Aggressiiviset ja väkivaltaiset lapset päiväkodissa
Onko kokemuksia? Mitä heille voi tehdä? Tai ylipäötään tilanteelle?
Kun haen lasta päiväkodin sisätiloista, todistan usein yhden lapsen hyökkäyksiä muita lapsia tai aikuisia kohtaan. On tahallista korvaan karjumista, vaatteiden/tavaroiden piilottamista tai rikkomista, piirustusten tuhrimista/repimistä, tönimistä tai lyömistä. Lisäksi on yrittänyt lyödä muita vanhempia jne.
Mitä asialle voisi tehdä että lasten tai työntekijöiden ei tarvitsisi elää pelossa? Yhteydenotot johtajaan eivät ole auttaneet ja näen että henkilökunta tekee parhaansa niillä resursseilla jotka heillä on.
Kommentit (217)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä ei valitettavasti johtaja eikä johtajan pomo voi mitään kuten ei koulussakaan. Lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen, vaikka hänen todellinen psyykkinen kuntonsa olisi niin huono, että päiväkotiryhmä olisi hänelle huonoin mahdollinen paikka. Usein näilll lapsilla jo isot tuen prosessit meneillään, mutta kaikki virallinen tapahtuu niin hitaasti, että vakavaa vahinkoa ehtii tapahtua. Varhaiskasvatus on pääsääntöisesti laadukasta ja monenlaisia arjen keinoja on käytössä. Ne eivät valitettavasti riitä, henkilökohtaisia avustajia ei saada tai he eivät ole tarpeeksi koulutettuja. Osalla vanhemmat kieltävät tilanteen täysin, osalla vanhemmat myös aivan hädissään siitä, että ammattiapua tai hetkellistä sairaalapaikkaa ei ole saatavilla. Päiväkodeissa on tällä hetkellä TODELLA sairaita lapsia.
Aiemmin muita jatkuvasti satuttamaan pyrkivät hoitolapset olivat hyvin harvinaisia.
Nykypäivän päiväkodissa taas on hyvin harvinaista ellei lapsiryhmässä ole ainoatakaan erityis/tuentarpeista tai vaikeahoitoista.
Sellainenkin on toistunut uutena ilmiönä että sisarusparista isompi satuttaa pienempää aivan tahallaan. Kaadetaan nurin, itketetään, nipistetään, astutaan kädelle, jne kun hoitajan silmä välttää esim ulkoilun aikana. Kyseessä voi olla isoveli tai isosisko joka kurittaa pienempää purkaen tähän jotain ilkeää. Miksi ihmeessä vanhempi ei puutu lujasti tuollaiseen?
On käynyt esim näin että kun hoitohenkilökunta vanhemmalle sitten sanoo esim että isompi pukkasi päällä nuorempaa tahallaan niin että nuoremmalta tuli veri nenästä, saattaa vanhemmat tuumata että: nooh tuolla pienemmällä tulee nii helposti verta nenästä...
Ei oteta oikein miksikään lapsen väkivaltaista käytöstä. Ja nämä vanhemmat ovat korkeakoulutettua, hyvin toimeentulevaa väkeä. Painota tuoyta ennen kuin noku tulee alkkisperheistä vinkumaan. Lapsi saattaa heittää kivellä jotain huoltajan aikana , joka ei piittaa pätkääkään, katsii vaan "ohi" ja on että aijaa.
Osa vanhemmista voi olla jonkun lääkkeen alaisena. Ihan kaikista yhteiskuntaluokista löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On lapsia joilla täysin kehittymätön impulssikontrolli. Ei kyetä istumaan paikoilla, ei syömään rauhassa, ei kuuntelemaan saati seuraamaan ohjeita, ei kyetä odottamaan omaa vuoroa , jonotttamisesta puhumattakaan. Ihme katkeamatonta kovaäänistä pölötystä tulee suusta ja välillä vaan suoraa kiljumista ja huutoa täysillä. Jatkuvaa juoksentelua , ravaamista ympäri huonetta. Lepohetkellä mahdottomuus pysyä paikalla ja rauhoittua kuuntelemaan satua koska hauskempaa nipistellä kavereita ja riehua. Ulkoilussa lukuisia sitkeitä yrityksiä kiivetä aidan yli.
Näitä muutama esim eskariryhmässä ilman minkäänlaista avustajaa, niin onnea vaan arkeen opelle ja hoitsuille ja mujille lapsille.
