Lapsuudenkodissani piehtaroitiin köyhyydessä ja vaatimattomuudessa
Oikeasti vanhempani olivat töissä lähes koko lapsuuteni ajan ja rahaa oli syöttää, juottaa ja vaatettaa lapset eli hoitaa perusasiat. Meillä vain tehtiin tiettäväksi ettei rahaa ole kuten rikkaammilla. Jos päiväkodissa tai koulussa kiusattiin niin syynä oli se kun rikkaampien perheiden lapset kiusaavat köyhempiä.
Jälkikäteen en voi tajuta sitä miksei lapsia voinut säästää tältä surkeudessa piehtaroinnilta ja mikä vttu oli se palkinto tästä kun aikuisuus on mennyt surkean itsetunnon paremmaksi muokkaamiseen tai sen ohella pelkän olemassaolon jokapäiväiseen sietämiseen. Sitten kun vanhempana olen nähnyt miten vähän sitä rahaa edes tarvitsee lopulta tavallisiin perheen tarpeisiin niin suorastaan raivostuttaa!
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu ilmeisesti tämäkin, että ongelmat on työnnettävä maton alle ja oltava hiljaa niistä tai on kiittämätön valittaja tai narsisti. Alan ymmärtää syitä sille miksi täällä ostetaan enenevissä määrin pelkkiä menolippuja.
AP
Miksi et sinäkin lähtisi jonnekin sinne kaukomaan onnelaan? Olisi täällä vähemmän katkeruutta.
Vierailija kirjoitti:
Samaa oli meillä. Varsinkin ysärin lama oli ihan kauheaa ruikutusta ja nöyristelyä. Opin itsekin matelemaan ja valitsin aina vaihtoehdoista sen huonoimman, koska mielestäni ansaitsin vain sen. Omaksuin köyhän, työttömän ja jopa syrjäytyneen identiteetin.
Joskus kolmekymppisenä aloin pyristelemään pois ajattelumallista. Vieläkään en ole täysin irti, mutta parempaan suuntaan menossa, vaikka välillä vanhempani ja entiset piirit itsemurhineen pyrkii vetämään takaisin surkeuteen.
Hyvä nämä on tiedostaa, käsitellä ja tarvittaessa piehtaroidakin, mutta vielä tärkeää on päästä siitä yli, pikkuhiljaa, mutta vääjäämättä. Varsinkin jos on omia lapsia, ei heille halua tuota samaa mentaliteettiä.
Jes, joku sentään tajuaa mistä on kyse! Samat on ajatukset minullakin. Vasta olen tajunnut mistä tulee ainainen riittämättömyyden tunne. Typerykset eivät tietenkään tajua yllätyäen mitään sellaista joka ei kosketa juuri heitä itseään.
AP
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu ilmeisesti tämäkin, että ongelmat on työnnettävä maton alle ja oltava hiljaa niistä tai on kiittämätön valittaja tai narsisti. Alan ymmärtää syitä sille miksi täällä ostetaan enenevissä määrin pelkkiä menolippuja.
AP
Tunnumme kansana keskittyvän ongelmien osoitteluun ja kilpailuun siitä, kenellä menee surkeimmin ja kenellä on sitä kautta isoin oikeus valittaa. Maailman onnellisin kansa -titteli on suorastaan loukkaus. Suurinta sisua on nähtävissä silloin, kun etsitään vastapuolesta heikkoja kohtia ilkuttavaksi ja puolustetaan omaa oikeassa olemista tai oikeutta uhriutua.
Tavallinen arkikin tuntuu olevan loputonta kärsimystä, töissä on kamalaa, perhe-elämä on ankeaa ja ihmissuhteet ahdistavat.

Kun jotain näkee paljon siihen turtuu ja se ei enää jaksa kiinnostaa. Minä väsyin tähän koko ajan jatkuvaan valittamiseen.
Lapsuudessani Yleisradiosta tuli Urheiluruutu. Nyt Ylestä on tullut Uhreiluruutu. 80-luvulla kilpailtiin, kuka heittää keihästä pisimmälle. Uhreiluruudussa kilpaillaan, kuka heittää keihästä kaikkein lyhimmälle. Sen jälkeen etsitään syyllinen. Syyllinen on aina joku muu.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu ilmeisesti tämäkin, että ongelmat on työnnettävä maton alle ja oltava hiljaa niistä tai on kiittämätön valittaja tai narsisti. Alan ymmärtää syitä sille miksi täällä ostetaan enenevissä määrin pelkkiä menolippuja.
