Ihanaa ! Kuntavaalit on tulossa. Helsingilläkin on vielä toivoa.
Ihanaa. Vihdoinkin Helsingin kaupunginvatuusto vaihtuu. Ainakin toivoa jostain paremmasta on.
Viime kauden ajan jälki on ollut aivan hirveää.
Helsingin ydinkeskustan liikenne on tärvelty täysin, HSL:n talous on kuralla, matka-ajat joka välineellä ovat kasvaneet järkyttävästi eikä ihmiset halua enää käyttää julkisiakaan. Rahat on kriisin keskellä laitettu toinen toistaan typerämpiin ja turhempiin pyörätiehankkeisiin.
Kaupungin keskusta on nyt täynnä tyhjää liiketilaa ja ihmiset puuttuvat. Jotain on nyt tehtävät toisin.
Äänestäkää nyt hyvät ihmiset fiksua ehdokasta jolla on jonkinlaista talousosaamista tai ongelmanratkaisukykyä.
Kommentit (232)
HSL:n lippuhinnat on liian korkeat. Nuoret kulkee porukalla Uberilla koska se tulee halvemmaksi kuin ostaa erillisiä bussi tai raitiovaunulippuja. Lisäksi pääsee ovelta ovelle eikä tarvitse vaihtaa välissä.
Jos perhe ostaa HSL:n liput mennäkseen Helsingin keskustaan ostoksille, samalla rahalla ajaisi ainakin 1800km yösähköllä ladatulla sähköautolla. ( 1,5e/100km) Eli halvemmaksi tulisi ajaa sähköautolla ostoksille vaikka Tampereelle ja rahaa jäisi vielä isoihin jäätelöihinkin. Päästötkin saattavat jäädä pienemmäksi.
HSL.n korkeat lippuhinnat johtuavat siitä että rahaa on vihreiden ja demareiden sekä vasemmiston päätöksellä täysin holtittomasti laitettu esim. turhaan ja typerään Länsi-Helsingin turhaan pikaraitiotiehankkeeseen.
Kaikki laskelmat osoittivat että hanke ei ole taloudellisesti kannattava ja sitten vielä Tekniikka-ja Talous -lehti todisti että se ei ole edes vähäpäästöisin ratkaisu. Typerä päästös ja ennen kaikkea todella NOLO vihreille. Ei kannattaisi tehdä päätöksiä vain ideologia edellä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä järkeä on suunnitella ahtaalla niemellä sijaitsevan kaupungin keskustaan mahdollisimman kömpelö ja ylisuuri maan päällä kulkeva kaupunkijuna ? Miksi jostain Lassilasta pitäisi tuoda junalasteittain ihmisiä Stockmannin oven eteen ?
Eihän keskustaan nykyisin edes tule kukaan ? Joten miksi näitä ihmisiä tulisi sitten juuri Lassilasta josta muutenkin tulee jo juna keskustaan ?
Varsinkin jos sen tieltä joudutaan siirtämään muuta liikennettä ja jos sekä rakennus- että ylläpitokustannukset ovat suuret. Ja kun tämä ratkaisu vielä päästääkiin enemmän kuin esim. sähköbussit.
Hyväksi havaittu ratkaisuhan lähes kaikissa kaupungeissa Euroopassa on ollut siirtää tällainen raideliikenne metron muodossa maan alle samoin kuin suurempi autoliikennekin.
Jossain lehtijutussa kerrottiin että tämä nyt vain oli jonkun vihreän kunnallispoliitikon päähän pisto.
Ei mitään järkeä. Vihreät ja demarit asialla taas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sähköautolla voi ajaa 200km HSL:n lipun hinnalla. Helsinkiläisen tulee halvemmaksi mennä Tampereelle sähköautolla shoppailemaan kuin raitiovaunulla Stockmanille.
Ja kun pysäköinti maksaa keskustan halleissa jotain 14e /h tulee halvemmaksi mennä ihan minne vaan muualle kuin Helsingin keskustaan keskustaan shoppailemaan.