Ja tuo rauhattomuus selittyy pitkälti nykylapsilla sillä, että vanhemmat eivät jaksa keskittyä kasvatukseen vaan antavat älylaitteen lapselle. Kännykkä ja ruudun tuijottaminen ei oikeasti tee mitään hyvää kehittyvän lapsen aivoille. Kun oppii siihen, että kaikki hoituu nopeasti ilman, että tarvitsee itse tehdä mitään, niin ei silloin opi minkäänlaista kärsivällisyyttä. Nykylapset eivät osaa rauhoittua. Eikä niitä siihen opeteta, koska vanhemmat eivät jaksa/halua kasvattaa lasta. Kuinka monta kertaa olette esim. julkisilla paikoilla todistaneet juurikin tuota, että esim. kaupassa ei osata jonottaa tai huudetaan ja kiljutaan kurkku suorana julkisissa. Ei siis naureta tai puhuta normaalisti, vaan oikeasti kiljutaan niin että korviin sattuu. Samaan aikaan vanhempi ei puutu käytökseen mitenkään. Kaikki lähtee siitä, että lapset tarvitsevat rajoja ja kuria. Jos niitä ei aseta lapselle, se oppii kyllä, että saa tehdä mitä haluaa ilman seuraamuksia. Toki esim. ylivilkkaita lapsia on ollut aina, mutta kouluissakin oli erityisluokat. Ja nehän toimivat hyvin, koska se takasi oppirauhan kaikille. Nykyään sanotaan, että kaikilla on oikeus varhaiskasvatukseen, mutta kyllähän kaikilla pitäisi olla oikeus turvalliseen varhaiskasvatukseen. Sitten on toki vanhempia, jotka haluaisivat auttaa lastaan, mutta uupuvat, kun sitä apua ei tule mistään muualta.
Minun sukulainen lopetti varhaiskasvatuksen erityisopettajana juuri sen takia, koska se tilanne oli ihan toivoton. On niin paljon huonosti käyttäytyviä lapsia, joille ei saa antaa mitään kurinpalautusta - et saa edes sanoa tiukasti mitään, tai ottaa lapsesta kiinni. Ei hän jaksanut tehdä töitä lasten kanssa, koska hän ei pystynyt millään tavalla auttamaan niitä ongelmallisia lapsia. Ja hänkin sanoi, että nämä tapaukset ovat tikittäviä aikapommeja. Kun ne pystyvät jo pienenä lapsena ties minkälaisiin kamaliin tekoihin (esim. kuristavat toisia tai peittävät toisen suun ja nenän niin, ettei toinen pysty hengittämään), niin odottakaas vain kun saavuttavat murrosiän ja aikuisuuden. Minusta on käsittämätöntä, että joku 8-vuotias haluaa - ja edes tietää - satuttaa toista niin, että toinen ei saa henkeä. Ja pelottavinta on se, että noilla lapsilla ei ole mitään omatuntoa. He saattavat oikeasti laittaa toisen hengenvaaralliseen tilanteeseen, ja sen jälkeen vain kohauttavat olkiaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Kirjoitit hyvin ja aivan täyttä asiaa. Moni todella taitava ja hyvä pitkänlinjan vakahenkilö on irtisanoutunut, lähtenyt välittömästi määrä-aikaisuuden päättymisen jälkeen - ykisnkertaisesti kadonnut koko alalta. Vaihtanut työhön missä ei ihmisestä imetä kaikkea mikä irti saadaan.

Jos hoitaja /ope puuttuu kiusaamiseen ja keskeyttää sen, lapsi reagoi tilanteeseen yliolkaisesti ääntään kyllästyneesti vääntäen samalla juosten poispäin seuraavaa kiusattavaa etsimään : heiiii mähän sanoin jo että anteeeeekkkkxx..

Aikuiset rikolliset sanoisivat samaa jos poliisi ei rikollisen kohdatessaan saisi tehdä muuta kuin vaatia rikollista pyytämään anteeksi.

Lapsen rankaiseminen tai kiinnipitely on lasun paikka (tai opettajan tapauksessa potkujen paikka). Ei se ole sattumaa, että valitaan lapsen rauhoittaminen ruudun avulla, koska se on ainoa sallittu keino millä lapsi on mahdollista saada rauhoittumaan.
Tällaiset hölinät on niin älyttömän ärsyttävää suoranaista paaaskhapuhetta.
Lapsen voi rauhoittaa vaikka sadalla eri keinolla, joista mikään ei sisällä väkivaltaa. Nykyihmiset ei vaan kestä hetkeäkään lapsen mielipahaa ja huutoa, saati sitä että lapsella olisi tylsää. Nämä kuitekin on ihan perusasioita lapsen oppia elämässä.

Niitä sataa keinoa yhdistää se että ne eivät toimi. Jos mahdollisuus fyysisiin keinoihin puuttuu niin lapsen on helppo olla tottelematta.
