Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Iän myötä miehestäni on tullut läheisriippuvainen
09.03.2025 |
Mies täyttää kohta 62 vuotta. Itse olen miestäni 12 vuotta nuorempi. Olen hoikka, sporttinen ja aktiivinen nainen. Tykkään käydä salilla ja puuhata omia juttujani. Mies jämähtänyt kotiin, eikä käy kuin töissä ja kaupassa, kaikki muu aika viettää kotona. Kaverit ovat jääneet, kerran vuodessa käy töissä tyhy päivällä viihteellä. Meillä on vielä 20 ja 13 vuotiaat lapset. Meillä on pitkä, yli 20 vuotta kestänyt hyvä ja uskollinen avioliitto.
Ongelmaksi on alkanut muodostua pikkuhiljaa miehen vanhetessa miehen läheisriippuvaisuus minusta.Kaikki pitää tehdä yhdessä, kauppaankin pitää aina mennä yhdessä. Mies suuttuu jos en lähde hänen seuraksi aina kauppaan. Hän kyselee jatkuvasti missä olen ja milloin tulen kotiin ja on heti hakemassa minut esim kuntosalilta autolla kotiin. Kotona suuttuu jos kuuntelen itsekseni kuulokkeilla musiikkia tai äänikirjaa, koska haluaa minun seuraa. Television katseluun haluaa myös minun seuraa, ei voi katsoa sitä yksin.
Ihan oikeasti tämä on alkanut haittaamaan elämääni. Emme juuri riitele mistään ja meillä kotona raikuu nauru kun mies ja lapset ovat kovia vitsailemaan. Tykätään laittaa hyvää ruokaa ja leipoa, katsella leffoja ja dokumentteja ja toki keskustella. Ollaan pitkässä liitossa hitsauduttu hyvin yhteen, mutta miehen kasvava läheisriippuvuus minusta on alkanut pelottaa ja ahdistaa. Mietin millaista se on kymmenen vuoden päästä? Mies haluaa olla vain minun kanssa ja etsii koko ajan seuraani, lapsetkin jäävät siinä hieman sivuun häneltä, minä taas keskityn paljon lapsiini ja heidän seuraan. Lapset ovat myös itse huomanneet jo ajat sitten että isälle äiti on ykkönen, mikä itseäni surettaa.
Mitä tälle tilanteelle pitäisi tehdä? Minä haluan pitää omasta vapaudestani kiinni mutta se alkaa olla hankalaa. Pelottaa ajatuskin siitä mitä käy kun lapset sitten muuttaa kotoa pois ja itsenäistyvät.
Kommentit (101)
Valitettava todellisuus yli 10 vuoden ikäeron kanssa, ei tuohon nyt oikein muuta voi sanoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etkö ap saisi miehellesi olla tärkeä, ykkönen hänen elämässään? Juuri se on tärkeää lasten lähdettyä kotoa, vanhemmat ovat yoisilleen tärkeitä ja ykkösiä.
Taas yksi porukka joka eroaa kun kuopus lähtee kotoa, vaimo on tympääntynyt mieheen ja löytää yhden tuuliajolla olevan miehen.
Nyt kannattaa pitää se leskeneläke mielessä😀
Vierailija kirjoitti:
Onko oikeesti rouva irroittautunut viettämään " omaa elämää" vaiko mies läheisriippuvaiseksi?
Kuinkahan päin on, mies kaipaa entistä yhdessä oloa, rouvalla uusi nuoruus?
No kyllä se pitää sanoa, että nyt kun lapset alkaa olla jo isoja ja se pikkulapsielämä on takana, minulla on tarve ottaa omaa aikaa urheillen ja puuhaillen omia harrastuksia, kuten lukemista. Terveet elämäntavat ovat alkaneet kiinnostaa, huolehdin kunnostani ja hyvinvoinnistani, syön terveellisesti ja nukun riittävästi. Urheilusta on tullut rakas harrastus ja henkireikä.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n tilanne on melko yleinen. Ongelman käsittelyssä kannattaa hyödyntää kokemuksia, joita muilla vastaavaan tilanteeseen joutuneilla on ollut.
Ap:n kohdalla rohkaiseva esimerkki tilanteen hoitamisesta on tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä
Mummo osasi hoitaa vaikeatkin ihmissuhdepulnat tyylikkäästi jo lapsena 👵🏻🙏🏻
Vierailija kirjoitti:
Ap:n tilanne on melko yleinen. Ongelman käsittelyssä kannattaa hyödyntää kokemuksia, joita muilla vastaavaan tilanteeseen joutuneilla on ollut.
Ap:n kohdalla rohkaiseva esimerkki tilanteen hoitamisesta on tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä
Täti sulkee välillä sen pöytäkoneen, se kuluttaa kauheasti sähköäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuljettehan käsi kädessä, loppuun asti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko oikeesti rouva irroittautunut viettämään " omaa elämää" vaiko mies läheisriippuvaiseksi?