Vaalikoneessa oli pitänyt kysyä että pitääkö Helsingin keskusta pitää hengissä.
En ole koskaan tajunnut sitä vinkumista, että Stokkan viereen pitäisi päästä omalla autolla parkkiin ja tietenkin ilmaiseksi! Eihän minkään länsimaan pääkaupungissa ole keskustaa pyhitetty kadunvarsiparkeille!Jotkut kuvittelevat, että Helsingissä pitäisi saada ajaa ja parkkeerata kuin Kärsämäen S-marketin pihaan?! Onhan itsestään selvää, että isot ostokset tehdään nykyään isoissa hypermarketeissa ja muut kauppakeskuksissa. Tämähän on ollut selvä
Kannattaisi lukea joskus Hesaria niin ymmärtäisi jotain;
Maija Aalto HS, Milla Palkoaho HS
24.5.2023 16:17 | Päivitetty 24.5.2023 17:09
HS:N tietojen mukaan Helsingin keskustassa on nyt ennätysmäärä tyhjiä liiketiloja.
Lähipäivinä julkaistavien ja keväällä tehdyn elinvoimalaskennan mukaan tyhjiä liiketiloja oli noin 9,6 prosenttia kaikista liiketiloista eli 293 kappaletta. Tuoreet luvut käyvät ilmi tuoreesta laskelmasta, jonka HS on nähnyt.
Laskentaa on tehty vuodesta 2016 ja tyhjien liiketilojen osalta Helsingin tulos on surkein tähän asti. Viime vuoteen verrattunakin tyhjien tilojen osuus on edelleen kasvanut.
HELSINGIN keskustan vetovoima on laskenut nopeasti jo vuosia ja tilanne huolestuttaa niin yrittäjiä kuin kuntapoliitikkojakin.
Jytkyteltalla oli taas tunnelmaa. Wille Ryydman saa valtaisan äänisaaliin 👍
Vierailija kirjoitti:
"Punavihreä allianssi jatkaa." Vahvasti siltä näyttää, vaikka vihreiden kannatus tekisi millaisen syväkyykyn hyvänsä.
Vihreät enää kateudesta vihreät
Vierailija kirjoitti:
Helsingin talous ei ole kuralla. Paitsi kun hallitus aikoo ottaa Helsingin säästöt omaan käyttöönsä.
Liikenteen päästöt pitää jollain keinoin vähentyä, tai Helsinki maksaa valtavasti sakkoja. Ja moni keskustan liikennettä kritisoivat, ei edes siellä aja. Minä ajan, mutta mielummin menen julkisilla.
No ovatko ne päästöt sitten Helsingin valtuuston kahden viime kauden päätöksillä vähentyneet ?
Oslossa päästöt vähenivät tehokkasti kun tuettiin sähköautoilua.
Tuo Sinnemäen viime vuosien autovihamielinen liikennepolitiikka ja vasemmiston kateus sähköautoilijoita kohtaan on ollut lapsellista sekoilua ja tilastoista voi havaita ettei se ole vähentänyt päästöjä. Järjettömiä summia verovaroja tungetaan turhiin kankeisiin ja vanhanaikaisiin pikaraitiovaunuihin tai ylämäkien poistoon täysin toimivista pyöräteistä. Nämäkin rahat olisi voinut suoraan sijoittaa latausinfran rakentamiseen ja uusien sähköbussien hankintaan.
Liikenteen päästöihin vaikuttaa yksinkertaisesti autojen, rekkojen, bussien ym ajoneuvojen päästöjen väheneminen. Ja iloinen uutinen on että sähköautojen ja akkujen kehitys on ollut nopeaa. Lähivuosina tulee myyntiin akkuja joiden käyttöikä on käytännössä ikuinen. Erilaisia vaihtoehtoisia akkumateriaalejakin on löytynyt
Autojen päästöt vähenevät kun ne muuttuvat sähköisiksi ja erilaiset muutkin sähköiset kulkuneuvot lisääntyvät.