Tulisin varmasti hulluksi päiväkodissa nykymeinigillä. On se ihmeellistä, että kaikki menee vain pahempaa suuntaan, niin kouluissa kuin päiväkodissa, mutta asioista päättävät eivät tee mitään tälle. Enkä nyt tarkoita sitä päiväkodin johtajaa, vaan kasvatuksen suuntaviivoja vetäviä tahoja.

Homma on aate- ja tutkijavetoista. Yliopiston norsunluutorneissa väsätään teorioita ja kasvatusalan kentän tehtävä on sitten yrittää toteuttaa ne teoriat käytännössä. Jos kentältä käsin valitetaan tutkijoille, että teoria on huono niin tutkijat vetoavat siihen, että teoria perustuu tutkittuun tietoon eikä siksi voi olla väärä. Myös laki velvoittaa päiväkotien työntekijöitä toimimaan tutkittuun tietoon pohjautuen.
Jos nämä "erityis" lapset ovat kantislapsia ja niitä on noin paljon täytyy miettiä, mitä ihmettä on tapahtunut suomalaisten geeniperimälle?? Ei vielä 90-luvulla ollut tuollaisia käytösvammaisia kakaroita joka luokassa. Kuolataan vaan, ollaan muiden kimpussa eikä ymmärretä puhetta??

Erityisyys tarkoittaa suunnilleen samaa kuin mitä kurittomuus ennen tarkoitti.
Nyt olisi aika lopettaa kaverivanhemmuus. Monessa perheessä lapsi on ottanut vallan ja sanelee säännöt. Tämä ei toimi päiväkodissa ja koulussa ja lapsi sitten taistelee sitä vastaan. Vanhemmat eivät halua tuottaa lapselle pettymystä, ei kestetä yhtään huutoa ja kiukuttulua. Lapsi saa aina lelun, kun mennään kauppaan niin pysyy tyytyväisenä. Pienellä jo tabletti tai puhlin kädessä rattaissa että vanhemmat saa rauhassa tehdä ostokset.
Lähes päivittäin lapset päiväkodissa hoitajalle kertoo, kuinka sai taas sitä ja tätä kaupasta. Ja kun kysyy miksi, oliko jokin lahja niin lapsi vastaa kun olin kiltisti.
Lapsi voi purkaa vaikka pahaa oloaan päiväkodissa käytöshäiriöllä. Päiväkodeissa lienee erityislastentarhanopettajia joilla on koulutusta ja tietoa miten tällaiseen asiaan puututaan ja miten asia hoidetaan ja jos kyseisestä päiväkodista tällainen erityisosaaja puuttuu on päiväkodin henkilökunnan asia hoitaa köytöshäiriöisellle lapselle päiväkotiorganisaatiosta apua. Muiden päiväkodissa olevien lasten vanhempien asia ei ainakaan ole ojentaa tällaista käytöshäiriöistä lasta, mutta jos huomaavat tällaista häiriökäyttäytymistä on siitä tietysti puhuttava päiväkodin henkilöstön kanssa.
Mä en ollut päivääkään päiväkodissa, vaan ihan täysin kotihoidettu. Mutta meillä oli välillä muutamia päiviä hoidossa naapurin tyttö, joka potki, tukisti ja löi nyrkillä aina kun olimme kahden. Tämä 1970-80-lukujen taitteessa.
Joten en sanoisi tätä mitenkään nykypäivän ilmiöksi.
Pojat on poikia asenne. Sen vuoksi Yhdysvaltain presidenttinäkin istuu mies, jolla ei ole minkäänlaista impulssikontrollia.
Vierailija kirjoitti:
Nyt olisi aika lopettaa kaverivanhemmuus. Monessa perheessä lapsi on ottanut vallan ja sanelee säännöt. Tämä ei toimi päiväkodissa ja koulussa ja lapsi sitten taistelee sitä vastaan. Vanhemmat eivät halua tuottaa lapselle pettymystä, ei kestetä yhtään huutoa ja kiukuttulua. Lapsi saa aina lelun, kun mennään kauppaan niin pysyy tyytyväisenä. Pienellä jo tabletti tai puhlin kädessä rattaissa että vanhemmat saa rauhassa tehdä ostokset.
Lähes päivittäin lapset päiväkodissa hoitajalle kertoo, kuinka sai taas sitä ja tätä kaupasta. Ja kun kysyy miksi, oliko jokin lahja niin lapsi vastaa kun olin kiltisti.
