Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia ettei odota elämältä nelikymppisenä enää mitään?
11.03.2025 |
Tajusin sen yksi päivä. En haaveile oikein mistään enää. En koe olevani mitenkään pohjattoman masentunut, en vaan näe horisontissa oikein mitään, mihin suunnata. Elämä on pelkkää arjen pyörittämistä. Mitä tässä vaiheessa on tarkoitus tehdä kun tätä elämää kuitenkin olisi tilastojen valossa melkein puolet vielä lusittavana?
Kommentit (139)
Vierailija kirjoitti:
Syrjähyppy piristää.
No jos olisi ensin edes elämänkumppani ja parisuhde..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
41 - 44 -vuotiaana olin itsekkäämpi kuin koko muun elämäni aikana. Rakastuin, reissasin, törsäsin itseeni enemmän rahaa kuin ikinä muulloin. Töissä sain enemmän kiitosta, arvostusta ja mahdollisuuksia kuin ikinä muulloin.
Toi aika oli mun itsekkään mielihyvän aikaa. Ennen ja jälkeen sen olen ollut järkevä ja hillitty.
Mitäpä tässä muuta oikein enää, kun ei tarvitse naistenkaan perässä juosta. Keskittyy omiin pieniin asioihin joista nauttii. Merkityspuoli tulee lapsesta, kun häntä varjelee ja ohjaa ja seurailee nousua omille siiville.
Onnihan tulee oikeasti itsestä sisältä, se vaan ei ole ihan helppo asia oivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Neljäkymmentä on juuri SE ikä, jolloin tehdään omassa elämässä jokin helvetinmoinen kupru tai moka. Pick yours.
Viidestäkympistä eteenpäin sitten kadutaan, mitä tuli tehtyä, kerjätään säälipisteitä, kirjoitetaan ehkä omaelämäkerta?M
40-vuotias tiedustelee: Mikä ratkaiseva moka on mahdollista tehdä vielä tässä iässä? Koulutusta, työuraa ja perheellistymistä koskevat isot valinnat on tässä kohtaa jo kaukana takana. Avioeroa harvemmin kadutaan eikä huonosti onnistunut työpaikan vaihtokaan yleensä ole ihan niin dramaattinen asia että sitä märehtisi vuosikymmeniä.
Avioero on monesti ihan MEGAMOKA, kun pää on selvinnyt, muutama vuosi myöhemmin, ja ymmärtää mitä tuli tehtyä? Varsinkin, jos kuviossa on vielä toinen nainen, jonka kelkkaan tuli vauhdissa hypättyä.
Tuon ohella hyviä ovat myös jonkun kaverin velkojen takaaminen tai kaverille ison summan vippaaminen, Oman firman konkurssi, pikavippikierre, peli- tai päihderiippuvuus, onhan näitä.
Vierailija kirjoitti:
41 - 44 -vuotiaana olin itsekkäämpi kuin koko muun elämäni aikana. Rakastuin, reissasin, törsäsin itseeni enemmän rahaa kuin ikinä muulloin. Töissä sain enemmän kiitosta, arvostusta ja mahdollisuuksia kuin ikinä muulloin.
Toi aika oli mun itsekkään mielihyvän aikaa. Ennen ja jälkeen sen olen ollut järkevä ja hillitty.
Ei millään pahalla, mutta tuo "41-44 -vuotias sinä" kuulostaa aika paskamaiselta ihmiseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla alkaa lapset pärjätä jo vähän paremmin ilman jatkuvaa hoivaa ja huomaan, että tässähän pystyy vaikka mihin. Ei ole vielä vanha, mutta on jo kokemusta ja erilaisia resursseja käytettäväksi. Tietää, mitä haluaa eikä suostu mihinkään vain miellyttääkseen muita. Kiva ikä!
Pilasit nuoruutesi. Nyt olet vain vanha lihavoitunut nolla.
Hyvä ihminen: elä, näe, koe, matkusta, harrasta. Mitä tahansa kun vielä pääset. Se on yhden mitättömän tapaturman päässä että kaikki nuo sinulta viedään ja sitten istut ja masennut kotona. Ystävät kaikkoaa ja kukaan ei soita tai käy.
Nimimerkillä kokemusta on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppisenä sitä havahtuu siihen että elämästä on jo ainakin puolet eletty (ehkä jopa enemmänkin jos jää lento lyhyeksi itsellä) ja edessä ei näe kauhean valoisia tapahtumia, kun oma kunto alkaa rapistumaan, vanhemmatkin vanhenee ja kuolee pois ja mitä kaikkea mitä ei kauhealla innolla odota. Hieman siinä ankeutuu.
Tuo on ihan totta, että helposti sitä olettaa elävänsä sinne +80-vuotiaaksi mutta oikeasti se elämä voi loppua jo 20 vuotta aiemmin eikä edes ole mikään ennen aikojaan tai nuorena kuollut. Toki sitä voi lähtö tulla vaikka tänään, mutta tuossa +60-vuotiaana se ei ole mitenkään poikkeuksellista vaan ihan normaalia jo.
