Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia ettei odota elämältä nelikymppisenä enää mitään?
11.03.2025 |
Tajusin sen yksi päivä. En haaveile oikein mistään enää. En koe olevani mitenkään pohjattoman masentunut, en vaan näe horisontissa oikein mitään, mihin suunnata. Elämä on pelkkää arjen pyörittämistä. Mitä tässä vaiheessa on tarkoitus tehdä kun tätä elämää kuitenkin olisi tilastojen valossa melkein puolet vielä lusittavana?
Kommentit (139)
Ihan täyttä peetä.. jos on vakava masennus niin et todellakaan tee töitä ja opiskele.
***
On olemassa myös korkean toiminnallisuuden vakava masennus kuten itselläni. Onneksi se selvisi vasta yli 50v:nä enkä ollut ehtinyt miettimään sitä perheen ruuhkavuosina.
Lapset ja koti tuli hoidettua, työt tehtyä, parisuhteesta huolehdittua. Nyt eläkkeellä on saanut levätä ja purkaa asiaa eikä se enää haittaa. Nautin elämästäni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä haluaisin niin paljon vielä elämältä, mutta ovet on jo sulkeutuneet takana. Nuoruuden kulutin typerässä pitkittyneessä teinielämässä, hetki kerrallaan vailla suunnitelmia. Nyt havahtunut siihen, että olen 45, ja en ole saanut aikaan yhtään mitään. Eikä enää huvita edes se biletys ja meneminen, joista nuorena niin nautin. Nyt minä haluaisin perheen ja ties mitä, mutta lastentekoikä meni jo, samoin esim. omakotitalon ostoikä, pariutumisikä. Nyt tässä sitten ihmetellään, mitä teen loppuelämän.
Mitä tässä luhistumispisteessä olevassa yhteiskunnassa asuvana voi toivoa tulevalta, ei yhtään mitään. Kiitos persut ja kokkarit.
Ei ole mulle normaalia ja olen 55+. Olen sairastanut syövän ja silti mulla on odotuksia ja toiveita tulevaisuuden suhteen.
Nelikymppisenä elämässäni on vielä paljon koettavaa ja iloittavaa. Perheemme koirat tarjoavat monia iloisia hetkiä ja seikkailuja. Odotan tulevani vielä isäksi, ja jos aikaa riittäisi, myös isoisäksi. Haluan kehittyä ammatissani, mahdollisesti kirjoittaa väitöskirjan, kirjoittaa valmiiksi omia tarinoitani, matkailla Suomessa ja maailmalla, lukea lukemattomia (tahallinen sanaleikki) kirjoja, nähdä elokuvia ja sarjoja jne. Tietenkin toivon myös pysyväni terveenä ja hyväkuntoisena. -M43
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä haluaisin niin paljon vielä elämältä, mutta ovet on jo sulkeutuneet takana. Nuoruuden kulutin typerässä pitkittyneessä teinielämässä, hetki kerrallaan vailla suunnitelmia. Nyt havahtunut siihen, että olen 45, ja en ole saanut aikaan yhtään mitään. Eikä enää huvita edes se biletys ja meneminen, joista nuorena niin nautin. Nyt minä haluaisin perheen ja ties mitä, mutta lastentekoikä meni jo, samoin esim. omakotitalon ostoikä, pariutumisikä. Nyt tässä sitten ihmetellään, mitä teen loppuelämän.
Ei omakotitalonostoikä ole vielä mennyt, ei myöskään pariutumisikä. Lapsia et voi saada, mutta sinulla on vielä mahdollisuus elää lapsiperheessä, jos sopiva mies sattuu kohdalle. Kaverini (mies) pariutui naisen kanssa, jolla on lapsia. Tämä mies oli aina halunnut lapsia, mutta ikkuna sulkeutui. Nyt hän kuitenkin elää lapsiperheellisen elämää. Ei se tietenkään ole sama kuin omien lasten kanssa, en sitä sano. Mutta jos itse lähtee uusperheeseen avoimin mielin, se voi olla hyväkin kokemus. Ei se sinusta äitiä tee, mutta voit olla hyvä vanhemman kaltainen valmiste.