Ei ole mitään syytä tukkia keskustan autoliikennettä tai vähentää kaistoja kaduilla. Sähkäauto ei haise, melua tai päästä ja katupölykin pystytään hoitamaan oikeanlaisilla hiekkaan sekoitettavilla aineilla jos se oikeasti ihmisiä vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Länsi-Helsingin pikaraitiotie oli tyhmä päätös. Kokoomuksen laskutaitoiset ja täysjärkiset valtuutetut vastustivat sitä.
Järkyttävän kallis hanke, joka sekoittaa loputtomilla tietöillä Helsingin liikenteen vuosikausiksi ja jota vihervasemmisto perusteli vähäpäästöisenä. Lisäksi tuo mukapikaraitiovaunu ajaa Munkkiniemen ja Munkkivuoren ohi ja pyshätyy niuin harvoin että se palvelee paljon huonommin asukkaita kuin sähköbussit.
Lisäksi Tekniikka ja Talouslehti julkaisi laskelmat, jotka todistivat että sähköbussit olisivat päästäneet vähemmän koska tuo pikaraitiovaunu kolistelee arki-iltaisin lähes tyhjänä.
Tuo oli niin iso virhe että mielestäni sitä kannattaneiden valtuutettujen kannattaisi hävetä ja jättäytyä antekksi pyydellen kokonaan pois kunnallispolitiikasta.
Älkää nyt ainakaa äänestäkö tuota porukkaa uudelleen valtuustoon.
Joo, just kun Helsinki on ollut vuosikausia sekaisin Mannerheimintien remontin vuoksi, Mannerheimintie myllätään sitten parin vuoden päästö uudelleen tuon turhan pikaraitiotien vuoksi. Länsi-Helsinki joutuu elämään lähemmäs vuosikymmenen keskellä remontteja ja raitivovaunu 4:n reittiä siirrellään holtittomasti minne sattuu.
Kiitos vihreät, vasemmisto ja demarit. Ei mennyt ihan putkeen tämäkään. Ihan täyttä sekoilua taas.
Vierailija kirjoitti:
HSL:n lippuhinnat on liian korkeat. Nuoret kulkee porukalla Uberilla koska se tulee halvemmaksi kuin ostaa erillisiä bussi tai raitiovaunulippuja. Lisäksi pääsee ovelta ovelle eikä tarvitse vaihtaa välissä.
Jos perhe ostaa HSL:n liput mennäkseen Helsingin keskustaan ostoksille, samalla rahalla ajaisi ainakin 1800km yösähköllä ladatulla sähköautolla. ( 1,5e/100km) Eli halvemmaksi tulisi ajaa sähköautolla ostoksille vaikka Tampereelle ja rahaa jäisi vielä isoihin jäätelöihinkin. Päästötkin saattavat jäädä pienemmäksi.
HSL.n korkeat lippuhinnat johtuavat siitä että rahaa on vihreiden ja demareiden sekä vasemmiston päätöksellä täysin holtittomasti laitettu esim. turhaan ja typerään Länsi-Helsingin turhaan pikaraitiotiehankkeeseen.
Kaikki laskelmat osoittivat että hanke ei ole taloudellisesti kannattava ja sitten vielä Tekniikka-ja Talous -lehti todisti että se ei ole edes vähäpäästöisin ratkaisu. Ty
Rahaa on laitettu holtittomasti pikaraitiovaunuhankkeisiin ja ylämäkien poistoon pyöräteistä. Tuo Länsi-Helsingin typerä pikaraitiotiehanke tulee sitten tämän nykyisen talouskaaoksen päälle. Saisiko sitä mitenkään enää peruttua ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin siis vihervasemmistohan Sinnemäen johdolla näitä turhia pyörätiehankkeita on ajanut ja keskustan liikenteen sotkenut.
Vain roska- ja taksikuskit ajaa Helsingin keskustassa. Muut kävelee.
