Mikä on yllättänyt eniten työelämässä?
Kommentit (97)
Että meno ei ole muuttunut päiväkodista miksikään. Hiekkalaatikko vaan on isompi.
Se, millaiseksi pelleilyksi työelämä on muuttunut.
Se, että 20 työvuoden jälkeen löysinkin vielä työn, johon menen mielelläni vielä neljän vuoden jälkeenkin. Se, ettei enää sunnuntait kulu ahdistuneena tulevaa työviikkoa miettien.
Toisaalta myöskin se, kuinka itsekkäitä, laiskoja ja kateellisia ihmiset ovat, ja kuinka leväperäisesti työhommansa hoitavat. Tai "hoitavat".
Se, että on hirvittävä määrä sluibailijoita, jotka yrittävät nakittaa omat työnsä muille.
Se, kuinka herkästi tartutaan lakkoaseeseen. Heti pienistäkin erimielisyyksistä jos ei päästä yhteisymmärrykseen niin ensimmäisenä on lakko.
Ihmisten kusipäisyys. Kiusataan toisia ihmisiä eivätkä välitä siitä, mitä se ihmisille aiheuttaa ----> tulonmenetyksiä
Se, että tärkeintä on olla hyvä puhumaan. Kukaan ei huomaa heitä, jotka oikeasti tekevät ne työt, vaan aina kaiken kunnian saavat he, jotka saavat lojumisensa kuulostamaan ahkeruudelta. Laiska töitään luettelee on sanontana konkretisoitunut mulle näiden myötä oikein todella.
Toinen juttu on se, että puhutaan omien tehtävien organisoinnista kun tarkoitetaankin niiden delegoimista muille.
Palkan pienuus ja että vaaditaan liikaa työntekijöiltä.
Työnteko ei oikein kannata ja vapaa-aika on parempi. On parempi olla päivä tai pari mieluummin nälässä kuin alistua kamalaan hyväksikäyttöön.
Olin yksityisellä kauan töissä ja pääsin työkokeiluun Helsingin kaupungille. Vanhoilla työntekijöillä on 10 viikon lomat ja yksikin mamma on viettänyt kesälomaa kesäkuun alusta elokuun puoleenväliin, eikä kukaan sano mitään.
Paljon kiusaamista, etkö sä vieläkään osaa tätä jne.
Onneksi ajat parani ja pääsin takaisin vanhaan työpaikkaan töihin. Tein hr ään kantelun kohtelusta ja siellä kuitattiin sanoilla voi voi.
Miten paljon tehdään ilmiselvästi pskoja uudistuksia vain uudistamisen vuoksi. Rahaa palaa ja sitten kuitenkin palataan takaisin entiseen.
Firmojen holtiton rahankäyttö kaikessa muussa kuin palkanmaksussa.
Aikuisten ihmisten lapsellisuus, ilkeys ja pahantahtoisuus.
Osaaminen ei ratkaise, keskinkertainen älykkyys riittää aina. Uran kannalta tärkeintä on henkilökemiat esihenkilön ja esihenkilön pomon kanssa, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Osaaminen ei ratkaise, keskinkertainen älykkyys riittää aina. Uran kannalta tärkeintä on henkilökemiat esihenkilön ja esihenkilön pomon kanssa, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Niinpä, tällä on liikaa painoarvoa eli henkilökemioilla... ei siis pelkästään osaamisella
Valkoiset valheet on ok menettelytapa kun ajetaan omaa ja omien etua. Tuoteomistaja esitteli kuukausipalaverissa, että tällainen uusi kaikenmullistava julkaisu V2 on tehty tuotteessa, oikeasti kyseisessä tuotteessa ei oltu tehty mitään teknistä julkaisua tai merkittävää muutosta. Tuotteen kehittäjät olivat silmät pyöreinä, mistähän tässä puhutaan.
Yhtenä aamun moottorisaha ei lähtenyt käyntiin,tulpassa vikaa ja taas lähti kun vaihdoin uuden ,olin kyllä yllättynyt.,suorastaan järkytyin ja kävin kyykkypaskalla.
Se että teet työsi miten hyvin ja ahkerasti niin kiitosta siitä et saa.
Kuinka helposti ja paljon rahaa saa.
Se että stressata ei kannata. Et saa ylennystä kuitenkaan.
Miten uuvuttavaa on olla töissä julkisella sektorilla. Kun sinulla on kuukausipalkkainen vakkarityö kunnalla, joka säästä kaikesta ja väkeä vähennetään, sinulle vaan lapataan lisää ja lisää työtä välittämättä siitä ehditkö tehdä kaiken työajassa. Kun uuvut, se on sinun ja työterveyden välinen asia ja jotenkin oudosti sinun vikasi. Tehdään kaikenlaisia työhyvinvointikyselyitä toisensa perään vuodesta toiseen ja on ihan sama, mitä niihin vastaat, koska mikään ei muutu. Olin ennen pätkähommissa ja luulin, että vakituisilla työntekijöillä on hyvät kortit. Nyt huomaan, että se on yhtäkuin orjuus.
Ihmisten pahoinvointi ja näköalattomuus. Olemattomat tunnetaidot. Ilkeillään toisille vaikka olisi kaikille järkevämpi vaan hoitaa asiat asioina.