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppisenä elämässäni on vielä paljon koettavaa ja iloittavaa. Perheemme koirat tarjoavat monia iloisia hetkiä ja seikkailuja. Odotan tulevani vielä isäksi, ja jos aikaa riittäisi, myös isoisäksi. Haluan kehittyä ammatissani, mahdollisesti kirjoittaa väitöskirjan, kirjoittaa valmiiksi omia tarinoitani, matkailla Suomessa ja maailmalla, lukea lukemattomia (tahallinen sanaleikki) kirjoja, nähdä elokuvia ja sarjoja jne. Tietenkin toivon myös pysyväni terveenä ja hyväkuntoisena. -M43
Niin no miehillä biologia toki on sillä lailla armollisempi, että vielä 43-vuotiaana voi ajatella tulevansa "sitten joskus" isäksi. Toki tilastojen valossa näin ei yleensä käy, koska puolison pitäisi olla riittävän paljon nuorempi. Tunnen itse viisikymppisen, joka elättelee näitä haaveita edelleen. Tavallaan traagista, kun mitään selkeää takarajaa ei ole niin se haihattelu jää osalla päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole lapsia eikä perhettä eikä hienoa uraa. Mulla ei ole oikeastaan mitään, mitä kutsutaan "elämän sisällöksi". Vaikka elämästäni ei saisi ainuttakaan somepäivitystä aikaiseksi, silti koen elämäni hyvin rikkaaksi. Tai ehkä juuri sen takia koen. En ole rakentanut elämääni minkään kulissin tai materian varaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä haluaisin niin paljon vielä elämältä, mutta ovet on jo sulkeutuneet takana. Nuoruuden kulutin typerässä pitkittyneessä teinielämässä, hetki kerrallaan vailla suunnitelmia. Nyt havahtunut siihen, että olen 45, ja en ole saanut aikaan yhtään mitään. Eikä enää huvita edes se biletys ja meneminen, joista nuorena niin nautin. Nyt minä haluaisin perheen ja ties mitä, mutta lastentekoikä meni jo, samoin esim. omakotitalon ostoikä, pariutumisikä. Nyt tässä sitten ihmetellään, mitä teen loppuelämän.
Ei omakotitalonostoikä ole vielä mennyt, ei myöskään pariutumisikä. Lapsia et voi saada, mutta sinulla on vielä mahdollisuus elää lapsiperheessä, jos sopiva mies sattuu kohdalle. Kaverini (mies) pariutui naisen kanssa, jolla on lapsia. Tämä mies oli aina halunnut lapsia, mutta ikkuna sulkeutui. Nyt hän kuitenkin elää lapsiperheellisen elämää. Ei se tietenkään ol
Joo kyllä tuollainen kelpaisi hyvinkin ja uskon että antaisi elämälle merkityksen tunnetta. Aika pessimistinen vaan olen sen suhteen, että minkäänlainen mies minusta kiinnostuisi enää, ja toisaalta, itsekin olen elänyt jo pian 15 vuotta ilman seksiä, jaksaisiko semmoistakaan enää, ehkä ei. Ehkä pitäisi enemmän vaan yrittää etsiä ystäviä tai tekemistä, etten aina vaan istuisi kotona yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Joo kyllä tuollainen kelpaisi hyvinkin ja uskon että antaisi elämälle merkityksen tunnetta. Aika pessimistinen vaan olen sen suhteen, että minkäänlainen mies minusta kiinnostuisi enää, ja toisaalta, itsekin olen elänyt jo pian 15 vuotta ilman seksiä, jaksaisiko semmoistakaan enää, ehkä ei. Ehkä pitäisi enemmän vaan yrittää etsiä ystäviä tai tekemistä, etten aina vaan istuisi kotona yksin."
Ystävien ja tekemisen etsimisestä kannattaa aloittaa. Tuskin olet kauhea ihminen, josta kukaan mies ei voisi kiinnostua.
