epäiletkö jotain? Mitä muutoksia tarkoitat?

Epäilen että hän kaipaa enemmän tilaa kuin uskaltaa sanoa, epäilen että hänestä viikonloput kun poikani on täällä ovatkin vähän raskaita. Vaikka hän on hyvin kärsivällinen ja ottaa paljon vastuuta.

Epäilen että häntä ahdistaa laittaa omaa asuntoaan vuokralle, koska toimeliaana ihmisenä hän ei ole saanut tehtyä sille tarvittavia toimenpiteitä. Vaikka asia ei minusta minulle kuulukaan, enkä haluaisi puuttua. Se kuitenkin kertoo jotain sitoutumisesta.

mm sellaisia

ap

Tässäpä oli taas kasa oletuksia ja ensimmäisessä viestissä oli tärkein ap:n pitäisi kysellä niin ettei OLETA mitään. Osaatko ap jättää nuo oletukset ja sen myötä tarkkailun pois ja antaa toisen elää niin kuin hän elää. Mies on tehnyt ratkaisunsa jo, jos kyselet älä ennakkoon oleta syytä. Tuo tilanne on haastava ja aikaa menee sopeutumiseen, anna tilaa ja jos tuo aikaa vievä harrastus on miehellä ollut jo ennen sinua älä puutu siihen.

Vierailija
104/170 |
12.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehiä kannattaa varoa

Vierailija
105/170 |
12.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan vaan kun tämä kyselemisen määrä tuntuu olevan monille mysteeri: omilta perheenjäseniltä ja kumppanilta kuuluu kysyä _joka päivä_ miten menee ja mitä kuuluu ja onko kaikki ok. Joka päivä. Ihan normaalia käyttäytymistä. Aamulla kysytään miten yö meni, nukuitko hyvin, millä mielellä päivään. Illalla kysytään miten meni päivä, mitä tapahtui, miltä tuntuu. Tämä on normaalia kommunikaatiota perheessä ja parisuhteessa. 

Katselisin ja kuuntelisin tuollaista ehkä kaksi päivää, jonka jälkeen kyselyikäinen saisi etsiä itselleen uuden kodin.

No sitten ei kannata olla ihmisten kanssa tekemisissä jos toiset ihmiset eivät millään lailla kiinnosta. 

Jaa, että jos koko aikaa ei nimenomaan - kysele - niin ei muka kiinnostaisi... hohhoijaa. Kyllä ne asiat tulee luontevasti usein ilmi ihan ilman spesifiä kyselyäkin "mitä kuuluu" "onko kaikki ok" aamuin päivin illoin. Jatkuva kysely ilman sen kummempia perusteita taitaa kyllä tuntua monesta suomalaisesta vähän rasittavalta.

Välittämistä ja huomioimista voi osoittaa muillakin tavoilla. Aamulla voi keittää toiselle esim. kahvit, halata ja pussata sen sijaan, että kyselisi vaan että onko toinen väsynyt, jos asia on ilmiselvä, kun on mennyt vasta aamuneljältä nukkumaan ja herää mörrimöykkynä tms.

Eri asia, jos ei ole tapana millään muillakaan tavoin huomioida toista, tai kysyä mitään silloin, jos joku on selvästi huonosti, tai tietää, että toisella on ollut joku isompi juttu tms. En tiedä miten itse jaksaisin moista kuvaamasi kaltaista jatkuvaa kyselyä, ehkä siihenkin tottuisi, mahdollisesti alkaisi tuntumaan jopa ihan kivalta (tai sitten ei...), mutta tapansa kullakin niille välittämisen, huolenpidon ja rakkauden osoituksille.

Toki puhuminen on tärkeää, mutta jatkuva kysely on vähän eri asia, eikä kyllä mikään välttämättömyys tai hyvän suhteen mittari. 

Vierailija
106/170 |
12.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Olen kysynyt ja hän on vakuutanut haluavansa. Sillä tavalla ettei vastausta tarvitse epäillä. Mutta sitten se tietty käytös..

ap"

Teot yleensä kertoo enemmän kuin sanat. Mitä te sitten odotatte?  

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/170 |
12.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kysyt ehkä ns. tyhmiä kysymyksiä tai sanot jotain väärin. Et ole hänen äitinsä joka kysyy oletko nukkunut tarpeeksi. Tarpeeksi sana voi ärsyttää ihmisiä. Pojan kanssa voit viettää aikaa, kuten olitte jossain. Ehkä parisuhde ei toimi jos haluat toisenlaista parisuhdetta, ettet joudu pelkäämään sanojasi ja joku ymmärtäisi sut oikein. Ja mies ehkä etsii sujuvaa myös.

Vierailija
108/170 |
12.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anna ap rauha miehellesi !   Häntä kyllästyttää  kun jatkuvasti kyselet häneltä jotain.

Ja tarkkailet häntä.