AP
Niin, tuollainen henkinen oksentaminen on kyllä ihan huippua.
Vierailija kirjoitti:
Jälkikäteen on myös selvinnyt, että toinen vanhemmista pelaa rahapelejä sellaisen kevyen tuhannen euron edestä. Noista tuli lapsuudessanikin tosi iso voitto ja tiesinkin niistä silloin, mutta tuhat euroa joka kuukausi vuodessa tekee 12 tuhatta vuodessa.
Ei varmaan noin paljoa pelattu lapsuudessani, mutta vanhempien juomiseen ja tupakointiin oli myös varaa, ihme kyllä.
AP
Ai, ne olivatkin semmoisia ne sinun vanhempasi...
"Kännin veti parin tunnin palkalla, mites nyt. "
Olisko neljännestunnin palkalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu ilmeisesti tämäkin, että ongelmat on työnnettävä maton alle ja oltava hiljaa niistä tai on kiittämätön valittaja tai narsisti. Alan ymmärtää syitä sille miksi täällä ostetaan enenevissä määrin pelkkiä menolippuja.
AP
Tunnumme kansana keskittyvän ongelmien osoitteluun ja kilpailuun siitä, kenellä menee surkeimmin ja kenellä on sitä kautta isoin oikeus valittaa. Maailman onnellisin kansa -titteli on suorastaan loukkaus. Suurinta sisua on nähtävissä silloin, kun etsitään vastapuolesta heikkoja kohtia ilkuttavaksi ja puolustetaan omaa oikeassa olemista tai oikeutta uhriutua.
Tavallinen arkikin tuntuu olevan loputonta kärsimystä, töissä on kamalaa, perhe-elämä on ankeaa ja ihmissuhteet ahdistavat.
Olen itse lopettanut alkoholinkäytön ja tupakanpolton, perhe-elämän takia toki ja vasta sen jälkeen olen ylipäänsä voinut käsitellä mitään asioita. Sitten kun puhun niistä asioista kertomukset joko kerrotaan terveydenhuollossa Kantaan tai haukutaan anonyyminä. Kriisipuhelimessa joku ehkä kuuntelee ja "ohjaa eteenpäin" eli taas työnnetään "kirjauksenalaiseksi".
Ei tässä maassa nyt vain mikään etene mihinkään jos ongelmia työnnetään takaisin maton alle tai väkisin yritetään olla "onnellisia". Ihmiset ovat kylmiä, koska moni pärjää yksin pinttymiensä kanssa ja siitä tehdään hyve. Sitten puretaan paha olo kiusaamalla ja poisselitetään sillä kun kiusattu on "huonompi" ja suljetaan silmät. Tämä menee äärettömän kauas. Sitten jos mistään puhuu on "katkera" ja kamala narsisti, seko tms.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa oli meillä. Varsinkin ysärin lama oli ihan kauheaa ruikutusta ja nöyristelyä. Opin itsekin matelemaan ja valitsin aina vaihtoehdoista sen huonoimman, koska mielestäni ansaitsin vain sen. Omaksuin köyhän, työttömän ja jopa syrjäytyneen identiteetin.
Joskus kolmekymppisenä aloin pyristelemään pois ajattelumallista. Vieläkään en ole täysin irti, mutta parempaan suuntaan menossa, vaikka välillä vanhempani ja entiset piirit itsemurhineen pyrkii vetämään takaisin surkeuteen.
Hyvä nämä on tiedostaa, käsitellä ja tarvittaessa piehtaroidakin, mutta vielä tärkeää on päästä siitä yli, pikkuhiljaa, mutta vääjäämättä. Varsinkin jos on omia lapsia, ei heille halua tuota samaa mentaliteettiä.
Jes, joku sentään tajuaa mistä on kyse! Samat on ajatukset minullakin. Vasta olen tajunnut mistä tulee ainainen riittämättömyyden tunne. Ty
Muut on niitä typeryksiä jotka ei tajua juuri minun tunteita ja kokemuksia.