Jos lapsen koskemattomuutta rikkoo kurinpitotarkoituksessa niin se on lasun paikka. Erityisesti julkisilla paikoilla kuten kaupassa vanhemmat joutuvat olemaan todella tarkkoja siitä miten he kohtelevat lasta. Keinoja lapsen rauhoittamiseen ei juuri ole, paitsi tosiaan se puhelin tai tabletti tai sitten lapsen lahjominen.
Jos kotikasvatus pohjaa siihen, että
-naisia ei tarvitse totella
-vääräuskoisilla ei ole mitään arvoa ja heitä voi kohdella miten tahansa
-jos mahdollista, vääräuskoisen kiusaaminen, vahingoittaminen tai myöhemmin tappaminen on positiivista,
niin vaikeata on päiväkodissa saada tuota muuttumaan.
Isä on kuitenkin erityisesti näissä tapauksissa se korkein auktoriteetti, joka määrää käytöstavat.
Vierailija kirjoitti:
Jos nämä "erityis" lapset ovat kantislapsia ja niitä on noin paljon täytyy miettiä, mitä ihmettä on tapahtunut suomalaisten geeniperimälle?? Ei vielä 90-luvulla ollut tuollaisia käytösvammaisia kakaroita joka luokassa. Kuolataan vaan, ollaan muiden kimpussa eikä ymmärretä puhetta??
Yleensä siellä kotona on mielenterveysongelmainen vanhempi, joka ei reagoi lapsen tarpeisiin. Lapsi voi saada suht mekaanisesti perustarpeensa hoidettua, ruuan, vaatteet jne. mutta muuten siellä istuu vanhempi tuijottamassa kaukaisuuteen tai pötköttelee pedissä. Koska se vanhempi ei reagoi, lapsi käyttää koko ajan kovempia keinoja saadakseen huomiota. t: sossu
Vierailija kirjoitti:
Olen lastenhoitaja ja kokenut tätä paljon ja nähnyt muille tapahtuvan. Väkivalta ei ole ammatista kiinni,myös opet saavat väkivaltaa osakseen esim kivi päähän.
Koen että tämä on osa suurempaa kokonaisuutta eli naiset kokevat suomessa paljon väkivalta, töissä ja vapaalla. Vou olla että esim treffeillä joutuu raiskauksen kohteeksi tai on väkivaltainen kumppani ja töissä on myös väkivaltaa.
Tähän on mahdoton puuttua koska varhaiskasvatus on oikeus, ainoastaan koulusta voi laittaa pois
Eikö ne mies opettajat/ohjaajat sitten koe vastaavaa? Vai onko se ainoastaan ongelma, kun nainen kokee näitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin kerran tapauksen, missä rajaton potkiva lapsi riehui kykenemättä rauhoittumaan mitenkään. Apuun riensi empaattinen ja kokenut Veo ( Varhaiskasvatuksen erityisopettaja) joka ilmeisesti nyky-ohjeistuksen mukaisesti pysäytti riehuvan lapsen rauhoittavasti puhuen. Tunteiden sanoittamisen tueksi ja niiden nimeämisen avuksi kaivetut kortit vain lensivät ilmaan kun Veo sai nippanappa väistettyä suoraan naamaan tulevan tosi nopean ylläripotkun.
Lapsen juostessa karkuun nauraa räkättäen ja mennessääni vielä lattialla leikkivän lapsen käden päälle polkaisten, jäi Veo keräilemään korttejaan ja maanittelemaan poikaa luokseen.
Miten tuollaisen tilanteen ammatttilainen purkaa ettei se toistui? (En jäänyt katsomaan miten Veo toimi.)
Veo yrittää aina vain uudestaan sitä sanoitusta tunnekorttien ja/tai tunnemittarin kanssa. Ei hän voi olla epäammattimainen niin kuin joku vanhanajan kelto joka olisi ottanut pojan holdingiin. Muutaman tuhannen sanoitusyrityksen jälkeen luultavasti alkaa painostus, että vanhemmat veisivät pojan adhd-tutkimuksiin.
Veon tehtävä on vaan ottaa iskuja vastaan ja heilutella niitä kuvakortteja. Pari päivää saikkua jos Veon silmä on musta tai käsi kipeä. Sitten vaan uudestaan töihin sanoittamaan ja nimeämään riehuvan lapsen tunteita. Niinhän me Opet. Lastenhoitajat, ja avustajatkin tehdään. Tää työ on aivan sairasta ja joo, jäisin tosi nopeasti pois jos ei olisi vuokraa maksettavana. Oksettava ala.
T. Helsinki koillinen
Jos vanhempi antaa lapselle luunapin niin lapsi saa siitä elinikäiset traumat ja lapsi otetaan huostaan. Mutta jos yksi lapsi hakkaa toista lasta kepillä päiväkodissa niin siitä ei seuraa mitään.