Miehelläkin on yksityisyytensä.  Huolensa. Ja stressinsä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/170 |
12.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, olet kysynyt mieheltäsi ja hän on vastannut että haluaa jatkaa ja kuitenkin epäilet. Olet jankkaaja ja tuosta saa käsityksen että et usko miestäsi. Miesparka 

Vierailija
110/170 |
12.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa ihan äiti-poikasuhteelta. Ei mikään ihme jos aikuisella miehellä menee hermo. Miehen mielessä olet hänen äitinsä, et rakastaja ja kumppani. Oot liikaa lelliny miestä kuin poikaasi. Se ei koskaan kannata.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/170 |

Ihminen ei ole kovin uskottava jos sanat ja teot on ristiriidassa.

ap

Vierailija
112/170 |
12.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei se mies sinua rakasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/170 |
12.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet kysynyt mieheltäsi ja hän on vastannut että haluaa jatkaa ja kuitenkin epäilet. Olet jankkaaja ja tuosta saa käsityksen että et usko miestäsi. Miesparka 

Ihminen ei ole kovin uskottava jos sanat ja teot on ristiriidassa.

ap

Jos sanat ja teot ei kohtaa, jotain on pielessä. Usko itseesi. 

Vierailija
114/170 |
12.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan vaan kun tämä kyselemisen määrä tuntuu olevan monille mysteeri: omilta perheenjäseniltä ja kumppanilta kuuluu kysyä _joka päivä_ miten menee ja mitä kuuluu ja onko kaikki ok. Joka päivä. Ihan normaalia käyttäytymistä. Aamulla kysytään miten yö meni, nukuitko hyvin, millä mielellä päivään. Illalla kysytään miten meni päivä, mitä tapahtui, miltä tuntuu. Tämä on normaalia kommunikaatiota perheessä ja parisuhteessa. 

Katselisin ja kuuntelisin tuollaista ehkä kaksi päivää, jonka jälkeen kyselyikäinen saisi etsiä itselleen uuden kodin.

No sitten ei kannata olla ihmisten kanssa tekemisissä jos toiset ihmiset eivät millään lailla kiinnosta. 

Jaa, että jos koko aikaa ei nimenomaan - kysele - niin ei muka k

Justiinsa mies itse kävi tässä ja kyseli onko kaikki ok, kun vastasin, ehkä mietteliäänä, hän katsoi tarkkaan ja kysyi uudestaan huolestuneena onko kaikki varmasti ok.

Kyllä hänkin kyselee paljon.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/170 |
12.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan äiti-poikasuhteelta. Ei mikään ihme jos aikuisella miehellä menee hermo. Miehen mielessä olet hänen äitinsä, et rakastaja ja kumppani. Oot liikaa lelliny miestä kuin poikaasi. Se ei koskaan kannata.

Pakko kysyä, mikä tässä aloittajan tarinassa antaa tällaisen vaikutelman? Mikä olisi äiti-poika-suhde? Miten ap on käyttäytynyt kuin "äiti"? 

Vierailija
116/170 |
12.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ok ja sun tarina on tyhmä. Mikään laki ei pakota elämään epäkypsän kiukuttelijan kanssa SUKUPUOLEEN KATSOMSTTA.

Kiva että huoleni ja kysymykseni on tyhmä. Olet aika empatiakyvytön ja ilkeä.

Tässäpä tää selvis, miksi teillä niitä riitoja on.

Vierailija
117/170 |

Mieheni on paaaljon fiksumpi eikä koskaan haukkuisi ketään tyhmäksi.

ap

Vierailija
118/170 |
12.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Justiinsa mies itse kävi tässä ja kyseli onko kaikki ok, kun vastasin, ehkä mietteliäänä, hän katsoi tarkkaan ja kysyi uudestaan huolestuneena onko kaikki varmasti ok.

Kyllä hänkin kyselee paljon."

No vastasitko rehellisesti vai valehtelitko?

Vierailija
119/170 |

Olisin vastannut rehellisesti jos ei olisi ollut työt kesken, en halua aloittaa mahdollisesti pitkää keskustelua kun vasta töiden jälkeen.

Itse olen kysellyt vain kun kummallakin on aikaa.

ap

Vierailija
120/170 |
12.03.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan äiti-poikasuhteelta. Ei mikään ihme jos aikuisella miehellä menee hermo. Miehen mielessä olet hänen äitinsä, et rakastaja ja kumppani. Oot liikaa lelliny miestä kuin poikaasi. Se ei koskaan kannata.

Pakko kysyä, mikä tässä aloittajan tarinassa antaa tällaisen vaikutelman? Mikä olisi äiti-poika-suhde? Miten ap on käyttäytynyt kuin "äiti"? 

"kun kysyin häneltä onko hän nukkunut tarpeeksi, se ärsytti häntä. Kysyin koska eräs hänen harrastus oli vienyt hänen aikaa ja valvottanut ja hän oli väsynyt."

Enää puuttuu vaan se että kysyy onko vaippa märkä, ja että pitäisikö se jo vaihtaa??

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä viisi yhdeksän