Oikeasti keskustelu tarkoittaa, että pitää kuunnella toisen tunnetta. Ja tässä piilee oleellisin sääntö, kun joku puhuu tunteistaan, niitä pitää myötäillä. Suuri loukkaus on esittää ratkaisuehdotus.
Vierailija kirjoitti:
Heti tuli alapeukkua kun siellä taas joku piehtaroija otti nokkiinsa :D
AP
Minulta alapeukku "köyhiä kiusattiin". Ei meillä ainakaan se näyttänyt syynä olevan, kyllä ne muuten valikoitui. Enkä itse ole kiusaaja enkä kiusattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu ilmeisesti tämäkin, että ongelmat on työnnettävä maton alle ja oltava hiljaa niistä tai on kiittämätön valittaja tai narsisti. Alan ymmärtää syitä sille miksi täällä ostetaan enenevissä määrin pelkkiä menolippuja.
AP
Niin, tuollainen henkinen oksentaminen on kyllä ihan huippua.
Huono olo aiheuttaa tarpeen oksentaa. Mitä itse teet kun on huono olo? Pidätkö mahassa ettei mene kallit vatsahapot hukkaan? Entä jos läheisesi oksentaa - syyllistätkö siitä? Käsketkö nielemään oksennuksen?
AP
Vierailija kirjoitti:
"Kännin veti parin tunnin palkalla, mites nyt. "
Olisko neljännestunnin palkalla.
Kovat liksat oltava. Ei aikuinen mies yhdestä Leijona pullosta känniin tule ja eikös sekin jo lähemmäksi 15€ maksa. Meni se pullo ja koppa keppanaa helposti päivässä.
ex. Kännääjä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu ilmeisesti tämäkin, että ongelmat on työnnettävä maton alle ja oltava hiljaa niistä tai on kiittämätön valittaja tai narsisti. Alan ymmärtää syitä sille miksi täällä ostetaan enenevissä määrin pelkkiä menolippuja.
AP
Tunnumme kansana keskittyvän ongelmien osoitteluun ja kilpailuun siitä, kenellä menee surkeimmin ja kenellä on sitä kautta isoin oikeus valittaa. Maailman onnellisin kansa -titteli on suorastaan loukkaus. Suurinta sisua on nähtävissä silloin, kun etsitään vastapuolesta heikkoja kohtia ilkuttavaksi ja puolustetaan omaa oikeassa olemista tai oikeutta uhriutua.
Tavallinen arkikin tuntuu olevan loputonta kärsimystä, töissä on kamalaa, perhe-elämä on ankeaa ja ihmissuhteet ahdistavat.
Olen itse lopettanut alkoholinkäytön ja tupakanpol
Etkö voi mitään tehdä parantaaksesi oloa? Vaihtaa työtä, miestä, asuntoa? Hakea toista työtä? Etsiä uusia ajatuksia, lukea, liikkua? Lapsuuttasi et voi toiseksi muuttaa.
Minua vanhana ihmisenä huvittaa tuo elämäntuska, jos me kymmenlapsisista 70 neliön alkeellisista torpista lähteneet olisimme jääneet surkuttelemaan itseämme ja rätkyttämään vanhemmistamme emmekä puskeneet elämässä eteenpäin rakentaen parempaa elämää.
Tietysti joku juuttui katkeruuteensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu ilmeisesti tämäkin, että ongelmat on työnnettävä maton alle ja oltava hiljaa niistä tai on kiittämätön valittaja tai narsisti. Alan ymmärtää syitä sille miksi täällä ostetaan enenevissä määrin pelkkiä menolippuja.
AP
Tunnumme kansana keskittyvän ongelmien osoitteluun ja kilpailuun siitä, kenellä menee surkeimmin ja kenellä on sitä kautta isoin oikeus valittaa. Maailman onnellisin kansa -titteli on suorastaan loukkaus. Suurinta sisua on nähtävissä silloin, kun etsitään vastapuolesta heikkoja kohtia ilkuttavaksi ja puolustetaan omaa oikeassa olemista tai oikeutta uhriutua.