Meidän toimistossa autolla tulee kaikki joilla siihen on mahdollisuus. Säästän autoillessa n. 150h työaikaa vuodessa ja mulla tuntipalkka, joten ei todellakaan kannata istua tuntia päivässä raitiovaunussa.
Käytin aiemmin tyytyväisenä nelosen raitsikka, mutta kun sillä nykyisin matka-aika on kaksinkertaistunut.
Jostain Porvoosta pääsee nykyisin nopeammin keskustaan kuin Länsi-Helsingistä. Kertoo jotain. Minun verorahoillani tätä julkista liikennettä kuitenkin pyöritetään.
Miettikää minkälainen mittava terveyshaitta on se että helsinkiläiset joutuvat nimenomaan istumaan julkisissa kulkuneuvoissa puoli tuntia pidempään päivittäin. Ja kuinka paljon se lisää ihmisten stressiä ja unettomuutta kun päivässä on vähemmän aikaa kuin ennen.
Tuohan suoraan lisää sydän-ja verisuonitautien määrää ja nostaa terveydenhoitomenoja.
Kun säästä autoillessa 1h-1,5h päivittäin aikaa työmatkoissa ehdin käydä kuntosalilla tai lenkilläkin työpäivän päätteeksi. Kun nyt vielä se sähköauton lataus järjestyisi kaikille.
Vierailija kirjoitti:
HSL:n lippujen hinnat ovat sitä luokkaa että lukioikäinen poikani on kaverinsa kanssa alkanut kulkea keskustaan Uberilla kun se tulee kuulemma halvemmaksi kuin raiutiovaunuliput. Joskus Uber-matka oli maksanut vaan n. 7e ja se sentään vie nopeasti perille.
HSL:n lippuhinnat eivät siis ole enää kilpailukykyiset. Huonolta näyttää tulevaisuus.
Virossa edes ilmainen joukkoliikenne ei kasvattanut sen suosiota ja nyt siitä ollaan luopumassa. Autot eivät ole katoamassa minnekään. Niiden sähköistämistä tulisi edistää.
On totta että hitaalla ja heikosti palvelevalla julkisella liikenteellä on kansaterveydellisiä vaikutuksia. Tunti päivässä enemmän bussissa tai raitiovaunussa istumista näkyy sydän ja verisuonitautien lisääntymisenä.
Ja sitten tuo helsinkiläisten heikon ja hitaan liikenteen vuoksi vähentyvä vapaa-aika ja lisääntyvä stressi heikentää terveyttä myös. Ei auta että kaksi kuukautta vuodessa sateettomina päivinä voi käyttää miljoonien eurojen pyöräteitä jos suurin osa vuodesta menee apaattisena ruuhkissa istuessa.
Liikenne sujuvaksi, enemmän suoria julkisen liikenteen yhteyksiä, sähköautojen latausinfra kuntoon Helsingissä !
Eli älä äänestä vihervasemmistoa. Äänestä ihan mitä tahansa muuta.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä sitä että kaupunginvaltuusto tai jotkut poliitikot siellä haluavat päättää rakennusten ulkonäöstä. Eikö tuollaiset asiat voisi jättää alan ammattilaisille ?
Seuraavaksi valtuusto haluaa varmaan suuressa viisaudessaan valita Musiikkitalon ohjelmiston ja kaupunginkirjastojen kirjat.
Ei kai nyt joku kunnallispoliitikko ole pätevä päättämään tuollaisista asioista. Menee vaan veronmaksajien rahoja hukkaan jos sotkeutuvat muuhun kuin rahojen käyttöön.
Sen sijaan on kyllä hyvä kysymys kannattaako kaupunki tärvellä liian ahtaalla ja korkealla rakentamisella jonkun vihreän ideologian huumaamana päästöpaniikin vallassa.
Näistä nyt tehtävistä typeristä ratkaisuista kärsivät tulevat sukupolvet satoja vuosia.
