Lue keskustelun säännöt.
Iän myötä miehestäni on tullut läheisriippuvainen
09.03.2025 |
Mies täyttää kohta 62 vuotta. Itse olen miestäni 12 vuotta nuorempi. Olen hoikka, sporttinen ja aktiivinen nainen. Tykkään käydä salilla ja puuhata omia juttujani. Mies jämähtänyt kotiin, eikä käy kuin töissä ja kaupassa, kaikki muu aika viettää kotona. Kaverit ovat jääneet, kerran vuodessa käy töissä tyhy päivällä viihteellä. Meillä on vielä 20 ja 13 vuotiaat lapset. Meillä on pitkä, yli 20 vuotta kestänyt hyvä ja uskollinen avioliitto.
Ongelmaksi on alkanut muodostua pikkuhiljaa miehen vanhetessa miehen läheisriippuvaisuus minusta.Kaikki pitää tehdä yhdessä, kauppaankin pitää aina mennä yhdessä. Mies suuttuu jos en lähde hänen seuraksi aina kauppaan. Hän kyselee jatkuvasti missä olen ja milloin tulen kotiin ja on heti hakemassa minut esim kuntosalilta autolla kotiin. Kotona suuttuu jos kuuntelen itsekseni kuulokkeilla musiikkia tai äänikirjaa, koska haluaa minun seuraa. Television katseluun haluaa myös minun seuraa, ei voi katsoa sitä yksin.
Ihan oikeasti tämä on alkanut haittaamaan elämääni. Emme juuri riitele mistään ja meillä kotona raikuu nauru kun mies ja lapset ovat kovia vitsailemaan. Tykätään laittaa hyvää ruokaa ja leipoa, katsella leffoja ja dokumentteja ja toki keskustella. Ollaan pitkässä liitossa hitsauduttu hyvin yhteen, mutta miehen kasvava läheisriippuvuus minusta on alkanut pelottaa ja ahdistaa. Mietin millaista se on kymmenen vuoden päästä? Mies haluaa olla vain minun kanssa ja etsii koko ajan seuraani, lapsetkin jäävät siinä hieman sivuun häneltä, minä taas keskityn paljon lapsiini ja heidän seuraan. Lapset ovat myös itse huomanneet jo ajat sitten että isälle äiti on ykkönen, mikä itseäni surettaa.
Mitä tälle tilanteelle pitäisi tehdä? Minä haluan pitää omasta vapaudestani kiinni mutta se alkaa olla hankalaa. Pelottaa ajatuskin siitä mitä käy kun lapset sitten muuttaa kotoa pois ja itsenäistyvät.
Kommentit (109)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Miksi hän ei voisi urheilla? Tietenkin voi. Emme voi sitä tietää. Urheilu ja kuntoilu ovat eri asioita. Ja itse urheilen, en kuntoile. Olen 60 vuotias. Olen treenannut tavoitteellisesti koko elämäni ajan. Salilla ja juoksureiteillä on muita kaltaisiani, jotka juoksevat kymppiä ja puolimaratoonia säännöllisesti ja nopeammin kuin monet nuorempansa. Oman kuntosalin seniorit nostavat enemmän rautaa kuin nuoret miehet. Osalla salin senioreista on pitkä kilpailutausta takanaan. Ei pidä olettaa. Ohis."
60-vuotiaat eivät urheile ja kuntoilukin on jo pelkkää katkokävelymäistä köpöttelyä. Mutta uskottele itsellesi, mitä tykkäät. 🤣
Stubb täyttää parin viikon päästä 57v, katkokävelevä ukko?
Hän onkin harvinaisuus omassa ikäluokassaan. Useimmilla valtava etureppu ja ähkivät kulkiessaan, koska ovat niin huonossa kunnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kuullut usealta naispuoliselta kaverilta samaa tarinaa. Tämä vaihe pahenee potenssiin kymmenen, kun lapsi/lapset muuttavat pois kotoa. Miehet eivät ole ilmeisesti kovinkaan hyviä ylläpitämään perheen ulkopuolisia ihmissuhteita ja sitten vaikutus on tämä pitkässä juoksussa. Ei ole ketään muuta jäljellä kuin se vaimo, johon sitten ripustaudutaan kuin hukkuva oljenkorteen. Vaimo puolestaan haluaisi tuossa vaiheessa elämää omaa tilaa, kun lapset on kasvatettu ja saatu maailmalle.
Tiedän tapauksia, joissa mies ei ole edes pitänyt yhteyttä omiin sisaruksiinsa, saari sitten muihin sukulaisiin. Eron tullessa ollaan sitten täysin tyhjän päällä, kun vaino on ollut se, joka on pitänyt yhteyttä niihin miehenkin sukulaisiin.
Sosiaalisesti avutonta sakkia osa miehistä.
Näköjään muillakin sitten samanlaista. Miehellä ei ole koskaan ollutkaan ystäviä, ja sukulaiset ovat kaukana. Ei osaa sosiaalisesti kömpelönä heidänkään kanssa seurustella tai pitää yhteyttä, eli jäänyt vaimon tehtäväksi. Mies on vanhemmiten muuttunut vielä neuvottomaksi ja avuttomaksikin, koska olettaa vaimon hoitavan myös käytännön asiat. Suhtautuu tähän välinpitämättömästi, mutta silti roikkuu perässä. Voi tietysti olla, että on merkki alkavasta muistisairaudestakin.
Siis AP, MIKÄ äidinkielesi on? Eihän tuota siedä lukea!
Isäni oli tuollainen vanhetessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ollaan nuorempia, mutta meillä on vähän samanlaista. Joudun tekemään rajanvetoa usein. Sanon, että menen kävelylle enkä halua seuraa. Tai kun katson ohjelmaa, sanon että nyt minä keskityn tähän ja jos olisi ovi, laittaisin sen kiinni.
Meillä tämä toimii. Vastapainona vietetään paljonkin aikaa yhdessä ja suunnitellaan yhteistä tekemistä. Eli ei ole kissa ja hiiri-leikkiä.
Muutos tapahtui lapsen syntymän jälkeen. Mieheltä katosi kaverit tai oikeastaan hän oli se, joka vetäytyi kotiin. Tästä en valita. Ollaan kyllä asiasta puhuttu. Olen kertonut, että minusta hän kaipaa kavereita. Mies on eri mieltä; minä riitän. Hänelle ei tunnu olevan mitään merkitystä sillä, että minä usein kuormitun hänen puhetulvastaan. Ne asiat kun ovat vielä sellaisia ettei minulla ole niihin sanottavaa. Olen kuin joku terapeutti, joka vaan kuuntelee.
Ymmärrän täysin!
Minä muutin erilleen asumaan ja näen miestä vain viikonloppuisin. Silloinkin saattaa alkaa kuormittaa kun mies puhuu taukoamatta. Ja koko ajan sellainen olo, että joku tarkkailee minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parasiittimies. Itsellä on myös kokemusta tällaisista, miehistä ja naisista, jotka tunkevat seuraan ja hännystelevät, seuraavat, yrittävät kaikin keinoin saada huomiota, jos sattuvat samaan tilaan. Pahimmillaan tällainen ihminen seuraa sinua koko päivän, vaikka et sanoisi tälle mitään.
Kaipa heillä ei ole omaa sielua, vaan pitää parasitoida toisissa ihmisissä.
Tuollaista suuttuilua ja perseilyä en kyllä katselisi yhtään. Jos mies kerran yrittää vihalla alistaa naisen tahtoonsa niin se on kaula katki välittömästi ilman neuvotteluja.