Tavallinen arkikin tuntuu olevan loputonta kärsimystä, töissä on kamalaa, perhe-elämä on ankeaa ja ihmissuhteet ahdistavat.
Olen itse lopettanut alkoholinkäytön ja tupakanpol
Tätä maata vaivaa korostunut yksilökeskeisyys. Toivomme hartaasti ympärillä olevien ihmisten ymmärtävät juuri meidän tarpeita ja ongelmia. Itsemme sijaan haluamme muiden muuttuvan juuri sellaiseksi kuin itse haluamme heidän olevan.
Unohdamme kokonaan itsemme. Mikä on oma roolisi niissä ongelmissa joita kohtaat? Uhriasema?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa oli meillä. Varsinkin ysärin lama oli ihan kauheaa ruikutusta ja nöyristelyä. Opin itsekin matelemaan ja valitsin aina vaihtoehdoista sen huonoimman, koska mielestäni ansaitsin vain sen. Omaksuin köyhän, työttömän ja jopa syrjäytyneen identiteetin.
Joskus kolmekymppisenä aloin pyristelemään pois ajattelumallista. Vieläkään en ole täysin irti, mutta parempaan suuntaan menossa, vaikka välillä vanhempani ja entiset piirit itsemurhineen pyrkii vetämään takaisin surkeuteen.
Hyvä nämä on tiedostaa, käsitellä ja tarvittaessa piehtaroidakin, mutta vielä tärkeää on päästä siitä yli, pikkuhiljaa, mutta vääjäämättä. Varsinkin jos on omia lapsia, ei heille halua tuota samaa mentaliteettiä.
Jes, joku sentään tajuaa mistä on kyse! Samat on ajatukset minullakin. Vasta olen tajunnut
Joka kerran kun olen puhunut 10 vuoden koulukiusaamish*vetistäni sellainen joka ei ole kiusaamista kokenut on kehottanut unohtamaan sen kun ne ovat menneitä juttuja. Sitten kun Suomessa on tapahtunut näitä kouluampumisia on ihmetelty miten joku sillä tavalla ampuu ja voi kauhea.
En ole tietenkään hyväksynyt ampumisia. Olen lähinnä hymähdellyt sille, että ei kuunnella ajoissa, työnnetään ne ongelmat maton alle ja sitten ihmetellään kun käy niin. Sellaista se on. Ihmetelkööt. Nyt tietysti luullaan, että puolustan tätä touhua. En tietenkään.
AP
Mielestäni aikuinen ei voi loputtomiin syyttää vanhempiaan jos on aikuisen järki ja mieli. Kun on omia lapsia on jo se vanhempi itse.
Ja jos ne vanhemaat ärsyttää ja hävettää ei pidä yhteyksiä kuin ehkä minimin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu ilmeisesti tämäkin, että ongelmat on työnnettävä maton alle ja oltava hiljaa niistä tai on kiittämätön valittaja tai narsisti. Alan ymmärtää syitä sille miksi täällä ostetaan enenevissä määrin pelkkiä menolippuja.
AP
Tunnumme kansana keskittyvän ongelmien osoitteluun ja kilpailuun siitä, kenellä menee surkeimmin ja kenellä on sitä kautta isoin oikeus valittaa. Maailman onnellisin kansa -titteli on suorastaan loukkaus. Suurinta sisua on nähtävissä silloin, kun etsitään vastapuolesta heikkoja kohtia ilkuttavaksi ja puolustetaan omaa oikeassa olemista tai oikeutta uhriutua.
Tavallinen arkikin tuntuu olevan loputonta kärsimystä, töissä on kamalaa, perhe-elämä on ankeaa ja ihmissuhteet ahdistavat.
Missä sanottiin, että meillä oli 70 neliötä? Neliöitä oli 56 ja osan vei sauna. Nukuttiin samassa huoneessa, neljä ihmistä. Muutin pois kun täytin 18.
AP
Olet kuitenkin päässyt tuosta vanhasta kaiketi irti, eli hyvä sinulle. Siitä vaan eteenpäin.
Myös sinun vanhempasi ydin on syntynyt siellä heidän lapsuudessa. Kun se itsetunto ja tunnetaidot eivät pääse kehittymään niitä on vaikea korjata myöhemmin.