Kaupunkia pitäisi suunnitella väljemmin ja viheralueet tulee jättää rakentamatta. Liikentee tulee sujua.
Vierailija kirjoitti:
On totta että hitaalla ja heikosti palvelevalla julkisella liikenteellä on kansaterveydellisiä vaikutuksia. Tunti päivässä enemmän bussissa tai raitiovaunussa istumista näkyy sydän ja verisuonitautien lisääntymisenä.
Ja sitten tuo helsinkiläisten heikon ja hitaan liikenteen vuoksi vähentyvä vapaa-aika ja lisääntyvä stressi heikentää terveyttä myös. Ei auta että kaksi kuukautta vuodessa sateettomina päivinä voi käyttää miljoonien eurojen pyöräteitä jos suurin osa vuodesta menee apaattisena ruuhkissa istuessa.
Liikenne sujuvaksi, enemmän suoria julkisen liikenteen yhteyksiä, sähköautojen latausinfra kuntoon Helsingissä !
Eli älä äänestä vihervasemmistoa. Äänestä ihan mitä tahansa muuta.
Meilahden lääkärit ja tutkijat kuolevat ennenaikaisesti kun joutuvat istumaan turhaan 2h päivässä ruuhkabusseissa eivätkä pääse nopeasti autolla töihin. Miettikää mitä kustannuksia tämä aiheuttaa yhteiskunnalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei tee keskustasta epäviihtyisämpää mielestäni kuin runsas yksityisautoilu. Eipä sinne tule mentyä sitten vastaisuudessakaan kuin hyvin harvoin. Monet täällä ilmeisesti tykkäävät kävellä autojen seassa ja haistella pakokaasuja sekä katupölyä.
Nykyautot on niin hiljasia ja katalysoituja että mitä ne haittaa. 70-luvulla ei inisty autoista yhtä paljon vaikka ne hais ja pärisi paljo enemmä.
Suomessa taitaa olla yksi Euroopsn vanhimpia autokantoja.
Ja tämä siksi että vihreät vihaa lapsellisesti ihan kaikkia autoja ja se että vasemmisto ja demarit ovat vastustaneet sähköautoilun tukemista ja latausinfran rakentamista koska ovat kateellisia rikkaille sähköautoilijoille.
Ei olla tajuttu että köythätkin ensi vuonna voisivat jo ajaa erittäin halvasti sähköautolla, jos vain olisi se paikka missä ladata halpaa yösähköä.
Esim. Norjassa liikenteen päästöt ovat pudonneet hurjasti kun sähköautoilia on tuettu.
Suomessa vihervasemmiston typerä ja lapsellinen autovihamielisyys ei ole onnistunut pudottamaan liikenteen päästöjä.
Vierailija kirjoitti:
Helsingin talous ei ole kuralla. Paitsi kun hallitus aikoo ottaa Helsingin säästöt omaan käyttöönsä.
Liikenteen päästöt pitää jollain keinoin vähentyä, tai Helsinki maksaa valtavasti sakkoja. Ja moni keskustan liikennettä kritisoivat, ei edes siellä aja. Minä ajan, mutta mielummin menen julkisilla.
No liikenteen päästöthän eivät Sinnemäen ja vihervasemmiston lapselllisen autovihamielisillä päästöksillä ole viime valtuustokausien aikana vähentyneet Helsingissä yhtään. Jos jotain muutosta on ollut se on johtunut vain autokannan vähäisestä uusiutumisesta.
On aikaansaatu vain palvelujen, yritysten ja ihmiset joukkopako keskustasta, ankea kaupunki, liikenneruuhkia kehäväylille, julkisen liikenteen käyttöasteen romahdus, heikommin palveleva julkinen liikenne, vähemmän epäsuoria yhteyksiä keskustaan, työmatkojen pidentymistä ja sen seurauksena helsinkiläisten lihomista ja terveyden heikentymistä jne.