Kuinkahan päin on, mies kaipaa entistä yhdessä oloa, rouvalla uusi nuoruus?
No kyllä se pitää sanoa, että nyt kun lapset alkaa olla jo isoja ja se pikkulapsielämä on takana, minulla on tarve ottaa omaa aikaa urheillen ja puuhaillen omia harrastuksia, kuten lukemista. Terveet elämäntavat ovat alkaneet kiinnostaa, huolehdin kunnostani ja hyvinvoinnistani, syön terveellisesti ja nukun riittävästi. Urheilusta on tullut rakas harrastus ja henkireikä.
älä puhu urheilusta, kun tarkoitat kuntoilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätä se vanha ukko! Miks oot ottanut noin paljon vanhemman, oma vika!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisipa ollutkin mies joka olisi kuskannut, viihtynyt kotona, jolla ei olisi ollut niitä harrastuksia. Omia menoja ja "antakaa nyt olla rauhassa" iltoja ja sunnuntaita.
Teillä on toisinpäin, sinä edustat tyypillistä miestä perheessänne. Omat menot, tarve olla yksin, puoliso ei tärkeä vaan itsestään selvyys.
Oliko miehelläsi viiskymppisenä oma viidrnkympin villityksensä?
Mies oli 50 vuotias kun mun nuorin lapsi syntyi, joten viisikymppiset hänellä meni vaippoja vaihdellen.
Sinullahan on sitten paremmin kuin hönellä , olet vapaa omiin viiden kympin villityksiisi. Jos mies ei kaipaisi seuraasi ja entistä yhdessäoloa. Kun on hyvä ja kiltti mies ei se kelpaakaan. Täällähän joku aina valittaa kun naiset hakeekin jännämiehiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Läheisriippuvuus oli läheiseni oire muistisairaudessa. Alzheimerin tautia sairastanut läheinen halusi aina tietää minne puoliso menee, missä puoliso milloinkin on ja kauanko kestää kunnes hän tulee takaisin kotiin. Soitti jatkuvasti perään.
Hän kaipaa seuraa, ei siinä sen kummempaa ole. Itse kuvaat ettei hänellä ole harrastuksia eikä ystäjiä. Hän on tylsistynyt ja hakee sinusta tekemistä ja seuraa.
Tuo on kyllä kumma asia, kun suhteen alkupuolella naiset on yleensä niitä jotka roikkuu helposti miehessä kiinni 24/7 ja pitäisi kaikki tehdä yhdessä. Itsekin olin pakahtua onnesta kun mies tuli vastaan lentokentälle tai haki joskus töistä. Olisin voinut olla aina hänen kanssaan. En tuntenut mitään tarvetta olla yksin. Kun liitto väljähtyy ja olet ollut toistakymmentä vuotta saman ihmisen kanssa, niin kummasti alkaa oma rauha kiinnostaa ja ahdistaa jos toinen roikkuu kintereillä kokoajan. Jopa 1x vko fyysinen läheisyyskin (siis sohvalla lähekkäin lojuminen) ahdistaa ja se tuntuu siltä että TAAS tuo on vailla jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä annan periksi välillä en. En jaksa vääntää joten useimmiten annan periksi. Eniten ärsyttää että on aina pakko mennä yhdessä kauppaan. Olisi ihana kun mies kävisi yksin kaupassa.
Kertomasi perusteella miehelläsi voi hyvinkin olla alkava muistisairaus. Tämä olisi hyvä lääkärissä testata. Kaupassa käynti voi toisaalta tuntua tutulta rituaalilta, toisaalta kauppa yksin ollessa voi tuntua pelottavan vieraalta paikalta.
Jos jollain on alzheimer niin se on ap:llä sillä naisilla riski siihen on kaksinkertainen.
Olipa harvinaisen pöljä päätelmä. Mikään ap:n tekstissä ei viittaa muistisairauden oireisiin. Esiintyvyyserot miesten ja naisten välillä eivät ennus
Esiintyvyysero tarkoittaa suurempaa positiivista korrelaatiota naissukupuolen ja alzheimerin (varhaisen) esiintyvyyden kanssa kuin miessukupuolen vastaava. Se, että korrelaatio on eri asia kuin kausaatio (aukoton syy-seuraussuhde), ei ole ulinaa vaan tilastotieteellinen lainalaisuus. Sitä voi toki olla vaikeaa ymmärtää ja varsinkin hyväksyä, jos ennakkoasenne estää loogisen päättelyn.