Oletko oppinut elämään hetkessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole lapsia eikä perhettä eikä hienoa uraa. Mulla ei ole oikeastaan mitään, mitä kutsutaan "elämän sisällöksi". Vaikka elämästäni ei saisi ainuttakaan somepäivitystä aikaiseksi, silti koen elämäni hyvin rikkaaksi. Tai ehkä juuri sen takia koen. En ole rakentanut elämääni minkään kulissin tai materian varaan.
Minkä varaan rakennat? Elät hetkessä?
Minkäs ikäinen se on tämä nelikymppinen, kun jo 37 vuotiaat kuvittelee sellaisia olevansa ja minä olen kymmenen vuotta(!) vanhempi eli 47, täytän 48.
kymmenen vuoden ikäero on paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei oikein!? Kun näin jälkeenpäin miettii niin suurimmat ja jännimmät asiat on tapahtuneet 40 ikävuoden jälkeen! 40-58v oli ihan parhaat vuodet kaikin tavoin.
Noihin vuosiin mahtuu itsellä mm kuopuksen ja 3 lapsenlapsen syntymät, 2 taloraksaa Suomessa ja 1 ulkomailla, 5 työpaikanvaihtoa aina parempaan, unelmatöitä, 1 uuden kielen oppiminen, paljon uusia ystäviä, matkustelua maailman ympäri.
Ja jatkuuuuuuuu......😅
Entä jos ei ole lapsia, lapsenlapsia tai unelmatöitä? Sittenkö sietääkin kävellä mereen?
Jos haluat? Tuo oli mun 40+ hyvä elämä.
Joku toinen voi täyttää parhaat vuotensa ja nauttia elämästä vaikka koiria kouluttamalla, vapaaehtoistyössä, ystävien kanssa reppureissaten, kotia mieleisekseen sisustaen jne jne
Ei kaikilla ole samat unelmat ti
Entä jos unelma oli juuri perhe, ja on vaikea vaihtaa unelmaa?
Masennus on ELINTAPASAIRAUS.
KORJAA ELINTAVAT.
hyvää päivänjatkoa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole lapsia eikä perhettä eikä hienoa uraa. Mulla ei ole oikeastaan mitään, mitä kutsutaan "elämän sisällöksi". Vaikka elämästäni ei saisi ainuttakaan somepäivitystä aikaiseksi, silti koen elämäni hyvin rikkaaksi. Tai ehkä juuri sen takia koen. En ole rakentanut elämääni minkään kulissin tai materian varaan.
Minkä varaan rakennat? Elät hetkessä?
Elän pitkälti hetkessä. En koskaan muista nauttineeni minkään odottamisesta. Odottaminen on loppupeleissä aika stressaavaa.
Vierailija kirjoitti:
Syrjähyppy piristää.
Huono neuvo, yleensä se nimittäin mutkistaa elämää ja voi olla kaiken tuho. En suosittele. Kerrasta oppinut.
Sun tehtävä on nyt keksiä jotain haasteita mihin tartut. Vain taivas on rajana jos haluat. Älä ole luovuttaja , uhriutuja, luuseri yms. Tartu elämää lujaa kiveksistä kiinni. Sulle ei anneta mitään vaan menet ja otat.
Jos olet masentunut ja olo on turta. Yritä saada itsesi tuntemaan edes jotain. Syö chiliä, hyppää avantoon, sauno kunnolla, nostele raskaita painoja, juokse kovaa ja yms.
Minä odotan paljonkin. Odotan, että tulee kesä ja ensimmäiset sipulikukat nousevat maasta. Odotan, että tilaamani kirja tulee ja pääsen lukemaan sitä. Elämäni on ollut tällaista aina. Ei minulla ole koskaan ollut suurempia tavoitteita. Riittää, kun on koti ja ruokaa pöydässä. Sen jälkeen keskityn mukaviin asioihin.
Jos elämäsi on pelkkää suorittamista, olet tehnyt siitä sellaista.