Lisäksi kun näkee minkälaista se omien vanhempien elämä(nlaatu) on +80-vuotiaana vaikka ihan perusterveitä ovatkin niin joopa. En nyt tiedä onko se ainakaan odottamisen arvoista vaikka pää vielä pelittääkin sinänsä ihan ok eikä liikuntakykykään ole mennyttä. Silti sitä on vanhus erinäköisine vaivoineen eikä ne enää ole vähenemässä vaan kaikkea tulee kokoajan lisää.
Ja niin se on tässä +40-vuotiaana itselläkin, että kroppa alkaa lahoamaan vaikka pientähän se vielä on. Särkee ja jomottaa milloin mistäkin eikä aiemmasta vetreydestä ole enää tietoakaan vaikka kuinka lisää kehonhuoltoa. Tulee ikänäköä (mikä riesa!) ja hormonitoiminta muuttuu eikä todellakaan mitenkään mukavaan suuntaan. Ei olisi voinut kuvitellakaan 35-vuotiaana että vain 10 vuotta myöhemmin on näin erilainen olo vaikka ei ole edes sairas eikä muutenkaan laiminlyönyt itseään vaan tämä on ihan normaalia muutosta.
Jos jotain niin sen tässä oppi (kantapään kautta) ettei elämä odota. Ei pitäisi elää yhtään sellaista "sitku"-elämää vaan kokea ne asiat ajallaan koska yhtäkkiä sitä vaan huomaa, että joko se ei enää edes kiinnosta tai sitten ainakin joutuu hyväksymään sen, ettei sitä voi toteuttaa nyt eikä enää ikinä.
Elämä on oikeasti tosi lyhyt ja etenkin siis se aika kun tavallaan kaikki on mahdollista.
Elämä on neljäkymppisenä jo aika pitkälti nähty. Lasten kasvaminen on vielä toki useilla kesken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Pilasit nuoruutesi. Nyt olet vain vanha lihavoitunut nolla."
Osta sellainen laihentava peili. Näytät ainakin hoikemmalta...
sama. yritän miettiä uusia tavotteita ja unelmia. toisaalta elämässä on kerinnyt tekeen töitä ja opiskella jne ajattelen että olen tehnyt jo oman osan.
nyt yritän keskittyä itseeni ja henkiseen ja muuhun hyvinvointiin. otan rauhallisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ihminen: elä, näe, koe, matkusta, harrasta. Mitä tahansa kun vielä pääset. Se on yhden mitättömän tapaturman päässä että kaikki nuo sinulta viedään ja sitten istut ja masennut kotona. Ystävät kaikkoaa ja kukaan ei soita tai käy.
Nimimerkillä kokemusta on!
Eipä pysty kun ei ole päässyt uraputkeen kiinni eli ei ole rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
41 - 44 -vuotiaana olin itsekkäämpi kuin koko muun elämäni aikana. Rakastuin, reissasin, törsäsin itseeni enemmän rahaa kuin ikinä muulloin. Töissä sain enemmän kiitosta, arvostusta ja mahdollisuuksia kuin ikinä muulloin.
Toi aika oli mun itsekkään mielihyvän aikaa. Ennen ja jälkeen sen olen ollut järkevä ja hillitty.
Ei millään pahalla, mutta tuo "41-44 -vuotias sinä" kuulostaa aika paskamaiselta ihmiseltä.
Miten niin, jos ei ole pettänyt ketään tai hylännyt lapsiaan tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ihminen: elä, näe, koe, matkusta, harrasta. Mitä tahansa kun vielä pääset. Se on yhden mitättömän tapaturman päässä että kaikki nuo sinulta viedään ja sitten istut ja masennut kotona. Ystävät kaikkoaa ja kukaan ei soita tai käy.
Nimimerkillä kokemusta on!
Eipä pysty kun ei ole päässyt uraputkeen kiinni eli ei ole rahaa.
Sama tilanne, vaikka kaipa sitä voisi myydä kaiken vähänkin myyntikelpoisen tavaran ja lähteä reppureissaamaan tai ulkomaille lemmikkivahdiksi tms. En tosin halua ihan sellaista elämää.
Vierailija kirjoitti:
Nelikymppisenä sitä havahtuu siihen että elämästä on jo ainakin puolet eletty (ehkä jopa enemmänkin jos jää lento lyhyeksi itsellä) ja edessä ei näe kauhean valoisia tapahtumia, kun oma kunto alkaa rapistumaan, vanhemmatkin vanhenee ja kuolee pois ja mitä kaikkea mitä ei kauhealla innolla odota. Hieman siinä ankeutuu.
