Miksi usein väitetään, ettei vapaaehtoisesti lapseton voi tietää, millaista lapsiperhearki on?
Sanotaan, ettei vela voi sitä tietää, koska ei ole itse ollut vanhempi tai ei ole itse elänyt sellaista elämää. Tuossahan on totta vain se, ettei vela tosiaan ole tai ole ollut itse vanhempi. Mutta voi silti hyvinkin tietää, millaista lapsiperheen arki on ja on voinut ja monissa tapauksissa onkin elänyt sellaista elämää myös itse. Silloin, kun vela oli itse lapsi. Joten ne velan mielikuvat kaaosmaisesta lapsiperhearjesta ja kiukkuisista ja väsyneistä vanhemmista voivat perustua ihan todellisiin omiin kokemuksiin, eivätkä olekaan mitään tuulesta temmattuja päähänpinttymiä.
Kommentit (10)
No joo, mutta kyllä se lapsen ja vanhemman kokemus on aikalailla erilainen kuitenkin.
Minulla oli 4 pikkusisarusta ja äitini oli perhepäivähoitaja. Tiesin jo teininä, etten halua sellaista elämääni enää ikinä.
Usein se ajatus tuntuu tulevan sieltä omasta, ei niin rakkauden täyteisestä lapsuudesta. Surullista sinänsä. Jos haluaa, voi myös pyrkiä tarjoamaan omille lapsille toisenlaisen lapsuuden, tosin se ei ole aina helppoa ja voi mennä joskus toiseen äärilaitaan.
Ei voi täysin tietääkään, mutta riittävästi tehdäkseen omaa elämäänsä koskevan päätöksen.
Hän ei voi kuitenkaan tietää miltä jostain toisesta tuntuu olla vanhempi eikä kaikki kokemukset ole samanlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Usein se ajatus tuntuu tulevan sieltä omasta, ei niin rakkauden täyteisestä lapsuudesta. Surullista sinänsä. Jos haluaa, voi myös pyrkiä tarjoamaan omille lapsille toisenlaisen lapsuuden, tosin se ei ole aina helppoa ja voi mennä joskus toiseen äärilaitaan.
Hyvin usein sitä toistaa samoja kaavoja omassa vanhemmuudesta kuin mitä koki lapsena.
Jos on paljon hoitanut vaikka sisarusten lapsia niin onhan siitä lapsiperhe arjesta realistinen kuva. Tai jos on seurannut vaikka Supernanny Suomi -sarjaa.
Ei lapsen saamisessa olennaista ole se arki, vaan se että koko elämän keskipiste siirtyy itsestä toiseen ihmiseen ja se tuo elämälle tarkoituksen ja merkityksen.
Kaiken arjen ja väsymyksen jaksaa kun oman elämän tarkoitus on kristallin kirkas ja se on lapsesta huolehtiminen.
Vierailija kirjoitti:
Usein se ajatus tuntuu tulevan sieltä omasta, ei niin rakkauden täyteisestä lapsuudesta. Surullista sinänsä. Jos haluaa, voi myös pyrkiä tarjoamaan omille lapsille toisenlaisen lapsuuden, tosin se ei ole aina helppoa ja voi mennä joskus toiseen äärilaitaan.
Kyse ei läheskään aina ole se, että lapsuus olisi rakkaudeton vaan esim persoona erot. Omat vanhemmat voivat rakastaa vilskettä ja elämää ja kaaosta. Lapsi voi kaivata rauhaa ja hiljaisuutta.
Myös rakastettu lapsi voi myös nähdä vanhemman uupumuksen ja tajuta miten äärirajoilla tämä on. Vaikka olisi rakastettu.
Vierailija kirjoitti:
Miksi minun edes pitäisi tietää? En tiedä myöskään, mitä on olla kolmiloikkaaja.
-vela-
Tämä. Miksi pitää vakuutella tietävänsä asiaa mitä ei voi tietää? Jokainen vamhempi on ollut myös lapseton, eli on aika ennen niitä lapsia. Jokainen heistä tietää miten elämä muuttuu lapsen myötä, heidän kohdallaan. Mutta kukaan muu ei voi sivusta sitä sanoa. Toinen, jolla on sama elämäntilanne voi olla lähimpänä sitä. Mulla on kolme lasta, mutta en mäkään siltikään voi sanoa, että tiedän mitä se on jos niitä olisi vaikka kuusi tai jos olisi jotain sairautta tms. Enkä tiedä sitäkään millaista on olla vela, enkä halua tietääkään.
Miksi minun edes pitäisi tietää? En tiedä myöskään, mitä on olla kolmiloikkaaja.
-vela-