Norja on onnistunut vähentämään rajusti liikenteen päästöjä tukemalla sähköautoilua.
On ymmärrettävä että kaupunkia ja isoja liikenneväyliä suunnittellaan sadoiksi vuosiksi eteenpäin ja että autoliikenne muuttuu joka tapauksessa sähköiseksi ja päästöttömäksi, kyse on vaan muutosnopeudesta.
Kaupunkia ja sen liikenneväyliä ei pidä tärvellä turhaan. Tulkevaisuuden kaupunkilaiset tarvitsevat niitä myös näille päästöttömilkle autoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingin talous ei ole kuralla. Paitsi kun hallitus aikoo ottaa Helsingin säästöt omaan käyttöönsä.
Liikenteen päästöt pitää jollain keinoin vähentyä, tai Helsinki maksaa valtavasti sakkoja. Ja moni keskustan liikennettä kritisoivat, ei edes siellä aja. Minä ajan, mutta mielummin menen julkisilla.
No liikenteen päästöthän eivät Sinnemäen ja vihervasemmiston lapselllisen autovihamielisillä päästöksillä ole viime valtuustokausien aikana vähentyneet Helsingissä yhtään. Jos jotain muutosta on ollut se on johtunut vain autokannan vähäisestä uusiutumisesta.
On aikaansaatu vain palvelujen, yritysten ja ihmiset joukkopako keskustasta, ankea kaupunki, liikenneruuhkia kehäväylille, julkisen liikenteen käyttöasteen romahdus, heikommin palveleva julkinen liikenne, vähemmän epäsuoria yhteyksiä keskustaan, työmatkojen pidentymistä ja sen
Eli jos haluat että päästöt vähenevät älä äänestä vihreitä tai demareita. Nämä puolueet ovat tässä epäonnistuneet.
Huvittavaa että matka-aika Länsi-Helsingistä Lahteen kestää lähes yhtä kauan kuin raitiovaunulla Stockmannille.
Hinta sähköautolla Helsinki _Lahti ja takaisin = n. 3e ( yösähkö n. 1,5e/ 100km kun sähkön hinta on n. 7-8c/KWh
Hinta raitiovaunu 4:llä Sotckmannille ja takaisin 6,8e
Ei ihme että Helsingin keskustan vetovoima on kadonnut.
Lihasvoimin tehtävä pyöräily tulee ehdottomasti kieltää Helsingissä.
Se påästää selvästi enemmän kuin sähköpyöräily tuulisähköllä.
Samalla päästään eroon näistä vihreitä kovasti vaivaavista pyöräteiden ylämäkiongelmista.
Vihervasemmiston enenmmistöpäätöksellä on valtuustossa vastustettu sähköautoilun tukemista ja häädetty autot, yritykset, kivijalkaliikkeet ja ihmiset keskustasta mikä on johtanut siihen että autoilla vaan ajetaan aiempaa pitempiä matkoja kehän ostoskeskuksiin joissa on ilmainen pysäköinti.
Julkisen liikenteen tuottamia palveluja on heikennetty nostamalla niiden hintaa, pidentämällä matka-aikoja, poistamalla suoria aiemmin hyvin toimineita bussi-ja raitiovaunuyhteyksiä ja lisäämällä liian kalliita kömpelöitä ja liian harvoin pysähtyviä pikaraitiovaunulinjoja paikkoihin joihin ne eivät mahdu. Seurauksena julkisen liikenteen käyttöaste ja tehdyt matkat ovat viimeisen 5 vuoden aikana laskeneet.
Nuoriso ei enää julkisesta liikenteestä innostu koska se on hidas hankala ja öisin jopa vaarallinen koska juopot, narkkarit ja ahdistelija. Taksit ovat niittäneet viime vuosina mainetta lähinnä raiskaavilla taksikuskeilla ja törkeillä hintapyynnöillä.
Tilanteen voittajan selviää Uber ja erilaiset sähkövempaimet sekä sähköautot jos vaan lataus onnistuu.