Tämä. Kaikki nuoruuden julkkiksetkin alkavat olla ihan vanhuksia. Pelkkää kuolemaa ja kauhua.
jos on työtön niin silti voi käydä kirjastossa ja lainata harrastusvälineitä ja uutuuskirjoja. kansanopiston kurssit on usein halpoja. teltta ja muita eräjormailu juttuja voi kokeilla kansallispuisto on ilmainen luontokohde.eli vaikka ei olis rahaa paljoakaan voi jotain harrastaa ja saada uutta tavotetta.
jos on sairas ,voi silti kehittyä henkisesti lukemalla raamattua,intiassa käsittääkseni eläkeläiset menee luostariin miee
tiskeleen ja sitä pidetään just ikääntyneen ihmisen juttuna siis henkistä elämää.
suomessa on luostareissa kursseja esim. ikonimaalaus tms.kesäisin.
Vierailija kirjoitti:
jos on työtön niin silti voi käydä kirjastossa ja lainata harrastusvälineitä ja uutuuskirjoja. kansanopiston kurssit on usein halpoja. teltta ja muita eräjormailu juttuja voi kokeilla kansallispuisto on ilmainen luontokohde.eli vaikka ei olis rahaa paljoakaan voi jotain harrastaa ja saada uutta tavotetta.
jos on sairas ,voi silti kehittyä henkisesti lukemalla raamattua,intiassa käsittääkseni eläkeläiset menee luostariin miee
tiskeleen ja sitä pidetään just ikääntyneen ihmisen juttuna siis henkistä elämää.
suomessa on luostareissa kursseja esim. ikonimaalaus tms.kesäisin.
Eräily tulee kyllä aika kalliiksi, kun se vaatii varusteita, eikä oikein yksin voi lähteä metsään. Eli joku kurssi tai aikuisten partio jos sellaista on ja sekin maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä onko normaalia mutta itselläni on pitkä lista asioita, joita haluan vielä ehtiä tekemään. Paljon olen jo toteuttanut ja sinänsä olen tyytyväinen elämääni vaikka se päättyisi "ennenaikaisesti". Mutta jos elämäni jatkuu, suunnitelmia on vuosikymmeniksi. Siinä vaiheessa jos/kun elämässäni on jossain vaiheessa vain sairautta, raihnaisuutta, epätoivoa ja huonoja päiviä tiedossa, turvaudun eutanasiaa (laillinen asuinmaassani). Sitä ennen elän parhaani mukaan.
Minkätyyppisiä suunnitelmia? Haen inspiraatiota.
Minulla on lista paikoista, jonne haluaa matkustaa ja aika tarkkojakin ajatuksia siitä missä haluan käydä ja mitä tehdä. Kirjoitan tällä hetkellä kirjaa (melkein valmis) ja ideoita on ainakin kahteen uuteen, jotka haluan tehdä myös. Maalaan isoa taulua öljyväreillä (melkein valmis myös ja pari aiempaa teosta on seinillä, yhden myin). Olen järjestänyt ja sisustanut kotini lähes sellaiseksi kuin haluan, hion tätä. Käyn usein museoissa, oopperassa, baletissa, klassisen musiikin konserteista jne. ja minulla on lista siitäkin, mitä opperoita yms. haluan ainakin nähdä. Luen kirjoja ja niistäkin on jälleen lista. Opiskelen useampaa kieltä alkeista ja tavoitteena on osassa alkeistason ja osassa korkeamman tason kielitaito. Yritän saada kuntoani paremmaksi koska pitkään haitannut terveysongelma on poissa. Harrastan myös kokkaamista ja tavoitteena on kehittyä siinä. Myöhemmin jos ja toivottavasti kun on aikaa, ajattelin perehtyä mm. arkeologiaan ja muihin minua kiinnostaviin tieteenaloihin nykyistä paremmin. Jossain vaiheessa (selvästi nykyistä iäkkäämpänä) opettelen luultavasti myös soittamaan pianoa, se kai on hyväksi vanheneville aivoillekin.
Tuossa jotain mitä tuli nopeasti mieleen. Suurempi ongelma on ajanpuute ja se, että välillä kärsin unettomuudesta ja silloin osa päivistä menee sumussa. En siis ole niin aikaansaava kuin yllä olevasta voisi luulla. Koska puolisoni ja minä autamme toisiamme toteuttamaan tavoitteitamme, teen välillä jotain myös hänen toiveidensa eteen. Lisäksi meillä on yhteisiä suunnitelmia mm. siitä missä haluamme "eläkkeellä" elää. Nuo eivät varmaan ole kaikkien mieleen tai edes sovi jokaiselle mutta itse elän mieluiten näin.
Nelikymppisenä sitä havahtuu siihen että elämästä on jo ainakin puolet eletty (ehkä jopa enemmänkin jos jää lento lyhyeksi itsellä) ja edessä ei näe kauhean valoisia tapahtumia, kun oma kunto alkaa rapistumaan, vanhemmatkin vanhenee ja kuolee pois ja mitä kaikkea mitä ei kauhealla innolla odota. Hieman siinä ankeutuu.