En tiiä, mutta kyrvänsyylä oot, ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei millään pahalla, mutta voit osin syyttää itseäsi parisuhteenne nykyisestä tilasta. Ehkä vaadit suhteenne alussa täyttä sitoutumista sinuun ja perheeseen? Ehkä tavoitteesi oli rakentaa oma koti linnakkeineen ja elää lapsillenne? Jos mies olisi tehnyt muuta rypistit ainakin otsaasi, miten kotona olisi ollut sitä tai tätä tekemistä? Ei se muuta tarvitse, kun ihminen oppii parisuhteessa rajoittamaan toisen elämää. Sitten seuraa viidenkympin villitys, niin kuin nyt ap:lla, että on turvallista touhuta harrastuksissaan ja etsiä itseään, koska perusta ja puitteet ovat sinun mielestäsi kunnossa.Siksi monet myös eroavat sinun iässäsi, koska silloin on suhteen seesteisintä aikaa ja sairauksista ei ole vielä vaivaksi.
Miehesi on eksynyt elämässään ja sinä sekä perheenne olette hänen ankkurinsa. Sen sijaan, että arvostelet häntä kannusta menemään harrastuksiin ja muualle. Puhu asiasta ja huolestasi häntä koskien, mutta älä painota miten sinä haluat olla rauhassa. Olet itse itsesi siihen jamaan vienyt, eikä asia ratkea ajattelemalla asiaa vain sinun kannaltasi.
Olet ihan samanlainen kuin suurin osa naiskavereistani, että ensin piti liimautua parisuhteeseen ja sitten taivastellaan kun haluaisi muuta 30 vuoden kuluttua. Koska olen aina arvostanut myös omaa elämääni, omaa tekemistä, ja jota suurin osa naisista ei nuorena tajua, niin en myöskään nyt "kärsi" parisuhteessani toisen liimautumisesta minuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko oikeesti rouva irroittautunut viettämään " omaa elämää" vaiko mies läheisriippuvaiseksi?
Kuinkahan päin on, mies kaipaa entistä yhdessä oloa, rouvalla uusi nuoruus?
No kyllä se pitää sanoa, että nyt kun lapset alkaa olla jo isoja ja se pikkulapsielämä on takana, minulla on tarve ottaa omaa aikaa urheillen ja puuhaillen omia harrastuksia, kuten lukemista. Terveet elämäntavat ovat alkaneet kiinnostaa, huolehdin kunnostani ja hyvinvoinnistani, syön terveellisesti ja nukun riittävästi. Urheilusta on tullut rakas harrastus ja henkireikä.
Näin monesti menopaussissa käy. Sit on eronneita rouvia kun uusi kuuma suhde ei kestänytkään, katkerana valittavat toisten leskeneläkkeistä
Mieheni kuoli 66 v äkkiä, kestä vielä pari vuotta.
Kommunikaation tärkeys: puhukaa, jutelkaa, sanoittakaa ajatukset, tunteet, pelot, ahdistukset ja positiivisetkin fiilikset!
Kissa pöydälle nätisti, aikuisen tavoin, minä- viestinnällä rautalankaa omista ajatuksista toiselle!
Kerro, kuuntele ja myös kuule tarkalla korvalla, miten mies itse kokee tämän tilanteen. Tsemppiä <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välillä annan periksi välillä en. En jaksa vääntää joten useimmiten annan periksi. Eniten ärsyttää että on aina pakko mennä yhdessä kauppaan. Olisi ihana kun mies kävisi yksin kaupassa.
Kertomasi perusteella miehelläsi voi hyvinkin olla alkava muistisairaus. Tämä olisi hyvä lääkärissä testata. Kaupassa käynti voi toisaalta tuntua tutulta rituaalilta, toisaalta kauppa yksin ollessa voi tuntua pelottavan vieraalta paikalta.
Jos jollain on alzheimer niin se on ap:llä sillä naisilla riski siihen on kaksinkertainen.
Olipa harvinaisen pöljä päätelmä. Mikään ap:n tekstissä ei viittaa muistisairauden oireisiin. Esiin
Millä loogiselta päätelmällä ap:n kirjoitus on todellinen kuvaus jonkun elämästä ja kelpaa diagnoosiksi siitä onko sen tänne lähettäneellä henkilöllä Alzheimer vai ei? Sen sijaan todennäköisyys että ap on nainen ja siten alttiimpi saamaan Alzheimerin pysyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:n tilanne on melko yleinen. Ongelman käsittelyssä kannattaa hyödyntää kokemuksia, joita muilla vastaavaan tilanteeseen joutuneilla on ollut.
Ap:n kohdalla rohkaiseva esimerkki tilanteen hoitamisesta on tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.
Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunu
Joo, toi kissanlihakeitto-tarina on kuultu ja luettu täältä jo aiemminkin.
Ota siitä ero ja hanki uusi mies paremmalla onnella. Turha jäädä kärvistelemään.
Alue: Aihe vapaa
Ap. ajattelee, että hänellä on omat juttunsa, mutta sitten kun hänellä on aikaa, pitää miehen olla siinä käytettävissä. Avioparit tekevät monia asioita yhdessä. Tuo kaupassakäynti on hyvä juttu, eipähän ostele vääriä tuotteita, kun toinen on mukana.